Vielä lisää edelliseen...

Koska Sissi kommentoi noin pitkästi tuota edellistä tekstiäni, ajattelin vielä vähän selvittää kantaani. En siis tarkoittanut, että pariskunnan rahat pitäisi välttämättä pitää erikseen, päinvastoin sanoin nimenomaan, että omat rahat mutta YHTEISET KULUT. Nämä kulut voidaan sitten maksaa eri tileiltä tai tätä varten perustetulta tililtä, johon molemmat laittaa rahaa tasapuolisesti/tulojensa mukaan tai vaikka ihan yhteiseltä tililtä. En minä halua enkä osaa antaa neuvoja siihen, miten raha-asiat pitäisi käytännössä hoitaa, sehän on jokaisen parin oma asia. Perusajatukseni oli vaan, että jos molemmat ansaitsee, niin molemmat myös osallistuu kuluihin ja sen lisäksi molemmilla on oikeus käyttää rahansa miten tykkää. Toisin sanoen mies ei maksa kaikkia kuluja omasta pussistaan, mutta toisaalta naisen ei myöskään tarvitse kantaa palkkapussiaan miehelleen.

Mitä tulee tuohon kertomukseen naisesta, joka joutui pyytämään kaikki rahansa mieheltään, haluaisin vielä kertoa pienen asiaan liittyvän tapahtuman, jossa varsin vahvasti huomasin itse, miten asian kokisin. Olin viime vuodenvaihteessa Tapanin kanssa lomalla Pariisissa ja kävimme myös Louvressa. Jostain matkaoppaasta taisin lukea, että isoja käsilaukkuja ei mielellään saisi viedä museoon sisälle, ja joululahjaksi saamani upouusi käsilaukku oli muodikkaasti melko iso. Koska naisilla ei ole mitään sopivia takataskuja/povitaskuja, joissa rahapussia kantaa, päädyin jättämään kännykän hotellin turvalokeroon ja antamaan rahani Tapanin lompakkoon. Museokierroksen jälkeen Louvren kaupassa huomasin jotakin, jonka ehdottomasti halusin itselleni: miekanmuotoisen paperiveitsen (tiedättehän, sellasen jolla avataan kirjeet). Hintaa taisi kapineella olla vähän päälle 10 euroa. Tapani katseli jotain muita tavaroita toisella puolella kauppaa. Ette uskokaan, miten vaikeaa oli mennä pyytämään häneltä sitä reilua kymmentä euroa, vaikka nehän oli tietysti omia rahojani ja tavara oli sellainen, että vaikka jostain syystä minulla ei olisikaan ollut rahaa, Tapani olisi sen minulle ostanut ilomielin! Jotenkin siitä tuli vain sellainen tunne, että minun pitäisi jollain lailla perustella ostokseni ja se taas tuntui suorastaan nöyryyttävältä! (Ehkä tähän sekoittuu myös oma syyllisyyteni, kun ostin melko "turhaa" tavaraa, mun on ollut aina vaikeaa ostaa mitään, mikä ei ole täysin välttämätöntä. Lama-ajan lapsi...) Tapanille oli tietenkin ihan sama, mihin omat rahani käytän ja hän olikin hämmästynyt, kun selitin, että minusta tuntuu varsin nololta joutua pyytämään ne rahat häneltä. Jotenkin oli vain niin vaikea saada suustaan sanat "annatko mun rahoista kympin, että voin ostaa yhen jutun?". Se rahojen pyytäminen itsessään, se tapahtuma, tuntui jotenkin tosi nololta ja väärältä. Että minä seisoin siinä pyytämässä rahaa mieheltä! Joten en todellakaan pystyisi elämään liitossa, jossa minun pitäisi ihan oikeasti pyytää mieheltäni rahat (ja oikeutus) jokaiseen ostamaani tavaraan!

Ja Sissille vielä: laitan sulle seuraavan kerran mesessä kaikki ne kuvat mustista joutsenista, mitä löydän. En tosin ottanutkaan niitä monta, koska tarkoitus oli vaan todistaa, että sellaisia olen nähnyt, ei kuvata niitä mitenkään hienosti tai taiteellisesti.