Singaporen eläintarha

Tänään suuntasin eilisen päätökseni mukaisesti Singaporen eläintarhaan. Menomatka oli kyllä vähän turhan hankala ja pitkä julkisilla, kun piti ensin mennä bussilla metroon, metrossa kahdella eri linjalla melko pitkä matka ja sitten vielä toisella bussilla reilu puoli tuntia. Koska sain tänään itseni ylös sängystä vasta vähän ennen yhtätoista, oli kello jo kaksi kun vihdoin pääsin eläintarhalle asti. Tulihan sitä monenlaisia eläimiä nähtyä, mutta toisaalta suurimman osan niistä olin nähnyt jo Night Safarissa. Uutta oli lähinnä kengurut ja apinat. Vaunuajelu eläintarhan ympäri oli kyllä ihan turha, varsinkin kun kiersin alueen ensin kävellen. Vaunuista ei nähnyt eläimiä kovinkaan hyvin, ja lähinnä se olikin kai tarkoitettu liikkumiseen paikasta toiseen, jos käveleminen väsyttää. Toisaalta niitä eläimiä katsellessa joutui kuitenkin kävelemään, joten ei siitä siinäkään mielessä ollut kyllä apua. Kävin katsomassa norsuesityksen, jossa norsut näyttivät työskentelytaitojaan, mutta se katkaistiin kesken, koska alkoi sataa rankasti. Onneksi oli sateenvarjo mukana. Satuin myös sattumalta paikalle juuri kun krokotiileja syötettiin, ja siinä kyllä yllätti, miten isoja ne oikeasti voi olla. Kyllähän sitä tietää, että isoimmat krokotiilit voi olla kuusimetrisiä, mutta on eri asia oikeasti nähdä sellanen reilun neljän metrin peto lasin toisella puolen. Ne on siis oikeasti ISOJA! Jäi vähän harmittamaan, etten nähnyt komodonvaraania, siis sitä isoa ja vaarallista. Ei näkynyt aitauksessaan, piilotteli jossain. Ja sitten joitakin kuvia.


Näitä ruokittiin juuri kun satuin paikalle. Pikkulapset ja minä oltiin yhtä innoissamme (samoin kuin myöhemmin kun näin jonkun vuohieläimen kilin eläintenhoitajan sylissä). Näin muuten menomatkalla bussin ikkunasta myös ensimmäisen villin apinani Singaporessa.


"On isot valkoiset tiikerit karanneet, on kadonneet jäljet länsituuleen", lauloi Dingo aikoinaan, mutta kyllä näitä kolme näytti vielä aitauksessa olevan. Käyttäytyivät kuin pienemmät kissat, kasvojenpesu ainakin sujui ihan samalla tekniikalla kuin Nöpöllä aikoinaan.


Toivottavasti nään näitä Australiassa lisää. Ainakin yksi pikkulapsi pettyi, kun yhdelläkään ei näyttänyt olevan vauvaa pussissa.


Elephants at work and play, ennenkuin tropiikin sää keskeytti esityksen.


Ook! Kirjastonhoitajahan se siellä... (Toivottavasti olette lukeneet Pratchettinne.)


Maailman nopeimpia maaeläimiä taisi hiukan laiskottaa. Toinen nousi ylös sen verran, että siirtyi kaverinsa yläpuolelle nukkumaan.


Ei aavistustakaan, mikä tämä on, mutta siinä se laidunsi.

Ja loppuun vielä meidän kerroksen jääkaappitilanteesta. Ruokavarkaudet ehti jo välillä keskeytyä ja kaikki huokas helpotuksesta...Kunnes ne alkoi taas. Ensin kerrosvastaavamme kerto mulle, että häneltä on syöty porkkanoita, ja sitten tänä aamuna kun menin hakemaan aamupalajugurttiani jääkaapista, sitä ei löytynyt mistään. Se oli muovipussissa ja pussissa oli keltanen lappu, jossa luki mun nimi. Ja kaikki oli kadonnut. Ja tämän kun kerroin yhdelle kerrostovereistani, niin hän kertoi menettäneensä kokonaisen ison jugurttitölkin. Nyt ärsyttää viedä ruokaa jääkaappiin, kun ei tiedä yhtään, paljonko siitä on hakiessa jäljellä. Pitää kai oikeasti yrittää etsiä jostain lukollinen rasia. On tosi turhauttavaa ja raivostuttavaa, kun ruokaa vaan häviää, eikä syyllisestä tietoakaan, eikä itse oikein voi tehdä asialle mitään. Musta tuntuu, että alan kohta kirjotella kaikkien ruokieni mukaan ilkeitä keltasia lappuja. Ei siitä tietenkään mitään apua olis, mutta kun turhauttaa tällänen niin paljon!