Elämäni paikallisoppaana

Juu, kirjoitin siis viimeksi kokonaisen tekstin, jonka kone sitten söi. On mulle ennemminkin käynyt näin blogin ja NUS:n nettiyhteyden kanssa, mutta olen aina saanut sen tekstin takas esille. Tällä kertaa en...Joten nyt kirjotan tän eka OpenOfficella ja sitten vasta nettiin. Jotta blogi olisi mahdollisimman sekava ja epälooginen, teen toisin kuin Sydneyn kanssa, eli kirjotan kaiken tähän yhteen pötköön sunnuntaista alkaen.

Äiti, iskä ja Hannele oli siis täällä puolisentoista viikkoa, lähtivät eilen illalla ja nyt ovat jo Rantsulla/Sulkavalla.Sunnuntai-iltana menin heitä odottelemaan hotelli Rendezvousin lähelle Plaza Singapura-ostoskeskukseen, heillä kun oli lentokenttäkuljetus, joten ei ollut mitään järkeä lähteä kentälle vastaan (ja majoittuivat siis tuolla Rendezvousissa). Hotellille menin sitten kuljetusta vastaan ja majoittumisen jälkeen käveltiin vähän pitkin Orchard Roadia ja käytiin juomassa hedelmämehut Plaza Singapuran food courtissa, ennenkuin otin taksin PGP:n. Ensimmäiset kommentit Singaporesta koski ilman lämpötilaa, iskän mukaan oli “lämpimämpää kuin ruotsalaisessa saunassa”.

Maanantaiaamuna suuntasin ensin hotelliaamiaiselle yhdessä porukoiden kanssa. Ihan kiva, mutta laatuun ja valikoimaan nähden kallis aamupala. Köyhälle opiskelijalle silti kelpaa hyvin, varsinkin kun ei itse tarvitse maksaa. Sitten vein ryhmäni kävelemään colonial districtiin katselemaan joenrantaa, Esplanadea ja Merlionia, ja sieltä metrolla Chinatowniin.Kylläpä sainkin kuulla kuumuudesta, joka kadunkulmassa kuului valitusta hien valumisesta ja ehdotuksia juomaan pysähtymisestä. Myönnän, että olin hiukan vahingoniloinen: olen kaksi kuukautta yrittänyt selittää, miten kuuma täällä on, mutta kukaan ei ole ottanut tosissaan. Ja nämä sentään asuivat (järkyttävän kylmässä) hotellihuoneessa, minä elän tässä lämpötilassa vuorokauden ympäri!

Chinatownin jälkeen käytiin syömässä siellä samassa Plaza Singapuran food courtissa. Singaporelaisruokailun idea ei kyllä oikein auennut vierailleni: valittavana oli kuulemma liikaa kaikkea ja lopulta kaikki päätyivät tilaamaan ruokansa samasta kojusta (vaikka hawker centereiden ja food courtien hyvä puoli nimenomaan on, että jokainen saa tilata sieltä, mistä tykkää). Illallisen jälkeen toin vielä porukat katsomaan PGP:tä (ja kuuluisaa jääkaappia, josta kaikki katoaa) ja laitoin sitten heidät taksilla takaisin hotellille.

Tiistaina minulla oli koulua kuuteen saakka, joten porukoilla oli vapaapäivä. Olivat kuulemma käyneet Raffles-hotellissa Singapore Slingeillä, ja Little Indiassa katsomassa deepavali-markkinoita (deepavali on intialaisten valonjuhla tms ensi lauantaina). Hyde oli myös ehtinyt testata hotellin uima-altaan ja hinkui jo kovasti Sentosalle. Koulun jälkeen vaihdoin kämpällä paremmat vaatteet päälle ja lähdin taksilla Rendezvousiin, koska olimme päättäneet käydä syömässä hienommin. Suuntasimmekin metrolla Swissotel Stamfordiin ja hissillä 70.kerrokseen. Koska meillä ei ollut pöytävarausta, aasialaista ruokaa tarjoavaan ravintolaan olisi pitänyt odottaa pari tuntia. Meille kuitenkin kelpasi myös kerroksen toinen ravintola, jossa tarjottiin ranskalaistyyppistä ruokaa, joten saimme paikat heti. Ravintola oli hieno ja näköala upea! En ole itseasiassa koskaan ollut niin hyvätasoisessa ravintolassa, tarjoilijoita hääri ympärillä koko ajan useita, välillä tarjottiin erilaisia lämpimiä sämpylöitä hopeatarjottimelta ja lasiin kaadettiin lisää juomista, jos siitä oli juonut sentinkään. Syötiin oikein pitkän kaavan mukaan, ja ruoka oli hyvää, vaikkakin annokset pienehköjä (niinkuin aina hienoissa ravintoloissa, mutta ideanahan onkin syödä alku-, pää- ja jälkiruoka). Hinta oli samaa tasoa kuin Suomessa jossain pikkaisen paremmassa ravintolassa, mutta ei lähelläkään sitä, mitä se samantasoisessa ravintolassa olisi ollut. Oli kyllä oikein kiva ilta.

Keskiviikkona oli porukoilla taas aamupäivä vapaata, koska minulla oli koulua kolmeen. Koulun jälkeen lähdin keskustaan julkisilla, ja käytiin syömässä yhdessä hawker centerissä hotellin lähellä. Illan suunnitelmana oli Night Safarissa käynti. Alunperin tarkoitus oli mennä hotellin edestä menevällä bussilla, mutta koska olimme valmiita lähtemään aiemmin, otimme taksin. Jostain syystä taksikuski ei meinannut uskoa, että haluamme Night Safariin, mutta vei meidät sitten sinne kiltisti. Hintaa tuli reilu 18 dollaria, mikä oli itseasiassa vain pari dollaria enemmän kuin jos olisimme ottaneet sen bussin, joten kyllä kannatti.

Night Safarissa oltiin heti ovien auettua, ja illan ohjelma muodostui samanlaiseksi kuin silloin kun olin paikalla vaihtareiden kanssa: ensin vaunuajelu puoleenväliin, kävelykierros, vaunuajelu loppuun, eläinshow, toinen kävelykierros ja lopuksi tuliaisten shoppailua. Tuntuivat porukat tykkäävän. Takaisinkin otimme taksin, koska ei kerran ollut sen kalliimpaa, ja pääsin sitten samalla taksilla takaisin tänne.

Torstaina toteutui Hannelen toive, suuntasimme Sentosalle. Mulla olisi kyllä ollut parin tunnin luento, muttei läsnäolopakkoa, joten valitsin Sentosan. Hyde tosin odotti joka päivä auringonpaistetta ruskettuakseen kunnolla, täällä kun on suurimman osan ajasta kuumaa mutta pilvistä. Sentosalle mentiin turisteina tietysti köysiradalla, ja ensimmäiseksi käyntikohteeksi valitsimme Butterfly Park&Insect Kingdomin. Perhosia oli paljon erilaisia ja niitä oli hienoa katsella puisto-osassa, jossa ne lensivät vapaana. Hyönteiset sen sijaan oli suurimmaksi osin joko kuolleita tai lasin takana. Kävi hyvä tuuri ja satuimme juuri paikalle, kun henkilökuntaan kuuluva mies esitteli nuorisoryhmälle skorpionia ja käärmettä. Pääsin minäkin silittämään kirkkaanvihreää käärmettä, ja äitikin lopulta uskaltautui sitä kokeilemaan varovasti mahdollisimman kaukaa.

Hyönteisten jälkeen vietimme vajaa pari tuntia rannalla. Äiti luki varjossa kirjaa, ja minä, iskä ja Hyde polskittiin innoissamme turkoosinvihreässä vedessä. Suolaista oli, kun aallot sitä välillä suuhun pärskäytti! Pitkään ei siis kuitenkaan siellä vietetty, koska Hannele halusi nähdä delfiinit, ja delfiiniesityksiä on vain muutama päivässä. Käytiin siis katsomassa se show ja sitten kierrettiin läpi Underwater World, jossa satuttiin juuri sopivasti paikalle, kun haita syötettiin. Lopuksi mentiin katsomaan sitä musiikkivalovesishowta. Oltiin vähän liiankin ajoissa ehkä paikalla, koska edellisellä kerralla paikka tuli tosi nopeasti täyteen, mutta nyt pieni sadekuuro ennen esitystä vähensi yleisöryntäystä. Meillä oli sadeviitat ja sateenvarjot, joten ei haitannut meitä, ja kuuro oli todellakin tosi pieni. Showssa oli valitettavasti jotain teknisiä ongelmia, minkä takia se ei ollut niin hyvä kuin mahdollista (välillä tuli tyhmiä tyhjiä kohtia), mutta porukat ei olisi edes huomanneet tätä, ellen olisi maininnut asiasta. Paluumatka oli taas köysiradalla ja porukat jäi vielä ostoskeskukseen syömään kun minä jo lähdin kohti PGP:tä etten myöhästyisi viimeisistä busseista.

Perjantaina aurinko vihdoin pilkisti esiin ja Hannele suuntasi tietysti heti Sentosalle. Minä, iskä ja äiti katseltiin sen sijaan Orchard Roadin ostoskeskuksia ja syötiin välissä hedelmiä ja jätskiä. Jäätelökojulla äiti ilmoitti haluavansa kaksi palloa, suklaan ja durianin. Tämän kuullessaan myyjätyttö ystävällisesti hymyillen kysyi, haluaisiko äiti ehkä sittenkin maistaa durianjäätelöä ensin. Äiti halusi ja maistettuaan vaihtoi tilaustaan, vaikkei täysin syömäkelvottomana sitä pitänytkään. Iskä sen sijaan piti durianjäätelön makua hyvänä ja sanoi sellaisen vielä joku päivä syövänsä.

Jossain vaiheessa iskä kyllästyi kauppojen kiertelyyn ja lähti yksinään kävelylle ja oluelle, joten minä ja äiti saimme shoppailla rauhassa. Illalla sitten vein koko porukan Clarke Quayhin syömään. Ravintolaksi valitsimme kivannäköisen indokiinalaisen, ja kyllä ruoka olikin hyvää. Varsinkin minun ankkani vihreässä curry-kookosmaito-hedelmäkastikkeessa...Ei se itse ankka ollut niinkään hyvää, mutta se kastike oli ihanaa! Ruuan jälkeen kävelimme alueella, söimme jätskit ja osuimme paikalle katselemaan, kun nurmikentällä lennätti muutama mies jonkinlaisia valaistuja, kauko-ohjattavia lennokkeja. Näky oli hieno ja varsin starwarsmainen pimeässä illassa. Turistialueella olon huomasi kyllä siitä, että kun meille tarjottiin taksia poispäin ja kysyimme hintaa porukoiden viemiselle hotelliin, ja mun viemiselle sen jälkeen NUS:n, tuli vastaukseksi 35 dollaria (ja matka Night Safarista hotellin kautta PGP:n maksoi n.18!). Nauroimme kuskille päin naamaa, otimme taksin kadulta, ja hintaa tuli 10 dollaria.

Lauantaina suuntasimme jälleen Little Indiaan, jossa shoppailtiin Tekka Mallissa ja sitten Mustafa Centerissä. Minulla oli seitsemältä illalla ryhmätyötapaaminen keskustassa (koska ryhmätyö käsittelee hiphoppareita kuluttajaryhmänä ja joku sai hyvän idean tehdä ryhmätyötä siellä missä aihekin oleskelee), ja sitä ennen ehdittiin käydä vielä Plaza Singapurassa syömässä, hypistelemässä joulukoristeita ja kahvilla. Kävi muuten ensimmäistä kertaa elämässäni niin, etten saanut suklaakakkupalaa kokonaan syötyä. Olin vielä täynnä ruuasta, pala oli valtava ja siinä oli päällä valehtelematta reilun sentin kerros suklaakuorrutetta, jota oli myös välissä. Vähän liikaa imelää kyllä, vaikka makeasta tykkäänkin.

Ryhmätyötapaaminen muuten oli kyllä taas niin tehoton ja turha kuin vain aasialaisilla (vai singaporelaisilla?) voi olla. Samat asiat olisi Suomessa saatu hoidettua puolessa tunnissa, niin näillä meni kolme tuntia, ja silti piti tänään vielä käydä samat asiat tapaamisessa taas läpi.

Sunnuntaina jouduin käyttämään aamupäivän esseen kirjoittamiseen, koska opettaja oli keskiviikkona tarkentanut sen (jo kirjoittamani) esseen aihealuetta, ja mun ei enää käynytkään...Nyt piti siis vääntää pakolla uusi, ja siitä tuli kyllä huonompi kuin siitä ekasta versiosta. Nyt olen tosiaan iloinen, jos saan sen B:n, on aihe niin väkisin keksitty ja teksti väännetty. Loppuiltapäivästä sitten liityin porukoiden seuraan rannalla Sentosalla. Iskä oli jo itsensä ehtinyt polttaa (eihän pilvisellä säällä mitään aurinkorasvaa tarvitse...) ja paremmin varautuneet äiti ja Hydekin kyllä punoitti illalla. Pari tuntia taas polskin ja lekottelin aurinkotuolissa. Takaisintulomatkalla kävimme hetken mielijohteesta katselemassa upouutta Vivo City-ostoskeskusta. Varsinkin Toys'R'Us tuli kierrettyä tarkkaan läpi, ja kyllähän sieltä lapsille jotain löytyikin. Ja Sirjellekin, en nimittäin voinut olla ostamatta lisää halloween-rekvisiittaa mun, Minnan, Lotan, Sissin (ja uusimpana lisäyksenä Tapanin) perinteisiin jokavuotisiin halloween-bileisiin. Joka vuosi tulee ostettua jotain kivaa niihin pippaloihin (vaikka tänä vuonna en ole edes mukana), joten 50 vuoden päästä voin todennäköisesti perustaa jonkinlaisen halloweenkrääsämuseon. No, huhuja liikkuu, että bileet järjestyisi tänä vuonna ilman minuakin, joten siellä se uusi tekohämähäkinverkko odottaa nyt meillä jossain kaapissa, kysy Lotta äidiltä, se ehkä tietää missä se on :).

Maanantai aloitettiin reippaasti ja luontohenkisesti ottamalla taksi Bukit Timahin kansallispuistoon, joka on yksi ainoista alueista täällä, missä on jäljellä aitoa sademetsää. Kierreltiin n.3,5 km:n lenkki, jonka alun pitkä nousu, trooppinen ilmasto ja korkeat maaportaat alaspäin toisella puolella kukkulaa teki ihan tarpeeksi väsyttäväksi. Ei uskoisi, että portaiden laskeutuminen voi olla niin rankkaa, mutta laskeudupa itse parisataa metriä maaperään tehtyjä portaita, jotka vaihtelee korkeudeltaan ja leveydeltään ja on välillä täynnä teräviä kiviä (mulla oli vähän liian ohutpohjaiset tennarit jalassa). No, ei kuitenkaan tullut samanlaista porraskammoa loppupäiväksi kuin Kuala Lumpurissa. Mutta näkymät oli kyllä hienot, ja se sirkkojen/kaskaiden siritys ja muut viidakon äänet! Apinoiden piti olla yleisiä, muttei nähty niitä, sen sijaan bongattiin kaksi oravaa ja kaksi erilaista liskoa.

Kierroksen jälkeen lepäiltiin vähän ja mietittiin,mitä seuraavaksi. Olin lukenut jostain duck tourista, jossa sellainen Vietnamin sodan aikainen amfibialus vie turistit niin risteilylle satamassa kuin kiertämään vähän colonial districtiäkin, joten kysyin, kiinnostaisiko se. Kiinnosti, joten otimme taksin Suntec City-ostoskeskukseen, jossa olin lähtöpaikan nähnyt. Seuraavat vapaat paikat löytyi neljältä lähtevältä kierrokselta, joten meille jäi puolisentoista tuntia aikaa tapettavaksi. Käytiin sitten kahvilassa ja katsomassa ostoskeskuksen keskellä sijaitsevaFountain of Wealth, maailman suurin suihkulähde. Duckt our oli siinä mielessä ihan kiva, että opas osasi kertoa Singaporesta paljon asioita, joita minäkään en tiennyt (esim.että satamaan rakennetaan valtavaa maailmanpyörää, josta piti tulla maailman isoin, mutta Kiinaan rakennetaankin viisi metriä korkeampaa..). Kierrosta sen sijaan haittasi Indonesian metsäpaloista johtuva sankka savusumu, joka vähensi näkyvyyttä paljon. Itseasiassa myöhemmin luinkin netistä, että Singaporen ilmansaasteindeksi oli juuri tuolla hetkellä 130, kun lukemat yli sadan on terveydelle vaarallisia. Täällä on tuota savusumua ollut jo aika pitkään, tänäänkin on lukemat käyneet välillä sadan yläpuolella. Mulle ei ole onneksi mitään ongelmia aiheuttanut, mutta rankkaa liikuntaa ulkona ei suositella.

Illalla vielä shoppailtiin vähän, varsinkin kun oli puhetta vaihtareiden kanssa, että mentäis ehkä marraskuussa Tokioon, ja tarvitsin sitä varten takin. No, nyt on takki, mutta yhden kurssini koe muutettiin just siksi päiväksi kun oli tarkoitus olla pois...Saapa nähdä, saanko hylätä Tokio-unelmani, yksin en sinne kuitenkaan viitsisi lähteä. Illalla sitten juhlistettiin viimeistä illallista yhdessä hotellin buffet-pöydässä. Ja olikin hyvä valinta, ruokaa oli niin monta lajia, että ähkyyn itseni sain vaikka varovasti kaikkea söin! Aluksi oli esimerkiksi tarjolla mausteista kanakeittoa (joka olis aivan täydellistä syödä Suomessa kylmänä talvipäivänä) ja haineväkeittoa, jota maistoin vähän iskän lautaselta, mutta en suostunut enempää syömään kun Sydneyn akvaariossa opin, miten ne hainevät hankitaan...Nyt on siis kaksi ruokalajia, joita en suostu valmistusmenetelmän takia syömään, haineväkeitto ja hanhenmaksa.(Juu, älkää kertoko mulle mitään suomalaisista teurastamoista, haluan säilyttää vaaleanpunaisen mielikuvani onnellisista kanoista, lehmistä ja possuista, jotka päästetään kärsimyksistään ikuiseen uneen kivuttomasti ja rauhallisesti, hymy huulillaan/nokillaan.) Ja se jälkiruokapöytä! Erilaisia kakkuja, pikkuherkkuja, jäätelöä, hedelmiä... Oli muuten tarjolla myös duriankakkua, joka oli ihan syömäkelpoista, mutta se haju alkoi kyllä pienen palan jälkeen tuntua jotenkin liialliselta (se ei mun mielestä ole sinänsä mikään paha haju, on vaan jotenkin pehmeäntunkkainen, pumpulimaisen ällöttävä ja joka paikkaan tunkeva, tylppä jotenkin, siinä on vaan jotain liikaa).

Tiistain saivat porukat viettää kokonaan omissa oloissaan, koska mulla oli koulua kuuteen, jonka jälkeen oli vielä vierailevana tähtenä luennoimassa Coca-Colan paikallinen markkinointijohtaja tms. Ihan kivan luennon se piti, mutta kun nälkäisenä odottelin ylipitkäksi venähtäneen luennon loppumista, mua eniten ilahdutti tieto, että luentosalin ulkopuolella olikin tarjolla ilmaista pikkupurtavaa (ei, ei cokista, mutta pikkulämmintä ja -suolaista, pikkumakeaa ja kahvia tai teetä).

Keskiviikkona aloitin päiväni ryhmätyöllä ja luentojen jälkeen kiirehdin kaupungille hyvästelemään porukat. Ehdittiin vielä käydä syömässä salaattia/keittoa/voileipää yhdessä kahvilassa ja maistelemassa uusia hedelmiä: soursop eli guanabana eli annoona eli vaniljaomena eli kermaomena,chiku eli sapodilla ja jackfruit eli jakkihedelmä. Sitten pitikin mennä hotellille, jossa nautittiin oluet/Singapore Slingit, ja josta porukoiden kuljetus lentokentälle lähti. Sain mukaani ison pussillisen eri kosmetiikkatuotteiden jämiä (etteivät paina matkalaukussa, ja äiti voi ostaa uudet kotoa...mm.hammastahna, shampoo ja hoitoaine, puhdistusmaito, silmämeikinpuhdistusaine, aurinkorasvaa, perusrasvaa...). Onneksi porukoiden lento lähti jo keskiviikkona, lentoemäntien lakkohan alkoi vasta torstaina. Nyt kuuluvat olevan jo perillä, ja paluumatkalla oli Mikkelin kohdilla satanut räntääkin.

Tullessaanhan porukat toi mulle salmiakkia, ruisleipää, lehtiä ja kylmäsäilytyspusseja (sen jääkaappiongelman takia). Ruisleipää ei kukaan ole pakastimesta varastanut, olen sitä aamupalaksi syönyt. Valitettavasti vaan nyt ei ollut tuossa PGP:n pikkukaupassa oikein muuta leivän päälle kuin margariinia tai leikkelettä. Ostin sitten paketin kinkkua, mutta koska en uskalla säilyttää lihaa vuorokauden ympäri omassa jääkaappiviritelmässäni, revin pakkauksesta etiketin irti, laitoin sen muovipussiin, käärin pussin Hesarin sivuun, kirjoitin päälle “Finnish Bear and Reindeer Meat – suomalaista karhun ja poron lihaa”, käärin vielä yhteen muovipussiin ja työnsin jääkaapin perimmäiseen nurkkaan. Reilun vuorokauden on jo ainakin säilynyt ilman että kellekään olisi kelvannut.

Minulla on tämä päivä mennyt ahkerasti kouluhommissa, ja niin menee huominenkin. Nyt on tosiaan aika paljon tehtäviä kaikkien ryhmätöiden kanssa, kun palautuspäivämäärät lähestyy (ja laiskottelin reilun viikon porukoiden kanssa). Onneksi on pitkä viikonloppu, kun tiistaina on Hari Raya, eli ramadanin loppumisjuhla, joka on kansallinen vapaapäivä (Tosin sitten koulutunnit pitää tehdä muulloin, mitäs järkeä siinä on? Jos on vapaata, on vapaata, ja sillä selvä. ). Lauantaina on deepavali ja ainakin alustavasti Tuan kyseli tänään kiinnostaisiko mua lähteä hänen ja kavereidensa kanssa Little Indiaan silloin illalla. Lupauduin mukaan. Kouluhommiin meinaa nyt ongelmia aiheuttaa se, että Hyde ja äiti jätti mulle matkalukemisena olleen kirjan Valkoinen masai, ja nyt kun mä alotin sen, en meinaa saada laskettua sitä käsistäni kun pitäis alkaa tehdä jotain hyödyllisempää. Sinänsä kirjan kirjoitustyyli ei ole mitenkään erityisen hyvä (ja suomennoksessa on korjattavaa, mistä lähtien strutsilauma muka on noussut siivilleen?), mutta tarina on niin kiehtova, että kirjaa on vaikea jättää kesken.

Eipä nyt tule ainakaan muuta mieleen. Eiköhän tuossa ole teille tarpeeksi lukemista. Minä vetäydyn yöpuulle ja huomenna taas ahkerana pariin ryhmätyötapaamiseen sadattelemaan paikallisten tehottomuutta.