30.8.06

Asuntola-asumisen iloja...

Ensiksi Mareikelle tuosta murrejutusta. Tottakai on normaalia, että me puhutaan eri tavalla. Jännää on vain se, että osasta noita esimerkkilauseitani en ole tajunnut, että ne ovat murteellisia. Olen luullut, että ne ovat yleispuhekieltä, että kaikki sanovat niin. Joten olen joka kerta yhtä hämmästynyt kun käytän itselleni aivan normaalia sanontaa, ja Tapani ilmoittaakin sen olevan hänelle täysin vieras. Eihän tuollaisia tule kommentoitua edes koulukavereilleen, korkeintaan kiinnittää huomiota, että tuon kotipaikalla taitaa olla tuollainen sanontatapa, joten muualta olevilta kavereiltanikaan en ole näistä kuullut. Joten kyllä, luulin vielä pari päivää sitten että missä tahansa Suomessa on normaalia sanoa "Käyn kaupasta leipää". Mitä tulee tuohon meidän kinastelunlopetuslitaniaan, niin siinä tietysti taas kiteytyy selvimmin se ero, jonka jo tiesimme murteistamme, minä korvaan ts:n ht:llä ja Tapani tt:llä. Lisäksi minua myöskin kiehtoo se, että vaikka kotipaikkojemme välillä on matkaa vain noin 300 km, on murteessa välillä niin suuria eroja, että kaikkia sanoja ei ymmärrä, tai ne ymmärtää eri tavalla. Ja mitä tulee "kinasteluumme" näistä asioista, niin se on tietysti sellaista pientä kiusoittelua vaan, kumpikin kun tietää, ettei näissä asioissa ole oikeaa tai väärää. Mutta eihän kukaan nyt kai tosissaan voi väittää käyttävänsä sanaa "raakasti", tai että vauvat eivät mene "aa-aa" vaan "aakku-aakku"... ;)

Ja sitten aiheeseen. Olen onnistunut tutustumaan yhteen yhteisasumisen viehättävimpiä puolia lähiaikoina, joku nimittäin syö minun ruokiani jääkaapista. Ensimmäisellä kerralla ajattelin ehkä unohtaneeni yhden ananaspalan kauppaan tai ostaneeni niitä vähemmän kuin muistin. Toisella kertaa todisteet olivat selvät: pussissa, jossa kaupassa oli kaksi meloninpalaa oli seuraavana aamuna jääkaapissa jäljellä enää yksi. Viimeksi sitten pakkasin hedelmäni pussiin, johon kirjoitin päälle "Sirje's" ja laitoin pussin solmuun. Aamulla pussi oli avattu ja sieltä puuttui taas hedelmä. Tänään ostin post-it-lappuja, kiinnitin jokaiseen ostamaani hedelmään lapun, jossa lukee suunnilleen "Sirjen, ole hyvä äläkä ota!", laitoin kaikki hedelmät pussiin, jonka suljin solmulla ja pussin jääkaappiin. Kenelläkään ei pitäisi olla mitään asiaa avata pussiani (eiköhän kaikki muista itse, mitä on jääkaappiin laittanut) ja jos joku sen avaa, niin sisällöstä käy ainakin selvästi ilmi, että hedelmät ovat minun, enkä halua niitä otettavan. Lisäksi en kuitenkaan vaikuta yliomistavalta, koska omistuslaput ei näy kellekään, joka ei avaa pussia. Odotan mielenkiinnolla tulosta...

29.8.06

Ja vielä kerta kiellon päälle...

Nyt kun Mareikekin kävi kommentoimassa tuota raha-asiaa, niin haluan vielä selvittää yhden asian, mikäli se jäi kellekään epäselväksi. Minä en ole edelleenkään sanonut että molemmilla pitäisi olla omat tilit. Olen sanonut, että molempien pitäisi osallistua kuluihin. Joten se, että Mareikella ja Sebastianilla on yhteinen tili sisältyy myös tähän, he molemmat osallistuvat kuluihin, kumpikaan ei elätä toista. Aiemmin mainitsinkin jo, että minulle on aivan sama miten parit hoitaa raha-asiat käytännössä, onko yhteinen tili vai erilliset vai molemmat. Sanoin vain että minusta ei ole oikein että miehen oletetaan elättävän perheen kokonaan. Jokohan tämä nyt tuli kaikille selväksi? En oikeasti jaksaisi enää selittää samaa asiaa uudelleen ja uudelleen, kun (anteeksi vain) joka kerta tulee joku kysymään, että miksi pitää olla rahat erikseen tileillä. En sanonut että pitää olla. Yhteinen tili on täysin hyväksyttävä ja ymmärrettävä, jos molemmilla on siihen käyttöoikeus. Eli: jos teillä on yhteinen tili, se on ok. Jos teillä ei ole yhteistä tiliä, sekin on ok. Jos teillä on yhteinen tili ja omat tilit, sekin on ok. Jos mies elättää koko perheen vaikka nainenkin käy töissä (tai toisinpäin) niin se ei ole ok, kuten ei myöskään se että oletetaan alunperinkään että nimenomaan miehen kuuluu elättää perhe ja naisen jäädä kotiin hoitamaan lapsia, koska tähän ei ole enää nykyään mitään syytä (ennen ehkäisyä naisen oli joka tapauksessa hankalampi tehdä töitä koska hän oli jatkuvasti joko raskaana tai hoiti pientä vauvaa). Viimeisen kerran siis: parisuhde perustuu tasa-arvoon, eli molemmat osallistuu kuluihin. Ja itsenäisenä naisena en voisi olla kenenkään elätettävänä. Ja äitiyslomat jne on poikkeus, koska siinä on kuitenkin yhteisistä lapsista kyse.

Anteeksi tuo purkaus. Anteeksi Mareike ja Silja. Oikeasti on hyvä, että kommentoitte, mutta alkoi vain kyllästyttää, kun tuntui että vaikka esitän mielipiteeni miten selvästi, joku aina käsittää sen väärin. Mutta muuten kyllä tykkään kovasti siitä, että saatiin keskustelua aikaiseksi (vaikka hekin jotka ehkä käsittivät olevansa eri mieltä, olivatkin itseasiassa samaa mieltä; kumma oikeastaan että saatiin noinkin paljon keskustelua aikaiseksi aiheesta, johon kukaan ei tullut suoraan väittämään vastaan). No, ihan vain kokeeksi heitän seuraavan aiheen esille ja katsotaan, ottaako se kenessäkään tulta, mielipiteet ainakin saattaisi olla eriävämpiä. Eli, me olemme sopineet tekevämme avioehdon ennenkuin menemme naimisiin. Mielipiteitä, vastaväitteitä, kauhistelua? Kuulisin mielelläni, että pääsisin sitten perustelemaan kantani :).

Ja sitten itse tapahtumiin, joita ei oikeastaan ole. Maanantainkin vietin lepäilemällä ja läksyjen parissa, kun aamulla koski vatsaan enkä sitten oikein uskaltanut lähteä mihinkään. Se onneksi meni ohi, mutten enää illallakaan viitsinyt mihinkään mennä. Tänään on päivä taas kulunut tunneilla ja koulujuttuja tehdessä, päivän kohokohta oli oikeastaan paikallisen yrityksen pitämä esitelmä kurssiprojektistamme. Tehtävänä on nimittäin 8 hengen ryhmissä suorittaa markkinointitutkimusta kosmetiikkafirmalle, joka haluaa julkaista uuden ihonhoitosarjan teini-ikäisille. Pitäisi siis tehdä kysely 100:lle teini-ikäiselle, analysoida se, suunnitella minkälaisia tuotteita heille myytäisiin, pakkaus, markkinointi jne ja pitäisikö tähän tarkoitukseen luoda uusi brändi. Ja parhaat palkitaan. Mielenkiintoista kyllä, mutta onneks mulla on vaan kolme kurssia kerralla, muuten tulisi kyllä aika paljon tekemistä. Vähän harmi vaan, että mulla on sekä tän projektin palautus että yksi pienempi ryhmätyö lokakuun lopulla, saa nähdä miten paljon menee aikaa näihin sillon kun porukat ja Hyde on täällä...Sivumennen sanoen, se yrityksen esityskään ei kyllä ollut mikään paras mahdollinen, tuntui että yleisö esitti parempia kysymyksiä kuin mitä se nuori brand manager siellä osasi vastata.

Ja sitten loppuun vielä vähän kieliasioita. Huomasin nimittäin eilen vasta hetken katselun jälkeen kirjoittaneeni Tapanille mesessä "voluumi" kun tarkoitin tietysti että volyymi... Täytyy sanoa, että kauhistuin kyllä, mutta vetosin jokapäiväisen englannin vaikutukseen (volume) ja siihen, että Savossa se joka tapauksessa lausuttaisiin "voluumi". Ja tulipa taas myös keskustelua murteidemme erosta, kun Tapanin mielestä lause "Käyn jääkaapista ananasta iltapalaksi." oli vajaa, siitä puuttui sana "hakemassa". Ja minähän väitin vastaan, että meilläpäin kyllä sanotaan, että "Käyn kaupasta leipää.", "Kävin lapset hoidosta." tai "Käy kellarista mansikkahilloa!". No, eteläpohjanmaalainen kultani jaksaa myös edelleen väittää, että "tänänen" ei ole sana (vrt."Tänäsessä Rantsun lehessä oli X:n kuolinilmotus." - siinä myös vähän pikkukylän tunnelmaa kaupunkilaislukijoille). Singaporea varten pakatessa kävi myös ilmi, että sana "tointaa" oli täysin vieras sekä Tapanille että hänen äidilleen ("Tointaako sitä sitten ottaa mukaan?"). Yleensä nämä meidän kielikiistat päättyy siihen, että minä kiljaisen "Mehtä, ohta, veihti, kaho!", johon Tapani vastaa "Mettä, otta, veitti, katto!" ja toteaa sitten, että savolaisen puhuessa vastuu tunnetusti siirtyy kuulijalle...

27.8.06

Vielä kulujen jakoa ja WOMAD

Ennenkuin alan tässä selittää tapahtuneista, niin toteanpa vain, että tuo keskustelu tasa-arvoasioista oli sinänsä mielenkiintoinen, että minä ja kaikki neljä kommentoijaa näytetään olevan asiasta samaa mieltä: kulut ovat yhteiset (ja isot timanttisormukset turhia). (Iskälle välihuomautus: kyllä tuolla alempana tulee myös tekstiä tapahtumista, voit hypätä tän alun yli jos haluat.) Minut on kasvatettu sen verran feministisessä ilmapiirissä, että keskustelen aiheesta aina hyvin mielelläni :D. Niin, ja Hyde on tietysti kasvanut samassa ilmapiirissä, vaikkakin kymmenisen vuotta aiemmin. Minulla ei asiaan sinänsä enää mitään uutta sanottavaa ole, kun kukaan ei edes esittänyt yhtään eriävää mielipidettä, mutta kun on ollut puhetta asiasta, niin ajattelin vielä kertoa lopuksi miten homma meillä menee (kun tuo Hydekin selitti oman systeeminsä). Meidän systeemiimme tietysti eniten vaikuttaa kaksi asiaa: 1.emme asu yhdessä vaan valitettavan kaukana toisistamme opiskelujen takia ja 2.kummallakaan ei sitä rahaa (myös opiskelujen takia) kauhean paljon ole, mutta molemmat saavat avustusta vanhemmiltaan (ihanan keskiluokkaista,eikö?). Lyhykäisyydessään homma menee niin, että kaikki yhteinen maksetaan vuorotellen ja kaikki oma itse. Eli esim. jos Tapani maksaa yhteisen viikonlopun ruokaostokset, minä maksan jatkossa niin kauan, kunnes summasta tulee suunnilleen sama. Myönnettäköön, että se olen yleensä minä, joka näitä laskeskelee tyyliin "jos sä maksat nyt nää 20 euron ostokset, niin mä maksan sitten leffaliput illalla" - en halua olla mitään velkaa, mutta toisaalta en pihinä halua myöskään maksaa enempää :D. Ja jos vaikka mulla on jostain syystä enemmän rahaa vaikka kuukauden lopussa, saatetaan tehdä niin, että minä maksan esim.kahdet ruokaostokset peräkkäin ja Tapani maksaa sitten rahaa saadessaan taas vastaavasti saman verran ruokaostoksia. Toisaalta tähän kuuluu myös ns."harmaata aluetta". Esimerkiksi lasten lahjat on joskus ostettu puoliksi ja joskus olen ostanut itse (näissä se ei ole mulle mikään ongelma, koska lapsethan on nimenomaan mun kummilapsia ja siskon- tai veljenlapsia, mutta Tapani taitaa tuntea kuuluvansa koko ajan enemmän heidän elämäänsä ja haluaa myös osallistua). Jos ja kun joskus perustetaan perhe, tulee systeemi todennäköisesti olemaan hyvin samanlainen kuin tuo Hannelen ja Pasin.

Mutta eiköhän se nyt riittänyt tuosta menojen jaosta. Perjantaina en tehnyt juuri mitään erityistä, kävin kyllä katsastamassa millainen alue on Bugis ja tutustuin taas uuteen ostoskeskukseen. Ostoskeskuksen sisäpihalla oli ihan siinä kadussa suihkulähde, jossa vesisuihkut "pomppivat" reiästä toiseen ja se näytti olevan lasten suosiossa. Oli ihan pakko pysähtyä hetkeksi katselemaan, kun pikkulapset juoksenteli ilosta kiljahdellen suihkusta toiseen ja alta pois, ja välillä äidin tai isin luo kuivattelemaan. Perheillä näytti olevan ihan pyyhkeet mukana, joten ilmeisesti suosittu kohde käydä vähän purkamassa lasten energiaa kesken ostosreissun. Ja mikäs siinä, ulkona onkin niin kuuma että ei varmasti haittaa vaikka lapsen t-paita ja shortsit kastuu likomäriksi. Tuli ihan mieleen, miten lapsena leikittiin hellepäivinä sadettajalla. Piti lähteä jatkamaan matkaa, kun huomasin, miten epäluuloisesti yksi äideistä tuijotti minua. En kai mä nyt niin lapsenkaappaajalta tai pedofiililta näytä?

Eiliseksi ei ollut mitään suunnitelmia alunperin. Menin sitten lounaalle tuohon PGP:n kanttiiniin ja kyllä kannattikin! Ensin nimittäin samaan pöytään tuli syömään Kim, jota en ollutkaan nähnyt vähään aikaan. Juteltiin kaikkea ja hän kertoi, että on menossa illalla WOMADiin, jos haluaisin tulla mukaan. WOMAD, eli World of Music, Art and Dance, on siis sellanen kuuluisa festari, jossa esiintyy muusikoita ja tanssijoita ympäri maailmaa, lähinnä sellaista etnisempää musiikkia. Tottakai halusin lähteä. Seuraavaksi seuraamme liittyi sitten Vesa, ja vähän myöhemmin vielä Asma ja Lekankin.

Sovittiin Kimin ja Asman kanssa, että tavataan viideltä PGP:n portailla ja lähdetään siitä sitten yhdessä. Mukaan tuli myös Aanchal ja yksi unkarilainen poika. Lippujen normaalihinta oli 40 singdollaria/ilta/hlö, mutta NUS:n opiskelijoina pääsimme 27 singdollarilla. Ilta aloitettiin katsomalla muutama esitys päälavalla ja tavattiin siinä sivussa myös Vesa ja Eeva (Suomesta). Kahdeksan aikoihin lähdettiin Kimin kanssa etsimään ruokaa ja sen jälkeen katselemaan eri kojuja. Kojut tuntui lähinnä keskittyvän sellaseen new age-meininkiin, oli ennustajia jne. Minä tietysti suhtauduin kaikkeen suomalaisella jalat-maassa-tyyppisellä, epäuskoisella asenteella, mutta Kim halusi ehdottomasti kädestäennustajalle. Oli kuulemma aina haaveillut siitä, mutta uskonnollinen äitinsä ei ollut antanut...Ihan mielenkiinnosta halusin kuulla, mitä se mies Kimille kertoisi, joten jonotin mukana. No, täytyy sanoa, että ei se minua kyllä vakuuttanut. Ennustajan mukaan Kim on taiteellinen ja erittäin ystävällinen ja positiivinen, minkä minun mielestäni pystyisi sanomaan kuka tahansa, joka on Kimin seurassa viettänyt edes 10 sekuntia. Taiteellisuuden näkee selvästi pukeutumisesta ja muuten Kimistä hohkaa jotenkin sellainen herttaisuus. Kim on kuitenkin kuulemma myös hemmoteltu lapsi ja liian jäykkä, ja tulee tulevaisuudessa kärsimään mahdollisesti diabeteksesta, jostain hengityselimistön sairaudesta ja rakkovaivoista (!). Työelämä tulee sujumaan hyvin, Kim elää kauan ja saa lapsia - mutta hänelle olisi tärkeää harrastaa liikuntaa tunti päivässä. Elämänsä suhteessa joko Kim kontrolloi miestä selvästi, tai toisinpäin. Mies tulee olemaan joko 10-20 vuotta Kimiä vanhempi, tai selvästi nuorempi tai vain muutaman päivän nuorempi. Lisäksi Kim elää juuri nyt parasta jaksoaan, jollainen tulee vain 12 vuoden välein, joten Kimin kannattaisi matkustaa nyt paljon (aika hyvin keksitty, kun asiakkaan aksentista käy ilmi selvästi, että hän on toiselta puolelta maapalloa). Ei oikein vakuuttanut minua tuo luenta, mutta olin yllättynyt siitä, kuinka moni tuollaisiin tuntui uskovan kun puhuttiin hiukan asiasta vaihtareiden kesken.

Katseltiin sitten loppuiltakin esityksiä, ja ihan kivaa oli. Kim halusi aina melko eteen tanssimaan, joten menin mukana. Hetkittäin oli tosi kivaa, mutta välillä kyllä halusin jo pois, kun alkoi väsyttää, musiikki oli tosi kovalla, eikä oikein mun musamaun mukaistakaan. Yhden aikoihin otettiin lopulta taksit takaisin, ja kylläpä oli ihana päästä suihkuun ja nukkumaan!

Asma muuten kysyi, kiinnostaisiko ketään lähteä tässä parin-kolmen viikon sisään viikonloppumatkalle Hong Kongiin, ja ilmoittauduin heti vapaaehtoiseksi. Lähdettäis todennäköisesti joku torstai-ilta ja tultas sunnuntai-iltana takas. Saa nyt nähdä, miten käytännön järjestelyt lähtee menemään. Ainakin viisumiasiat pitää jostain ottaa selville.

Tänäänkään en ole shoppailun lisäksi mitään erityistä tehnyt. Huomiseksi voisi keksiä jotain. Tai ehkä jotain suunnitelmia onkin, mutta katsotaan nyt, mikä huvittaa.

24.8.06

Vielä lisää edelliseen...

Koska Sissi kommentoi noin pitkästi tuota edellistä tekstiäni, ajattelin vielä vähän selvittää kantaani. En siis tarkoittanut, että pariskunnan rahat pitäisi välttämättä pitää erikseen, päinvastoin sanoin nimenomaan, että omat rahat mutta YHTEISET KULUT. Nämä kulut voidaan sitten maksaa eri tileiltä tai tätä varten perustetulta tililtä, johon molemmat laittaa rahaa tasapuolisesti/tulojensa mukaan tai vaikka ihan yhteiseltä tililtä. En minä halua enkä osaa antaa neuvoja siihen, miten raha-asiat pitäisi käytännössä hoitaa, sehän on jokaisen parin oma asia. Perusajatukseni oli vaan, että jos molemmat ansaitsee, niin molemmat myös osallistuu kuluihin ja sen lisäksi molemmilla on oikeus käyttää rahansa miten tykkää. Toisin sanoen mies ei maksa kaikkia kuluja omasta pussistaan, mutta toisaalta naisen ei myöskään tarvitse kantaa palkkapussiaan miehelleen.

Mitä tulee tuohon kertomukseen naisesta, joka joutui pyytämään kaikki rahansa mieheltään, haluaisin vielä kertoa pienen asiaan liittyvän tapahtuman, jossa varsin vahvasti huomasin itse, miten asian kokisin. Olin viime vuodenvaihteessa Tapanin kanssa lomalla Pariisissa ja kävimme myös Louvressa. Jostain matkaoppaasta taisin lukea, että isoja käsilaukkuja ei mielellään saisi viedä museoon sisälle, ja joululahjaksi saamani upouusi käsilaukku oli muodikkaasti melko iso. Koska naisilla ei ole mitään sopivia takataskuja/povitaskuja, joissa rahapussia kantaa, päädyin jättämään kännykän hotellin turvalokeroon ja antamaan rahani Tapanin lompakkoon. Museokierroksen jälkeen Louvren kaupassa huomasin jotakin, jonka ehdottomasti halusin itselleni: miekanmuotoisen paperiveitsen (tiedättehän, sellasen jolla avataan kirjeet). Hintaa taisi kapineella olla vähän päälle 10 euroa. Tapani katseli jotain muita tavaroita toisella puolella kauppaa. Ette uskokaan, miten vaikeaa oli mennä pyytämään häneltä sitä reilua kymmentä euroa, vaikka nehän oli tietysti omia rahojani ja tavara oli sellainen, että vaikka jostain syystä minulla ei olisikaan ollut rahaa, Tapani olisi sen minulle ostanut ilomielin! Jotenkin siitä tuli vain sellainen tunne, että minun pitäisi jollain lailla perustella ostokseni ja se taas tuntui suorastaan nöyryyttävältä! (Ehkä tähän sekoittuu myös oma syyllisyyteni, kun ostin melko "turhaa" tavaraa, mun on ollut aina vaikeaa ostaa mitään, mikä ei ole täysin välttämätöntä. Lama-ajan lapsi...) Tapanille oli tietenkin ihan sama, mihin omat rahani käytän ja hän olikin hämmästynyt, kun selitin, että minusta tuntuu varsin nololta joutua pyytämään ne rahat häneltä. Jotenkin oli vain niin vaikea saada suustaan sanat "annatko mun rahoista kympin, että voin ostaa yhen jutun?". Se rahojen pyytäminen itsessään, se tapahtuma, tuntui jotenkin tosi nololta ja väärältä. Että minä seisoin siinä pyytämässä rahaa mieheltä! Joten en todellakaan pystyisi elämään liitossa, jossa minun pitäisi ihan oikeasti pyytää mieheltäni rahat (ja oikeutus) jokaiseen ostamaani tavaraan!

Ja Sissille vielä: laitan sulle seuraavan kerran mesessä kaikki ne kuvat mustista joutsenista, mitä löydän. En tosin ottanutkaan niitä monta, koska tarkoitus oli vaan todistaa, että sellaisia olen nähnyt, ei kuvata niitä mitenkään hienosti tai taiteellisesti.

23.8.06

Tasa-arvoasiaa ja kulttuurieroja

Avasinpa suuni consumer behaviour-kurssilla, lähinnä koska en vaan voinut pitää sitä kiinni, kun feministipuoleni nosti päätään. Keskusteltiin ihmisten tarpeista ja toiveista ja haluista jne, ja opettaja nosti sitten aiheeksi timanttisormuksen. Mihin timanttisormusta tarvitaan? Mitä tarpeita se täyttää? Vastaukset oli tätä normaalia, symboloi ikuista rakkautta jne. Mutta jokupa sanoikin, että jos miehellä on varaa ostaa naiselle timanttisormus, se tarkoittaa myös, että miehellä on varaa muutenkin elättää perhe. Ts. timanttisormuksella mies todistaa pystyvänsä olemaan hyvä aviomies, kun pystyy elättämään perheensä. Tässä vaiheessa pohjoismaalaisessa yhteiskunnassa kasvaneella jo alkaa hiukan nousta karvat pystyyn. Seuraavaksi opettaja nosti aiheena esille ns. oikean käden sormuksen. Ideana on, että jos nainen haluaa timanttisormuksen, hänen ei tarvitse odottaa sitä mieheltä, vaan nainen voi ostaa itse haluamansalaisen timanttisormuksen oikeaan käteensä (kun vasemmassa on tietysti se kihla/vihkisormus). Nykyaikainen nainen on siis tarpeeksi itsenäinen pystyäkseen itse ostamaan itselleen timantin, jos niin haluaa, ihan vain hemmotellakseen itseään jne. Koko ajatus on tottakai timanttisormuskauppiaiden lanseeraama: naisille saadaan näin myytyä kaksi timanttisormusta yhden sijaan. Mutta tässä tulee nyt jutun juju: opettaja kysyi, että kuka sitten maksaa tämän oikean käden sormuksen ja miltei koko luokka vastasi yhteenääneen, että MIES TIETENKIN! Siis hetkinen...Sormus, jonka nainen voi ostaa itselleen todistamaan omasta itsenäisyydestään jne, maksetaan siis myös MIEHEN rahapussista? Juu, tässä vaiheessa käteni singahti viittaamaan luultavasti varsin kuumeisesti. Sanoin olevani hyvin yllättynyt, koska minusta kuulosti varsin selvästi siltä, että oli tietysti tarkoitus, että nainen OSTAA ITSE sen oikean käden sormuksen, enkä voisi kuvitellakaan, että ostaisin sellaisen miehen rahoilla (jos mies haluaa sellaisen lahjoittaa, on aivan eri asia...nyt oli siis todellakin kyse naisen itse itselleen ostamasta sormuksesta). Sanoin myös olleeni yllättynyt siitä, että timanttisormus voitaisiin nähdä ikäänkuin lupauksena siitä, että pystyy elättämään perheen ja kysyin, että ajatellaanko Singaporessa näin, kun minä olen tottunut ajattelemaan että parisuhde on tasavertainen ja molemmat elättävät itsensä. Kuulemma vielä ajatellaan, vaikka tietysti globalisaatiokin vaikuttaa jo. Kuten eräs singaporelaistyttö asian esitti; kaikki mikä on hänen on sinun ja kaikki mikä on sinun on myös sinun. Toisin sanoen naiset ovat kyllä itsenäisiä, mutta miehen odotetaan silti elättävän perheen ja maksavan myös naisen menot.

Haluan nyt tähän korostaa, että minulla ei ole mitään sitä vastaan, että mies haluaa lahjoittaa minulle vaikka koruja (vaikka sen timanttisormuksen) tai maksaa aterian tms, mutta en oleta, että miehen missään nimessä kuuluisi maksaa minun kulujani (tai sitä ateriaakaan). Yhtä hyvin minä voin ostaa lahjoja tai tarjota ravintolassa. Jos molemmat ansaitsevat rahaa (tai kumpikaan ei ansaitse), ovat kulutkin yhteiset. Tietysti on eri asia, jos toisen tulot ovat selvästi pienemmät, jolloin molemmilla kyllä pitäisi olla sama elintaso. Mutta jos käy töissä, niin pystyy kyllä huolehtimaan kuluistaankin. Ottakaa huomioon, että nämä tytöt, jotka olivat sitä mieltä, että miehen on elätettävä perhe, opiskelevat yliopistossa bisnestä! Aika epäreilua siis minusta, että miehen pitäisi elättää heidät tulevaisuudessa, vaikka todennäköisesti heilläkin on hyvät ammatit. On eri asia, jos toinen esim.hoitaa lapsia kotona, mutta eihän sen kotiin jäävän silloinkaan tarvitse olla nainen (ja epäilijöille tiedoksi: kyllä, parempi puoliskoni tietää mielipiteeni asiaan, eikä ole vielä karkuun juossut). Sitäpaitsi pohjoismaalaisessa (kohtuullisen) tasa-arvoisessa yhteiskunnassa kasvaneena minusta tuntuisi nöyryyttävältä joutua pyytämään jatkuvasti rahaa mieheltä. Näen tämän siis niin, että jos mies elättää naisen, se antaa ymmärtää, ettei nainen pysty siihen itse. Ja tottakaihan nainen pystyy!

Timanttisormuksista tuli muutenkin kulttuurienvälistä keskustelua. Minä, belgialainen poika ja saksalainen poika oltiin nimittäin ainoat, jotka olivat sitä mieltä, että timanttisormus ei ole mitenkään välttämätön, eikä todista mitään rakkaudesta; päinvastoin sen voi nähdä jopa niin, että nainen yritetään ostaa sillä timantilla. Minä ja belgialainen selitimme vuorotellen, että timanttisormuksia kyllä käytetään meilläkin, mutta se ei ole vanha perinne, eikä kukaan ihmettele vaikka sormuksessa ei timanttia olisikaan, varsinkaan isoa sellaista. Korostimme sitä, että rakkaus ei timanttisormusta tarvitse: itseasiassa Belgiassa onkin kuulemma enemmän muotina käyttää vihkisormuksena jotain hyvin yksinkertaista tyyliin "rakastan sinua niin paljon, ettei mikään timantti sitä kuitenkaan kuvasta/ettei mitään timanttia tarvita kertomaan siitä". Singaporelaisille timanttisormus taas tuntui olevan samanlainen välttämättömyys kuin amerikkalaisille, ja heitä kummastutti kovasti meidän asenteemme. Erityisesti ilmeisesti ihmetytti se, että tämä ei ollut pelkästään miespuolinen mielipide, vaan minä olin yhtä mieltä siitä, ettei timantit rakkaudesta todista.

Loppuun haluan vielä sanoa, että tämä ei todellakaan tarkoita, että mulla olis mitään timanttisormuksia vastaan ja ettenkö sellaista itse haluaisi tulevaisuudessa. Se vaan ei ole mikään välttämättömyys, eikä minusta tule sosiaalista hylkiötä, jos miehelläni ei siihen ole varaa (en tosin aio mennä naimisiin, ennenkuin on ;) ). Ja juu, tästä tuli vähän saarnaava ja paasaava teksti, mutta tiedättehän te mun äidin mielipiteen tasa-arvoasioissa ja omena ei tunnetusti kauas puusta putoa...

22.8.06

Jonille onnittelut!

Minä nimittäin opin ajamaan ilman apupyöriä vasta jotain 6-7-vuotiaana. Mutta se ei nyt kyllä varmaan ole kellekään mikään yllätys tietäen mun liikunnallisuuden. Ja Hannele: en mä nyt ihan kaikki tylsiä kohtia hypännyt yli, ne kaikkein tylsimmät vaan. Ja olen sillä tyylillä pärjännyt yliopistotasolla tähän mennessä varsin hyvin :).

Tänään oli taas varsin koulutyöntäyteinen päivä. Luin ahkerasti ensi viikkoa varten jo nelisenkymmentä sivua tekstiä, mutta huomennahan niitä läksyjä tietysti tulee lisää. Päivän varsinainen tapahtuma sen sijaan oli tuossa parin talon päässä pidetty welcome party tämän residencen asukkaille ("koulutyöntäyteinen" minun sanavarastossani tarkoittaa siis sitä, että nukuin puoleen yhteentoista, kävin hoitaa asioita, söin lounaan, luin koulukirjaa, olin tunneilla, luin vähän lisää ja menin "bileisiin", varsinaista koulutyötä ei siis ihan hirveästi kuitenkaan ollut). PGPR on siis jaettu eri residenceihin ja tähän residence ykköseen kuuluu rakennukset 1-4. Minä asun numerossa 2. Satuin juuri sopivasti paikalle, kun alkamassa oli kilpailu, jossa musiikin soidessa kierrätettiin tulitikkulaatikoita ringissä ja ne, jolla laatikot oli musiikin loppuessa, joutui pois pelistä. Laatikko piti avata kokonaan ja sulkea, ettei ollut liian helppoa tyrkätä vaan eteenpäin. Tuurilla pääsin viiden parhaan joukkoon ja sain palkinnoksi suklaakarkin (kerran ehdin just antaa laatikon seuraavalle, kun musiikki loppui).

Tarjolla oli ilmaista ruokaa (aina hyvä asia opiskelijalle) ja joitain muitakin kilpailuja. Juttelin kiinalaisen Mirandan ja liettualaisen Astan kanssa. Kysyin sitten huvikseni Astalta, että tietääkö yleensä ihmiset, missä Liettua on, kun yllättävän moni tietää Suomen (ja yleensä myös Nokian). Kuulema aika harva tietää. No, ei se mitään, yksi vietnamilainen poika arveli Suomen sijaitsevan etelä-Euroopassa ja tänään yksi tyttö kysyi, mitä eroa on Suomella ja Islannilla (kun opettaja muisteli erään pojan olevan suomalainen, mutta korjasin että islantilainen se kyllä on).

Juhlat olisi kai kestänyt kymmeneen, mutta lähdin pois äsken, eli yhdeksän aikoihin. Huomiseksi ei taaskaan ole luvassa mitään kummempaa, koulua päivällä ja läksyjä illalla. Eikä muutenkaan ole kummoisempia suunnitelmia. Kliseisesti sanottuna, "eletään nyt tässä päivä kerrallaan" :).

21.8.06

Eipä paljon kerrottavaa

Muutin sitten suunnitelmani toisinpäin, kun eilen huvitti lähteä shoppailemaan. Tutustuin siis eilen jälleen uuteen ostoskeskukseen (josta en taaskaan tainnut nähdä kaikkea) ja keskityin tänään koulujuttuihin. Tarkoituksena oli eilen metsästää itselleni lisää toppeja tai t-paitoja, ja sehän onnistuikin heti ensimmäisessä kaupassa. Giordanossa oli nimittäin tarjouksessa erinäköisiä perustoppeja ja t-paitoja 4kpl/39 dollaria. Hyvin sopi, joten ostin kolme t-paitaa ja yhden topin. Loppuajan sitten vain kiertelin katselemassa kauppoja, enkä ostanut juuri mitään muuta.

Tänään oli vihdoin tarkoituksena etsiä jostain paikka, jossa vois tulostaa niitä powerpointteja ja käydä kirjastossa lukemassa yhtä kirjaa kurssia varten. Tuli vähän edestakaisinjuoksentelua kahden kirjaston väliä (keskuskirjasto ja businesskirjasto), kun toisessa ei voinutkaan tulostaa (tai oli pitkät jonot) ja sitten kun menin toiseen, huomasin että oliskin pitänyt lukea siitä kirjasta, mitä luin siellä ekassa kirjastossa, kaksi kappaletta yhden sijaan. Ja lopulta huomasin kuitenkin unohtaneeni tulostaa yhden jutun...No, huomenna mulla on aikaa vielä aamupäivällä, kun alkaa tunnit vasta kolmelta.

Loppuiltapäivän käytin sitten lukemalla läksyjä. Nyt on sitten kaikki täksi viikoksi tulleet läksyt tehty ja luettu, että huomenna voin heti tehdä uusia läksyjä. Yritän tehdä niitä mahdollisimman pian, että olis aina mahdollisimman vapaa viikonloppu, mutta eipä tuo tälläkään kertaa oikein tuntunut onnistuvan...Toisaalta viime viikolla en voinutkaan aloittaa kovin ajoissa, kun ostin kirjat vasta perjantaina. Kaikki mun kurssit vaatii aika paljon tuntiosallistumista keskusteluihin jne, ja vaikutti ainakin yhdellä kurssilla siltä, että niin moni osallistui, että minunkin täytyy alkaa osallistua vaihtaristatuksesta huolimatta. Saa nyt nähdä, kun jonkun aikaa näitä kursseja menee, että paljonko täällä tarvii nähdä vaivaa päästäkseen edes luokan keskitasoon. Nythän mä olen oikeastaan lukenut nuo läksyt ahkerammin kuin Mikkelissä, kun pelkään että kaikki täällä on hirveitä ylisuorittajia. (Mikä ei tosin silti tarkoita, että olisin lukenut kaiken täydellisesti, tuli kyllä tylsimmät kohdat vaan silmältyä.) Ja kuten aiemmin jo mainittu, sen suhteellisen arvostelun takia niiden arvosanat vaikuttaa mun arvosanoihin... Joten toivotaan, että täältäkin löytyy huonompiakin opiskelijoita, että pääsen helposti kaikki kurssit läpi.

19.8.06

Missä palmupuut on puita vaan...

...Ja kasvitieteellinen puutarha tarvitsee kylmähuoneen voidakseen esitellä vuoristokasveja. Eli: Kuinka Sirje näki eksoottisia kasveja, mustia joutsenia ja kauhuleffan, maistoi ensimmäistä kertaa elämässään rauskua ja tutustui paikallisiin hyttysiin sekä Aasian historiaan.

Eilen aloitin päiväni lähtemällä metsästämään kurssikirjoja. Olin kuullut, että niitä myydään yliopiston keskuskirjaston alla olevassa myymälässä ja sellainenhan sieltä tosiaan löytyi. Kirjat oli hinnaltaan suunnilleen samaa tasoa kuin Mikkelissä, ehkä vähän halvempia, mutta toisaalta ne tuntuukin olevan ihan samoja pehmeäkantisia international editioneja, mitä Mikkelissäkin käytetään. Pitkien jonojen takia kirjojen ostoon meni kauemmin, kuin olin arvellut, joten en ehtinyt enää tulostamaan mitään luentoja varten. Onneksi tässä on vielä muutama päivä aikaa. Puoli neljältä sitten tapasin Tuanin ja hänen kaverinsa ja lähdimme kohti kasvitieteellistä puutarhaa. Oikeastaan käytiin kyllä ensin katsomassa NUS:n oikeustieteellisen uusia tiloja, koska ne sijaitsi ihan puutarhan vieressä. Mukana oli Tuanin lisäksi yksi vietnamilainen tyttö ja hänen vierailemassa oleva 14-vuotias pikkusiskonsa sekä muutama vietnamilainen poika. Tämä tyttö (ei aavistustakaan enää nimestä!) on lähdössä tammikuussa vaihtoon etelä-Ruotsiin ja kyseli hintatasosta ja säästä.

Kasvitieteellisessä tultiin ensin pienelle lammelle, jossa uiskenteli mustia joutsenia. Siis ihan oikeasti. Laitan tuohon alle kuvan, että uskotte. Lisäksi siellä oli paljon kilpikonnia ja näinpä ekaa kertaa elämässäni myös bambuja, banaanipuita, ananaksia jne. Tuan kyseli multa jatkuvasti, että "onko sun maassa tälläsiä kasveja?". Lopulta mun piti sanoa sille, että mä en usko, että täältä löytyy yhtään kasvia, joita olis myös mun maassa. Ja seuraavassa polunkulmassa oli saniaispuska...


Suunnattiin orkideapuutarhaan, jonne matkasta tuli vähän aiottua pitempi kun lähdettiin väärään suuntaan alunperin. Orkideapuutarhassa oli paljon erivärisiä ja erinäköisiä orkideoja ja lisäksi se kylmähuone, missä esiteltiin vuoristokasveja. Valitettavasti tutustuin myös paikalliseen hyttyskantaan. Eivät pidä samanlaista ininää kuin suomalaiset, joten pistäminen tapahtuu hyvin salakavalasti. Ennenkuin huomasinkaan mulla oli hyttysenpistoja molemmissa jaloissa ja käsivarsissa. Lieneekö sitten johtunut 22 vuoden totuttelusta, mutta pistokset kutisivat vain vähän aikaa, ja pienenivät sitten aika nopeasti ihan huomaamattomiksi. Mutta sen aikaa kun ne kutisi, niin kylläpä tuntui kivalta...Sirje orkideojen keskellä:


Käveltiin vielä puutarhassa ja sitten lähdettiin illalliselle. Tässä vaiheessa ne vietnamilaiset pojat oli jo lähtenyt, joten meitä oli neljä. Se tyttö (joka muuten oli tosi kiva) ehdotti että mentäisiin bussilla syömään paikkaan, josta saa oikein singaporelaista ruokaa, ja sehän sopi minulle hyvin. Ja hän halusi ehdottomasti rauskua! Se ruokapaikka taisi olla malesialainen ja valittiin sellanen ateriakokonaisuus neljälle, missä tulee monta eri ruokalajia pöytään ja kaikki syö kaikkea. Ruokajuomaksi valitsin listasta juoman, jota kehottivat kokeilemaan: se paljastui kylmäksi kaakaoksi, jossa oli päällä keoittain kaakaojuomajauhetta.

Ruokalajeina oli jonkinlaista keittoa, jossa oli kasviksia ja katkarapuja, sitä rauskua, jonka päällä oli chilikastiketta, katkarapu-kasviskastiketta ja kastiketta, jossa oli kanaa ja kasviksia, sekä tietysti jokaiselle lautasellinen riisiä. Rausku ei kyllä minusta ollut kovinkaan herkullista. Maistui lähinnä miedolle kalalle ja oli hyvin ruotoinen. Tosin ne ruodot oli pehmeitä ja tarkotettu syötäväksi, mutta sitten se maistui vain ruodoille. Tarjosivat minulle vielä erityisenä herkkupalana evää ja sanoivat, ettei ole pakko syödä, jos en tykkää. Ajattelin, että syönhän minä kotonakin paistettuja muikunpyrstöjä ja maistoin, mutta se maistui vaan ruodoille kanssa. Mutta kaikki muu ruoka oli kyllä hyvää, jopa se kasviskeitto! Ne kasvikset oli nimittäin vielä ihan kovia, laitettu kai siihen vasta ihan lopussa. Multa kyseltiin etukäteen moneen kertaan, että onhan mausteinen ruoka ok, ja mausteista se ruoka olikin. Mutta ei se liian tulista ollut, vaan oikeastaan just sopivaa; vähänkään tulisempi olis ollut liikaa. Mutta kyllähän te tiedätte mun ja Tapanin maun ruokien suhteen...(Hannele söi kerran meidän tekemää jauhelihakastiketta, joka oli sillä kertaa "miedosti" maustettu että kelpais porukoillekin. Kommentti: "Oho, onpas tähän hulahtanut vähän pippuria!" Eikä Hyde ole edes niitä herkkäsuisimpia...)

Taksissa paluumatkalla huomasin saaneeni Asmalta tekstiviestin, että kymmeneltä olis PGPR:ssä yhden talon telkkarihuoneessa leffa. Koska olin takas puol kymmenen, ehdin just sopivasti käydä vielä ostamassa aamupalahedelmät kaupasta ja käydä huoneessani, ennenkuin lähdin etsimään tv-huonetta. Löytyihän se, lähinnä koska tapasin matkalla Asman ja Stephanien menossa sinne. Leffa oli 28 days later, joka nyt ei ihan ole kauhuleffa, muttei paljon puutukaan...Kiitos Stephanien en ollut ainoa, joka katsoi sitä välillä sormien välistä ja välillä kädet nyrkissä hermostuneena rintaa vasten puristuneena. Ihan hyvä leffa kyllä tuollaiseksi leffaksi. Eikä onneksi aiheuttanut painajaisiakaan.

Koska tänään ei mentykään eläintarhaan (jotkut on menossa illalla ulos ja sen takia halusivat mieluummin lepäillä päivän), päätin suunnata Asian Civilizations Museumiin. Pääsymaksu opiskelijoilta 2,5 dollaria :) Kun olin siellä vajaan tunnin katsellut, tuli kuulutus että viiden minuutin kuluttua alkaa opaskierros englanniksi. Liityin tietysti mukaan. Se oli kyllä sellanen tunnin kierros vaan, jossa näytettiin lähinnä pääkohdat, mutta sopi mulle oikein hyvin kun olin ehkä noin puolet ehtinyt jo kiertää. Oli kyllä jännä katsella, miten Aasiassa on jo 1500-2000 vuotta sitten osattu tehdä tosi upeita ja tarkkoja pronssipatsaita ja hienoja maalattuja posliiniastioita, mutta toisaalta vielä viime vuosisadalla, ja jossain yhä edelleenkin, eli ja elää eristäytyneitä heimoja ja pääkallonmetsästäjiä (pääkallonmetsästys on nykyään lailla kielletty, mutta jotainhan kertoo sekin, että sitä varten pitää erikseen olla laki...). Äitiä kiinnostanee tietää, että kiinalaisessa osassa, missä esiteltiin esi-isien palvontaa, oli seinällä suunnilleen seuraavanlainen kiinalainen elämänohje:
Niin kauan kuin vanhemmat ovat elossa, ei pidä matkustaa mihinkään kauas. Mutta jos on pakko matkustaa, pitää vanhemmille aina kertoa olinpaikkansa.
Mä olen ihan varmá, että ton on kirjottanut jonkun äiti tai isä.

Museon jälkeen kävin vielä vähän shoppailemassa ja vihdoin löysin itsellenikin jotain yhden kaupan alennusmyynnistä: hameen noin kymmenellä eurolla. Sitten tulin supermarketin kautta takas tänne. Huomisesta ohjelmasta en oikein vielä tiedä. Voi olla, että käytän päivän siihen tulostamiseen ja läksyjen lukuun, että maanantain voin taas käyttää mihin tahansa. Maanantaina kun on helpompi mennä taas vaikka johonkin turistipaikkaankin, kun ei ole yhtä paljon ihmisiä liikkeellä kuin viikonloppuna.

Mitäs muuta...Ai niin, sain taas kuulla siltä vietnamilaiselta tytöltä, että mulla on piiiiitkä matka kouluun, mutta saanpahan aamuliikuntaa. Mistä lähtien parin sadan metrin kävely on laskettu liikunnaksi? Niin, ja näin ensimmäistä kertaa aamulla sellasen vähän isomman liskon. Sellasia pieniä gekontapasiahan täällä juoksentelee seinillä ja keittiössä, mutta ulkona näin nyt sellasen ehkä hännän kanssa n.30 cm pitkän liskon. Niin, ja loppuun voinen vielä mainita, että kiitos tuon otsikon mulla on soinut koko päivän päässä Charlie Brown...

17.8.06

Hyvä ruoka, parempi mieli

Eilen ohjelmassa oli ensimmäisen Consumer Behaviour-luennon lisäksi illallinen Clarke Quayssa vaihtariporukalla. Täytyy sanoa, ettei ilta alkanut kovinkaan iloisissa merkeissä minun osaltani. Viisitoista minuuttia ennen lähtöä Tapani sai minulle nimittäin yhdellä ainoalla lauseella aikaan aivan valtavan ikäväkohtauksen. Eihän se tietenkään ollut tarkoitus, mutta niin vain ikävä iski sellaisena valtavana aaltona vähintään yhtä vahvasti kuin ensimmäisinä päivinä. (Ja älkää nyt kuvitelko itsestänne liikoja, ei minulla koti-ikävä ollut, Tapani-ikävä vain.) Lisäksi sain tapaamispaikalla huomata, että olimme lähdössä isolla porukalla, josta tunsin ehkä puolet, ja että tapaisimme Asman ystävineen vasta paikan päällä, joten oikeastaan ketään kovin "läheistä" tuttuani ei mukana ollut. Iso ihmisryhmä ja kova ikävä - voitte varmaan kuvitella, etten menomatkalla ollut parhaimmillani.

Clarke Quayssa tilanne ensin oikeastaan vain paheni. Paikka oli nimittäin iltavalaistuksessa oikein mukavan näköinen (ja täynnä turisteja). Olisin sillä hetkellä antanut melkein mitä tahansa, että vieressäni ravintolaa etsimässä olisi kymmenen vaihtarin sijaan ollut Tapani! Päädyttyämme thaimaalaiseen ravintolaan ikävä sitten helpotti ja unohtui lopulta melkein kokonaan, kiitos hyvän ruuan ("proosallista", sanottaisiin vanhoissa tyttökirjoissa). Söin annoksen, jossa oli paistettuja nuudeleita, katkarapuja ja jotain muuta, vaikea selittää tässä kun ei itsekään tunnista kuin puolet raaka-aineista. Istuin keskellä pöytää, joten kuuntelin vuorotellen keskusteluja molemmilla puolillani ja välillä sanoinkin jotain. Paikalla olivat ainakin Aanchal ja Stephanie, Dominick, Asma, Asman ystävä Kanadasta ja Lekan. Uusia tai uudehkoja tuttavuuksia olivat Aurelie (Ranska), Justin (USA), Ed (Lontoo) ja yksi australialainen poika.

Ruuan jälkeen käveltiin vielä vähän alueella ja käytiin Häagen-Dazsista jäätelöt. Otin vadelmasorbettia, mutta se oli kyllä pettymys. Olisi vaan pitänyt ottaa jotain ihanannäköistä suklaista suklaa-suklaapalajäätelöä tms, varsinkin kun hinnat oli Suomen tasoa (siis ennemmän Helsingin tasoa kuin Savonlinnan tai jopa Oulun) ja pallot pieniä. Suurin osa porukasta lähti baariin, mutta onnekseni myös Justin, Lekan ja Ed olivat suuntaamassa takaisin PGPR:n, ettei minun tarvinnut mennä yksin. Metrossa sain kyllä kiittää semi-nörttiyttäni: huomasin yhtäkkiä olevani keskellä keskustelua windowsista, linuxista ja os:stä. Pääsin tietysti ylpeilemään linuxin suomalaisperäisyydellä, vaikka Justin (joka asiasta puhui lähinnä yksinään muiden nyökytellessä) olikin apple-miehiä. Itseasiassa piti vähän epäilyttävinä über-nörtteinä ihmisiä, jotka käyttää ainoastaan linuxin ilmaisversiota :) Ilmaisin kyllä vastalauseeni. Ed totesi jossain vaiheessa keskustelua, että hänellä windows on kyllä toiminut aina ihan hyvin. Nörtin kanssa kohta kolme vuotta seurustelleena minulla oli vaikeuksia peittää "uuuu!"-reaktiotani ja vaistomaisia paria askelta taaksepäin, mutta Justin ei näyttänyt olevan aivan yhtä intohimoinen asiansa suhteen, tai sitten oli tottunut keskustelemaan aiheesta "normaalien" ihmisten kanssa. Olisi ehkä pitänyt ystävällisesti neuvoa Ediä, että on lauseita, joita ei tietyissä piireissä kannata päästää suustaan, vaikka olisikin rehellisesti sitä mieltä...(Muille varoitukseksi: vastaavia lauseita ovat mm. "Liv Tyler oli nappivalinta Arweniksi!", "Eugen Schaumann ei ollut yhtään parempi ihminen kuin nykyiset muslimiterroristit ja itsemurhapommittajat" tai "Eikö Suomi ollut oikeastaan takinkääntäjä toisessa maailmansodassa?")

Tänään alkoi sitten viimeinenkin kursseistani, Asia Pacific Business and Society. Tuan (se vietnamilainen welcome buddyni) sattui samalle kurssille ja ystävällisesti neuvoi minulle vielä luennon jälkeen, miten täällä käytetään printteriä ja kopiokonetta (kun ne pitää maksaa sillä cashcardilla). Täällä kun pitäisi jokaiselle luennolle tulostaa aina luennon powerpointit itselleen. En ole ihan vielä käsittänyt, mitä hyötyä siitä on, näänhän minä ne sieltä kankaaltakin, mutta maassa maan tavalla. Ideana ehkä on, että niihin kirjoitetaan muistiinpanoja ja sitten niitä käytetään kertaamisessa? Mutta muistiinpanot voisi kyllä kirjoittaa muullekin paperille ja kerrata voi koneeltakin. Ihmetyttää nimenomaan se, että vaikuttaa siltä että se niiden mukanatuominen on vähän niinkuin pakollista. Vaihtarina sitä voi tietysti aina helposti luistaa kaikesta vetoamalla tietämättömyyteen ja kulttuurieroihin ;)

Eikä vaikuta liialliselta tuo työmääräkään verrattuna Mikkeliin. Paikalliset vaikeroi, kun tossa kurssissa pitää joskus lukea seuraavalle luennolle tai tutor-tunnille kirjan kappaleen lisäksi kaksikin muutaman sivun artikkelia. Mulla ei ole mitään ongelmaa, kun olen tottunut lukemaan kirjasta 30 sivua ja 15-sivuisen artikkelin seuraavaksi päiväksi...Tai ryhmätyöt sitten. Luennoitsija valitteli, että meillä on yhdessä vaiheessa vain muutama viikko aikaa kirjoittaa 15-sivuista ryhmätyötä. Mikkelissä tehdään 30-sivuisia töitä viikossa! Sitäpaitsi 15 sivua neljälle hengelle on vaan pari sivua per henkilö; tuntuu ihanalta sen jälkeen kun on viimeksi pakertanut 50 sivua bachelor's thesistä ihan yksin! Ja Consumer Behaviourissa pitää kirjoittaa lukukauden aikana kaksi esseetä - kaksi sivua kakkosen rivivälillä! Tulee suorastaan ongelmia tiivistää noin paljon, kun yleensä on joutunut kirjoittamaan 5-10 sivua. Tietysti täytyy ottaa huomioon, että mulla on täällä vaan kolme kurssia kun paikallisilla on jotain viisi. Mutta kun on tottunut ahtamaan lukukauden asiat kolmeen viikkoon, niin niiden venyttäminen koko lukukaudeksi tuntuu nyt kevyeltä ja helpolta :). Nojoo, kyllä sitä nyt iloitaan, mutta saapas nähdä, kun oikein hommiin päästään...

Tänään pääsen illalla näkemään asukastovereitani, kun meidän kerroksessa pidetään asukaskokous, jossa valitaan "cluster reader", eli jonkinlainen kerroksen vastuuhenkilö. Huomenna on suunnitelmissa käydä ostamassa kurssikirjat ja kirjastossa tulostelemassa kaikenlaista. Kotitehtävinä pitäisi kans lukea muutama artikkeli ja sitten niitä kirjoja. Saatan myös eksyä postiin, joten kortit lähtee liikkeelle ehkä jo ennen viikonloppua tai maanantaina ainakin. Lauantaina mennään ehkä sinne eläintarhaan sitten vaihtariporukalla, mutta se on vielä aika alustava suunnitelma, eikä mitenkään varma. Joku päivä ajattelin käydä katselemassa Asian Civilizations Museumia kans, kun kehuja olen kuullut. Ja voisihan sitä ehkä jossain ostoskeskuksessakin poiketa, kotilukemisia lukuunottamatta kun on taas vapaata tiistai-iltapäivään saakka :).

15.8.06

Ensimmäinen luento

Kannattaisi ehkä lukea tarkemmin kurssin aikataulu tai käyttää hiukan aivojaan. Normaalisti mulla nimittäin alkaisi tiistaipäivä klo.11.00 Asia Pacific Business and Societyn tunnilla. Koska kyseinen kurssi on kakkostason kurssi (muut mulla on kolmostason, ts. tarkotettu kolmannen vuoden opiskelijoille ja niissä on kolme tuntia luentoa/viikko) siihen kuuluu viikossa kaksi tuntia luentoa ja yksi "tutorial", jonkinlainen pienryhmäkertaustunti siis kai. No mitään kertaustuntia ei voi tietenkään pitää, jos ei ensin ole ollut luentoa. Tämä välähti mulle päähän muutamaa minuuttia ennen yhtätoista, kun istuin jo luokkahuoneen ulkopuolella odottamassa, se luento kun on vasta torstaina. Odottelin siinä sitten vielä yli yhteentoista, mutta koska ketään ei näkynyt, palasin PGPR:n katsomaan netistä sitä aikataulua. Ja jos nyt oikein ymmärsin, niin nämä tutoriaalit alkaa vasta parin viikon päästä. Tällänen lienee selvää paikallisille, jotka on tottunu tälläseen järjestelmään opinnoissaan jo ainakin vuoden ajan, mutta tiedänpähän minäkin nyt...

Varsinainen koulunkäyntini täällä alkoi siis sitten klo.15-18 Product and Brand Managementilla. Kurssi vaikutti aika samanlaiselta kuin Suomessakin. Vaihto-oppilaita ei mun lisäkseni tainnut olla kuin yksi ruotsalainen ja yksi kiinalainen. Kaikki meni muuten hyvin, mutta kun paikalliset antoi mielipiteisiinsä esimerkeiksi paikallisia tuotteita ja brändejä, tai kansainvälisiä tuotteita tai brändejä, mitä Suomesta ei saa, niin olin välillä vähän ulkona. Jos luennoitsija esim. kysyy esimerkkiä uudesta tuotteesta ja joku opiskelijoista ehdottaa brändin X uutta muovipakkausta tiivistemaidolle, niin mun on vähän vaikea sanoa siihen mitään, kun ei ole aavistustakaan siitä minkälaisessa pakkauksessa sitä on ennen myyty tai minkälainen tää uusi pakkaus on. Ja sitten tuli kyllä yks keskustelu, jossa mun teki mieli huutaa väliin, että "siis mitämitäMITÄ? Mistä IHMEESTÄ te puhutte? Ette voi olla tosissanne?!". Opettaja kun kysyi esimerkkiä uudesta tuotteesta, niin eräs tyttö ehdotti "kannettavia hoikistavia laitteita". Joo, ymmärsin kyllä mistä se puhu, koska oon nähny näitä täällä ostoskeskuksissa; sellanen "vyö", joka laitetaan vatsan tms ympäri ja sitten se muka hoikistaa jumppaamalla lihaksia. Siis oottehan te nähny näitä tv-shopissa. Näitä mainostetaan täällä jokaikisessä elektroniikkaliikkeessä näyttävästi. No, sitten opettaja alkoi selittää tuoteen ominaisuuksia, että näissähän on siis se hyvä puoli, ettei tarvitse mennä enää mihinkään ammattilaiselle, jolla on laihdutuslaite, vaan sellasta voi käyttää ite. Ja lisäksi joitakin voi nolottaa, jos ne nähdään menevän laihdutuslaiteklinikalle tms. Tässä vaiheessa olin suunnilleen leuka lattiassa. Siis täällä IHAN OIKEESTI uskotaan, että jollain laitteilla voi laihtua? Ja on oikeasti siis jotain ammattilaisia, joilla näitä on? Suomessahan näitä myydään vaan tv-shopissa. Ja siis hetkinen, vastahan Suomessa tällänen ns.sauna belt valittiin vuoden huuhaa-tuotteeksi (vaikka se olikin vähän erilainen, mutta toimii todennäkösesti yhtä hyvin). Täytyy sanoa, että jätti mut kyllä odottamaan mielenkiinnolla jatkokurssia. Mitä muita kulttuurisia eroavaisuuksia mahtaakaan paljastua kuin singaporelaisten vankkumaton usko kaikenlaisiin koneisiin ja laitteisiin!

Mutta siitä tossa kurssissa olen kyllä innoissani, että kurssin loppupäässä saadaan osallistua ihan oikeeseen tuotekehittelyprojektiin tms paikallisen yrityksen kanssa! Siitä tulee kai vähän jonkinlainen "kilpailu" ryhmien kesken ja paras palkitaan tms. Tosin mulla taas voi tuossa olla miinuksena se, etten tunne paikallista kulttuuria niin hyvin, joten en myöskään osaa sanoa, mikä paikallisiin vetoaa. Ja se, ettei paikalliset taida haluta oikein vaihtareita ryhmiinsä, kun vaihtareiden ei monesti tarvitse välittää arvosanoista, riittää läpipääsy, joten ne ei aina panostakaan niin kovasti... Saa nyt nähdä kun ens kerralla aletaan ryhmiä muodostaa. Jonkunhan mut on pakko ottaa, kun ryhmistä tulee 6-8 henkisiä ja vaihtareita on vaan 3 :) Siinä on vaan se, että sitten sellasia ottaa yleensä ne, jotka ei niin välitä arvosanoistaan, ja mun perfektionismini kai vaatii täällä kuitenkin jonkinlaista pärjäämistä.

Olenpa muuten kuullut jo kauhutarinoita täällä käytössä olevasta "käyräarvostelusta" eli suhteellisista arvosanoista, eli juuri siitä mikä on Suomessa käytössä yo-kokeissa. Toisin sanoen aina tietty prosentti luokasta saa parhaan arvosanan ja tietty prosentti ei pääse läpi. Jos koko luokalla menee siis tosi hyvin, niin keskinkertasella tuloksella voi reputtaa. Ja toisaalta, jos menee huonosti, niin käyrä voi nostaa ylemmäs. Pitää siis toivoa, etten ole missään huippuluokassa. Mullakaan kun siis arvosanoilla ei muuten ole väliä, kunhan pääsen läpi. Paitsi tietysti mulle itselleni.

Huomenna sitten klo.12-15 Consumer Behaviour, jota kans odotan ihan innolla. Huomisiltana mennään kai Clarke Quayhun illalliselle, se on siis jonkinlainen satama-alue, joka on ihan tehty illanviettoa varten. Ainakin Asma ja joku Asman kaveri, joka on täällä käymässä on tulossa. Varmaan Aanchalkin, kun se puhui aiemmin haluavansa sinne syömään. Mutta tässä taas kaikki tällä kertaa.

14.8.06

ICA:ssa jälleen

Tänään kävin hakemassa passini takaisin Singaporen maahanmuuttoviranomaisilta. Itseasiassa päivä alkoi cashcardin hankinnalla. Singaporessahan tuntuu miltei kaikki toimivan korteilla ja niinpä student's passia, eli käytännössä oleskelulupaani tänne, ei myöskään voi maksaa käteisellä. Olin alunperin jo tiistaina passia viedessäni varautunut maksamaan ez link cardilla, eli sillä julkisen liikenteen kortillani, kun yhdessä papereista luki, että sillä voi maksaa. Olin siis ladannut siihen 50 dollaria sen parinkymmenen dollarin lisäksi mitä siinä oli ennestään. Student's passin piti nimittäin maksaa 40 dollaria+mahdollisesti 20 dollaria lisää riippuen kotimaasta. Paikanpäällä olin kuitenkin huomannut isot kyltit, joissa pyydettiin ihmisiä maksamaan joko NETSillä (paikallinen pankkikortti) tai cashcardilla. NETSiä mulla ei ole, koska ei ole pankkitiliäkään - johtuen siitä, että visa electronillani saan nostettua täällä rahaa ja pankkitilistä pitäisi maksaa jos sitä käyttää alle puoli vuotta. Koska cashcardia tarvitsee myös jos haluaa printata tai kopioida koululla jotain, päätin ostaa sen. Cashcard on siis sellanen yksinkertanen rahakortti, johon ladataan rahaa ja sitten sillä voi maksaa melkeen missä vaan. No, siinä ostamisessa ei ollutkaan ongelmaa; ongelma oli siinä, että cashcardissa on alunperin arvoa 5 dollaria ja jos olisin siinä ostopaikassa halunnut siihen lisää arvoa, olisi mun pitänyt maksaa NETSillä (jota mulla siis ei ole, joka on juuri se syy, miksi tarvitsen cashcardin)...Mun piti siis mennä erikseen vielä tonne kampuksen reunalla olevalle yliopistolliselle sairaalalle 7-eleveniin, että sain ladattua siihen sen 50 dollaria käteisellä. Söin siellä myös lounaan ja lähdin kaupungille.

Mua oli käsketty tulemaan hakemaan se passi maanantaina klo.14-17 ja olinkin paikalla just sillon klo 14. Ensimmäiset viistoista minuuttia meni jonottaessa jonotusnumeroa, ja sitten pääsin varsinaisesti odottamaan. Piti seurata silmä kovana taululla vaihtuvia lukuisia punasia numeroita, koska ne ei menny ihan järjestyksessä. Mun numero, 3563, tulikin kohta jonkun 3530:n jälkeen. Menin tiskille, virkailija näytti mun passia, kysyi onko se mun ja ilmoitti hinnan - 80 dollaria! Se olikin siis suomalaisille 40+20+20. Kysyin heti, voinko maksaa ez link cardilla ja se sopi. Seuraavaksi kysyin, voinko maksaa osan cashcardilla ja osan ez link cardilla ja onneksi sekin oli ok silleen, että otettiin 40 dollaria cashcardilta ja 40 dollaria ez link cardilta. Onneksi olin siis varautunut maksamaan kummalla tahansa kortilla! Olis ollut vähän noloa selittää, että ei mulla nyt olekaan sen verran rahaa, vaikka olen tässä tunnin jonotellut...

Saatuani passin takas (mukana student's pass ja disembarkation/embarkation form, eli läpyskä, jolla pääsen maasta ja maahan täyttämmättä sitä turistilappua)lähdin taas kerran kiertelemään kauppoja. No, alunperin tarkotuksena oli, että Tapani olis sillä aikaa ehtinyt katsoa netistä, mitä klassikkolänkkäreitä haluaa kokoelmiinsa, kun olin käynyt katsomassa sitä alepöytää jo aiemmin ja laittanut sille tekstiviestillä, mitä ois tarjolla. Vasta muutama tunti myöhemmin kävi ilmi, ettei se ehtisikään mitenkään ajoissa, sillä kun oli koulua kolmeen. Tapani-parka jäi siis kokonaan ilman, koska tarjous loppuu huomenna ja mulla on sillon koulua 11-18. Ja mä vietin muutaman tunnin kaupungilla kierrellen periaatteessa "turhaan". Ostin kyllä muutaman vihon kurssejani varten ja muutenkin oli ihan kiva katsella kaikkea. Mitäpä mä täällä kämpälläkään olisin tehnyt.

Niin, ja mitä mun flunssaan tulee, niin se on täysin poissa! Siis varmaan elämäni lyhyin flunssa! (Pitää koputtaa puuta.) Tänä aamuna ei ollut enää mitään oireita, ja kaupungillakin tuntu vaan muutaman kerran olo vähän tavallista väsyneemmältä. En tiedä, miten se noin nopeasti parani, mutta hyvä että parani.

Huomenna sitten alkaa kurssit. On heti alkuun Asia Pacific Business and Societya ja Product and Brand Managementia. Eihän mulla olekaan täällä kuin kolme kurssia, se kolmas on Consumer Behaviour ja alkaa keskiviikkona. Mutta eiköhän tässä taas ollut kaikki tältä kertaa. Yrittäkää kestää siellä Suomessa ilman minua :).

13.8.06

Meloneista ja lähikaupan lääkevalikoimasta

Toinen kirjoitus jo tänään, kyllä vain. Sen siitä saa, kun olen flunssaisena viettänyt koko päivän nukkuen, lukien ja nyt vähän tässä koneellakin. Ruokavalio on koostunut lähinnä hedelmistä ja kekseistä, kun ei ole ollut ruokahalua eikä jaksamista mennä syömään tuonne kanttiiniin. Ja siitäpä pääsenkin sitten itse aiheeseen, eli meloneihin. Olen kirjoittanut tähän monta kertaa syöväni täällä hunajamelonia, kunnes päähäni pälkähti, että hunajamelonihan on se keltainen, pitkänomainen hedelmä. Nämä minun syömäni melonit ovat hyvin vaaleita ja ihan pyöreitä. Googlasin vähän, ja ilmeisesti kyseessä on siis "tavallinen" meloni, tai sokerimeloni, jonka alalajeja mm. hunajamelonit ja cantaloupemelonit ovat. Piti vain korjata tämä virhe :). Maistuu tosin kyllä ihan hunajamelonilta, mikä voi johtua siitä, että olen syönyt vain kaukaa tuotuja hunajameloneita. Ehkä täälläpäin hunajamelonit on vielä makeampia ja tavallinen meloni siis maistuu pohjoismaiselta hunajamelonilta. Ymmärsiköhän kukaan, mitä tarkoitin...

Jaksoin tänään käydä tuossa kaupassakin ja katselin sitten samalla lääkehyllyä, että jos vaikka mun strepsilsit ja panadolit loppuu. No ei hätää, kiitos globalisaation. Hyllyssä oli n.viittä eri strepsilsiä (c-vitaminoitu, extravahva, tavallinen+eri makuja) ja neljää eri panadolia (tavallista, nopeavaikutteista, kuukautiskipuihin suunniteltua, flunssaan suunniteltua). Oli jotain muutakin flunssalääkettä, mutta sitä en uskalla ostaa, koska ei ollu paracetamolia vaan jotain, josta en ollu kuullukaan. Toisin sanoen valikoimaa flunssalääkkeissä enemmän kuin Rantasalmen apteekissa jaa kaikki siis käsikauppatavaraa. Onneksi mun olo on jo vähän parempikin.

Eläimellistä menoa

Eilen pääsin vihdoin Singaporen paljon kehuttuun Night Safariin, joka kyllä oli joka dollarin arvoinen huolimatta kurkkukivusta ja alkavasta flunssasta, joka vain paheni illan mittaan. Mulla oli ollut koko päivän kurkku hieman karheana, mutta kun muita oireita ei ollut, lähdin suorastaan ilosta kiljuen mukaan, kun Kim ehdotti Night Safaria. Ideana siellä siis on, että kun suurin osa eläintarhan eläimistä on kuitenkin yöeläimiä ja Singaporessa tulee aina pimeetä puoli kahdeksalta illalla, niin yhdistetäänpä nämä ja tehdään eläintarha, joka on auki iltaisin klo.18-24. Meitä lähti loppujen lopuksi kaksitoista henkeä: minun lisäkseni vanhoista tutuista Kim, Asma, Aanchal ja Lekan (joka muuten onkin Kanadasta eikä Usasta) sekä lisäksi Kevin (Kanadasta), Josh (USA), Dominick (USA), Christian (Sveitsi), Stephanie (Hong Kong) ja pari muuta, joiden nimiä en muista, Usasta nekin. Tarkoitus oli mennä ensin metrolla ja sitten bussilla, mutta metroasemalla olikin paikallinen mies myymässä lippuja, joilla sai myös ilmaiskuljetuksen paikan päälle. Ostimme sitten pitkän neuvottelun ja tinkimisen jälkeen häneltä yhdistetyt Night Safari-Zoo-lippupaketit (eläintarhalipun voi käyttää milloin tahansa ennen helmikuun loppua), joihin kuului kuljetus paikalle eilen, liput molempiin ja molemmissa maksullinen vaunuajelu. Säästettiin siis sen bussilipun hinta+saatiin toinen vaunuajelu ilmasiks. Lisäksi sovimme, että hän tulee pikkubussillaan hakemaan meitä puoliltaöin (kun paikka menee kiinni) ja tuo meidät PGPR:n hintaan 7 dollaria/hlö (joka oli suunnilleen sama hinta kuin taksilla, mutta meidän ei tartteis jonottaa ja kaikki päästäs samalla).

Night Safarissa menimme ensin sille vaunuajelulle, ja kyllä kannattikin! Antilooppilauma meni ihan vierestä ja isommatkin eläimet oli tosi lähellä, vaikka välissä tietysti oli aina joku (melko näkymätön ja kapea) vallihauta tms. Laitoin noihin Suomessa vähän tuntemattomampiin eläimiin linkin, että voitte wikipediasta katsella, miltä ne näyttää ja lukea niistä lisää. Näin siis mm.virtahepoja, sarvikuonon, kirahveja, pelikaaneja, flamingoja, seeproja, leijonia, tiikereitä, norsuja, lukemattoman määrän erilaisia antilooppeja, vesipuhveleita, pahkasikoja, vesisikoja, muurhaiskarhun, tapiirin jne. Ja oikeasti läheltä. Lähietäisyydeltä tajuaa kans niiden eläinten sellasen "eläimellisyyden" paremmin kuin jossain Avarassa Luonnossa ikinä, kun tuntee niiden hajun jne. Ja näkee niiden oikean koon, olin kuvitellut esim.muurahaiskarhun paljon pienemmäksi ja shakaalin isommaksi. Ajelun jälkeen käytiin katsomassa vielä sellainen yöeläin-show ja käveltiin muuten ympäriinsä. Näin siis vielä panttereita (lasin takana ihan lasia vasten, kosketusetäisyydellä), servaalin,kalastajakissan, jonkinlaisen kummituseläimen, hyeenoja, erilaisia jyrsijöitä, gaviaalin, lepakoita, saukkoja, kissankokoisia kääpiökauriita, mangusteja ja lisäksi mm.huulikarhun, joka löydettiin vasta 1791 ja jota luultiin aluksi laiskiaislajiksi (mikä on helpompi ymmärtää, kun on nähnyt sen liikkuvan pää alaspäin köyttä pitkin). En löytänyt huulikarhusta juurikaan tietoa suomeksi, mutta tästä näette ainakin tuon ulkonäön. Ja jännin oli kyllä Mangrove Walk, jossa portilla varoiteltiin, että sisällä on vapaana harmittomia hedelmälepakoita, joita ei kuitenkaan saa provosoida ja jos pelkää lepakoita, niin ei ehkä kannata mennä. Sisällä kohtasikin yllätys. Mä luulin, että hedelmälepakot on näitä pieniä tavallisia lepakoita, jotka syö hedelmiä. Väärin. Hedelmälepakot syö kyllä hedelmiä, mutta ei ne ihan pieniä ole. Oletteko kuulleet "lentävästä koirasta" (englanniksi flying fox, lentävä kettu)? Juu, tarkoitan juuri näitä isoja lepakoita, joiden siipien kärkiväli on lähemmäs metrin ja ruumiskin kengänkokoinen. Niitä siellä oli. Vapaana. Riippumassa alaspäin oksasta kasvojen korkeudella ihan siinä vieressä, välittämättä juurikaan ympärille n.30 cm:n päähän kokoontuneesta ihmisjoukosta. Se oli kyllä hieno kokemus! Niitä pienempiä lepakoita lenteli sitten ihan muuten siellä ympäriinsä, siis vapaana siellä muun eläintarhan alueella.

Oikeastaan ainoat eläimet, mitä en siellä nähnyt oli apinat (jos siis sitä pikkuriikkistä kummituseläintä ja muutamaa muuta pienenpientä kädellistä ei lasketa). Niitä pitää sitten varmaan mennä katselemaan sinne eläintarhan puolelle päiväsaikaan joku kerta.

Tänään sitten aion lepäillä kotona, koska kurkku on kipeä, lihakset jäykkänä ja pää jotensakin tukossa. Illalla olis ollu jotkut menossa leffaan katsomaan Pirates of the Caribbean kakkosta, jonka olen kyllä jo nähnyt, mutta olisin halunnut mennä mukaan seuran takia ja nähdäkseni singaporelaisen elokuvateatterin. Mutta en nyt uskalla riskeerata, parempi vaan lepäillä kun huomenna pitää kuitenkin pystyä hakemaan se mun passi takas ja tiistaina alkaa luennot. Johan mä odottelinkin, että millon mulle iskee se flunssa, jonka kaikki kylmemmästä ilmasta tänne tulevat saa johtuen ilmastoinnista, tuulettimista ja ainaisista lämpötilanvaihteluista. Älä huoli, äiti, kyllä mulla on lääkkeitä ja paleltumaan täällä ei ainakaan pääse!

11.8.06

Chinatown ja Little India

Tänään otin suunnakseni Chinatownin, kun ajattelin, että onhan se nyt kumma, kun olen kaksi viikkoa jo Singaporessa ollut, enkä nähnyt keskustasta juuri muuta kuin Orchard Roadin (se shoppailukatu) ja Marinan (joenranta, Merlion, lisää ostoskeskuksia). Chinatownin erilaisuuden kyllä huomasi heti kun astui ulos metroasemalta; rakennukset oli matalampia ja kiinalaistyyppisempiä. Lisäksi se metroaseman lähialue oli kyllä kunnon turistialuetta, koju kojun perään myi kiinalaisrihkamaa, matkamuistoja jne. Eli äiti ja Hannele pitää ehdottomasti viedä sinne shoppailemaan sitten lokakuussa :). Olihan siellä kyllä ihan nähtävääkin, temppeleitä ja taloja jne.

Kun olin aikani Chinatownissa kierrellyt, eikä kello ollut vielä kovin paljon, siirryin metrolla Little Indiaan. Kävin ensin Tekka Centren alakerrassa olevassa "wet marketissa", eli sellaisella torilla, missä myydään hedelmiä, kalaa, lihaa jne. Oli kyllä mielenkiintoista katsella paikallisia ja tutkia hedelmäkojujen eksoottista valikoimaa, mutta lopulta sieltä oli kyllä päästävä pois. Hedelmäkojualueella haisi durian, vaikkakin minun mielestäni sen haju ei ole niin kauhea kuin sanotaan, jotenkin vain liian...tunkkainen. Kalatiskien lähistöllä oli vahva kalanhaju ja lattia niin liukas, etten meinannut pysyä pystyssä. Mutta tällaisellekin vannoutuneelle lihansyöjälle pahin paikka oli kyllä lihatiskit. Kai mä olen vaan liian urbanisoitunut, mutta se valtava raa'an lihan ja ruhonosien määrä, joita ne pisti kirveillä palasiks, ja se haju mikä siitä lähti...Sitä on kai vaan jotenkin niin etääntynyt nykyään siitä, mistä ruoka oikeasti tulee, kun ostaa lihaa vaan valmiiksi pakattuna marketista. Huomasin saman silloin yksi ilta hawker centerissä, kun siellä roikkui kojun ikkunassa kanan ruhoja. Ei siinä mitään, kyllähän mä raakaa kanaa olen ennenkin nähnyt, mutta kun niillä oli vielä päät. Jotenkin se päiden näkeminen, roikkumassa niskat nurin velttona, toi selvemmin mieleen sen, mitä se oikeesti on, mitä syö. Mutta ei huolta, pidän lihasta liikaa alkaakseni kasvissyöjäksi.

Kävelin sitten vähän siellä Little Indiassakin, lähinnä kävin katsomassa yhtä temppeliä. Paluumatkalla tänne ostin vielä postikortteja. En tiedä, milloin kirjotan/lähetän ne, mutta tarkotus on lähettää jokaiselle lapselle oma kortti (ei tarvi sitten tapella niistä). Että jos posti tuo joku päivä kortin pelkästään esim. Indille tai Jonille, niin ei ole minun syy, syyttäkää postia!

Olen harmitellut täällä sitä, kun dvd-leffat on niin halpoja, kun ne on kuitenkin eri aluekoodilla kuin Suomessa. Onneksi satuin silti vilkaisemaan Carrefourin alennus-dvd:iden takaosaa: niissä lukikin, että kaikki alueet! Ja myynnissä oli paljon klassikkoleffoja hintaan 2kpl/9,90. Ostin siis näin aluksi Tuulen viemää, Pikku naisia, Ihmemaa Ozin ja Casablancan. Testasin vielä koneella ja hyvin toimivat. Neljä klassikkoleffaa 10 eurolla siis! Nehän on tietysti ainoastaan englanniksi kiinankielisellä tekstillä, mutta eihän se mua haittaa. Pitää vielä ehkä käydä ostamassa lisääkin. Ainakin pitää kysyä Tapanilta, kiinnostaisiko sitä kasvattaa esim.vanhojen länkkärien kokoelmaansa. Ja olihan siellä myytävänä myös esimerkiksi The Egyptian. Kyllä, juuri se 50-luvun hollywood-versio Sinuhe egyptiläisestä! :)

Taidan ostaa täällä aika paljon hedelmiä. Kaupantäti nimittäin jo kommentoi asiaa tänään laittaessaan ananaksia pussiini. "Taidat tykätä näistä? Nämä ovat kyllä tosi makeita! Eivät taida olla näin makeita sinun maassasi?". No eivät kyllä ole! Mun pitää nyt muutamassa kuukaudessa ahtaa itseeni ananasta, papaijaa, lohikäärmehedelmää, hunajamelonia jne 22 vuoden edestä! Tiedättekö muuten, miten hunajamelonista tulee Suomessa sellanen jännä, pistävä tunne suuhun/kurkkuun kun sitä syö paljon tai nopeasti? En ainakaan ole ainoa, jolle sellanen tulee, kun Tapani sanoi tietävänsä. Täällä sellasesta ei ole tietoakaan! Liittyy siis varmaan siihen, onko meloni kypsynyt varastossa vai viljelmillä. Ja ananas, mulle tulee varmasti ikävä tuoretta, makeaa ananasta Suomessa. Lohikäärmehedelmästä ja papaijasta siellä saa lähinnä uneksia, mutta onneksi ne ei niin herkullisia olekaan. Siis syö niitä mielellään, mutta tähän mennessä tuore ananas ja hunajameloni on kyllä ollut parhaimpia ehdottomasti.

10.8.06

Hyvää Syntymäpäivää, Singapore!

Singapore siis täytti eilen 41 vuotta, ja koko kansa juhli tapahtumaa kerääntymällä telkkarin tai ulkoscreenien ääreen seuraamaan juhlallisuuksia stadionilla, jossa juhlat pidettiin nyt viimeistä kertaa. Katsomaan oli päässyt jotain 50 000 lippunsa nopeiten ostanutta, liput on ollut loppuunmyytyjä jo kauan. Niinpä minä, Asma, Aanchal ja Lekan (Usasta, mutta alunperin Nigeriasta)seurattiin tapahtumaa kans ulkoscreeniltä joen rannassa. Tapahtuma näytti olevan sekoitus isoa kansanjuhlaa (vrt.urheilukisojen avajaiset) ja sotilaallista paraatia. Singaporessahan on yleinen asevelvollisuus, tai siis yhtä yleinen kuin Suomessakin, eli miehiä lähinnä koskee. Ensin mietin, että onkohan siinä mitään järkeä, kun eihän näin pieni kansa mitenkään voi silti itseään pystyä puolustamaan, kunnes muistin, että asukkaita täällä on kyllä vaan miljoona vähemmän kun Suomessa ja huomattavasti vähemmän pinta-alaa puolustettavana :). Oli muuten jännä katsoa siltä screeniltä tapahtumia kun esim. kun taistelulentäjät lensi muodostelmassa stadionin yli, ne näki ensin screeniltä ja hetken kuluttua itse taivaalla.

Ei katsottu ohjelmaa ihan loppuun asti, vaan lähdettiin syömään siihen samaan hawker centeriin missä oltiin kun oli ilotulitus. Eilen valitettavasti ilotulitusta ei ollut. Samalla tavattiin myös Kim (se britti, johon tutustuin rekisteröityessä), joka tunsikin Lekanin, ja pari hänen kaveriaan. Vaihtareiden keskuudessa on siis aika pienet piirit. Nyt on kyllä pakko laittaa tähän pari kuvaa mun illallisesta, fried pineapple risesta. Tuossa ananaksen sisällä on siis maustettua riisiä, katkarapuja, ananasta ja jotain muuta sellasta. Maksoi kokonaista 3 euroa! Hyvää oli, mutta kyllä mulla olikin nälkä, koska en ollu muutamaan tuntiin syöny muuta kuin Häagen-Dazsin kalliin suklaakeksijäätelötötterön (2,35 euroa!).


Ruuan jälkeen käveltiin vielä vähän ympäriinsä ja yhdentoista aikoihin suunnattiin takaspäin, koska jotkut oli vielä menossa baariin ja halus vaihtaa vaatteita sitä ennen. Taksijono oli pitkä, joten otettiin MRT lähimmälle asemalle ja taksi sitten sieltä. Taksi maksoi yhteensä kokonaista 3,30 singdollaria, eli neljällä hengelle tuli jopa halvemmaksi/yhtä kalliiksi kuin bussi, jota olis pitänyt odottaa pitkään.

Eilen aamulla muuten alkoi mun oven lukko temppuilla; tavallisen kahden lyhyen piippauksen sijaan se piipitti pitkään ja piti odottaa aika kauan, että oven sai lukittua/auki. Arvasin, että siitä on joku patteri lopussa, ja toivoin, ettei se lopahtas ihan täysin pyhäpäivänä...Onneksi toimi kuitekin välillä normaalisti, mutta tänä aamuna se sitten piipitti joka kerta. No, mulla oli muutenkin asiaa tonne asukastoimistoon, koska en ollu saanu tullessa sellasta palautettavaa tarkistuslomaketta, johon merkitään, onko kaikki kämpässä kunnossa. Ne antoi mulle lomakkeen ja sanoi lähettävänsä jonkun viidessä minuutissa paikalle. Että jos en pääse sisälle huoneeseeni, niin pitää odottaa yleisissä tiloissa. Onneks pääsin, koska siinä meni kyllä puol tuntia ennenkuin korjaaja tuli. Sen puhe oli kyllä täydellinen esimerkki paikallisesta englannista, tullessaan se kysyi multa, että "Your lock make a big sound?" ("Sinun lukko tekee iso ääni?"). Eikä kyse siis ollut siitä, ettei se olis osannut englantia, vaan paikalliset puhuu sitä oikeasti noin. Sitten se totes, että patterihan siitä on lopussa ja vaihtoi patterin ja nyt mun lukko on taas kunnossa.

Tuntuu, että tänään on vielä kuumempi päivä kuin yleensä. Ei mulla kyllä mitään suunnitelmia olekaan, ainakaan vielä. Viikonloppuna mennään ehkä joku päivä night safariin, mikä on eläintarhan vieressä. Siellä siis on iltaisin jotain eläintarhakierroksia, jotka on kuulemma tosi hienoja. Selailin tota Lonely Planetin Singaporen opasta, niin olis vaikka miten paljon kaikkee nähtävää vielä. Onhan mulla aikaakin, onneks.

Kiva muuten, että ootte kirjottanu kommenttejakin mulle vähän. Ja kiva kuulla, että Lavosetkin on löytäny tän sivun. Saa kyllä jaella ihan vapaasti tätä osotetta, jos tiedätte vaan jonkun, jota kiinnostaa ja jolle en oo ite tästä kertonu. Mitä enemmän te luette tätä sivua, sitä vähemmän mun tarvii selittää ihmisille mitä mulle kuuluu :). Ja hyväähän mulle kuuluu, niinku Lotta sen tossa sano, että "hyvinhän sulla on menny". No on, nyt taitaa olla iskeny päälle se "turistivaihe", että kaikki on kivaa, eikä ole edes koti-ikävä vaivannut. Ruoka on hyvää ja halpaa, sää on aina yhtä lämmin, puut ja kasvit ja eläimet on eksoottisia, olen tutustunu muihin vaihtareihin, kaikki alkuajan byrokratia alkaa olla takanapäin jne. Mutta oottakaahan vaan kun parin kuukauden päästä iskee kulttuurishokki... Sitten on liian kuuma, ruoka aina samanlaista, kaverit pinnallisia, ikävä purkkaa, sääntöjä ihan liikaa, paikalliset opiskelijat ihan hulluja työinnossaan ja niin edelleen :).

8.8.06

Jonotusta ICA:ssa

Tänään kävin vihdoin hakemassa sitä student's passia. Asmalla oli sama suunnitelma ja hän pyysi minua mukaan jo eilisiltana, mutta sanoi, että lähtö olis 7.30 aamulla. Kieltäydyin kohteliaasti raahaamasta itseäni sängystä ylös ennen seitsemää, kun sisäinen kelloni on jatkuvasti muutaman tunnin väärässä (käyn täällä yleensä nukkumaan yhden-kahden aikoihin ja herään ennen kymmentä) ja mulla olis kuitenkin koko päivä aikaa jonottaa. Laitoin siis kellon soimaan puoli yhdeksältä (ja nousin yhdeksältä) ja olin ICA:ssa yhdentoista aikoihin. Ensin piti jonottaa tiskille, josta sai jonotusnumeron. Jono oli kammottavan pitkä, mutta eteni onneksi nopeasti. Sain jonotusnumerokseni 475 ja lapussa luki, että edelläni on 41 henkilöä. Menin sitten istuskelemaan odotusalueelle, ja tapasin siellä Asman ja Aanchalin (Hong Kongista)! Ne ei ollutkaan lähtenyt niin aikasin, kun kukaan ei ollu suostunu lähtemään niiden kanssa, koska kaikki oli kuullu, ettei se jonotus niin pitkä ollut myöhemminkään päivällä. Ihmetytti vähän, että niillä oli jonotusnumerot 416 ja 417, vaikka mun edellä piti siis olla vaan 41 ihmistä. Päättelin tästä, ettei numerot välttämättä mene ihan järjestyksessä, mikä olikin hyvä, koska mun vuoro tuli yhtäkkiä kun muut tiskit palveli n. numeroa 463. Maanantaina iltapäivällä pitää sitten käydä hakemassa passi pois. Vajaa kaks tuntia mulla kyllä meni kaikkiin jonotuksiin siellä yhteensä, eli vähän ennen yhtä pääsin pois.

Vietin sitten taas loppuiltapäivän shoppaillen. Ostin vihdoin itselleni sateenvarjon. Olin ettiny sellasta halpaa jo pitkään, mutten löytäny kun jotain 20 dollaria maksavia (ja halusin mahdollisimman halvan, että sen voi sitten jättää tänne). Näin sitten tänään yhdessä kaupassa 10 dollarilla sateenvarjoja, mutta onneks en ottanut, koska Carrefourissa oli tarjouksessa 2,90 dollaria! Lisäksi ostin dollarilla tollaset varvassandaalit, joita voi käyttää suihkussakin, kun mulla on tähän asti ollu vaan kangastossut, joilla voi mennä suihkun luo muttei ite suihkuun. Löysin myös 5 dollarilla melko uuden Kuala Lumpurin opaskirjan ja vähän lapsillekin jotain. Mullahan alkaa olla niille jo joululahjat ostettu! Jaanikalle ja Indille ei oo vielä kyllä synttärilahjoja, mutta aikaa tässä onkin lokakuun alkuun asti (kun aion sitten laittaa ne porukoiden mukana Suomeen). Ja tätä vauhtia jos kertyy lapsille tavaraa, niin mä en saa niitä täältä enää pois, joten pitää vähän hillitä...Mutta kun löytyy parilla eurolla kaikkee lasten lempihahmotavaraa, mitä en oo Suomessa nähny! Ja minä olen yleensä se, joka yrittää hillitä äitiä, että ei niille lapsenlapsille nyt ihan kaikkialta tarvi aina kaikkee ostaa...Mutta kummina/tätinähän mulla on ihan samanlainen oikeus lelliä lapset pilalle kuin isovanhemmillakin, vai? Täälläkin ois muuten halvalla niitä kaikkee kiinalaisasusia barbientapasia, mutta jos mä en nyt osta niitä, kun äitihän toi niitä tytöille Pekingistä, vai mitä mieltä olette (lähinnä siis Jennille ja Hannelelle tää kysymys)? Ne on kuitenkin aika halpoja=ei kovin hyvälaatusia. Vai pitäskö? Jaanika ei kyllä taida niillä edes leikkiä ja Indillä ja Ninillä niitä on iso kasa muutenkin. Toisaalta kyllä muistan ite lapsuudesta, että uus barbie on aina uus barbie, vaikka niitä oliskin monta etukäteen. Muuten on kyllä hirveen vaikee ostaa lapsille mitään "singaporelaista", kun tää paikka on toisaalta sekotus niin monia kansoja ja toisaalta niin pieni, ettei ole mitään "pelkästään singaporelaisia" leluja, vaan samaa kansainvälistä tavaraa kuin Suomessakin. Mutta jos haluatte, niin voin kyllä ostaa, ja jos ei tuu muuta vastaan, niin tiedätte, mitä tyttärenne saa 4-vuotislahjaks ;).

Ju, tänään pitäisi kai vielä pestä pyykkiä. Muuten ei olekaan suunnitelmia. Huomenna on sitten se itsenäisyyspäivä, joka täällä on vielä isompi ja aika erityyppinen juttu kuin Suomessa. Tarkoitus olisi kai mennä muiden vaihtareiden kanssa katsomaan paraatia ja ilotulitusta, mutta pitää niiltä vielä tänään kysellä, mitä ovat aikoneet. Että eiköhän tämä ollut taas tällä kertaa tässä.

7.8.06

Ja vielä vaan lisää shoppailua

Taas meni päivä lähinnä shoppailemassa, kun en saanut värillisiä passikuvia hankittua tarpeeksi ajoissa että olisin enää ehtinyt sinne maahanmuuttovirastoon. Huomenna sitten suuntaan sinne heti aamusta. Mutta menin siis Suntec City Malliin josta usean tunnin kiertelystä huolimatta ehdin nähdä vain pienen osan. Ja koska olin päättänyt, että ostelen lapsille esim.joululahjat nyt jo jos vaan nään jotain ohimennessä kun on aikaakin, ettei tarvitse sitten viime tipassa juosta etsimässä, niin tulihan sitä jotain ostettuakin. Lounaankin nautin ostoskeskuksessa, ja se olikin jo kokemus sinänsä. Tilasin "spicy homemade noodles" kun näytti listassa hyvältä. Eteeni sain ison kulhollisen nuudelikeittoa, joka oli syötävä lusikalla ja puikoilla. Liemi oli niin tulista, että kieleen koski, joten epätoivoisesti sitten kalastelin niitä nuudeleita sieltä puikoilla lusikkaan ja suuhun. Nauratti kyllä välillä se oma taitamattomuuteni ja ajattelin, että menee vähintään tunti että saan ne kaikki sieltä kalasteltua. Mutta kyllä se lopulta onnistui. Lisäksi siinä liemessä oli epämääräisiä lihapaloja, joko jotain merenelävää tai sitten lihaa, oikeasti en osaa sanoa mausta! Löytyi sieltä yksi kananmunakin, siis sellanen uppomuna, jotain vihreitä sipulinvarren tyyppisiä palasia ja päälle oli vielä ripoteltu jotain, joka oli ehkä kuivattua kalaa. Oli siinä vielä sitten yksi katkarapukin kuorineen kaikkineen, mutta jätin sen syömättä kun en keksinyt miten sen voisi siististi syödä puikkojen ja lusikan avulla. Ihan hyvää oli, vaikka lähinnä ne nuudelit sieltä pelkästään söin. Tulista!

Illalla sitten oli host family-tutustumisilta. Minulle ja saksalaiselle Christinalle oli annettu yhteinen host (familysta ei voi puhua), 24-vuotias Juliet. Juteltiin sitten vähän hänen kanssaan ja syötiin tarjolla olevaa illallista. Lopuksi saatiin vielä ottaa ruokaa mukaan, kun sitä oli niin paljon. Mulla on kyllä lautanen, jolla voin sen huomenna lämmittää, muttei mitään, millä pestä astioita, kun syön aina ulkona (kun ruoka maksaa kampuksella 1,5 e/annos ja turistiostoskeskuksissakin pari euroa, ei paljon huvita alkaa tässä kuumuudessa kokata). Mietin, että kyllä sen varmaan voi shampoolla tai suihkugeelillä pestä, saippuaahan nekin on? Huuhtelee vaan hyvin sitten.

Juttelin siellä illassa myös Carlenen ja Franziskan kanssa vähän, ja tutustuin Christinan lisäksi myös muutamaan muuhunkin uuteen, mm.yhteen suomalaiseen tyttöön.
Nyt äiti soittaa, joten skypettämiseen lopetan nyt.

6.8.06

Ei eläintarhaa tänään

Eikä mitään muutakaan. Tuan ei nimittäin ole ollut yhteydessä muhun mitenkään mun viesteistä huolimatta. Ja mä olen sen takia jättänyt menemättä Asman ja joidenkin muiden kanssa Sentosaan ja Carlenen, Franziskan ja joidenkin muiden kanssa Little Indiaan tänään. Olin huonolla tuulella alkuillan tän takia, kun en voinu tajuta, miks se tekis tällästä, kun ei yhtään vaikuta sellaselta. No, iso annos hyvää ja rikollisen halpaa kiinalaista sai mut paremmalle tuulelle (mielialasyöntiä, joo...) ja tajusin vihdoin mahdollisen syynkin. Itsehän olen istunut tuntikausia koulussa opettelemassa erilaisilla intercultural communication-kursseilla, että aasialaisilla ei ole tapana sanoa "ei", koska kasvojen säilyttäminen on niin tärkeetä niille. Eli ehkä Tuanille on tullut jokin este, ja nyt se hiljaisuus joka mun tiedusteluja seuraa, tarkottaa, että ei olla menossa. Sitä vaan ei voi sanoa suoraan, koska se olis liian noloa ja törkeää, tai jotain. Tai sitten sillä on puhelin rikki. Mutta kerrankin käytännössä jotain hyötyä minunkin koulutuksesta ;).

PÄIVITYS: Kyse EI ollutkaan kulttuurisesta jutusta. Tuan soitti juuri, että pudotti eilen puhelimensa veteen, eikä voinut siten ilmoittaa minulle, mutta että mennään eläintarhaan toiste. Soitti jonkun kaverinsa puhelimesta omalla sim-kortillaan nyt. Ok, sitä sattuu, eipä siinä mitään.

Lisää shoppailua ja illanviettoa

Eilisen päivän käytin siis sitten shoppailemalla Plaza Singapurassa. Lähestyvän itsenäisyyspäivän takia Carrefourilla olikin iso ale, josta oli paljon hyötyä. Olen nimittäin miettinyt, että pitäisi ostaa jonkinlainen moppi tms, kun itse pitää pitää tämä oma huone siistinä (siivoojat siivoaa käytävät ja wc-tilat), mutta moppi on niin isokokonen, etten ole sellasta vielä jaksanut mistään raahata. Alelaarista löysinkin sitten 5 dollaria maksaneen kokoontaitettavan mopintyyppisen ja 2 dollarilla siihen vaihdettavia puhdistusliinoja, sellaisia kertakäyttöisiä. Siivousongelma siis ratkaistu! Koekäytin laitetta heti takaisintultua, ja hyvin keräsi pölyä lattialta. Ei ollut edellinen asukas tainnut kovinkaan hyvin siivota lähtiessään...

Alennuksessa oli myös kirjoja ihan pilkkahintaan, joten muutaman ostin. Lisäksi olis ollu vaikka mitä leluja muutamalla eurolla kappale, mutta kun ne oli ihan niitä samoja kuin Suomessakin, niin en sitten ostanut. No okei, on mulla nyt jo jollekulle tytöistä yks joululahja valmiina, mutta se säilyköön vielä salaisuutena (jos vaikka päihittävät tätinsä ja oppivat lukemaan jo 2-4-vuotiaina ;) ). Lisäksi ostin alekorista myös henkareita.

Illalla oli tarkoitus skypettää äidin, Jonin ja Jaanikan kanssa (ne oli äidillä hoidossa), mutta Asma pyysikin mua mukaan ilotulitukseen keskustaan. Ehdin kuitenkin vähän jutella lasten kanssa, ja molemmat vakuutti olleensa kilttejä ja pyyteli mua jo takas ("Sinä olet ollut siellä jo niin kauan! Missä Tapani on? Mikset ole sen luona Oulussa? Tuo sekin sitten mukana!" - Jaanika).

Hyvissä ajoin ennen kahdeksaa sitten lähdettiin (minä, Asma, Carlene ja Franziska) taksilla kohti keskustaa, että ehdittäisiin ehkä syödäkin ennen ilotulitusta, joka oli yhdeksältä. Koska ensi viikolla on siis se itsenäisyyspäivä, niin nyt on neljänä eri päivänä keskustassa ilotulitus. Mutta ilotulitusta katsomaan oli menossa muutama muukin, juututtiin aika pahaan ruuhkaan taksilla. Matka kesti lopulta tunnin ja maksoi 20 dollaria, ja perillä oltiin 10 min ennen alkamista. Ihmisiä oli ihan hirveästi jo paikalla (Olavinpäivä Savonlinnassa, paitsi että ihmisiä ei ollu 30 000 vaan 4 miljoonaa), mutta oli se ilotulitus kyllä hieno! En ole niin isoa ennen nähnytkään.



Ilotulituksen jälkeen syötiin tuossa ylläolevassa hawker centerissä. Söin jotain "rapeaa limekanaa ja riisiä", 5 singdollaria. Sen jälkeen käveltiin vielä joen rantaa pitkin ja käytiin katsomassa Merlion-patsasta. Juotiin tuorepuristetut hedelmämehut toisessa hawker centerissä, ja sitten yritettiin saada taksi takaisin PGPR:n, koska kello oli jo lähempänä puoltayötä ja viimeiset bussit menee yhdentoista jälkeen. Siinäpä vasta olikin urakkaa! Jostain syystä yksikään vapaa taksi ei halunnut pysähtyä ja kun lopulta saatiin yksi pysähtymään, se ei halunnut viedä meitä NUS:n. Oltiin jo päätetty mennä MRT:llä lähemmäs ja ottaa taksi sieltä, kun vihdoin saatiin taksi, joka suostui viemään meidät. Matkaan meni ehkä kymmenen-viistoista minuuttia ja maksoi 8 dollaria, kun ruuhkia ei ollut.

Tänään olen sitten menossa sinne eläintarhaan, mutten vielä tiedä, monelta. Lähetin kyllä Tuanille viestiä ja kysyin, muttei ole vastannut. Täällä kyllä tuntuu aika paljon toi elämä jotenkin painottuvan iltaan, eilenkin kello yhdentoista aikoihin illalla ihmiset oli vielä ihan täysiään ulkona syömässä pienten lasten kanssa. Muistin muuten juuri, että tänään on äidin synttärit, joten onnea äiti! Niin, ja Siljalle onnea tietysti myös!

4.8.06

Monta uutta tuttavuutta

Tänään oli siis sitten se business schoolin oma orientaatio alkaen klo.14.30. Aamupäivän kulutin lueskelemalla jne, ja kävinhän mä syömässäkin: hapanimeläpossua ja riisiä puolellatoista eurolla. Käykö kateeks? ;) En tosin jaksanut syödä kaikkea - täällä on niin kuuma, että päivällä ei oikein ole ruokahalua. Business schoolilla oli vähän epäselvyyttä siitä, mihin pitää mennä; kaikissa aiemmissa papereissa luki, että luentosali 18, mutta senpä ovessa oli lappu, että kaikki orientaatiot salissa 16. Sieltä sitten kerrottiin, että se "kaikki" tarkotti kaikkia muita kuin meitä, eli takaisin 18:n. Siellä saatiin henkilökohtaset lukujärjestyksemme ja mua kohtasi iloinen yllätys: mulla on koulua vaan ti-to! Muutenkin kävi moniin muihin verrattuna tosi hyvä tuuri kurssien suhteen. Ilmoittauduin neljälle, vaikka tiesin, että tarviin vaan kolme, mutta että saisin varmasti kolme mieluista, kun niitä voi ensi viikolla vielä pudottaa pois ja yrittää vaihtaa. Olen saanut niille haluamalleni kolmelle hyväksynnän Mikkelistä, joten pudotan heti maanantaina sen neljännen pois (en kai mä nyt täällä ylimääräsiä opiskelis! ;) ) ja voilà - mulla on koulua vaan kolmena päivänä viikossa! Monet muut ei ollu saanu juuri ollenkaan niitä kursseja, mitä oli halunnu, ja jos oli, niin ne oli perjantaisin ja maanantaisin. Ja minä sain kaikki neljä, joista yhden pudotan pois ja saan lähes täydellisen lukujärjestyksen! Koulua sis olis tiistaisin 11-12 ja 15-18, keskiviikkoisin 12-15 ja torstaisin 14-16. Ainoa huono on noi tiistain hyppytunnit. Lisäksi sain vielä kuulla, että koulu ei lopukaan 8.12., vaan viimeset viikot on koeviikkoja, ja koska mulla on vaan yks koe, loppuu mun koulu jo 25.11.! Mulla on sitten vielä siis kaks viikkoa aikaa laiskotella Singaporessa ja tehdä jouluostoksia, tai vaikka matkustella, koska lento lähtee kai 10.12.

Virallisen orientaation jälkeen oli vielä tarjolla vähän ruokaa ja juomista ja siinä sitten menin juttelemaan kanadalaisen Asman (joka on siis Asma, ei Asha kuten viimeksi kirjoitin) kanssa, ja hänen kauttaan tutustuin myös toiseen kanadalaiseen, Racheliin. Lähdettiin sitten PGPR:n syömään, koska Asma oli sopinut syövänsä Carlenen kanssa (sen britin, muistatte kai?). Seuraamme liittyi myös Natael, joka on alunperin Haitilta, mutta opiskelee Kanadassa. Koska kellään ei ollut kova nälkä, päätettiin kokeilla tota PGPR:n kahviota, jossa syötiin hedelmäsalaatit. Hyvää oli. Sitten mentiin siihen cultural awareness-iltamaan, josta eilen kirjoitinkin. Siellä meille kerrottiin singlishistä ja singaporelaisista tavoista ja kulttuurista jne. Toivottavasti en saa flunssaa täällä, koska julkisesti niistäminen ei ole kohteliasta!














Tässä kuva meistä tapahtuman aikana. Vasemmalta Asma, Carlene, Rachel, minä, Natael. Tutustuin siellä myös Franziskaan, joka on Hampurista, joten jälkeenpäin mentiin Carlenen ja Franziskan kanssa tuonne ruokalaan ja istuskeltiinkin siellä yli tunti. En siis mennyt sinne drinking partyyn sitten, enkä myöskään Zoukiin, joka on yökerho, johon business schoolin oppilaat oli menossa tänään. Mutta mulla oli kivaa siitä huolimatta (tai juuri siksi). Osittain varmaan päätökseen vaikutti se, että aiemmin päivällä juteltiin hetki yhden Rachelin ystävän kanssa, oisko ollut Brandon nimeltään, ja kun muut kysy siltä, että onko se menossa Zoukiin, se sano vaan, että "mua ei oikeen toi klubbailu silleen kiinnosta"! Noin vaan! Ihailin kyllä sitä, mutta eipä ollut reaktiokaan sama kuin olisi ollut Suomessa - kaikkien mielestä se oli ihan ok! Ja sama, kun Asma sanoi, ettei juo - ei mitään ongelmaa! Täällä siis voi ihan rehellisesti sanoa, ettei kiinnosta tai ettei juo, eikä kukaan ala houkutella heti mukaan tai kyselemään mitään! Asma kyllä meni drinking partyyn, joten ei siellä olisi tarvinnut juoda, mutta kun Carlenekaan ei mennyt, niin jättäydyin minäkin pois mielelläni. Ajattelin myös, että mä olen täällä nauttiakseni elämästä, eikä mun tarvi mennä baariin, jos mua ei kiinnosta - vaikka myönnettäköön, että se vois auttaa sosiaalisten suhteiden solmimisessa.

Huomenna aion mennä kaupungille, varmaan Singapura Plazaan shoppailemaan. Pitäisi vaihtaa rahaa ja sitten pitäis saada jostain värillinen passikuva. Mullahan oli mustavalkeita mukana, mutta täällä vasta kuulin, että sen opiskelijaoleskeluluvan saadakseni pitäs olla värillinen kuva. Maanantaina tai tiistaina pitää sitten mennä maahanmuuttovirastoon (tms) anomaan sitä papereiden kanssa, ja ne ottaa passin vähäks aikaa. Carlene kyllä sano, että se oli aika helppo homma. Ens viikon ohjelmasta ei muuten olekaan mitään tietoa vielä.

Niin, noista kursseista tuli mieleen, että täällä on nyt monessa paikassa hoettu, että tänä vuonna on yllättävän paljon vaihtareita, paljon enemmän kuin ennemmin. Siks kai moni ei ole saanut haluamiaan kursseja ja on joutunut tyytymään ilmastoimattomaan huoneeseen. Itseasiassa moni ei saanut kampukselta majoitusta lainkaan, joten mullahan on sitten asiat tosi hyvin! Lisäksi mun Tapani-ikäväkohtaus tossa yks päivä ei ollutkaan mitenkään erikoinen - tänään kuulin kahvilassa niiltä muilta tytöiltä, että niistä oli ekoina päivinä (ja edelleen) tuntunut iltaisin ihan kauhean yksinäiseltä ja koti-ikäväiseltä. Joten hyvin menee, mutta menköön!

3.8.06

Jee, olen julkkis!

Tai ehkä nyt en ihan kuitenkaan. Mutta olen päässyt jopa kuvan kanssa toiseen blogiin, Vesan nimittäin. (Äiti: Paina sitä nimeä, niin avautuu, se on linkki.) Vesahan oli siis se suomalainen, johon tutustuin eilen siellä rekisteröitymisessä. Kuvassa on myös sitten se sama Kim, josta minäkin puhuin+Heather, jonka tapasin eilen illalla.

Mutta siis, aloitetaanpa eilisilta alusta. Seitsemältä siis alkoi Singapore night, mutta olin tietysti tunnollisena suomalaisena paikalla jo kymmentä vaille. Virhe; käskivät minut ystävällisesti pois vielä kymmeneksi minuutiksi. Matkalla takaisin tuli vastaan Kim, joka myös oli menossa sinne, joten sanoin, että turha mennä vielä. Mentiin sitten kanttiiniin juomaan vastapuristetut hedelmämehut, ja hyvää oli. Viisi yli uskaltauduttiin takaisin, ja päästiinkin sisään. Bongasin istumasta Carlenen, jonka kanssa olin jutellut vähän silloin kampusesittelyssä viime viikolla, joten mentiin istumaan hänen viereensä. Oli muuten kiehtova seurata, kun kaksi brittiä tutustuu ekan kerran; se small talk oli jotain aivan käsittämätöntä suomalaiselle! Tai siis se toisen puheisiin reagointi: kun toinen sanoi jotain, toinen käytännössä toisti saman asian maustettuna "Oh really!" ja "No way!" -huudahduksilla. Siis tähän tapaan:
"I was in Borneo before I came here"
"You were in Borneo! No way! That's so cool! What did you do there?" jne
Tajusin, että mun vastaukset ja mukamas-sosiaaliset keskusteluyritykset vaikutti varmasti tosi onnettomilta ja suorastaan tökeröiltä tohon verrattuna.

Sitten katsottiin se leffa, I no stupid, joka kertoi kolmesta singaporelaisesta pojasta, jotka oli laitettu huonoimpien/laiskimpien oppilaiden luokalle. Oikeastaan se tosin kertoi koulutuksen tärkeydestä Singaporessa, kiinalaiskulttuurin katoamisesta ja singaporelaisten tottelevaisuudesta. Itketti ja nauratti, joten hyvä leffa oli, vaikka välillä aika ylinäytelty. Kauhistutti tosin, miten vanhemmat hakkasi lapsiaan. Siis ei mitään pientä läpsäisyä kiukuttelun takia, vaan ihan oikeasti kepillä hakkaamista, kun lapsi ei ole tarpeeksi hyvä koulussa, tai avokämmenellä kasvoille! Ja ne oli siis tavallisia, ns. "hyviä" perheitä, tarkotus ei ollut kuvata mitään ongelmaperheitä. Tai lähinnä häiritsi se, että kukaan ei puuttunut siihen, Suomessa joku olis heti soittanut lastensuojeluun. Joojoo, elokuvaahan se vaan oli, mutta onko täällä tuollainen ihan oikeasti sallittua?

Leffan jälkeen oli toisessa tilassa sitten sellasia kojuja, joissa esiteltiin Singaporea ja sai maistaa joitain paikallisia herkkuja. Minä, Vesa, Kim ja Heather (joka tässä vaiheessa liittyi seuraan) katseltiin niitä yhdessä. Huomasi tosin, ketkä oli brittejä ja ketkä suomalaisia - britit puhui keskenään tauotta ja me suomalaiset oltiin paljon hiljaisempia.

Aamulla piti herätä seitsemältä, kun kahdeksalta lähti sellainen opastus sinne orientaatiotapahtumaan. Olisi pitänyt tajuta ottaa neuletakki mukaan, auditoriossa oli viileetä ja varsinkin mun varpaat paleli! Ennen tilaisuuden alkua liityin taas Carlenen seuraan, hänen kanssaan oli myös kanadalainen Asha (?). Siellä sitten parin tunnin ajan oli ihmisiä kertomassa kaikkea informaatiota vaihto-oppilaille, jonka jälkeen oli taas sellasia kojuja, missä oli lisäinformaatiota yms. Siellä oli myös SingTel myymässä prepaid-kortteja, joten päätin vihdoin sellaisen hankkia. Jouduin tosin jonottamaan aika pitkään, joten en ehtinyt lounaalle Carlenen ja Ashan kanssa, mutta sainpa lopulta sen kortin! Palasin tänne ja olin niin väsynyt, että otin tunnin nokoset. Tiedän, että ei olis pitänyt, mutta kun väsytti ja silmät painui väkisin kiinni.

Herättyäni menin kanttiiniin syömään. Otin tällä kertaa lohta teriyaki-kastikkeessa, hyvää oli. Samaan pöytään tuli sitten syömään Nick briteistä ja juteltiin siinä kaikkea. Ruuan jälkeen kävin vielä kaupassa ja tulin sitten tähän koneelle.

Aika hyvin alkaa kalenteri täyttyä kaikenlaisesta. Huomenna on 14.30 business schoolin orientation, sitten illalla on täällä PGPR:ssä joku cross-cultural awareness programme-ohjelman iltama, taas kai kaikkea Singaporeen liittyvää ohjelmaa. Kahdeksalta olis vielä jonkinlainen drinking party, jossa sais myös syötävää. Sinne kai täytyy mennä, vaikkei juominen hirveästi kiinnostakaan, mutta siellä kuulee joidenkin opiskelijoiden vaihtareille järjestämistä ulkomaanmatkoista ja tutustuu muihin. Lauantaina menen näillä näkymin keskustaan vaihtamaan rahaa jne ja sunnuntaina menen Tuanin ja hänen siskonsa kanssa eläintarhaan. Maanantaina alkaa orientaatioviikko, jonka ohjelmasta en vielä tiedä, mutta illalla on ainakin ensimmäinen opiskelijoiden ja isäntäperheiden tapaaminen, kun ilmoittauduin siihen ohjelmaan tänään. Ideana siis on, että paikallinen perhe voi esitellä Singaporea, paikallisia tapoja jne vaihtarille.

Erehdyin taas ostamaan paikallista mehua, kun oli pakko maistaa, miltä maistuu omena-aloe veramehu, jossa on mukana aloen palasia. Imelää on edelleen. Opinko mä koskaan? Tänä iltana ois vielä tarkotus skypettää Tapanin kanssa, jos se pian vaikka tulis nettiin. Niin joo, piti tosta prepaid-kortista sanoa sen verran, että älkää ihmetelkö, jos lähetätte mulle viestiä, enkä heti vastaa - tarkistan kyllä säännöllisesti, onko tullu viestejä, mutta lähinnä vasta tälleen illalla. Päivällä aion pitää paikallista korttia, että mut saa kiinni, vaikka toistaiseksi Tuan on kyllä ainoa, jolla mun numero on. Mutta Carlenekin kysyi sitä tänään, mulla ei vaan vielä ollut silloin tota prepaidia. Että en mä täällä yksinäisyyteen kuolemassa todellakaan ole, tuo yksi päivä oli lähinnä poikkeus, kun tuli hania niin kova ikävä. Onneksi on mese ja skype!

2.8.06

Rekisteröitymistä ja muuta pientä

Mietin jonkun aikaa, kirjoittaakko tähän nyt vielä tänään ollenkaan, kun mitään kovin kummoista ei ole tapahtunut, mutta päätin sitten, että ehkä parempi ilmoittaa, että elossa ja kunnossa olen, vaikkei joka päivä tekstiä tuliskaan! Eilen kävin taas shoppailemassa, ostin pari kirjaa, eikä sen kummempaa. Tänään oli sitten rekisteröityminen. Papereissa sanottiin, että se on klo 2-5 pm, enkä ollut varma tarkoittaako se, että koko tuon ajan vai millon tahansa tuona aikana, varsinkin, kun siinä vielä puhuttiin jonottamisesta. Valmistauduin siis pitkään jonotukseen ottamalla kirjan mukaan. Mutta mitä vielä, siihen meni ehkä kymmenen minuuttia. Mahdollisesti siksi, että olin jonossa kolmantena. Tapasin siinä samalla taas muista vaihtiksia: Thomasin ja Kimin Briteistä ja Vesan Suomesta. En ole siis ainoa suomalainen täällä.

Illalla on PGPR:n järjestämä Singapore-iltama, jossa katsotaan joku paikallinen leffa ja sitten on kai jotain paikallisia herkkuja jne Singapore-aiheista ohjelmaa. Kestää seitsemästä kymmeneen. Illalla pitää kyllä yrittää mennä melko ajoissa nukkumaan, kun aamulla yhdeksältä on sellanen infotilaisuus. Pitää siis herätä ajoissa, kun pitää vielä yrittää löytää sinne perillekin. Katsoin kyllä tänään, missä pitää jäädä ilmaisbussista pois, mutta siitä pitää vielä suunnistaa rakennussokkelon läpi oikeaan luentosaliin. No, tänäänkin oli kyllä aika hyvin viitoitettu tie rekisteröitymispaikkaan, joten eiköhän se löydy. Mutta pitää herätä varmaan puol kahdeksalta jo, ja tähän asti aikaisin heräämiseni on ollu klo.9.30 tänä aamuna...

Mutta siinäpä se tältä kertaa, ja huomenna lisää sitten illasta ja muusta. Yrittäkää pärjäillä näillä tiedoilla siihen asti.