Olen maailman tylsin ihminen

Mutta siitä lisää kohta. Ensin kerron kokeestani, joka oli tänään aamulla. Olin melko ahkerasti lukenut kirjasta kappaleet läpi ja valmistautunut jopa paremmin kuin siihen keskellä lukukautta olleeseen kokeeseen, kun eilisiltana huomasin, että olinkin lukenut osan kappaleista väärästä kirjasta...Olisi nimittäin pitänyt lukea toisesta kirjasta, jota mulla ei ole, kun en ollut ollenkaan huomannut sitä tarvittavan. No okei, olin huomannut että siitä oli yhdeksi kerraksi luettavaa (jonka olin laiskuuttani jättänyt välistä), en että siitä olisi itseasiassa pitänyt lukea neljä kappaletta tähän kokeeseen. En sitten jaksanut enää illalla rynnätä kirjastoon, vaan päätin, että pärjään kyllä kun olen kerran opiskellut ne toisen kirjan kappaleet hyvin ja luin luentomonisteet läpi. Vähän kyllä jännitti...Mutta miten kävi? Sen toisen kirjan kappaleista oli kokeessa vain ehkä kuusi kysymystä neljästäkymmenestä, ja niihinkin pystyi melko hyvin vastaamaan vanhojen tietojen perusteella ja maalaisjärkeä käyttäen. Sitäpaitsi ne oli monivalinta- ja true/false-kysymyksiä, eikä vääristä vastauksista sakoteta, joten jos et veikkaa, et voi voittaa... Muutenkin koe tuntui menneen vähintään yhtä hyvin kuin viimeksi, ehkä paremminkin, koska osasin ne siitä lukemastani kirjasta tulleet kysymykset paremmin kuin viime kerralla. Ei hätää siis.

Mutta sitten siihen tylsyyteen. Tänään oli se vaihtareiden jäähyväisillanvietto, paikalle saapui noin 30 henkeä. Olin aiemmin päivällä saanut viestin, ettei mennäkään syömään, vaan viettämään vaan iltaa, ja pitäisi pukeutua nätistä. Silitin siis pellavahameeni ja laitoin päälle Sydneystä ostamani topin. Huomasin myöhemmin,että joku toinen hame olisi oikeastaan näyttänyt paremmalta, mutta en siinä vaiheessa enää ehtinyt alkaa toista silittää.Seitsemältä kokoonnuimme PGP:n portaille ja kun kaikki oli kasassa, paljon valokuvia otettu ja tilatut taksit saapuneet, siirryimme Villa Bali-nimiseen ravintolaan, josta mahdollisesti sitten myöhemmin olisi siirtyminen muualle. Paikka oli kiva ja tunnelmakin ihan hyvä, mutta mutta...Mä en ole oikein edukseni suuressa ihmisjoukossa. Pieni ryhmä vielä menettelee, kun mullakin on mahdollisuus ainakin välillä saada sanottua jotain toisten väliin, mutta suuressa ryhmässä kaikki puhuu toistensa päälle tai sitten jakautuu erilaisiin pieniin klikkeihin. Joista yhteenkään mä en kuulu. Olihan siellä mulle tuttuja, puolituttuja ja tuntemattomiakin, mutta mä olen vaan niin huono sosialisoimaan tollasessa tilanteessa. Joten kun n.puolentoista tunnin kuluttua Heather ja Ken ilmoittivat lähtevänsä lukemaan kokeisiin, mäkin liityin seuraan ja poistuin paikalta. Mietin nimittäin, että seuraava lähtötilaisuus olis ties milloin ja siihen asti olin koko aikana oikeastaan vain vaihtanut pari sanaa Asman kanssa. Mä en vaan ole edukseni tollasissa tilanteissa. Joten kyllä,olin tylsä ja takaisin jo kymmeneltä. Vähän itseänikin harmitti, kun olin kyllä odottanut iltaa kohtalaisella innolla. Oli vaan päässyt unohtumaan miten mulle käy noin isossa ryhmässä, jos ei ole läheisimpiä ystäviä mukana...Ja joo, älkää moittiko mua. Uskokaa kun sanon, että olen saanut kyllä elämässäni kärsiä varautuneisuudestani ja hiljaisuudestani ihan tarpeeksi jo tähän mennessä, ilman että kenenkään tarvitsee siitä vielä mulle muistuttaa. Sinänsä mua ei muuten vaivaa se, minkälainen olen; mulla on ihania, läheisiä ystäviä ja maailman paras poikaystävä, enkä yksinäisyydestä kärsi. Tällaisissa tilanteissa se tulee vaan niin korostuneesti esille, ja joskus sitä miettii, että voisihan sitä olla toisenlainenkin...


Heather ja Kim ja hiukan rikki oleva sateenvarjo.

Huomenna muuten varataan lentoliput Tokioon!