Matkakuumetta

Huomenna lähtö Sydneyyn! Odotan niin innolla! Olen tänään tehnyt epätavallisen ahkerasti koulutehtäviä, ettei tarvitse heti lomalta palattua kiirehtiä niiden kanssa. Pakkaamista en ole vielä alottanut, mutta kohta olis tarkoitus. Ja onhan mulla koko huomispäivä aikaa, kun lento lähtee vasta puolenyön jälkeen. Lupailee viikonlopuksi Sydneyyn lämmintä ja maksimilämpötilaks +30, maanantaiksi sitten vaan +22. Saa nähdä, miten kylmältä se tuntuu tropiikin jälkeen. Mutta farkut ja t-paitoja mukaan, lämpimämpiä päiviä varten toppi ja hame. Neuletakki, jos tulee oikeen kylmää...

Tropiikin lämmöstä puheenollen, eipä kestänyt mun "jääkaappi" oikeen tätä lämpötilaa. Aamulla ei ollu yksikään osa siitä enää edes viileä. Onneksi ananaksenpuolikas oli vielä syöntikunnossa, eikä hapanmaitotuotteet kai ihan pienestä säikähdä. Tänään kokeilen lisätä yhden jäädytetyn vesipullon lisää ja alumiinifoliota eristeeksi. Sitten saakin kokeilut lopettaa viikon ajaksi.

Otan koneen mukaan Sydneyyn, koska muutamassa paikassa sanotaan, että hotellihuoneessa olis nettiyhteys. Jos on, niin päivittelen blogia myös paikan päältä, jos ei, niin kirjottelen ja julkasen sitten takas tultua, eli 2.10. pitäs jotain täältä viimestään löytyä. Käytän taas Soneran korttia, eli siihen sitten viestiä, jos asiaa on. Ja jos jollekin jäi epäselväksi, niin lähden siis 23.9. klo.00.30 (Suomen aikaa 22.9. klo.19.30) ja palaan 1.10. klo.21.55 (Suomen aikaa 16.55). Sydneyssä kello on vielä kaksi tuntia enemmän kuin Singaporessa, eli +7 tuntia Suomeen nähden. Olis siis ihan kiva, jos pitäisitte tuon mielessä, kun kirjotatte mulle tekstiviestiä illalla yhdeksän aikoihin... Vaikka sitävartenhan puhelimessa on äänetön tila. Mutta nyt suunnittelemaan pakkaamista ja matkaa!

Asuntolaturhautumista

Kun on kolmisen vuotta tottunut asumaan yksin ja itsenäisesti, on asuntola-asumiseen tottuminen ilmeisen hankalaa. Tänä aamuna meni lopulta kertakaikkisesti hermot, kun eilisillalla jääkaapissa olleista kolmesta jugurtista ja kahdesta hedelmästä oli jäljellä kaksi jugurttia. Isompi hävikki kuin kertaakaan aiemmin, siis. Nytpä minulla on sitten uusi jääkaappi täällä omassa huoneessa, rakennettu kolmesta jäädytetystä vesipullosta, rantakassista ja pyyhkeestä. Odotan mielenkiinnolla, miten kylmiä mun jugurtit ja ananaksenpuolikas on aamulla. Onneksi lähden täältä viikoksi pois, ei tarvitse huolehtia ruuan katoamisesta sinä aikana.

Lisäksi pesin tänään pyykkiä, ja kun menin hakemaan vaatteitani koneesta, oli joku ehtinyt siinä muutaman minuutin aikana, minkä se kone oli sammuneena, ottaa mun vaatteet pois ja laittaa omansa tilalle. Vapaitakin koneita olisi kyllä ollut. No, ei tässä muuten mitään, mutta kun huoneessani huomasin yhden mustan topin kadonneen. Ja kyllä, se oli ihan varmasti pyykissä mukana, koska se oli mulla päällä Hong Kongissa ja laitoin sen täällä sitten suoraan repusta pyykkipussiin. Olen varmuuden vuoksi etsinyt koko huoneeni läpi, mutta ei ole täällä. Ajattelin, että se mahdollisesti olisi jäänyt sinne koneeseen, ja löysinkin pesutuvasta vielä kyseisen henkilön, mutta hän väitti, ettei sinne mitään jäänyt. Sanoin, että ok, mutta jos nyt kuitenkin löydät, niin voisitko jättää sen siihen koneen päälle sitten. Menin sitten äsken katsomaan (kun ohjelma oli loppu), että olisiko hän löytänyt sitä. Siellä se tyyppi seisoi vaatekasansa käsissään ja katsoi mua kuin hullua ja jotenkin ymmärtämättömänä, kun kysyin siitä topista. Ei kuulemma ollut. En usko vieläkään, koska sitä ei ollu koko pesutuvassa (katsoin kaikkien koneiden taakse jne), ja kuka nyt veisi märkien vaatteiden kasasta parissa minuutissa yhden mustan perustopin, joka on varmaan 90% naisista täällä vielä liian iso? Se tyyppi näytti kyllä siltä, ettei se ihan ymmärtänyt mitä sille selitin. Mutta mun toppi on nyt mennyttä ja mua ärsyttää, se kun oli vielä uusi (ei Hong Kongista ostettu, mutta Singaporesta).

Joten kyllä kiitos, haluaisin vaihteeksi asumaan paikkaan, jossa kukaan ei varasta mun ruokaa tai pyykkejä, tai tule puoliltaöin tarkastamaan mun passia, tai varaa parasta suihkua just sillon kun minä haluaisin mennä sinne. No, ylihuomisiltana olen jo pian lentokentällä, ja saan unohtaa kaikki ruoka- ja toppivarkaat viikoksi. Singapore Airlinesin lentoviihdevalikoimaa katsellessa olen tullut siihen tulokseen, etten mahdollisesti edes ehdi nähdä kaikkia haluamiani leffoja ja tv-sarjoja omalta henkilökohtaiselta screeniltäni lentojen aikana, koska menomatkalla pitäisi nukkuakin. Huomenna tai perjantaina kirjoittanen vielä jonkinlaisen lähtöblogauksen, joten täältä nyt näihin ärtyneisiin tunnelmiin.

LISÄYS: Jos päätät kerrankin mennä kauppaan puoli tuntia ennen sulkemisaikaa tukka hapsottaen ja huonoimmissa vaatteissasi, jotka saavat sinut näyttämään läskiltä idiootilta, koska muut vaatteet on vielä kuivumassa ja koska kauppaan on niin lyhyt matka, eikä siellä kuitenkaan ole ketään, varsinkaan tuttuja, niin saat olla varma, että ulkona ja kaupassa on noin miljoona ihmistä, järkyttävä kassajono ja törmäät Franziskaan, jota et ole nähnyt kuukauteen. Ainoa asia, josta olen iloinen nyt on se, etten päättänyt mennä lomaviikolla Thaimaahan. Saattaisi muuten ärsyttää vähän enemmänkin vielä.

Minä sydän HK

(Enkä nyt tarkoita ex-Helsingin Kauppiaita, vaikka heidän maksamakkaransa onkin parasta ja ainoaa, jota yleensä suostun syömään.Tuoretta ruisleipää ja maksamakkaraa, mmm....Mutta asiaan.)

Hong Kongissa tuli siis vietettyä pitkä viikonloppu ja täytyy kyllä sanoa, että hauskaa oli. Lähtöporukka oli tosin muuttunut siitä, mitä olin viimeksi kuullut, syitä en tiedä, enkä alkanut kyselläkään. Mukaan lähti siis minun lisäkseni vanhoista tutuista Asma, Lekan ja Heather(USA), ja uusia tuttuja Sam(antha?, UK) ja Devika (USA). Torstaina siis klo.15.45 lähti JetStar Asian lento kohti Hong Kongia kyydissään viisi vaihtarityttöä, Lekan kun jäi koneesta, koska tarvitsi Nigerian passilla matkustavana viisumin, jonka saamisessa menikin odotettua pitempään. Hän tosin liittyi sitten seuraamme perjantaina. Tämä oli ensimmäinen lentoni halpalentoyhtiöllä ja yllätti minut kyllä positiivisesti. Koneena oli uudennäköinen Airbus 320, joka oli sisältä siistimpi kuin Finnairin lomalennot. Lisäksi sekä Singaporesta että Hong Kongista lähtiessä nousu oli paljon miellyttävämpi kuin yhdelläkään aiemmista lennoistani, jotenkin loiva. Ilokseni huomasin myös, että lentopelkoni oli lähes poissa, lienee se 14 tunnin lento Singaporeen auttanut. En esimerkiksi jännittänyt lentoja ollenkaan etukäteen. JetStar Asiaa ei kyllä huomannut halpalentoyhtiöksi muusta kuin siitä, että ateriat olisivat olleet maksullisia, mutta niissäkin olisi sitten ollut muutama vaihtoehto.

Lento kesti vähän päälle kolme tuntia, joten seitsemän jälkeen laskeuduimme Hong Kongiin. Kaikkien matkatavaratkin löysivät perille, ja soitimme yleisöpuhelimesta hotelliimme, koska varauksessa kehotettiin näin tekemään. Hotellin Asma oli löytänyt netistä, ja olimme valinneet sen, koska se oli halpa ja kuvat näyttivät hyviltä. Alunperin varattuna oli yksi neljän hengen huone ja yksi kahden hengen huone, molemmissa oma wc. Rahanvaihdon jälkeen nousimme keskustaan menevään bussiin, tosin seurue hajosi tässä ensimmäisen kerran, koska minä, Sam ja Devika olimme jo maksaneet ja nousseet bussiin, kun Asma ja Heather huomasivat, ettei bussikuski anna vaihtorahaa ja lähtivät vaihtamaan rahojaan pienemmiksi. Busseja meni onneksi usein ja he seurasivat seuraavalla bussilla perässä.

Olimme saaneet ohjeet, missä nousta bussista ja pysäkillä vastassa olikin joku kysymässä, mihin olimme menossa. Hän alkoi sitten johdattaa meitä kohti hotelliamme, mutta sanoimme odottavamme ensin ystäviämme. Kun Asma ja Heather pian saapuivat, lähdimme seuraamaan opastamme. Hän johdatti meidät ison kerrostalon luo, jonka alakerrassa oli rahanvaihtaja ja muutama matkamuistokauppias, ja hissillä 13. kerrokseen. Matkakumppaneitteni kasvoilta saattoi suorastaan lukea epäluuloisuuden, alue ei näyttänyt ihan siltä, mitä olimme odottaneet, eikä missään ollut vielä näkynyt yhtäkään kylttiä, jossa olisi ollut hotellimme nimi. 13.kerroksessa se kyltti sitten oli, joten ainakin meidät oli tuotu oikeaan paikkaan, mutta ympäristö ei kyllä näyttänyt ihan siltä kuin kuvissa. Minä en hätiköinyt johtopäätöksissäni, vaan päätin odottaa, miltä huoneemme näyttäisivät ennenkuin tuomitsisin koko paikan. Pohjoisamerikkalaiset sen sijaan vilkuilivat ympärilleen lähinnä huolestuneen näköisinä. Meidät vietiin hissillä seitsemänteen kerrokseen ja johdatettiin pitkin likaisia ja ränsistyneen näköisiä käytäviä lukitulle ovelle (käytävällä oli koko illan mm. kaatunut annos spagettia ja lihapullia, arvaatte varmaan miltä se näytti...). Oven takana olikin yllätys: täysin siisti ja moderni aulatila, josta johti ovia huoneisiin. Huoneemme oli myös aivan hotellitasoa, ja wc siisti vaikkakin pieni. Helpotus oli suuri, ja koska Lekan tulisi vasta seuraavana päivänä, kysyimme olisiko mahdollista saada vielä yksi patja huoneeseen, jotta voisimme kaikki viisi majoittua siinä, ja sehän onnistui. Matkakumppaneistani kyllä huomasi, etteivät he olleet juurikaan matkustelleet, varsinkaan pienellä budjetilla. Suurimmalla osalla oli mukana kolminkertainen määrä tavaraa minun reppuuni verrattuna (mm.läppäri, isot täydet pullot kaikkia mahdollisia toalettitarvikkeita, monta eri vaatekertaa ja iso nalle), ja heitä epäilytti aluksi liikkua hotellirakennuksessamme, koska se oli niin ränsistyneen ja epäsiistin oloinen. Että äiti, minä en suinkaan ole se pumpulissa kasvanein täällä :). Kiitän pienestä asti Tallinnan neuvostolähiöissä viettämiäni lomia ja viikonloppuja siitä, etten pienestä ränsistymisestä säikähdä. Toisaalta oli hyvä, että matkatoverini olivat vielä mukavuudenhaluisempia kuin minä, eipähän tarvinnut kärvistellä missään halpahostelleissa.

Majapaikkaamme liittyy vielä sellainen juttu, että eräs aiemmin Hong Kongissa käyneistä oli kehottanut meitä yöpymään Chunking Mansionsissa, ja toisaalta eräs Hong Kongissa asuva oli ehdottomasti kieltänyt meitä majoittumasta siellä. Kuulemamme mukaan Chunking Mansions oli iso kerrostalo täynnä pieniä, halpoja hostelleja, ja suosittu majapaikka laittomien siirtolaisten ja prostituoitujen keskuudessa. Myöhemmin illalla osoittautui, että asuimme itseasiassa vain parin talon päässä paikasta, mutta toisaalta vähän matkan päässä sijaitsi myös mm.Bulgarin ja Pradan myymälät. Aikamoista vaihtelua yhden kadun varrella.

Majoittumisen jälkeen suuntasimme etsimään illallista. Olimme kuulleet, että Ashley Roadilla olisi paljon hyviä ruokapaikkoja, ja iloksemme alue olikin kävelymatkan päässä. Huomasinne Gaylord-nimisen intialaisen ravintolan, josta olimme kuulleet kehuja, mutta vilkaisu hintoihin sai meidät perumaan aikeemme. Pian huomasimme myös, että budjetointi viikonloppua varten oli kaikilla pahasti pielessä. Odotimme ruuan olevan Singaporen hinnoissa, mutta se olikin Suomen hinnoissa. Päädyimme syömään intialaisvaikutteiseen kebab-paikkaan, joka oli eksotiikkaa pohjoisamerikkalaisille, mutta minulle ja Samille lähinnä tuttua humala/krapularuokaa. Olin tosin himoinnut jo muutaman viikon länsimaisempaa ruokaa ja annokseni tandoorikanaa, ranskalaisia, chilikastiketta ja jonkinlaista jugurttikastiketta kyllä tyydytti sen täysin. Illallisen jälkeen kävelimme vielä ympäriinsä alueella ja vetäydyimme sitten huoneeseemme nukkumaan.

Ashley Road

Perjantain aloitimme shoppaillen. Olimme nimittäin edellisiltana ohittaneet Espritin outlet-myymälän, ja siellä kuluikin sitten muutama tunti aamupäivästä oikein mukavasti. Valitettavasti toppeja ja t-paitoja ei saanut kokeilla sovituskopissa, joten ratkaisimme ongelman vetäisemällä yhden topin kerrallaan käytävällä peilin edessä omien t-paitojemme/toppiemme päälle. Sujuuhan se sovitus niinkin, eikä kukaan tullut kieltämäänkään...Ostin kaksi mustaa toppia, joista maksoin nelisen euroa kappale. Suomessa hinta olisi ollut n.20 euroa/kpl. Olisin halunnut ostaa myös Espritin kauluspaitoja, kun hinnat olivat 10-20 euroa/kpl, mutta valitettavasti koot loppuivat 40:n ja olisin tarvinnut koon 42. Sama ongelma oli farkuissa, joista oli myynnissä ainoastaan kokoja 34-38. Muita housuja olisi kyllä ollut, mutta enhän minä niitä osaa käyttää... Shoppailtuamme palasimme hotellille, josta löysimme Lekanin, hän oli saanut yhden hengen huoneen läheltämme. Päätimme seuraavaksi suunnata Hong Kong Islandille syömään ja tapaamaan Lekanin ystävää, joka on HK:ssa vaihdossa. Salmen ylitimme lautalla sen sijaan, että olisimme ottaneet metron.

Lautta ja Hong Kong Island.

Lekanin ystävää odotellessa meillä alkoi olla kiljuva nälkä, ja kun lopulta tapasimme, suuntasimme heti läheiseen ostoskeskukseen syömään. Tällä kertaa ruokapaikaksi valikoitu hienompi pizzapaikka (sellainen, jossa pizza on pienempi mutta maksaa enemmän), koska se oli ainoa aukioleva ja koska ketään ei huvittanut lähteä etsimään enää muuta paikkaa. Söin kana-pekonipizzan, jonka päällä oli tuoretta romaine-salaattia, avokadoa ja salaattikastiketta, ja juomana jääteetä, hyvää oli. Amerikkalaiset pistelivät pizzansa poskeen käsin ja me eurooppalaiset veitsellä ja haarukalla.

Ruuan jälkeen ostoskeskuksen edessä. Vasemmalta Lekanin ystävä Lisa(?), Lekan, Sam, Devika, Asma, Sirje ja Heather.

Syötyämme kiertelimme alueella hieman. Jossain vaiheessa Sam ja Heather päättivät mennä välillä hotellille, ja minä, Asma, Devika ja Lekan suunnattiin yömarkkinoille. Myytävänä oli kaikkea mahdollista turistikrääsää ja vaatteita, ja lisäksi erilaisia ennustajia tarjoamassa palveluitaan. Kovin paljon tavaraa ei mukaan tarttunut, ja kiertelyn jälkeen suuntasimme takaisin majapaikkaamme. Lekan, Asma ja Sam halusivat vielä lähteä baariin, mutta Heather päätti pysyä hotellilla lukemassa kokeeseensa ja minä ja Devika olimme liian väsyneitä. Sen sijaan kävimme Devikan kanssa katselemassa jälleen hotellimme lähialuetta ja sen kauppoja (jotka olivat auki, vaikka kello lähenteli puoltayötä) ja meillä oli itseasiassa oiken kivaa.

Lauantai oli Heatherin 21-vuotissyntymäpäivä ja hän vaikutti olevan koko matkan ajan kovasti surullinen siitä, ettei voinut viettää sitä perheensä ja poikaystävänsä kanssa. Itseasiassa Heather puhui koti-ikävästään ja poikaystäväikävästään niin paljon, että se tuntui suorastaan naurettavalta välillä. Kuinka hän ei voisi ikinä asua Aasiassa ja kuinka häntä surettaa kun ihmiset eivät tykkää amerikkalaisista ja kuinka kauheaa oli, että hän ei voinut olla koko ajan puhelimessa poikaystävänsä kanssa... Heather ja Michael ovat olleet yhdessä kolme vuotta kuten minä ja Tapanikin, mutta ilmeisesti muutama tunti ilman puhelinyhteyttä on Heatherille jo liikaa. Joo, onhan minullakin ikävä Tapania, mutta se ei ole ainoa aihe, josta puhun, ja selvisin ihan hyvin neljä päivää muutamalla tekstiviestillä. Lisäksi Heather haluaisi jo kovasti kihloihin ja naimisiin. Olin tulla hulluksi välillä, koska Heather tajusi minun olevan samassa tilanteessa ja otti minut jonkinlaiseksi uskotukseen.

Lauantaina nukuimme myöhään (oli niin ihanaa nukkua patjalla, joka muuten olisi ollut minulle liian kova, mutta tuntui PGP:n jälkeen ihanan pehmeältä, ilmastoidussa huoneessa, peittoon kääriytyneenä...ei tietoakaan nukahtamisvaikeuksista). Sam ja Lekan eivät olleet kykeneviä lähtemään minnekään aamulla, joten me muut suuntasimme shoppailemaan Mong Kokiin katumarkkinoille, jossa kuluikin taas muutama tunti mukavasti. Tämän jälkeen päätimme lähteä katsomaan valtavaa buddha-patsasta toiselle puolelle Hong Kongia. Ensin metrolla ulos keskustasta ja loppumatka oli tarkoitus mennä bussilla, koska paikalle vievä köysirata aukeaa vasta tänään. Siinä bussia odotellessamme saimme kyllä elämämme säikähdyksen, kun yhtäkkiä kuului valtava pamaus, joka sai korvat soimaan. Hyppäsimme ylös penkiltämme ja pälyilimme villinä ympäriinsä, mutta se olikin "vain" viereisen bussin rengas, joka räjähti. Asma ja Devika myönsivät luulleensa kyseessä olevan pommin ja Heather taas luuli sitä laukaukseksi. Amerikkalaisparat, peloteltu maailmantilanteella kuoliaaksi. Säikähtäneinä istuimme takaisin odottamaan bussia, kunnes jonkin ajan kuluttua kuului kauempaa jälleen pamaus. Hemmoteltuina länsimaalaiskakaroina päätimme tässä vaiheessa ottavamme taksin. Taksimatka itsessään oli kyllä elämys. Buddha oli kauempana kuin olimme luulleet, ja tie kiemurteli pitkin kukkulanrinteitä. Näköalat olivat upeat ja oman lisänsi tunnelmaan toi keskellä tietä seissyt tummanruskea lehmä. Ei olisi voinut uskoa olevansa niin lähellä miljoonakaupunkia. Itse buddha oli kyllä pettymys, se oli ehtinyt mennä jo kiinni, eikä sitä ollut valaistu. Otimme sitten viimeisen bussin takaisin metroasemalle ja siirryimme hotelliimme.

Koska oli Heatherin synttärit, kaikki olivat lähdössä ulos. Valmistauduimme iltaa varten ja ennen illallista kävimme Peakilla, näkötornissa korkean kukkulan päällä Hong Kong Islandilla. Sinne pääsee raitiovaunulla, joka on ollut toiminnassa vuodesta 1888 lähtien ja nousee radan kohdasta riippuen 4-27 asteen kulmassa...Aikamoinen elämys, kun läheisiä tornitaloja joutuu katselemaan pää vinossa, että näkisi ne oikein. Näkymät öiseen kaupunkiin olivat kyllä upeat, korkeita taloja ja valoja silmänkantamattomiin ja kauempana korkeiden kukkuloiden siluetit. Seuraavaksi suuntasimme baarialueelle, josta valitsimme mukavannäköisen ravintolan. Olin joutunut nostamaan rahaa aiemmin päivällä, ja päätin käyttää osan siitä mieluummin hyvään ruokaan kuin juomiseen. Valitsinkin siis illan menuun, caesar-kanasalaattia, pihvi ja suklaaleivos ja vaniljajäätelöä, juomaksi valitsin vastapuristettua appelsiinimehua. Kolmisenkymmentä euroa maksoi, mutta ruoka oli hyvää ja meillä oli hauskaa. Parasta oli ehkä alkusalaatti, pihvi ei ollut kovin hyvästä lihasta ja sen kanssa tarjottu valkosipuliperunamuussi aika tavanomaista.

Ravintolassa, vasemmalta pöydän ympäri Sam, Lekan, Sirje, Heather, Asma ja Devika.

Ruuan jälkeen lähdimme baareihin. Kävimme yhdessä sisällä (ovella yllätyksekseni kaikilta kysyttiin paperit, onneksi mukana oli ISIC-opiskelijakortti, joka kelpasi) ja harkitsimme toiseen jonottamista, mutta kello oli jo puoli kaksi (illallisemme alkoi vasta vähän ennen puoltayötä), joten emme halunneet jonottaa. Siinä miettiessämme huomasin, että Heather ei näytä kovin innostuneelta (näytti itseasiassa tosi surkealta ja tympääntyneeltä) ja kysyin, haluaisiko hän mieluummin jo hotellille. Vastaus: "Ei mua huvittais klubbailla, mutta kun on mun synttärit, kaikki odottaa mun klubbailevan, joten mun pitäis"!. Sanoin, että pöh, ei todellakaan tarvitse jos ei halua, ja tarjouduin lähtemään hotellille kanssa. Niinpä erosimme seurueesta ja suuntasimme nukkumaan. Taksikuski ei tosin meinannut ensin tietää, missä haluamamme paikka on, vaikka alue on keskustassa ja tunnettu. Heather pyyteli anteeksi taksikuskilta, minä taas yritin selittää Heatherille, että meidän ei todellakaan kuulu pyydellä anteeksi, jos emme tiedä miten paikkaan ajetaan, sehän on taksikuskin tehtävä. Muutenkin vähän ärsytti Heatherin anteeksi-että-olen-olemassa-asenne ja mukautuminen kaikkeen, mitä muut tekee (Heatherin reaktio kun kuuli, että menen lomalle Sydneyyn yksin: "Olet niin vahva! Minä en ikinä voisi!"). Kai se johtuu tästä itsenäisemmästä puolestani, joka on vaihdon aikana tullut entistä vahvemmin esille.

Muut palasivat vasta aamulla, joten meille tuli miltei kiire, että saatiin huone luovutettua kahdeksitoista. Kävimme uudelleen Peakilla, koska olimme kuulleet, että siellä kannattaa käydä sekä illalla että valoisaan aikaan. Rakennuksessa oli myös useita ravintoloita, joista yksi juuri avattu oli nimeltään Bubba Gump Shrimp Co., joka soittanee kelloja ainakin Forrest Gumpin nähneillä. Itseasiassa ravintolan ulkopuolella istui "Forrest Gump", tai ainakin häneksi pukeutunut näyttelijä.

Näkymä Peakilta.


Asma, Devika, Heather ja Sirje.


Lekan, Heather ja "Gump".

Peakin jälkeen porukkamme jälleen hajosi. Osa suuntasi jälleen Mong Kokiin, minä mukana, jossa hajauduimme shoppailemaan. Mukaan tarttui ainakin jotain tytöille...Puoli kuudelta tapasimme hotellilla ja lähdimme lentokentälle. Lento oli tunnin myöhässä, mutta meni jälleen hyvin (vaikkakin matkalukemiseksi varaamani kirja oli liian nopealukuinen, joten säästelin sitä menomatkalla ja se loppui puolessavälissä tulomatkaa). Myöhästyminen johtui lentäjän mukaan siitä, että jostain syystä Singaporeen lähipäivinä lentäneet koneet ovat Singaporen lentokentän takia myöhästyneet järjestään, syytä ei ollut tiedossa. Niinpä jouduimmekin hiukan kaartelemaan Singaporen yläpuolella ennen laskeutumista. Kaartelu oli kuitenkin ilmeisesti tuonut meidät melko alas, koska odotin koko ajan, milloin varsinainen lasku alkaa ja ikkunasta ulos vilkaistessani huomasinkin meidän olevan jo lentokentän yläpuolella... Jetstar Asian lentäjät osaavat siis kyllä hoitaa nousut ja laskut hyvin huomaamatta. Kentältä sitten vain taksi PGP:n ja nukkumaan.

Tänään olenkin jo viettänyt muutaman tunnin tätä kirjoittaessa. Seuraavaksi sitten syömään jotain, ja illan käytän läksyihin. Täytyy sanoa, että Hong Kong oli kyllä todella hieno paikka ja tykkäsin kovasti. Hong Kongissa on kunnolla sellasta suurkaupungin tunnelmaa, menoa ja meininkiä ja paljon ihmisiä. Ehdottomasti tykkään enemmän kuin Kuala Lumpurista. Budjetointi meni vähän pieleen, mutta sitä vartenhan on automaattikortit, ja lopulta mulle jäi vielä HK dollareita n.kuuden euron arvosta. Matkaseura oli myös hyvää, ja mulla oli tosi kivaa, vaikka vähän ennen lähtöä jännitinkin. Ehdottomasti hieno viikonloppu! Kuulin muuten, että Asma ja Heather on lähdössä lomaviikoksi Filippiineille ja Kambodzaan, vähän niinkun reppumatkalle (tosin ovat varanneet yhdeksi yöksi jo neljän tähden hotellin). Mukavaa varmasti olisi (eikä tuossa seurassa varmastikaan liian alkeellisia olosuhteita), muttei silti kaduta että lähden Sydneeyn. Nyt voinkin keskittyä jo sen odotteluun!

Ja mitä teidän kommentteihin tulee, niin mukava kuulla, että Mareikekin lukee tätä ahkerasti. Ei varmasti ole helpointa mahdollista luettavaa, kun tyyli vaihtelee kirjakielestä rentoon puhekieleen. Ja Hyde: kaikkihan on aina tienneet, että olet supertehokas, sosiaalinen, aikaansaava ja fiksu :). Kokemuksesta voisin kuitenkin varoittaa, että vaikka on hienoa, että olet ylpeä tuloksistasi (ja minä olen ylpeä isosiskostani), niin Suomessa niistä ei aina kannata tehdä kovin suurta numeroa, varsinkin kun ovat noin erinomaiset. Suomessa on valitettavasti parempi olla tavallinen tai melko hyvä kuin huippuhyvä.

Kulttuurishokki

Täytyy heti ensiksi sanoa, että jo nyt puolentoista kuukauden oleskelun jälkeen huomaa selvästi, että täällä olo on kyllä tehnyt mulle hyvää. Kun on aina ollut hiljainen, varovainen ja suorastaan arka (vaikkakin luulen, että ennemminkin vaikutan aralta kuin olen sellainen), on hienoa huomata, että pärjää ongelmitta vieraassa maassa kaukana kaikesta tutusta ja ilman minkäänlaista sosiaalista turvaverkkoa. Tunnen itseni täällä jotenkin entistäkin itsenäisemmäksi ja henkisesti vahvemmaksi, ja on tämä kyllä tehnyt hyvää itsetunnollekin. Lähiaikoina olen kuitenkin huomannut selviä kulttuurishokin oireita. En ole vielä kertaakaan ajatellut, että Suomi olisi parempi paikka kuin Singapore (tai toisinpäin), sellaiseen olen kai liian "kulttuurikouluttautunut", eikä mikään singaporelainen varsinaisesti ärsytä minua, mutta olen kiinnittänyt tavallista enemmän huomiota terveyteeni (antibioottikuuri..) ja ollut väsynyt ja ärtyisä; kaikki kolme ovat psykologien mukaan selviä oireita kulttuurishokista. Itse selittäisin sen niin, että olen stressaantunut.En stressaantunut sillä lailla, niinkuin joskus paljosta koulutyöstä tai työnhausta (vaikkakin alan jo pikkuhiljaa stressaantua ajatuksesta, että kohta pitäisi löytää töitä ensi syksyyn saakka), vaan sillälailla salakavalasti, huomaamatta. Kun joka päivä tulee uusia asioita ajateltavaksi ja opittavaksi ja sen lisäksi päässä pyörii myös koulutehtävät ja matkustelu, taitavat aivoni olla aika kuormitetut ja illalla nukkumaanmennessä niitä on vaikea saada "pois päältä". Sen seurauksena pyörin pitkään sängyssä ennenkuin nukahdan ja olen sitten koko seuraavan päivän väsynyt. Huomaan myös välillä selvästi, että pienet asiat ärsyttää - ei pelkästään singaporelaiset asiat, vaan mikä tahansa. Taitaa kuitenkin olla ihan hyvä, että tiedostan asian ja tajuan että tämä on normaalia.

Lisäksi luulen, että asiaan vaikuttaa myös "sosiaalinen stressi". Tätä on todennäköisesti vaikea ymmärtää, jos on luonteeltaan ulospäinsuuntautunut, toisin kuin minä. Yksinolo ei ole koskaan ollut minulle mikään ongelma, ja luulen että se on osaltaan auttanut sopeutumistani tänne, en tunne suurta puutosta vaikka ympärilläni ei olisikaan koko ajan isoa joukkoa ihmisiä. Yksin matkustelu tai turistikohteissa vierailu ei todellakaan ole mikään ongelma, yksin on monesti paljon helpompaa ja jotenkin vapaampaa kuin jonkun kanssa, jota ei tunne. Olenkin yleensä tottunut olemaan joko yksin tai sitten aivan läheisimpien ystävieni seurassa. Itseasiassa en yksin ollessani tunne oloani koskaan yksinäiseksi, se tunne tulee ennemmin ihmisjoukossa, jossa en tunne ketään hyvin. Nyt minun sitten pitäisikin yhtäkkiä viettää aikaa ja matkustella ihmisten kanssa, jotka tunnen vain pinnallisesti. En sano, etteikö minulla olisi kivaa muiden seurassa; olen viettänyt oikein hauskoja hetkiä niin vaihtareiden kuin paikallisten ryhmätyöryhmieni kanssa. Silti tästä aiheutuu jonkinlaista sosiaalista stressiä, kun perfektionistina alitajuisesti tarkkailen koko ajan käyttäytymistäni, ja mietin miten tulevat kohtaamiset ja matkat tulevat sujumaan.

Juu, mutta eiköhän se nyt tuosta itseni analysoinnista riitä. Jottei kellekään nyt tule väärää kuvaa, niin en todellakaan kadu, että tulin tänne. Kuten jo alussa sanoin, tämä on selvästi tehnyt minulle hyvää ja opettanut asioita itsestäni. Vaikka ikävöinkin Tapania suunnattomasti, minulla on täällä kivaa, ja odotan todellakin innolla kaikkia edessä olevia matkoja! Ja siitä tulikin mieleen, älkää nyt intoilko niin kovasti siitä Tokiosta, se ei todellakaan ole vielä mitenkään varma juttu (hiukan aikataulujen yhteensovitusongelmia). Sitäpaitsi, minulla ei ole täällä farkkujen lisäksi yhtäkään vaatekappaletta, joka soveltuisi Tokion säähän joulukuussa!

Sitten kiitos kaikista kommenteista, niitä olikin tullut oikein roppakaupalla! Valitettavasti jääkaapista oli hävinnyt mun pussista taas aamulla kaksi hedelmäpalaa. Minunkin mielessäni on käynyt tuo risiiniöljyjuttu, mutta toistaiseksi olen todennut sen liian vaikeaksi toteuttaa käytännössä ;). Pitää siis oikeasti etsiä se lukittava rasia, niitä vain harvoin tehdään jääkaappikäyttöön, enkä ihan heti ehdi tästä kauppoihinkaan.

Vielä erikoinen tapaus luennolta tänään. Oli puhetta itsestä, omakuvasta ja sukupuolirooleista, ja eräs tyttö esitti ohimennen pojille kysymyksen, joka sai minut täysin hämilleni. Kysymys oli suunnilleen seuraava: "Mitä ajattelet, jos näät kolmekymppisen miehen yksin ruokakaupassa?". Minä hämmästyin täysin, koska no, mitä tuosta nyt pitäisi ajatella? Pitäisikö siitä ylipäänsä ajatella jotain? Poikien vastaus yllättäen olikin, että mies on joko a) ulkomaalainen, joka asuu yksin jossain hostellissa (sanottu hiukan alentuvalla ja säälivällä äänensävyllä) tai b) miesraukka on pahasti vaimonsa tossun alla (sama äänensävy). Olin tällä kertaa niin hämmästynyt, ja opettaja siirtyi niin nopeasti seuraavaan aiheeseen (aika lopussa), etten ehtinyt kommentoida mitenkään. Täällä on siis normaalia, että mies käy yhdessä vaimonsa kanssa ruokaostoksilla, mutta että yksin...Miesparka. No, tähän on kohtalaisen järkevä selityskin. Koska pienelle saarelle on ahdettu yli 4 miljoonaa ihmistä, ei täällä kukaan nuori asu yksin. Kaikki asuvat perheensä kanssa siihen asti, että menevät naimisiin ja saavat oman asunnon. Näin siis kolmekymppisen miehen ruokaostokset tekisi joko äiti, tai sitten ne pitäisi tehdä vaimon kanssa yhdessä. Sain myös luennolla kuulla, että jos naisella on avoauto, hän on todennäköisesti jonkun rakastajatar, mutta mies on ansainnut omansa omilla rahoillaan, että on oikein että mies saa isompaa alkupalkkaa kuin nainen, koska hän on menettänyt kaksi vuotta työelämästään armeijassa,ja että luokallamme on oikeasti tyttöjä, joiden kotona miesten ei tarvitse tehdä mitään kotitöitä, mutta tyttöjen täytyy oppia tulevaisuutta varten kuinka hoitaa kotia.

Huomenna Hong Kongiin! En ole vielä pakannut, enkä oikein tiedä, mihin pakata. Reppu on ehkä liian pieni, mutta toisaalta on naurettavaa raahata tuo valtava matkalaukku neljäsosatäynnä parin päivän matkalle. Taidan siis vanhana reilaajana ahtaa kaiken reppuun kuitenkin. Käytän viikonloppuna Soneran korttiani puhelimessa, joten jos asiaa on, niin siihen sitten vaan viestiä. Sunnuntai-iltana kotiudun, joten maanantaina saanette tuoreen selostuksen matkastani, toivottavasti kuvien kera (muistin jopa laittaa digikameran akun lataukseen). Joten maanantaihin!

Singaporen eläintarha

Tänään suuntasin eilisen päätökseni mukaisesti Singaporen eläintarhaan. Menomatka oli kyllä vähän turhan hankala ja pitkä julkisilla, kun piti ensin mennä bussilla metroon, metrossa kahdella eri linjalla melko pitkä matka ja sitten vielä toisella bussilla reilu puoli tuntia. Koska sain tänään itseni ylös sängystä vasta vähän ennen yhtätoista, oli kello jo kaksi kun vihdoin pääsin eläintarhalle asti. Tulihan sitä monenlaisia eläimiä nähtyä, mutta toisaalta suurimman osan niistä olin nähnyt jo Night Safarissa. Uutta oli lähinnä kengurut ja apinat. Vaunuajelu eläintarhan ympäri oli kyllä ihan turha, varsinkin kun kiersin alueen ensin kävellen. Vaunuista ei nähnyt eläimiä kovinkaan hyvin, ja lähinnä se olikin kai tarkoitettu liikkumiseen paikasta toiseen, jos käveleminen väsyttää. Toisaalta niitä eläimiä katsellessa joutui kuitenkin kävelemään, joten ei siitä siinäkään mielessä ollut kyllä apua. Kävin katsomassa norsuesityksen, jossa norsut näyttivät työskentelytaitojaan, mutta se katkaistiin kesken, koska alkoi sataa rankasti. Onneksi oli sateenvarjo mukana. Satuin myös sattumalta paikalle juuri kun krokotiileja syötettiin, ja siinä kyllä yllätti, miten isoja ne oikeasti voi olla. Kyllähän sitä tietää, että isoimmat krokotiilit voi olla kuusimetrisiä, mutta on eri asia oikeasti nähdä sellanen reilun neljän metrin peto lasin toisella puolen. Ne on siis oikeasti ISOJA! Jäi vähän harmittamaan, etten nähnyt komodonvaraania, siis sitä isoa ja vaarallista. Ei näkynyt aitauksessaan, piilotteli jossain. Ja sitten joitakin kuvia.


Näitä ruokittiin juuri kun satuin paikalle. Pikkulapset ja minä oltiin yhtä innoissamme (samoin kuin myöhemmin kun näin jonkun vuohieläimen kilin eläintenhoitajan sylissä). Näin muuten menomatkalla bussin ikkunasta myös ensimmäisen villin apinani Singaporessa.


"On isot valkoiset tiikerit karanneet, on kadonneet jäljet länsituuleen", lauloi Dingo aikoinaan, mutta kyllä näitä kolme näytti vielä aitauksessa olevan. Käyttäytyivät kuin pienemmät kissat, kasvojenpesu ainakin sujui ihan samalla tekniikalla kuin Nöpöllä aikoinaan.


Toivottavasti nään näitä Australiassa lisää. Ainakin yksi pikkulapsi pettyi, kun yhdelläkään ei näyttänyt olevan vauvaa pussissa.


Elephants at work and play, ennenkuin tropiikin sää keskeytti esityksen.


Ook! Kirjastonhoitajahan se siellä... (Toivottavasti olette lukeneet Pratchettinne.)


Maailman nopeimpia maaeläimiä taisi hiukan laiskottaa. Toinen nousi ylös sen verran, että siirtyi kaverinsa yläpuolelle nukkumaan.


Ei aavistustakaan, mikä tämä on, mutta siinä se laidunsi.

Ja loppuun vielä meidän kerroksen jääkaappitilanteesta. Ruokavarkaudet ehti jo välillä keskeytyä ja kaikki huokas helpotuksesta...Kunnes ne alkoi taas. Ensin kerrosvastaavamme kerto mulle, että häneltä on syöty porkkanoita, ja sitten tänä aamuna kun menin hakemaan aamupalajugurttiani jääkaapista, sitä ei löytynyt mistään. Se oli muovipussissa ja pussissa oli keltanen lappu, jossa luki mun nimi. Ja kaikki oli kadonnut. Ja tämän kun kerroin yhdelle kerrostovereistani, niin hän kertoi menettäneensä kokonaisen ison jugurttitölkin. Nyt ärsyttää viedä ruokaa jääkaappiin, kun ei tiedä yhtään, paljonko siitä on hakiessa jäljellä. Pitää kai oikeasti yrittää etsiä jostain lukollinen rasia. On tosi turhauttavaa ja raivostuttavaa, kun ruokaa vaan häviää, eikä syyllisestä tietoakaan, eikä itse oikein voi tehdä asialle mitään. Musta tuntuu, että alan kohta kirjotella kaikkien ruokieni mukaan ilkeitä keltasia lappuja. Ei siitä tietenkään mitään apua olis, mutta kun turhauttaa tällänen niin paljon!

Sydney ja Sentosa!

Sydney, Sydney, Sydney! Minulla on lentoliput Sydneyyn! Ei ollut halpaa, mutta unelmani on jo monen vuoden ajan ollut päästä käymään Australiassa. Ja nyt tulin siihen tulokseen, että parempaa tilaisuutta tuskin tulee, Suomesta käsin matka tulisi vielä kalliimmaksi ja veisi enemmän aikaa. Joten matkustan syyslomaksi Sydneyyn! Kyllä, ihan yksin. Suunnilleen kaikki muut vaihtarit taitaa lähteä Balille, mutta kun me suunnitellaan joulukuuksi reissua Tokioon (ja olin alunperin ajatellut, että menisin Australiaan ehkä silloin), päätin käyttää tilaisuuden hyväkseni. Kaikenlisäksi minun ei todellakaan tarvitse kärvistellä 8 tunnin lentoja missään halpalentoyhtiön koneessa, vaan minut Sydneyyn kuljettaa varmaankin maailman kehutuin lentoyhtiö, Singapore Airlines! Juu, rahaa se maksaa, mutta olen myös haaveillut Singapore Airlinesilla lentämisestä jo pitkään. Sitäpaitsi Australia on tosiaan ollut haaveeni jo ties kuinka kauan, enkä nytkään oikein voi uskoa, että parin viikon päästä olen jo siellä! Tässä matkakuumeessa tahtoo miltei päästä unohtumaan se seikka, että viikon päästä on edessä Hong Kong! Itseasiassahan olisin alunperin kaikkein mieluiten halunnut vaihtoonkin Australiaan, mutta kun ei ole koululla siellä yhteistyökumppaneita, niin piti "tyytyä" Singaporeen.

Minun piti käydä ostamassa liput ihan Singapore Airlinesin toimistolta Orchard Roadilta (Paragon-ostoskeskuksesta, sieltä Pradan,Guccin jne liikkeiden keskeltä) koska ei ole luottokorttia, jolla ostaa netissä. Ja kenenkään muun luottokortti ei käy, kun ne ei matkusta mukana. Hyvää palvelua sain, tosin virkailija kysyi, enkö ole yrittänyt varata matkaa netistä. Sanoin, että ei ole luottokorttia. Elektronisen viisumin sain kyllä ostettua netistä äidin kortilla ja hotellikin on alustavasti varattu, 48 tunnin sisään pitäisi tulla varmistus siitä.

Ostettuani lentolipun päätin suunnata Sentosalle, koska en erinäisten syiden takia ole siellä aiemmin ehtinyt käydä (joo, hävettää suorastaan). Piti tietysti mennä sinne köysiradalla. Samaan vaunuun sattui turistipariskunta jostainpäin Aasiaa. Kyselivät, mistä olen ja millaista Suomessa on. Sen jälkeen se mies jaksoi päivitellä koko matkan, miten jossain voi elää, jos siellä on -20C pakkasta, koska sehän on kuin asuisi pakastimessa. Ja ajatella, miten epäkäytännöllistä, pitää olla eri vaatekerrat eri vuodenajoille! Vaunusta oli hienot näkymät, mutta myönnän, että vähän kyllä pelotti välillä, kun vaunu huojui tuulessa. Silti uskalsin tulla sillä poiskin, kun olin menopaluun ostanut.

Tarjoutuivat ottamaan minusta kuvan, tässä se on.

Tällaiset näkymät sieltä ylhäältä oli.

Sentosalla suuntasin heti ensimmäiseksi Underwater Worldiin katselemaan kaloja. Oli hienoa nähdä erilaisia rapuja ja haita ja rauskuja ja jopa dugongi. Silti se ei ehkä vastannut ihan pääsylipun hintaa (20 dollaria). En jäänyt katselemaan kaloja kovin pitkäksi aikaa, että ehdin pääsylipun hintaan kuuluvaan delfiiniesitykseen, joka oli illan viimeinen (minulla meni aikaa aamupäivällä sen lipun ostossa, joten olin Sentosalla vasta neljän aikoihin). Eipä sekään esitys nyt kovin kummoinen ollut, mutta näinpä ensimmäistä kertaa elämässäni vaaleanpunaisia delfiinejä, ja olihan ne tietysti luonnollisemmassa ympäristössä kuin Särkänniemessä...(En valitettavasti osaa sanoa, mitä lajia paikalliset delfiinit on, mutta vaaleanpunertavia niistä vanhemmiten tulee).

Delfiiniesityksen jälkeen kävin haukkaamassa välipalaa ja sitten suuntasin ilmaiseen Magical Sentosa-showhun, joka heijastettiin suihkulähteeseen. Shown oli tarkoitus alkaa 19.40, olin paikalla 19.10 ja oli jo ihan täyttä! Aikaisin siis pitää viikonloppuisin mennä paikalle. Show itse oli kyllä hieno, vaikkakin selvästi lapsille tarkoitettu. Silti kannattaa käydä katsomassa, mitä vedellä ja sumuverhoon heijastamisella voi saada aikaan!

Shown jälkeen aloin suunnata takaisinpäin, tosin matkamuistomyymälän kautta. Ostin jo valmiiksi vähän tuliaisia, ettei tarvitse sitten viime tipassa etsiä. Löysin myös Singapore-merkin haalariin, olenkin sellaista yrittänyt löytää jo jonkun aikaa. Näkymät köysiradalta oli kyllä hienot pimeällä, kun kaupungin valot näkyi. Kämpällä olin noin kymmenen maissa ja sitten pesin vielä pyykkiä koneellisen. Nyt olen kirjoitellut tätä ja kohta pitäisi mennä suihkuun ja nukkumaan.

Tajusin, että koska lähden ensi viikonloppuna Hong Kongiin ja sitten olen 23.9.-1.10. Sydneyssä, käy vapaapäivät ennen porukoiden tänne tuloa vähiin. Päätin siis alustavasti että käyn huomenna vihdoin siellä eläintarhassa, kun mulla lippukin jo on. Voin sitten päättää, riittääkö porukoiden vieminen Night Safariin, vai pitääkö nekin käyttää itse eläintarhassakin. Huomenna siis todennäköisesti katselemaan eläimiä!

Mielenkiintoinen tupatarkastustapaus

Tähän alkuun nyt tiedoksi, että voin jo paremmin (vaikken vieläkään täydellisesti). Epäilen, että mulle annetut lääkkeet oli joka tapauksessa vaan siksi, ettei ne kehdannut laittaa mua sieltä tyhjin käsinkään pois. Ihan sama kuin jos menee Suomessa pitkittyneen flunssan takia lääkäriin, niin ne ei kehtaa sanoa, että pode vaan se pois, vaan lätkäsee antibioottikuurin. Eihän antibiootit nyt oikeasti mihinkään turistiripuliin auta ja hiilitabletit on tässä vaiheessa vähän myöhässä, arvelisin.

Se, mistä nyt tulin tänne kirjottamaan tällä kertaa liittyy paikallisten vuorokausirytmiin, joka tuntuu eroavan suomalaisesta aika tavalla. Esimerkiksi on ihan tavallista, että asuinkerroksen kokoukset alkaa klo.23 illalla (kuten mulla huomenna). Tämän sain taas kokea eilen, kun väsymyksen takia kävin nukkumaan "aikaisin", eli kävin suihkussa yhdentoista aikoihin ja sitten vetäydyin sänkyyn. Olin just sammuttanut valot jne, kun ovelta kuului vaativa koputus. Äänistä päätellen myös muille oville koputettiin. Koska nukun täällä kuumuuden takia alasti, tuli kiire etsiä jotain päälle, joten yksinkertaisesti kietouduin pussilakanaani (täällä on vielä sellainenkin ongelma, että jos ei avaa ovea koputettaessa, siellä saattaa olla korjausmies tai toimiston henkilökuntaa, jotka tulee sitten omalla avaimellaan sisälle..). Ovella seisoi yksi asuntola-avustajista (siis sellainen vapaaehtoinen opiskelija, joka jotenkin auttaa asuntolajutuissa), joka ilmoitti olevansa tekemässä tupatarkastusta ja haluavansa nähdä mun opiskelijakortin ja sen opiskelijaoleskeluluvan, että näkee, että huoneessa asuu se kenen pitääkin. Se tyttö kirjoitti tietoja niistä sitten ylös mutta onnistui vielä kirjoittamaan jotain väärälle riville, ja mun piti lainata omaa korjauslakkaani. Ja koko tämän ajan seisoin siinä oviaukossa hiukset märkinä ja päälläni vain se pussilakana (joka kyllä oli ihan säädyllinen, koska peitti mut kokonaan kainaloista lattiaan, mutta on sitä parempiakin asuja joissa seistä kaikkien nähden). Ainakin yksi niistä tupatarkastuksen tekijöistä oli vieläpä miespuolinen, ja hymyili minulle ystävällisesti ohikulkiessaan.. No, ainakin niille kävi varmasti mun asustuksesta selväksi, että olin jo nukkumassa. Minusta aika outoa suorittaa tupatarkastus puoli kahdeltatoista yöllä tyttöjen asuntolassa niin, että on poikiakin mukana...Jotenkin tuo tupatarkastusjuttu muutenkin tuntuu kuvaavan Singaporea hyvin, isoveli valvoo...Ei ne kyllä siis mitenkään huoneeseen sisälle sen enempää katsonut, ehkä sen verran ettei ole ylimääräisiä vieraita.

En tiedä sitten, liittyikö tuo tupatarkastus jotenkin näihin ruokien katoamisiin, vai oliko vaan ihan rutiinijuttu. Meidän kerroksen asukasedustaja oli jättänyt jääkaapin oveen lapun, että syyllinen voi kyllä tulla juttelemaan hänelle, jos on ongelmia, mutta jos hän saa selville muuten kuka se on, niin asia viedään eteenpäin varmasti. Juttelin sen kanssa kerran keittiössä ja kuulemma kaikilta on hävinnyt ruokaa jonkun verran. En tiedä, miksi meillä huomenna on se kokous, mutta ehkä sekin liittyy tähän. Kaikki on alkanu säilyttää ruokiaan kiinni olevissa muovipusseissa, mutta eipä multa ainakaan ole nyt enempää tavaraa hävinnyt. Vaikka eihän ne solmitut muovipussit varasta ennenkään estänyt, ehkäpä se säikähti niitä lappuja. Toisaalta en ole paljon ruokaa jääkaapissa pitänytkään nyt. No,huomennahan sen kuulee.

Älä huolestu, äiti!

No tuo otsikko jos mikä varmaan kyllä sai äidin huolestumaan, vaikka tarkoitus oli päinvastainen. Joka tapauksessa ensin VAROITUS: älä lue seuraavaa tekstiä, jos et halua kuulla vessajuttuja tai jos haluat säilyttää ruusunpunaisen kuvasi matkailusta!

Nyt kun minulla epäilemättä on kaikkien jakamaton huomio, niin aloitetaan sanomalla, että en päässyt esittelemään Suomea tänään, mikä kyllä harmittaa. Mulla on jo jonkun aikaa ollut täällä pieniä ongelmia vatsan kanssa ruokavalion muutoksen takia, mutta ei mitää isompaa. Sitten eilen illalla tilanne paheni selvästi, ja kun vielä näin pöntössä verta, tiesin että tänään täytyy mennä lääkärille. Veri jäi onneksi yhteen kertaan, mutta aamulla vatsa oli kipeä ja suuntasin kampuksen lääkärikeskukseen, ihan vain varmistaakseni ettei kyse ole mistään vakavammasta (sitäpaitsi olen sata kertaa lukenut ja kuullut eri lähteistä, että jos ulosteessa on verta, pitää aina mennä lääkäriin). Ei tarvinnut odottaa pitkäänkään että pääsin lääkärille. En tuntenut itseäni kuumeiseksi, mutta lääkärin mittauksen mukaan sitä kuitenkin olin. Lääkäri kyseli, olenko käynyt jossain (no Kuala Lumpurissa tietysti, mutta ei mulla ollut sielläkään ruokahalua), mitä olen syönyt jne, paineli vatsaa ja käytyään jossain totesi, että kyseessä on traveller's diarrhea eli suomeksi turistiripuli (minkä tietysti olisin arvannut itsekin, mutta se veri huolestutti). Kun kuuli minun olevan Suomesta, näytti ihan siltä, ettei ihmetellyt ollenkaan jos mulla on ollut ongelmia vatsan kanssa... Tuloksena antibioottikuuri (jos Tapania kiinnostaa, niin listassa lukee norfloxacin), hiilitabletteja, ei rasvaista ruokaa tai maitoa, mielellään vain leipää tai puuroa, kaksi päivää sairaslomaa (josta toista ei pakko käyttää) ja kehotus hakeutua uudestaan lääkärille, jos kipu pahenee tai ei ala parantua (mä luulisin että ne sanoo näin aina vatsakipuiselle, mutta umppariahan mulla ei enää ole). Lääkkeet sai lääkärikeskuksesta suoraan ja sitten vain kämpälle lepäämään. Kävin matkalla kaupassa ja ostin vaaleeta, pehmeetä patonkia, banaaneja ja appelsiinilimpparia (lapsena aina juotiin kipeenä keltasta Jaffaa, ja vaikka se ei muuten auttaskaan, niin saanpahan ainakin jostain energiaa jos en ruokaa saa alas, sekä henkistä tyydytystä).

Oli muuten mielenkiintoista keskustella lääkärin kanssa englanniksi. Lääkäri oli sellainen oikein mukava, vanhempi kiinalaisnainen, mutta edes mun ahkera Teho-osaston tuijotus ei riittänyt kyllä ihan keskustelemaan aineenvaihduntani koostumuksesta hänen kanssaan (Tehiksessä ne kyllä joka tapauksessa vaan huutelee toisilleen kirjainyhdistelmiä ja toteaa ihmisiä kuolleiks). Oli ilmeisesti tottunut siihen ja osasi toistaa kaiken helpommilla sanoilla, jos näytin epävarmalta. Olisin hyvin osannut keskustella hänen kanssaan kyllä maailman talouspoliittisesta tilanteesta tai mistä tahansa muusta liike-elämään liittyvästä, mutta lääketieteellinen sanasto on enemmän Tapanin heiniä...

Nyt menen sitten lepäilemään sänkyyni. Otin ensimmäisen antibiootin ennenkuin aloin kirjottaa tätä, joten kohta on puoli tuntia mennyt ja voin yrittää syödä vähän leipää. Sen jälkeen pitänee taas odottaa jonkin aikaa, että voin aloittaa hiilen syönnin. Ei tässä niin lue, mutta muistelen lukeneeni sen joskus hiilitablettipurkin kyljestä Suomessa.

Kuala Lumpur

Perjantai-iltana kahdeksalta kokoonnuttiin PGP:n portaille valmiina lähtöön. Mukana oli mun lisäksi Asma, Ed (jonka nörttilukijamme muistanevat Windows-tyyppinä), Carli (Kanada), Yuta (Japani), Irene (Chicago) ja Gunnar (Saksa). Koska lähtevä porukka oli muodostunut pikkuhiljaa ja vielä viime tipassakin, ei kellään ollut bussilippua valmiina, ja esim. minulta puuttui kokonaan myös ringgitit. Suunnattiin sitten bussilla ja metrolla kohti yhtä linja-autoasemaa, josta Asma oli kuullut lähtevän halpoja busseja Kuala Lumpuriin. Metrolta piti vielä kävellä (ja osin juosta) jonkin matkaa ennenkuin löysimme paikan, mutta sielläpä meitä kohtasikin yllätys. Virkailija ilmoitti lipunmyynnin jo olevan kiinni ja yön bussien jokatapauksessa olevan täynnä. Niinpä tietysti, perjantai-ilta, kukaan ei vaan ollut tullut ajatelleeksi sitä. Koska olimme nähneet metroasemalla muitakin busseja menossa Kuala Lumpuriin, tuli kiire takaisin, ja taas juostiin osa matkasta. Valitettavasti metroasemalla olevan yhtiön bussit olivat myös täynnä (emme kokeilleet niitä alunperin, koska olivat kalliimpia), ja jouduimme vaihtamaan suunnitelmaa. Päätimme mennä bussilla rajan yli Johor Bahruun, josta ottaisimme sitten bussin KL:n. Jos siihen aikaan ei busseja enää menisi, jäisimme sitten katselemaan Johor Bahrua. Nyt piti sitten taas kävellä (ja osin juosta) toiseen suuntaan metroasemalta, että löysimme Johor Bahruun menevät bussit. Voitte arvata, että oltiin jo aika väsyneitä. Kello alkoi lähetä yhtätoista, eikä meillä ollut kaiken sen juoksemisen jälkeen mitään varmaa tietoa siitä, päästäisiinkö lopulta Kuala Lumpuriin. Johor Bahrun busseihin oli jonoa, mutta onneksi niitä meni tiheään tahtiin. Ensimmäisen kerran piti bussista nousta Singaporen puolella passitarkastukseen ja toisen kerran Malesian puolella varsinaiseen tulliin. Koska meidän piti täyttää maahantulolaput ja koska ulkomaalaisten passien jono jumitti kivasti samalla kun malesialaiset ja singaporelaiset menivät jatkuvana virtana molemmin puolin ohi, emme ehtineet enää samaan bussiin takaisin. Rahaa saatiin sentään vaihdettua. Odoteltiin saman firman toista bussia, mutta kun sitä ei kuulunut, noustiin lopulta Singaporen paikallisbussiin, jolla päästiin ez-link cardilla Johor Bahrun bussiasemalle.

Bussiasemalla meidän ei tarvinnut kävellä kauaskaan, kun löysimme KL:n menevän bussin. Tai pikemminkin lipunmyyjät löysivät meidät. Hintaa taisi olla 40 ringgitiä (17 singdollaria, 8,5 euroa), ja väsyneinä mutta tyytyväisinä siitä, että busseja vielä meni, päätimme ottaa sen. Varasimme heti paikat bussin takaosasta ja valmistauduimme nukkumaan. Bussi lähti yhdeltä, ja oli varsin hyvätasoinen (huomattavasti parempi kuin ne pikavuorot, joilla olen sahannut Ouluun ja takaisin), mutta ilmastointi oli kyllä järkyttävän kylmällä. Sain kuitenkin niskatyynyn ansiosta nukahdettua hyvin, ja kahden aikoihin heräsin kun bussi pysähtyi pitemmäksi aikaa jonkinlaiseen ruoka- ja wc-paikkaan. Koska meno oli ollut varsin pomppivaa ja tärisevää (vaikka ikkunasta tie näytti hyväkuntoiselta) katsoin parhaaksi käydä vessassa. Wc:t olivat tietysti niitä kyykkymallisia, mutta maalaistyttönä sitä on onneksi oppinut ulkona lapsena tarvittavan tekniikan ;). Pidän silti enemmän wc-istuimesta. Loppumatkan nukuin yllättävän hyvin ja puoli kuudelta löysin itseni seisomasta vielä puoliunessa keskellä Kuala Lumpuria ilman aavistustakaan tarkasta olinpaikasta ympärilläni joukko huonostinukkuneita vaihto-oppilaita, jotka kirosivat bussin kylmyyttä ja matkan pomppivuutta. Itseasiassa minä ja Ed taisimme olla ainoat, jotka nukkuivat edes pari tuntia.

Kuvassa bussimatkan alussa Irene, Ed ja Gunnar. Kuten näkyy, meno oli jo jännityksen ja väsymyksen takia melkoista...

Ensimmäinen käyntikohteemme, Batu Caves-luolat, avautuivat vasta seitsemältä, joten kävimme ensin vessassa linja-autoasemalla ja etsimme sitten valmiiksi paluulippuja. Sopiva toimisto löytyikin ja saimme liput, hintaa taisi olla 30 ringgitiä. Lähdimme etsimään paikallisbussia 11, jolla luoliin pääsisi ja kysyttyämme suuntaa muutaman kerran löysimmekin pysäkille. Bussia piti vielä odottaa jonkin aikaa, mutta vähän ennen seitsemää pääsimme lähtemään. Luolassa on hindutemppeli ja sinne pitää kiivetä 272 askelta portaita. Kyllä oli väsyneenä pitkä kiipeäminen! Luola oli ihan hieno, ja pääsihän siellä myös ihmettelemään värikkäitä ja mielikuvituksellisia hindujumalpatsaita. Oikeastaan matka portaita alas oli pahempi kuin kiipeäminen ylös; pelkäsin koko ajan, että jalka lipsahtaa ja kierin loput jyrkistä portaista alas. Oli parempi olla katsomatta miten jyrkkä ja pitkä matka alaspäin vielä on, ja tuijottaa vain seuraavaa askelmaa. Luolan jälkeen kävimme alhaalla olevassa intialaisessa kasvisravintolassa aamupalalla. Ruokana oli jonkinlainen paistettu "munakas", joka ennemminkin oli tehty kyllä juustosta, ja jonka sisällä oli perunatäytettä. Se munakaskuori sitten syötiin kastikkeiden kanssa käsin. Hyvää oli, mutta valitettavasti mulla ei ollut juurikaan ruokahalua, ja puolet jäi syömättä. Juomaksi tilaamani tuorepuristetun appelsiinimehun kyllä sain juotua, ehkä parasta juomaani appelsiinimehua ikinä!

Vasemmalta Ed, Irene, Gunnar, Yuta ja Carli, ja takana vielä edessä oleva kiipeämisurakka.

Carli ja aamiaisemme. Kuvasta nähnee myös väsymysasteen...

Aamiaisen jälkeen lepäiltiin vähän aikaa läheisillä penkeillä ja jatkettiin sitten matkaa takaisin keskustaan ja Chinatowniin. Siinä bussia pysäkillä odotellessa tuli kyllä mieleen, että ymmärrän nyt, miksi Singaporea kutsutaan sopivan aasialaiseksi aloittelijoille. Kuala Lumpur on tuhat kertaa sotkuisempi, pahanhajuisempi ja kai siten myös aidompi. Ohiajavat ajoneuvot vaihtelivat ikivanhoista kuorma-autoista uusimpiin luxusautoihin, pakokaasu oli epäilyttävän mustaa, kulkukoiria juoksenteli ympäriinsä ja keskellä kalliinnäköisiä aidattuja omakotitaloja juoksenteli yhden talon pihassa kanoja.

Chinatownissa kiertelimme ympäriinsä katselemassa myyntikojuja, ja osa yritti tinkiäkin, mutta jostain syystä kauppiaat eivät suhtautuneet siihen kovinkaan hyvin. Ehkä emme sitten näyttäneet tarpeeksi valmiilta oikeasti ostamaan. Kävimme katsomassa myös central markettia, joka on nykyään ostoskeskus. Lounaaksi syötiin taas intialaista paikassa, josa sai itse valita lisukkeet riisiin (jos siis ehti sanoa tarpeeksi nopeasti ei ennenkuin myyjä alkoi lappaa kalleimpia aineita lautaselle, niinpä minäkin sain lautaselleni riisin ja lihakastikkeen lisäksi myös mustekalarenkaita, mutta isoista katkaravuista ehdin sentään kieltäytyä).

Kalakauppias Chinatownin ruokatorilla.

Kanoja ruokatorilla - ymmärrätte varmaan, mikä näiden kohtalona oli. En onneksi nähnyt itse tapahtumaa, mutta ympärillä riippui kyllä todisteita aivan tarpeeksi. Päästyämme ulos ruokatorilta Asma kiljaisi yhtäkkiä kauhistuneena "Lintuinfluenssa!" ja kaivoi äkkiä desinfiointiaineen laukustaan. Minä en viitsinyt vaivautua, linnuthan oli elossa, enkä edes koskenut niihin.

Lounaan jälkeen lähdimme metrolla kohti ostoskeskusta Petronas-tornien alla. Lipun ostossa oli omat ongelmansa, kun kolmesta kokeilemastani automaatista kaksi ei jostain syystä halunnut hyväksyä rahojani. Ostoskeskuksessa hajauduimme ja vietimme ehkä tunnin. En ostanut mitään. Hauskimmat kokemukset olivat ehdottomasti uusi laihdutuslaite ja hierontatuoli, joita markkinoitiin keskuksen aulassa. Uuden laihdutuslaitteen ideana oli, että se muistuttaa ratsastusta; laite koostui "satulasta", johon istuttiin, ja joka sitten alkoi hytkyä ja heilua ratsastusta muistuttavasti. Koko idea oli niin uskomaton, että emme voineet olla nauramatta istuessamme jokainen vuorotellen satulaan, varsinkin kun jokaisen ilmeet olivat kyllä näkemisen arvoiset laitteen lähtiessä käyntiin. Kaiken huippuna oli vieressä tv:ssä pyörivä mainosvideo, jossa kymmenisen nuorta mallityttöä puettuina valkoisiin paljastaviin cowboy-asuihin ja -hattuihin ratsasti laitteella hekumallinen ilme kasvoillaan modernin musiikin tahtiin. Olin kuolla nauruun, vaikka markkinointikampanja oli tietysti ihan vakavissaan. Aulassa mainostettiin myös hierontatuoleja; isoja nojatuoleja, joissa oli kaukosäädin, josta voi valita mitä haluaa hierottavan. Olisin voinut istua siinä tuolissa huonosti nukutun yön ja kaiken sen kävelemisen jälkeen vaikka kuinka kauan, mutta valitettavasti myyjät pyrkivät tulemaan sammuttamaan laitteen.

Otettuamme ulkopuolelta muutaman kuvan Petronas-kaksoistorneista suuntasimme kävellen kohti Menara Kuala Lumpuria, eli Kuala Lumpur-tornia, joka on 421 metriä korkea tv-torni, jossa on näköalatasanne 276 metrissä. Näimme tornin kyllä koko matkan ajan, mutta tuntui ettemme lähestyneet sitä ollenkaan. Emme halunneet ottaa taksia niin lyhyen matkan takia, koska arvelimme tulevamme joka tapauksessa huijatuksi hinnassa. Lopulta tornille löytyi yksi reitti jonkinlaisen luontoalueen läpi. Valitettavasti torni vain sijaitsi kukkulalla, jonne johti pitkät ja jyrkkyydeltään vaihtelevat portaat. Kaiken sen kävelyn ja aamun kiipeämisen jälkeen tämä ei hirveästi innostanut, mutta kiipeämään lähdimme. Tuntui, että juuri kun ei jaksaisi enää, portaat vain jyrkkenivät. Huipulle selvittiin kuitenkin, ja lopulta tornin luo, mutta koko loppuillan suhtauduimme pienempäänkin portaikkoon uskomattomalla epäluuloisuudella - jopa ylikulkusilta kadun yli tuntui mahdottomalta. Tornilla selvisi, että sisäänpääsymaksu oli kalliimpi kuin olimme odottaneet, mutta kaiken sen kiipeämisen jälkeen emme halunneet luovuttaa. Hissimatka (joka kesti vajaan minuutin) vei meidän vihdoin näköalatasanteelle, jossa saimme vielä kuulokkeet, joista kuului englanninkielinen selostus. Näköala oli tietysti huikea ja korkeimmatkin kerrostalot kovin matalia, autot kaduilla olivat ihan pikkiriikkisiä.

Laskeuduttuamme hissillä tornista otimme taksin toiseen ostoskeskukseen, jossa jotkut olivat kuulleet olevan vuoristoradan ja halusivat nähdä sen. Taksi maksettiin valmiiksi taksitiskillä, josta saatu lappu sitten annettiin kuskille. Ostoskeskuksesta tosiaan löytyi sisältä vuoristorata ja muitakin laitteita, mutta lopulta kaikki päättivät olla menemättä siihen (minä olin päättänyt tämän heti huomatessani vuoristoradan olevan pää-alaspäin-tyyppiä). Sen sijaan lähdimme illalliselle ostoskeskuksen ylimpään, eli kymmenenteen, kerrokseen. Paikka oli varsin samanlainen kuin singaporelaisissa ostoskeskuksissa, useita ruokakojuja, joista vain valitsee mieleisensä. Söin korealaisittan paistettua kanaa ja riisiä, hyvää oli. Ruuan jälkeen hajauduimme vielä kiertelemään tunniksi ostoskeskusta, en taaskaan ostanut mitään. Vaatekaupoissa tuntui olevan ennemminkin sääntö kuin poikkeus että halvimpien vaatteiden rekeissä luki "ei kokeilua!".

Yhdeksältä kokoonnuimme aulaan ja otimme taksin kohti bussiasemaa, koska halusimme varmistaa saavamme ne paikat bussiin (Carli oli kuullut ylibuukkauksista). Paikat oli ok, ja osa porukasta lähti vielä katselemaan pikaisesti Chinatownia. Minä, Carli, Irene ja Gunnar odoteltiin heitä bussiasemalla. Irene ja Gunnar eivät tulleet bussilla takaisin, vaan jäivät joidenkin muiden tuttujensa kanssa vielä sinne. Puoli yhdeltätoista tapasimme taas toisemme ja siirryimme laiturille. Tällä kertaa bussi olikin oikein hieno, rivissäkin oli vain kolme istuinta niin, että yksi oli erikseen, sitten käytävä ja sitten kaksi vierekkäin. Istuimet oli nojatuolityyppiset, ne sai mukavasti takanojaan ja jalkojenkin alle nousi sellainen istuintyyny. Bussi lähti kohta yhdentoista jälkeen ja väsyneenä nukahdin melko pian.


Carli, Asma ja Carlin paluumatkaa varten ostamat sukat, ettei jalat palelisi!

Kahden jälkeen havahduin siihen, että bussissa oli valot ja melko paljon ihmisiä oli nousemassa pois. Bussi pysähtyikin isonnäköiselle bussiasemalle ja mietin, että olemme varmaan jossain isossa kaupungissa matkan varrella. Hetken kuluttua tajusin kuitenkin Yutan ja Edin juttelusta ja ikkunasta näkemistäni kylteistä, että olimmekin itseasiassa jo Johor Bahrussa! Bussi oli siis ollut todella nopea, ajanut kolmessa tunnissa matkan, johon menomatkalla meni viisi tuntia. Toisaalta se ei ilmeisesti ollut pysähdellytkään matkalla. Lyhyen ajomatkan kuluttua olimmekin taas rajalla. Jonoja ei onneksi paljon ollut, ja molemmat passintarkastukset sujuivat ongelmitta. Singaporen puolella meni tietysti vielä aikaa, että bussi ajoi keskustaan. Taksit saimme melkein heti ja puoli neljän jälkeen olimme jo PGP:ssä. Olisin ollut suihkun tarpeessa, mutta en kertakaikkiaan jaksanut, vaan kävin suoraan nukkumaan.

Olin laittanut aamuksi kellon soimaan yhdeksitoista, etten nukkuisi aivan älyttömän pitkään, mutta kyllä siinä kahteentoista meni, että sain itseni ylös. Tänään olen sitten kirjoitellut tätä ja yrittänyt toipua matkasta. Väsyttää edelleen. Seitsemäksi menen kanttiiniin syömään ja juttelemaan vielä Hong Kongin matkasta. Nyt taidan suunnata kauppaan ostamaan jotain syötävää tännekin. Huomenna sitten esittelen Suomea mahdollisille tuleville vaihto-oppilaille taas pirteänä ja monta kokemusta rikkaampana! Tällä hetkellä tuntuu, että aivot ei vielä ihan käsitä täysin kaikkea, mitä 32 tunnin Kuala Lumpurin matkan aikana tapahtui. Mutta todisteena on ainakin passissa kaksi leimaa siitä, että Malesiaan olen mennyt 1.9. ja takaisin tullut 3.9.

Avioehtoselityksiä ja illan odottelua

Kun tuo Lotta nyt tarttui tuohon avioehtojuttuun, niin selitänpä sitten vähän. Miksikö olemme päätyneet avioehtoon? Yksinkertaisesti siksi, että emme näe mitään syytä siihen, miksi omaisuutemme pitäisi jakaa tasan, jos eroamme. Ensinnäkin mun pitää tietysti sanoa, että tarkoituksena ei ole erota (kunhan nyt joskus päästään edes naimisiin, tai yleensä asumaan samalle paikkakunnalle vakituisesti), mutta mä olen realisti: ei sitä voi aina tietää, mitä vaikka 20 vuoden kuluttua tapahtuu. Ja jos huonosti käy, ja ero tulee, miksi minun pitäisi antaa osa omaisuudestani miehelle, jota kohtaan mulla siinä vaiheessa varmaan on kaikkein vähiten helliä tunteita? Sitäpaitsi olemme molemmat valinneet uran, joka takaa melko varman toimeentulon, kumpikaan ei siis mahdollisen eron jälkeen tarvitse elääkseen toisen omaisuutta. Lisäksi molempien urilla on vielä sellainenkin mahdollisuus, että toinen (tai molemmat) tulee ansaitsemaan huomattavasti keskimääräistä paremmin. Sanotaan nyt vaikka, että esimerkiksi Tapani on vuosien lääkärityöllä, yövalvonnoilla ja jatkuvalla päivystyksellä saanut kasattua itselleen kivat säästöt. Miksi eron tapahtuessa minulle kuuluisi siitä tippaakaan? Avioliiton aikana on tottakai ihan hyväksyttävää, että kumpikin pääsee nauttimaan toisenkin työn hedelmistä, mutta kun erotaan, niin sitten erotaan. Ja jos käy niin, että molempien omaisuus on suunnilleen saman arvoinen, niin sittenhän olisi sama, onko avioehtoa vai ei. Eli ei siitä mitään haittaakaan ole. Ja onhan se niinkin, että koska suunnittelemme mahdollisesti pitävämme rahamme erillään (vrt.Hannele ja Pasi), niin miksi kahdesta erillisestä omaisuudesta pitäisi yhtäkkiä tulla yhtä sillä hetkellä kun avioliitto päättyy?

Kyllä, saatan katua tätä päätöstä 20 vuoden kuluttua erotessani lottomiljonääristä (joka tosin ainakaan toistaiseksi ei lottoa), mutta toisaalta...Jos ne ovat hänen rahansa, oli ne sitten ansaittu työllä tai lottoamalla, miksi osan niistä pitäisi eron jälkeen minulle kuulua vain siksi, että valitsimme viettää osan elämästämme yhdessä?

Ja sitten muihin asioihin. Joltain muultakin oli näköjään kadonnut jääkaapista ruokaa, koska oveen oli ilmestynyt lappu, jossa luki suunnilleen, että "Ei mua haittaisi, jos pyytäisit, mutta pyytämättä ottaminen on törkeää" ja alla yhteystiedot. Lisäsin siihen sitten toisen lapun alle, että minulla on ollut sama ongelma ja olen samaa mieltä: jos halut, pyydä ensin. Ei ole kukaan vielä pyytänyt, muttei ole nyt ruokaakaan hävinnyt.

Tänään varattiin lentoliput Hong Kongiin! Minä, Asma, Lekan, Dominick ja pari muuta ollaan menossa sinne 14.-17.9., eli parin viikon päästä. Käytiin myös varaamassa majoitusta matkatoimistossa, mutta se varmistuu vasta parin päivän päästä. Lento Hong Kongiin ja takas makso 373 singdollaria/hlö ja majoitus tulee olemaan n.50-70 singdollaria/yö. Eli jos halvimmalla päästään, niin koko to-su matka maksaa n.520 singdollaria eli 260 euroa. Ei paha siis ollenkaan. Lähdetään torstaina ennen neljää iltapäivällä ja ollaan perillä seitsemän jälkeen (mulla olis luento 14-16, mutta siellä ei onneks ole läsnäolopakkoa) ja takas tullaan sunnuntaina illalla, ollaan puoliltaöin Singaporessa. Lentoyhtiönä on Jetstar, joten ensimmäistä kertaa tulee lennettyä halpalentoyhtiöllä.

Matkatoimistolta takaisinpäin tullessa kysyin Asmalta, mitä suunnitelmia hänellä on viikonlopuksi, ja hän sanoi lähtevänsä joidenkin kanssa Kuala Lumpuriin ja pyysi minua sitten mukaan! Lähdettäs tänään illalla klo.20, mentäs yöbussilla (joka lähtee jotain klo.23), oltas aikasin aamulla Kuala Lumpurissa ja illalla sitten taas samalla lailla yöbussilla takas. No, eihän mulla mitään suunnitelmia viikonlopuksi ollut, joten suostuin mukaan. Eli kohti Kuala Lumpuria suuntaan jo tänä iltana! Onneksi ostin sillon lentomatkaa varten sen puhallettavan niskatyynyn (jota en edes käyttäny, kun Finnairilta sai tyynyt), voi olla paljon helpompi nukkua bussissa. Mukaan lähtee lisäksi vettä, vähän evästä, sateenvarjo, passi, rahaa, neuletakki (ilmastoidussa bussissa nukkumista varten), Kuala Lumpur-opaskirja ja kamera. Odotan jo innolla!

Maanantaina olen sitten edustamassa Suomea klo.12-16 jossain Eurooppa-kojussa, kun keskuskirjastolla on jonkinlainen "lähde vaihto-oppilaaksi!"-tapahtuma. Kävin tänään hakemassa sitä varten kansainvälisten asioiden toimistolta sinisen t-paidan, ja lisäksi sain vielä kiitoksena kokonaista 5 singdollaria. No, saahan sillä täällä jo kaksi ateriaa. T-paidan kanssa pitää olla pitkät housut ja umpinaiset kengät, eli käytännössä farkut ja tennarit. Mietin, että mahdanko paistua siellä tuossa asussa, mutta toisaalta olen kyllä aika hyvin jo tottunut lämpötilaan (se tilaisuus on siis ulkona). Aluksi väänsin suihkussa veden aina melko kylmälle, nyt kelpaa jo lämminkin suihku!

Taidanpa jatkaa matkaan valmistautumista. Ainakin suihkussa pitää käydä ja vaatteet vaihtaa ennen lähtöä. Ja jotain olisi hyvä syödäkin. Tulen sitten sunnuntaina väsyneenä (mutta toivottavasti onnellisena) kertomaan, miten meni!