Itsenäisyyspäivä Sentosalla

Aloitanpa nyt sanomalla, että epäilen kovasti, että äiti ja Lotta ei puhu eilisissä kommenteissa samasta Heidistä, tai sitten mulle on jotain jätetty kertomatta.

Mitä taas Jennin kommenttiin tulee, niin valitettavasti olen saanut kuulla tähän mennessä niin Rantasalmelta, Oulusta kuin Jyväskylästäkin (ja nyt siis myös Helsingistä), että lunta ei ole ja vettä sataa. Sielläpä vietätte kauniin talvista itsenäisyyspäivää, kun minä lekottelen rannalla :). Lotan ei muuten tarvitse raahata sitä lumitykkiä ihan Helsinki-Vantaalle asti. Mun puolesta Helsingissä saa olla musta joulu, mutta Rantsulla ei. Joten jos vaikka Lotta sijottaisit sen jonnekin tonne Kuortin kohille, käännyn sieltä takas jos ei lunta näy :). Niin, ja Nini-pieneen sitten. Vauvat kasvaa niin nopeasti isoiksi, ja viimeisten viiden vuoden ajan on meidän perheessä koko ajan ollut pikkuinen ihailtavaksi, joten tuntuuhan se haikealta, että nyt on kummin Niniäisestäkin tullut iso tyttö... Mutta niin siinä vaan yleensä tuppaa vääjäämättä käymään. Joko se alkaa pitää samanlaista showta kuin Indi, onko teillä pian kaksi tyttöä pöydällä tanssimassa ja laulamassa leikisti mikrofoniin, vai keskittyykö Nini edelleen pikkuäiteilyyn?

Sitten taas paluu tähän päivään. Vaikka sää ei aamulla parhaalta mahdolliselta näyttänytkään, suuntasin Sentosalle, tarkoitus kun oli rannalla käymisen lisäksi käydä katsastamassa myös vielä yksi nähtävyys, Images of Singapore. Sentosan bussiin vaihtaessani alkoi ripotella vettä, mutta suuntasinkin perillä heti sinne näyttelyyn. Kyseessä oli siis paikka, missä vahanukeista tehtyjen asetelmien avulla esiteltiin Singaporen historiaa ja eri kulttuureja. Ihan kiva oli, vaikka välillä vähän jotenkin karmivia ne nuket, jotka välillä vielä alkoi puhua jostain nauhalta. Ja hyvä että uskalsin kävellä läpi osion, jossa toista maailmansotaa mallattiin pienellä pätkällä hämärää viidakkoa, jossa oli sotilasnukkeja ja nauhalta kuului jatkuva tulitus. Ehkä mulla vaan on liian hyvä mielikuvitus...Lisäksi siellä oli muutama ihminenkin, joten kerran sain melkein sydärin, kun "vahanukke" alkoikin selittää mulle, miten malaijit asui 50-luvulla.

Selvittyäni kuitenkin loppuun kohtalaisen vähäisin sydänvaivoin (ja erittäin vähäisin valokuvin, koska kameran akku päätti loppua kesken) sain ilokseni huomata sään parantuneen. Aurinko jopa yritti pilkistellä pilvien lomasta! Suuntasin sitten suoraan Siloso Beachille ja majoituin sellaisen pyöreän katoksen alle, jonka pylvääseen nojaten oli hyvä lukea kirjaa ja syödä BreadTalkista ostettuja eväitä. Katos ei varsinaisesti suojannut ainakaan loppuajasta enää alhaalta paistavalta auringolta, mutta lotrasin kyllä reilusti aurinkorasvan kanssa. Olen edelleen kuorrutettu aurinkorasva-hiekkakerroksella, vaikka pyyhkeen päällä istuinkin. Rannalla se hiekka vaan pyrkii pääsemään kaikkialle. Kävin myös kahlailemassa vesirajaa pitkin jonkin matkaa, jonka jälkeen jatkoin vielä lukemista. Yhteensä kolmisen tuntia taisin rannalla istuskella ja kahlailla. Välillä vaan katselin edessäni avautuvaa maisemaa: hiekkarantaa, palmuja, merta ja redillä odottavia rahtilaivoja kauempana... Joo, Singaporen rannoilta ei ole kovinkaan paratiisimaiset näkymät, mutta toisaalta valtavia rahtialuksia on välillä ihan kivakin seurata. En meinannut millään malttaa lähteä pois, kunnes yhtäkkiä vain tuli tunne, että nyt riitti. Keräsin kamani ja siirryin matkamuistomyymälän kautta takaisin mantereelle (tai isommalle saarelle) ja ostoskeskuksen kautta bussilla PGP:n.

Joten hiekkarantaa ja palmuja kuului mun itsenäisyyspäivään. Lupailin itselleni, että jos saan pakattua ajoissa, voisin vielä sunnuntaina ennättää Sentosalle hetkeksi. Tuntui vain niin haikealta istua siinä lämmössä, palmujen katveessa ja tietää, että reilun viikon päästä sellainen maisema on haave vain, ja katselen joko surkean mustaa joulukuista maisemaa tai hyvällä onnella jonkinmoista lumikerrosta uudessa toppatakissani palellen. Ja kaikenlisäksi kun tietää, ettei ihan pian pääse samanlaiseen paikkaan uudestaan... Kyllä, odotan jo kauhulla paluushokkia.

Huomenna olen menossa ainakin illalliselle sen ryhmätyöryhmäni kanssa. Soittelivat tuossa ja kyselivät, mitä haluaisin syödä. Alustavasti päädyttiin vietnamilaiseen, mutta saa nyt sitten huomenna nähdä. Aamupäivällä käyn heittämässä paketin postiin (joten se pitäisi nyt viimeistellä) ja iltapäivällä tuleekin se tupatarkastaja. Sen jälkeen jää pari tuntia aikaa, voisi varmaan hoidella paperitöitä ja alkaa vaikka pakata. Tai eihän minua tietysti mikään estä lähtemästä kaupungillekaan jo aiemmin, kun tapaamispaikaksi on sovittu City Hall-MRT-asema klo.18.30. Mutta kun ne paperihommat ja pakkaaminen on hoidettava jossain välissä kuitenkin...

Kotona taitaa olla nyt piparkakut paistettu. Saapa nähdä, soittavatko vielä myöhemmin mulle. Täytyy kyllä sanoa, että kaikista itsenäisyyspäivän traditioista (ja täällä niiden puuttumisesta) huolimatta ei ole ollenkaan koti-ikävä. Tässä lähiviikkoina kun on tiennyt, että kotiin pääsee kohta joka tapauksessa, on alkanut iskeä tää Singapore-ikävä jo ennakkoon. Hassua, mun alkupään blogaukset teille on kulttuurishokin sävyttämiä ja nyt loppupäässä en muusta puhukaan kuin siitä, miten en haluaisi lähteä ihan vielä :). Koittakaa kestää, tätä se on...