Minä sydän HK

(Enkä nyt tarkoita ex-Helsingin Kauppiaita, vaikka heidän maksamakkaransa onkin parasta ja ainoaa, jota yleensä suostun syömään.Tuoretta ruisleipää ja maksamakkaraa, mmm....Mutta asiaan.)

Hong Kongissa tuli siis vietettyä pitkä viikonloppu ja täytyy kyllä sanoa, että hauskaa oli. Lähtöporukka oli tosin muuttunut siitä, mitä olin viimeksi kuullut, syitä en tiedä, enkä alkanut kyselläkään. Mukaan lähti siis minun lisäkseni vanhoista tutuista Asma, Lekan ja Heather(USA), ja uusia tuttuja Sam(antha?, UK) ja Devika (USA). Torstaina siis klo.15.45 lähti JetStar Asian lento kohti Hong Kongia kyydissään viisi vaihtarityttöä, Lekan kun jäi koneesta, koska tarvitsi Nigerian passilla matkustavana viisumin, jonka saamisessa menikin odotettua pitempään. Hän tosin liittyi sitten seuraamme perjantaina. Tämä oli ensimmäinen lentoni halpalentoyhtiöllä ja yllätti minut kyllä positiivisesti. Koneena oli uudennäköinen Airbus 320, joka oli sisältä siistimpi kuin Finnairin lomalennot. Lisäksi sekä Singaporesta että Hong Kongista lähtiessä nousu oli paljon miellyttävämpi kuin yhdelläkään aiemmista lennoistani, jotenkin loiva. Ilokseni huomasin myös, että lentopelkoni oli lähes poissa, lienee se 14 tunnin lento Singaporeen auttanut. En esimerkiksi jännittänyt lentoja ollenkaan etukäteen. JetStar Asiaa ei kyllä huomannut halpalentoyhtiöksi muusta kuin siitä, että ateriat olisivat olleet maksullisia, mutta niissäkin olisi sitten ollut muutama vaihtoehto.

Lento kesti vähän päälle kolme tuntia, joten seitsemän jälkeen laskeuduimme Hong Kongiin. Kaikkien matkatavaratkin löysivät perille, ja soitimme yleisöpuhelimesta hotelliimme, koska varauksessa kehotettiin näin tekemään. Hotellin Asma oli löytänyt netistä, ja olimme valinneet sen, koska se oli halpa ja kuvat näyttivät hyviltä. Alunperin varattuna oli yksi neljän hengen huone ja yksi kahden hengen huone, molemmissa oma wc. Rahanvaihdon jälkeen nousimme keskustaan menevään bussiin, tosin seurue hajosi tässä ensimmäisen kerran, koska minä, Sam ja Devika olimme jo maksaneet ja nousseet bussiin, kun Asma ja Heather huomasivat, ettei bussikuski anna vaihtorahaa ja lähtivät vaihtamaan rahojaan pienemmiksi. Busseja meni onneksi usein ja he seurasivat seuraavalla bussilla perässä.

Olimme saaneet ohjeet, missä nousta bussista ja pysäkillä vastassa olikin joku kysymässä, mihin olimme menossa. Hän alkoi sitten johdattaa meitä kohti hotelliamme, mutta sanoimme odottavamme ensin ystäviämme. Kun Asma ja Heather pian saapuivat, lähdimme seuraamaan opastamme. Hän johdatti meidät ison kerrostalon luo, jonka alakerrassa oli rahanvaihtaja ja muutama matkamuistokauppias, ja hissillä 13. kerrokseen. Matkakumppaneitteni kasvoilta saattoi suorastaan lukea epäluuloisuuden, alue ei näyttänyt ihan siltä, mitä olimme odottaneet, eikä missään ollut vielä näkynyt yhtäkään kylttiä, jossa olisi ollut hotellimme nimi. 13.kerroksessa se kyltti sitten oli, joten ainakin meidät oli tuotu oikeaan paikkaan, mutta ympäristö ei kyllä näyttänyt ihan siltä kuin kuvissa. Minä en hätiköinyt johtopäätöksissäni, vaan päätin odottaa, miltä huoneemme näyttäisivät ennenkuin tuomitsisin koko paikan. Pohjoisamerikkalaiset sen sijaan vilkuilivat ympärilleen lähinnä huolestuneen näköisinä. Meidät vietiin hissillä seitsemänteen kerrokseen ja johdatettiin pitkin likaisia ja ränsistyneen näköisiä käytäviä lukitulle ovelle (käytävällä oli koko illan mm. kaatunut annos spagettia ja lihapullia, arvaatte varmaan miltä se näytti...). Oven takana olikin yllätys: täysin siisti ja moderni aulatila, josta johti ovia huoneisiin. Huoneemme oli myös aivan hotellitasoa, ja wc siisti vaikkakin pieni. Helpotus oli suuri, ja koska Lekan tulisi vasta seuraavana päivänä, kysyimme olisiko mahdollista saada vielä yksi patja huoneeseen, jotta voisimme kaikki viisi majoittua siinä, ja sehän onnistui. Matkakumppaneistani kyllä huomasi, etteivät he olleet juurikaan matkustelleet, varsinkaan pienellä budjetilla. Suurimmalla osalla oli mukana kolminkertainen määrä tavaraa minun reppuuni verrattuna (mm.läppäri, isot täydet pullot kaikkia mahdollisia toalettitarvikkeita, monta eri vaatekertaa ja iso nalle), ja heitä epäilytti aluksi liikkua hotellirakennuksessamme, koska se oli niin ränsistyneen ja epäsiistin oloinen. Että äiti, minä en suinkaan ole se pumpulissa kasvanein täällä :). Kiitän pienestä asti Tallinnan neuvostolähiöissä viettämiäni lomia ja viikonloppuja siitä, etten pienestä ränsistymisestä säikähdä. Toisaalta oli hyvä, että matkatoverini olivat vielä mukavuudenhaluisempia kuin minä, eipähän tarvinnut kärvistellä missään halpahostelleissa.

Majapaikkaamme liittyy vielä sellainen juttu, että eräs aiemmin Hong Kongissa käyneistä oli kehottanut meitä yöpymään Chunking Mansionsissa, ja toisaalta eräs Hong Kongissa asuva oli ehdottomasti kieltänyt meitä majoittumasta siellä. Kuulemamme mukaan Chunking Mansions oli iso kerrostalo täynnä pieniä, halpoja hostelleja, ja suosittu majapaikka laittomien siirtolaisten ja prostituoitujen keskuudessa. Myöhemmin illalla osoittautui, että asuimme itseasiassa vain parin talon päässä paikasta, mutta toisaalta vähän matkan päässä sijaitsi myös mm.Bulgarin ja Pradan myymälät. Aikamoista vaihtelua yhden kadun varrella.

Majoittumisen jälkeen suuntasimme etsimään illallista. Olimme kuulleet, että Ashley Roadilla olisi paljon hyviä ruokapaikkoja, ja iloksemme alue olikin kävelymatkan päässä. Huomasinne Gaylord-nimisen intialaisen ravintolan, josta olimme kuulleet kehuja, mutta vilkaisu hintoihin sai meidät perumaan aikeemme. Pian huomasimme myös, että budjetointi viikonloppua varten oli kaikilla pahasti pielessä. Odotimme ruuan olevan Singaporen hinnoissa, mutta se olikin Suomen hinnoissa. Päädyimme syömään intialaisvaikutteiseen kebab-paikkaan, joka oli eksotiikkaa pohjoisamerikkalaisille, mutta minulle ja Samille lähinnä tuttua humala/krapularuokaa. Olin tosin himoinnut jo muutaman viikon länsimaisempaa ruokaa ja annokseni tandoorikanaa, ranskalaisia, chilikastiketta ja jonkinlaista jugurttikastiketta kyllä tyydytti sen täysin. Illallisen jälkeen kävelimme vielä ympäriinsä alueella ja vetäydyimme sitten huoneeseemme nukkumaan.

Ashley Road

Perjantain aloitimme shoppaillen. Olimme nimittäin edellisiltana ohittaneet Espritin outlet-myymälän, ja siellä kuluikin sitten muutama tunti aamupäivästä oikein mukavasti. Valitettavasti toppeja ja t-paitoja ei saanut kokeilla sovituskopissa, joten ratkaisimme ongelman vetäisemällä yhden topin kerrallaan käytävällä peilin edessä omien t-paitojemme/toppiemme päälle. Sujuuhan se sovitus niinkin, eikä kukaan tullut kieltämäänkään...Ostin kaksi mustaa toppia, joista maksoin nelisen euroa kappale. Suomessa hinta olisi ollut n.20 euroa/kpl. Olisin halunnut ostaa myös Espritin kauluspaitoja, kun hinnat olivat 10-20 euroa/kpl, mutta valitettavasti koot loppuivat 40:n ja olisin tarvinnut koon 42. Sama ongelma oli farkuissa, joista oli myynnissä ainoastaan kokoja 34-38. Muita housuja olisi kyllä ollut, mutta enhän minä niitä osaa käyttää... Shoppailtuamme palasimme hotellille, josta löysimme Lekanin, hän oli saanut yhden hengen huoneen läheltämme. Päätimme seuraavaksi suunnata Hong Kong Islandille syömään ja tapaamaan Lekanin ystävää, joka on HK:ssa vaihdossa. Salmen ylitimme lautalla sen sijaan, että olisimme ottaneet metron.

Lautta ja Hong Kong Island.

Lekanin ystävää odotellessa meillä alkoi olla kiljuva nälkä, ja kun lopulta tapasimme, suuntasimme heti läheiseen ostoskeskukseen syömään. Tällä kertaa ruokapaikaksi valikoitu hienompi pizzapaikka (sellainen, jossa pizza on pienempi mutta maksaa enemmän), koska se oli ainoa aukioleva ja koska ketään ei huvittanut lähteä etsimään enää muuta paikkaa. Söin kana-pekonipizzan, jonka päällä oli tuoretta romaine-salaattia, avokadoa ja salaattikastiketta, ja juomana jääteetä, hyvää oli. Amerikkalaiset pistelivät pizzansa poskeen käsin ja me eurooppalaiset veitsellä ja haarukalla.

Ruuan jälkeen ostoskeskuksen edessä. Vasemmalta Lekanin ystävä Lisa(?), Lekan, Sam, Devika, Asma, Sirje ja Heather.

Syötyämme kiertelimme alueella hieman. Jossain vaiheessa Sam ja Heather päättivät mennä välillä hotellille, ja minä, Asma, Devika ja Lekan suunnattiin yömarkkinoille. Myytävänä oli kaikkea mahdollista turistikrääsää ja vaatteita, ja lisäksi erilaisia ennustajia tarjoamassa palveluitaan. Kovin paljon tavaraa ei mukaan tarttunut, ja kiertelyn jälkeen suuntasimme takaisin majapaikkaamme. Lekan, Asma ja Sam halusivat vielä lähteä baariin, mutta Heather päätti pysyä hotellilla lukemassa kokeeseensa ja minä ja Devika olimme liian väsyneitä. Sen sijaan kävimme Devikan kanssa katselemassa jälleen hotellimme lähialuetta ja sen kauppoja (jotka olivat auki, vaikka kello lähenteli puoltayötä) ja meillä oli itseasiassa oiken kivaa.

Lauantai oli Heatherin 21-vuotissyntymäpäivä ja hän vaikutti olevan koko matkan ajan kovasti surullinen siitä, ettei voinut viettää sitä perheensä ja poikaystävänsä kanssa. Itseasiassa Heather puhui koti-ikävästään ja poikaystäväikävästään niin paljon, että se tuntui suorastaan naurettavalta välillä. Kuinka hän ei voisi ikinä asua Aasiassa ja kuinka häntä surettaa kun ihmiset eivät tykkää amerikkalaisista ja kuinka kauheaa oli, että hän ei voinut olla koko ajan puhelimessa poikaystävänsä kanssa... Heather ja Michael ovat olleet yhdessä kolme vuotta kuten minä ja Tapanikin, mutta ilmeisesti muutama tunti ilman puhelinyhteyttä on Heatherille jo liikaa. Joo, onhan minullakin ikävä Tapania, mutta se ei ole ainoa aihe, josta puhun, ja selvisin ihan hyvin neljä päivää muutamalla tekstiviestillä. Lisäksi Heather haluaisi jo kovasti kihloihin ja naimisiin. Olin tulla hulluksi välillä, koska Heather tajusi minun olevan samassa tilanteessa ja otti minut jonkinlaiseksi uskotukseen.

Lauantaina nukuimme myöhään (oli niin ihanaa nukkua patjalla, joka muuten olisi ollut minulle liian kova, mutta tuntui PGP:n jälkeen ihanan pehmeältä, ilmastoidussa huoneessa, peittoon kääriytyneenä...ei tietoakaan nukahtamisvaikeuksista). Sam ja Lekan eivät olleet kykeneviä lähtemään minnekään aamulla, joten me muut suuntasimme shoppailemaan Mong Kokiin katumarkkinoille, jossa kuluikin taas muutama tunti mukavasti. Tämän jälkeen päätimme lähteä katsomaan valtavaa buddha-patsasta toiselle puolelle Hong Kongia. Ensin metrolla ulos keskustasta ja loppumatka oli tarkoitus mennä bussilla, koska paikalle vievä köysirata aukeaa vasta tänään. Siinä bussia odotellessamme saimme kyllä elämämme säikähdyksen, kun yhtäkkiä kuului valtava pamaus, joka sai korvat soimaan. Hyppäsimme ylös penkiltämme ja pälyilimme villinä ympäriinsä, mutta se olikin "vain" viereisen bussin rengas, joka räjähti. Asma ja Devika myönsivät luulleensa kyseessä olevan pommin ja Heather taas luuli sitä laukaukseksi. Amerikkalaisparat, peloteltu maailmantilanteella kuoliaaksi. Säikähtäneinä istuimme takaisin odottamaan bussia, kunnes jonkin ajan kuluttua kuului kauempaa jälleen pamaus. Hemmoteltuina länsimaalaiskakaroina päätimme tässä vaiheessa ottavamme taksin. Taksimatka itsessään oli kyllä elämys. Buddha oli kauempana kuin olimme luulleet, ja tie kiemurteli pitkin kukkulanrinteitä. Näköalat olivat upeat ja oman lisänsi tunnelmaan toi keskellä tietä seissyt tummanruskea lehmä. Ei olisi voinut uskoa olevansa niin lähellä miljoonakaupunkia. Itse buddha oli kyllä pettymys, se oli ehtinyt mennä jo kiinni, eikä sitä ollut valaistu. Otimme sitten viimeisen bussin takaisin metroasemalle ja siirryimme hotelliimme.

Koska oli Heatherin synttärit, kaikki olivat lähdössä ulos. Valmistauduimme iltaa varten ja ennen illallista kävimme Peakilla, näkötornissa korkean kukkulan päällä Hong Kong Islandilla. Sinne pääsee raitiovaunulla, joka on ollut toiminnassa vuodesta 1888 lähtien ja nousee radan kohdasta riippuen 4-27 asteen kulmassa...Aikamoinen elämys, kun läheisiä tornitaloja joutuu katselemaan pää vinossa, että näkisi ne oikein. Näkymät öiseen kaupunkiin olivat kyllä upeat, korkeita taloja ja valoja silmänkantamattomiin ja kauempana korkeiden kukkuloiden siluetit. Seuraavaksi suuntasimme baarialueelle, josta valitsimme mukavannäköisen ravintolan. Olin joutunut nostamaan rahaa aiemmin päivällä, ja päätin käyttää osan siitä mieluummin hyvään ruokaan kuin juomiseen. Valitsinkin siis illan menuun, caesar-kanasalaattia, pihvi ja suklaaleivos ja vaniljajäätelöä, juomaksi valitsin vastapuristettua appelsiinimehua. Kolmisenkymmentä euroa maksoi, mutta ruoka oli hyvää ja meillä oli hauskaa. Parasta oli ehkä alkusalaatti, pihvi ei ollut kovin hyvästä lihasta ja sen kanssa tarjottu valkosipuliperunamuussi aika tavanomaista.

Ravintolassa, vasemmalta pöydän ympäri Sam, Lekan, Sirje, Heather, Asma ja Devika.

Ruuan jälkeen lähdimme baareihin. Kävimme yhdessä sisällä (ovella yllätyksekseni kaikilta kysyttiin paperit, onneksi mukana oli ISIC-opiskelijakortti, joka kelpasi) ja harkitsimme toiseen jonottamista, mutta kello oli jo puoli kaksi (illallisemme alkoi vasta vähän ennen puoltayötä), joten emme halunneet jonottaa. Siinä miettiessämme huomasin, että Heather ei näytä kovin innostuneelta (näytti itseasiassa tosi surkealta ja tympääntyneeltä) ja kysyin, haluaisiko hän mieluummin jo hotellille. Vastaus: "Ei mua huvittais klubbailla, mutta kun on mun synttärit, kaikki odottaa mun klubbailevan, joten mun pitäis"!. Sanoin, että pöh, ei todellakaan tarvitse jos ei halua, ja tarjouduin lähtemään hotellille kanssa. Niinpä erosimme seurueesta ja suuntasimme nukkumaan. Taksikuski ei tosin meinannut ensin tietää, missä haluamamme paikka on, vaikka alue on keskustassa ja tunnettu. Heather pyyteli anteeksi taksikuskilta, minä taas yritin selittää Heatherille, että meidän ei todellakaan kuulu pyydellä anteeksi, jos emme tiedä miten paikkaan ajetaan, sehän on taksikuskin tehtävä. Muutenkin vähän ärsytti Heatherin anteeksi-että-olen-olemassa-asenne ja mukautuminen kaikkeen, mitä muut tekee (Heatherin reaktio kun kuuli, että menen lomalle Sydneyyn yksin: "Olet niin vahva! Minä en ikinä voisi!"). Kai se johtuu tästä itsenäisemmästä puolestani, joka on vaihdon aikana tullut entistä vahvemmin esille.

Muut palasivat vasta aamulla, joten meille tuli miltei kiire, että saatiin huone luovutettua kahdeksitoista. Kävimme uudelleen Peakilla, koska olimme kuulleet, että siellä kannattaa käydä sekä illalla että valoisaan aikaan. Rakennuksessa oli myös useita ravintoloita, joista yksi juuri avattu oli nimeltään Bubba Gump Shrimp Co., joka soittanee kelloja ainakin Forrest Gumpin nähneillä. Itseasiassa ravintolan ulkopuolella istui "Forrest Gump", tai ainakin häneksi pukeutunut näyttelijä.

Näkymä Peakilta.


Asma, Devika, Heather ja Sirje.


Lekan, Heather ja "Gump".

Peakin jälkeen porukkamme jälleen hajosi. Osa suuntasi jälleen Mong Kokiin, minä mukana, jossa hajauduimme shoppailemaan. Mukaan tarttui ainakin jotain tytöille...Puoli kuudelta tapasimme hotellilla ja lähdimme lentokentälle. Lento oli tunnin myöhässä, mutta meni jälleen hyvin (vaikkakin matkalukemiseksi varaamani kirja oli liian nopealukuinen, joten säästelin sitä menomatkalla ja se loppui puolessavälissä tulomatkaa). Myöhästyminen johtui lentäjän mukaan siitä, että jostain syystä Singaporeen lähipäivinä lentäneet koneet ovat Singaporen lentokentän takia myöhästyneet järjestään, syytä ei ollut tiedossa. Niinpä jouduimmekin hiukan kaartelemaan Singaporen yläpuolella ennen laskeutumista. Kaartelu oli kuitenkin ilmeisesti tuonut meidät melko alas, koska odotin koko ajan, milloin varsinainen lasku alkaa ja ikkunasta ulos vilkaistessani huomasinkin meidän olevan jo lentokentän yläpuolella... Jetstar Asian lentäjät osaavat siis kyllä hoitaa nousut ja laskut hyvin huomaamatta. Kentältä sitten vain taksi PGP:n ja nukkumaan.

Tänään olenkin jo viettänyt muutaman tunnin tätä kirjoittaessa. Seuraavaksi sitten syömään jotain, ja illan käytän läksyihin. Täytyy sanoa, että Hong Kong oli kyllä todella hieno paikka ja tykkäsin kovasti. Hong Kongissa on kunnolla sellasta suurkaupungin tunnelmaa, menoa ja meininkiä ja paljon ihmisiä. Ehdottomasti tykkään enemmän kuin Kuala Lumpurista. Budjetointi meni vähän pieleen, mutta sitä vartenhan on automaattikortit, ja lopulta mulle jäi vielä HK dollareita n.kuuden euron arvosta. Matkaseura oli myös hyvää, ja mulla oli tosi kivaa, vaikka vähän ennen lähtöä jännitinkin. Ehdottomasti hieno viikonloppu! Kuulin muuten, että Asma ja Heather on lähdössä lomaviikoksi Filippiineille ja Kambodzaan, vähän niinkun reppumatkalle (tosin ovat varanneet yhdeksi yöksi jo neljän tähden hotellin). Mukavaa varmasti olisi (eikä tuossa seurassa varmastikaan liian alkeellisia olosuhteita), muttei silti kaduta että lähden Sydneeyn. Nyt voinkin keskittyä jo sen odotteluun!

Ja mitä teidän kommentteihin tulee, niin mukava kuulla, että Mareikekin lukee tätä ahkerasti. Ei varmasti ole helpointa mahdollista luettavaa, kun tyyli vaihtelee kirjakielestä rentoon puhekieleen. Ja Hyde: kaikkihan on aina tienneet, että olet supertehokas, sosiaalinen, aikaansaava ja fiksu :). Kokemuksesta voisin kuitenkin varoittaa, että vaikka on hienoa, että olet ylpeä tuloksistasi (ja minä olen ylpeä isosiskostani), niin Suomessa niistä ei aina kannata tehdä kovin suurta numeroa, varsinkin kun ovat noin erinomaiset. Suomessa on valitettavasti parempi olla tavallinen tai melko hyvä kuin huippuhyvä.