9.9.06

Sydney ja Sentosa!

Sydney, Sydney, Sydney! Minulla on lentoliput Sydneyyn! Ei ollut halpaa, mutta unelmani on jo monen vuoden ajan ollut päästä käymään Australiassa. Ja nyt tulin siihen tulokseen, että parempaa tilaisuutta tuskin tulee, Suomesta käsin matka tulisi vielä kalliimmaksi ja veisi enemmän aikaa. Joten matkustan syyslomaksi Sydneyyn! Kyllä, ihan yksin. Suunnilleen kaikki muut vaihtarit taitaa lähteä Balille, mutta kun me suunnitellaan joulukuuksi reissua Tokioon (ja olin alunperin ajatellut, että menisin Australiaan ehkä silloin), päätin käyttää tilaisuuden hyväkseni. Kaikenlisäksi minun ei todellakaan tarvitse kärvistellä 8 tunnin lentoja missään halpalentoyhtiön koneessa, vaan minut Sydneyyn kuljettaa varmaankin maailman kehutuin lentoyhtiö, Singapore Airlines! Juu, rahaa se maksaa, mutta olen myös haaveillut Singapore Airlinesilla lentämisestä jo pitkään. Sitäpaitsi Australia on tosiaan ollut haaveeni jo ties kuinka kauan, enkä nytkään oikein voi uskoa, että parin viikon päästä olen jo siellä! Tässä matkakuumeessa tahtoo miltei päästä unohtumaan se seikka, että viikon päästä on edessä Hong Kong! Itseasiassahan olisin alunperin kaikkein mieluiten halunnut vaihtoonkin Australiaan, mutta kun ei ole koululla siellä yhteistyökumppaneita, niin piti "tyytyä" Singaporeen.

Minun piti käydä ostamassa liput ihan Singapore Airlinesin toimistolta Orchard Roadilta (Paragon-ostoskeskuksesta, sieltä Pradan,Guccin jne liikkeiden keskeltä) koska ei ole luottokorttia, jolla ostaa netissä. Ja kenenkään muun luottokortti ei käy, kun ne ei matkusta mukana. Hyvää palvelua sain, tosin virkailija kysyi, enkö ole yrittänyt varata matkaa netistä. Sanoin, että ei ole luottokorttia. Elektronisen viisumin sain kyllä ostettua netistä äidin kortilla ja hotellikin on alustavasti varattu, 48 tunnin sisään pitäisi tulla varmistus siitä.

Ostettuani lentolipun päätin suunnata Sentosalle, koska en erinäisten syiden takia ole siellä aiemmin ehtinyt käydä (joo, hävettää suorastaan). Piti tietysti mennä sinne köysiradalla. Samaan vaunuun sattui turistipariskunta jostainpäin Aasiaa. Kyselivät, mistä olen ja millaista Suomessa on. Sen jälkeen se mies jaksoi päivitellä koko matkan, miten jossain voi elää, jos siellä on -20C pakkasta, koska sehän on kuin asuisi pakastimessa. Ja ajatella, miten epäkäytännöllistä, pitää olla eri vaatekerrat eri vuodenajoille! Vaunusta oli hienot näkymät, mutta myönnän, että vähän kyllä pelotti välillä, kun vaunu huojui tuulessa. Silti uskalsin tulla sillä poiskin, kun olin menopaluun ostanut.

Tarjoutuivat ottamaan minusta kuvan, tässä se on.

Tällaiset näkymät sieltä ylhäältä oli.

Sentosalla suuntasin heti ensimmäiseksi Underwater Worldiin katselemaan kaloja. Oli hienoa nähdä erilaisia rapuja ja haita ja rauskuja ja jopa dugongi. Silti se ei ehkä vastannut ihan pääsylipun hintaa (20 dollaria). En jäänyt katselemaan kaloja kovin pitkäksi aikaa, että ehdin pääsylipun hintaan kuuluvaan delfiiniesitykseen, joka oli illan viimeinen (minulla meni aikaa aamupäivällä sen lipun ostossa, joten olin Sentosalla vasta neljän aikoihin). Eipä sekään esitys nyt kovin kummoinen ollut, mutta näinpä ensimmäistä kertaa elämässäni vaaleanpunaisia delfiinejä, ja olihan ne tietysti luonnollisemmassa ympäristössä kuin Särkänniemessä...(En valitettavasti osaa sanoa, mitä lajia paikalliset delfiinit on, mutta vaaleanpunertavia niistä vanhemmiten tulee).

Delfiiniesityksen jälkeen kävin haukkaamassa välipalaa ja sitten suuntasin ilmaiseen Magical Sentosa-showhun, joka heijastettiin suihkulähteeseen. Shown oli tarkoitus alkaa 19.40, olin paikalla 19.10 ja oli jo ihan täyttä! Aikaisin siis pitää viikonloppuisin mennä paikalle. Show itse oli kyllä hieno, vaikkakin selvästi lapsille tarkoitettu. Silti kannattaa käydä katsomassa, mitä vedellä ja sumuverhoon heijastamisella voi saada aikaan!

Shown jälkeen aloin suunnata takaisinpäin, tosin matkamuistomyymälän kautta. Ostin jo valmiiksi vähän tuliaisia, ettei tarvitse sitten viime tipassa etsiä. Löysin myös Singapore-merkin haalariin, olenkin sellaista yrittänyt löytää jo jonkun aikaa. Näkymät köysiradalta oli kyllä hienot pimeällä, kun kaupungin valot näkyi. Kämpällä olin noin kymmenen maissa ja sitten pesin vielä pyykkiä koneellisen. Nyt olen kirjoitellut tätä ja kohta pitäisi mennä suihkuun ja nukkumaan.

Tajusin, että koska lähden ensi viikonloppuna Hong Kongiin ja sitten olen 23.9.-1.10. Sydneyssä, käy vapaapäivät ennen porukoiden tänne tuloa vähiin. Päätin siis alustavasti että käyn huomenna vihdoin siellä eläintarhassa, kun mulla lippukin jo on. Voin sitten päättää, riittääkö porukoiden vieminen Night Safariin, vai pitääkö nekin käyttää itse eläintarhassakin. Huomenna siis todennäköisesti katselemaan eläimiä!

4 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Miut mukkaan!!!

Sie menet Ausseihin! Miepä pistän itteni tulemaan sulle sit mailina vähän ennen reissua, jotta miekin pääsen sinne...Miekii HALLUUN!!! Lotta voi tehdä mun työt sen aikaa!! siltä ei tarvi etes kysy (=

12/9/06 00:32  
Anonymous Anonyymi said...

Miut mukkaan!!!

Sie menet Ausseihin! Miepä pistän itteni tulemaan sulle sit mailina vähän ennen reissua, jotta miekin pääsen sinne...Miekii HALLUUN!!! Lotta voi tehdä mun työt sen aikaa!! siltä ei tarvi etes kysy (=

12/9/06 00:32  
Anonymous Anonyymi said...

Miut mukkaan!!!

Sie menet Ausseihin! Miepä pistän itteni tulemaan sulle sit mailina vähän ennen reissua, jotta miekin pääsen sinne...Miekii HALLUUN!!! Lotta voi tehdä mun työt sen aikaa!! siltä ei tarvi etes kysy (=

12/9/06 00:32  
Anonymous Anonyymi said...

Hehe!

Ymmärsin yskän Sissi, mä teen sun työt, ois riittänyt yksikin kerta kertomiseen =)

Kommentoin myöhemmin lisää, meen pistää vaan ensin naamaan paljon meikkiä niin kateuden viherrys ei niin paljoo paista läpi.

12/9/06 20:32  

Lähetä kommentti

<< Home