2.10.06

Sydney torstai-sunnuntai

29.9.2006 Risteilyä ja shoppailua

Torstaiaamun aloitin tavallista aikaisemmin nousemalla jo kahdeksalta. Alkuviikosta sitä yrittäessäni siirsin joka kerta herätystä vielä puoli tuntia eteenpäin, joten en ehtinyt aamuristeilylle Sydneyn satamaan. Nyt sisäinen kelloni oli onneksi jo tottunut (vaikka oikeasti Singaporen ja Sydneyn välillä on aikaeroa vain kaksi tuntia totuin Singaporessa heräämään kymmeneltä, joten sisäinen kelloni siirtyikin tässä neljä tuntia) ja sain itseni ylös ajoissa. Olin huomannut edellisenä iltana, että satamaan mennessä minun on turha vaihtaa junalinjaa, kun saman linjan varrella olevalta asemalta on matkaa satamaan vain n.500 metriä. Siis sen sijaan, että ajaisin kaksi pysäkinväliä, vaihtaisin linjaa ja ajaisin vielä kaksi pysäkinväliä, pääsen satamaan ajamalla yksinkertaisesti yhden pysäkinvälin ja kävelemällä 500 metriä (singaporelaiset olisi tästä kyllä kauhuissaan...). Ensimmäiset kymmenen minuuttia tosin harhailin ympäriinsä, kun en muistanutkaan, mistä suuntaa olin pysäkille tullut. Löysin kuitenkin oikean suunnan ja olin satamassa ajoissa. Risteily oli ihan kiva, ei nyt mitenkään erikoinen, mutta olihan se kiva nähdä sataman ympäristöä lahdeltapäin. Ja wow, mitä taloja, kun rannassa on tietysti Sydneyn parhaat asuinalueet! Näin samoja taloja jo sillon Bondi Beachille bussilla mennessä, kyllä on isoja ja hienoja. Kelpais mullekin. Mutta siinäpä tuleekin sitten esiin sellainen juttu, mitä Suomessa ei niin selkeästi enää ole: luokkayhteiskunta. Täällä kun on vielä selkeästi sellanen yläluokka ja seurapiirit (bussikuski silloin keskiviikkona kertoi mm. missä on kuuluisan seurapiirirouva X:n hieno talo). Singaporessa sama juttu, monen yliopistotytönkin unelmana on päästä rikkaan miehen seurapiirirouvaksi, jonka ei päivisin tarvitse tehdä muuta kuin pitää yllä edustavaa olemustaan (työstä käynee tosin sekin, varsinkin vanhemmiten). Suomessa seurapiirejä taitaa korkeintaan leikkiä muutama isomman teollisuussuvun jäsen ja ehkä pari pikkujulkkista. Mutta sekä Singapore että Australia onkin osa entistä Britti-imperiumia, ja jos missä vielä luokkaeroja on, niin Britanniassa tietenkin.

Risteilyn jälkeen ajelin bussilla Elizabeth Bay Housen lähelle. Valitettavasti Vaucluse Housen jälkeen tämä oli kyllä pettymys. Olihan itse talo tietysti hieno, ja vierailu alkoi lupaavasti ihan kivalla esittely-dvd:llä, jossa kerrottiin talon omistajasta jne, mutta minusta tuntui, että liian vähän huoneita oli kalustettu. Siis yllättävän suuri osa huoneista oli joko henkilökunnan alueena tai näyttelykäytössä. Ne kalustetut (kirjasto, sali, pari makuuhuonetta, ruokasali) olisi olleet hienoja, mutta koska talo on ollut jossain vaiheessa taiteilijoiden asuinpaikkana, oli joku saanut hyvän idean: tehdäänpä näyttely, jossa moderneja taideteoksia asetetaan näihin vanhoihin kalustettuihin huoneisiin. Sillä lailla taide ja historia sitten keskustelisivat keskenään ja antaisivat näkökulmia toisiinsa, tai jotain. Minusta ratkaisu oli aivan järkyttävä: ei kai kukaan vanhaa, historiallista taloa ja sen sisustusta katsomaan tullut nyt oikeasti halua nähdä loisteputkista koostuvaa valoteosta 1850-luvun makuuhuoneen lattialla?! Juu, en tykännyt, mutta minähän en yleensä tykkää modernista taiteesta muutenkaan. Joka tapauksessa, petyin paikkaan. Vaucluse Housessa oli ihana viktoriaaninen/austenmainen/brontemainen tunnelma, Elizabeth Bay Housesta tunnelma puuttui ja sinne tänne oli vielä lätkitty niitä taideteoksia.

Seuraavaksi suuntasinkin katsomaan Queen Victoria Buildingia ja shoppailemaan. QVB on siis vanha, iso ostoskeskus Sydneyn keskustassa, maailman kauneimmaksi sanottu. Ja se on kyllä todella viehättävä. Valitettavasti putiikit onkin sitten vähän kalliimmanpuoleisia, joten kiertelin vain katselemassa rakennusta jonkin aikaa. Siirryin sitten shoppailemaan viereiselle Pitt Streetille, vähän paremmin minun kukkarolleni ja tyyliini sopiviin paikkoihin. Mukavia vaateliikkeitä kyllä löysinkin, ja halvempaa oli kuin Suomessa (ainoat paikat, missä ei ole halvempaa kuin Suomessa on kokemukseni mukaan Norja, Monaco ja Lontoo).


Queen Victoria Buildingin pääty.

Seitsemän jälkeen suuntasin takaisin satamaan ja iltaristeilylle, jonka tarkoituksena oli näyttää Sydney iltavalaistuksessa. Selostus oli valitettavasti suurilta osin sama kuin aamulla, mutta näköalat tietysti hienot. Central Business Districtin pilvenpiirtäjät, Sydney Harbour Bridge ja oopperatalo iltavalaistuksessaan, ja kaiken yllä keikkui kuunsirppi selkä alaspäin muistuttamassa siitä, miten kaukana kotoa tässä oikein ollaankaan. Kuu näytti ihan samalta kuin Irvikissan hymy Liisa Ihmemaassa-leffassa. Etelän tähtitaivasta en valitettavasti ole päässyt näkemään, kun on aina pilvistynyt illaksi. Tänään näin jonkin verran tähtiä, mutta kaupungissa erottuu vain kirkkaimmat, joten muutamasta tähdestä siellä täällä en valitettavasti pysty sanomaan, miten erilainen tähtitaivas on. Sydneyn merimuseossa oli yhdessä kohti tekotähtitaivas katossa, valitettavasti se vain esitti “pohjoisen pallonpuoliskon tähtitaivasta toukokuussa”. Aha, kiitos. Olisin mieluummin nähnyt eteläisen pallonpuoliskon tähtitaivaan missä kuussa tahansa. Etelän risti, sehän se olisi nähtävä.

Tänään käytin sitten koko päivän shoppailuun. Olin nimittäin eilen vasta löytänyt uuden shoppailualueen, kun piti jo lähteä risteilylle, joten tänä aamuna suunta oli selvä. Kyllä taas tarttuikin mukaan kaikkea, alan pelätä, että 20 kilon raja pian paukkuu. Mutta toisaalta, mulla on jo kaikkien lasten joululahjat, Indin synttärilahja, Tapanin tuliaiset ja joululahja (mahdollisesti myös synttärilahja, tai ainakin osa sitä), Minnan ja Lotan joululahjat ja iskän joululahja. Nyt pitäisi vain löytää Jaanikalle synttärilahja (joululahja on niin jouluinen, ettei sitä voi antaa synttärilahjaksi), Hyde voinee vähän antaa vinkkejä kun saapuu Singaporeen. Mä kun lupasin Tapanille (joka on lupautunut edustamaan meitä Jaanikan synttäreillä), että mä ostan sen lahjan täältä (tai siis Singaporesta). Eipä tarvitse ainakaan tänä vuonna joulukuussa tuskailla lahjojen kanssa kuitenkaan.

Koska sillon keskiviikkona kehottivat mua tulemaan kysymään operettilippuja perjantaina uudestaan, tein shoppailukierrokseni jälkeen matkan oopperatalolle. Siellä olin jo jättää leikin kesken, kun porukkaa oli hirveästi ja jouduin kiertämään koko talon, että pääsin lippuluukulle, koska siellä oli alkamassa ulkoilmatapahtuma ja puolet sisäänpääsyistä ja portaista oli suljettu (olis sinne lippuluukulle ollut lyhyempikin reitti, mutta en tunne paikkaa vielä niin hyvin). Olin asennoitunut valmiiksi niin, että lippuja tuskin löytyy ja myyjäkin suhtautui hyvin epäilevästi (sanoinkin hänelle, että epäilen minäkin, mutta ajattelin kokeilla onneani), mutta vapaita lippuja löytyikin kaksi kappaletta! Molemmat oli erikseen, siis yhdelle hengelle vain,mutta enhän minä enempää tarvitsekaan! Olin miettinyt etukäteen, paljonko voisin olla valmis maksamaan lipusta, ja tullut siihen tulokseen, että reilu 100 dollaria (n.60 euroa) olisi ehkä se maksimi (olin valmis maksamaan melkoisesti, koska pääsisin kuitenkin katsomaan operettia Sydneyn oopperataloon, tulenhan toiselta puolelta maailmaa – toisaalta yli 80 euroa olisi jo aika paljon yhdestä operetista). Liput olivat 98 dollaria ja 115 dollaria, ja päätin ottaa kalliimman,koska tuossa hinnassa se 17 dollaria ei nyt niin paljon enää ole. Hinnaksi tuli siis n.67 euroa. Onneksi ei ollut tuon kalliimpia, muuten olisin oikeasti joutunut miettimään, kuinka paljon annan arvoa esitykselle Sydneyn oopperatalossa (todennäköisesti vielä 150 olisin loppujen lopuksi suostunut maksamaan).

Juhlistan siis huomenna matkani viimeistä iltaa (ja nimipäivääni) katsomalla Gilbert&Sullivanin operetin Pirates of Penzance Sydneyn oopperatalossa! Olen todella innoissani!Olen innoissani sekä siitä, että pääsen oikeasti näkemään esityksen Sydneyn oopperataloon, että siitä että näen nimenomaan Gilbert&Sullivan-operetin. En ole nimittäin nähnyt yhtään heidän teostaan, mutta kuulemastani päätellen tulee olemaan hauskaa. Gilbert ja Sullivanhan teki aikansa populäärikulttuuria, kevyitä komedioita. Ei siis mitään nelituntista traagista (ja juoneltaan tahattoman koomista) oopperaa täynnä salajuonia, murhia ja surullisia rakkaustarinoita (mitä on kyllä kiva katsella myös silloin tällöin, varsinkin Olavinlinna taustana), vaan kevyempää menoa ja meininkiä. Ei minulla olisi täällä kyllä mitään täysimittaiseen oopperaan soveltuvaa asuakaan, komedialliseen operettiin saa kelvata valkea kauluspaita, parhaat farkkuni, hiukset nätisti, kiva meikki ja kaulaan kalevalakorun Lähde (kiitos Tapanin mukanani on tilaisuuteen kuin tilaisuuteen sopiva koru).

Keksin aamulla muuten suorastaan vahingossa uuden tavan laittaa hiukseni. Olin nimittäin jo ehtinyt asetella ne sopivasti auki hoitoaineen ja geelin avulla, kun huomasin, että jakaukseni loistaa punaisena. Se on palanut! Vetäisin siis äkkiä osan hiuksistani otsalta taaksepäin peittämään keskijakauskohtaa, ja ponnarille kiinni taakse. Siis oikein perinteinen osa hiuksista ponnarilla,osa auki -kampaus. Juu, hyvin legolaselrondarwenhaldirmainen edestä, vaikka multa puuttuukin ne lettiviritykset (itseasiassa tälläinen kampaus suorastaan vaatisi suipot korvat – tai niin nörttiminäni ainakin väittää). Yleensähän mulla on ollut tälläisessäkin kampauksessa jakaus, mutta nyt huomasin, että kivalta näyttää näinkin.

Sitten vielä vähän aamupalasta. Täällä tosiaan hotelliaamiainen on hyvin perusbrittiläinen: pekonia, munakokkelia, papuja, paahtoleipää, paistettuja tomaatinpuolikkaita, rasvaisia makkaroita jne. Aasialaisille on myönnytyksenä riisiä. Nuo tomaantinpuolikkaat, säilykehedelmät ja muutama pala ananasta (jos sitä vielä on jäljellä) muodostaa aamiaisen vihannes/hedelmäosion. Mutta hyvin olen pärjännyt aamiaisen voimalla aina iltapäivään saakka. Sitä puuroa en ole ensimmäisen aamun jälkeen syönyt, sen sijaan tarjolla on annospakkauksia muroja ja mysliä, ja weetabixiä! Mulle tulee weetabixistä ihan lapsuus mieleen, kun niitä söin jossain hoitopaikassa (äiti taisi sitten ostaa niitä kotiinkin, mutta eihän niitä kotona tullu syötyä). Nyt olenkin siis korvannut puuron weetabixillä ja maidolla, päätellen sen puuron ulkonäöstä tästä mun vaihtoehdosta tuleekin enemmän eri kuituja. Päälle vaan paahtoleivälle tarkotettua marmeladia, ja hyvää on! Jugurttia, weetabixiä, paahtoleipää, vähän munakokkelia, tomaattia ja pari säilykehedelmäpalaa, juomana omenamehua, siinä mun vakioaamiainen täällä.

Mutta eiköhän tässä ollut taas kaikki tällä kertaa. Huomenna viimeiset kävelyt ympäri Sydneytä, Rocksia ajattelin katsella tarkemmin ja siellähän onkin viikonloppumarkkinat. Ehkä käyn Sydneyn museossa, ainakin katsastan museokaupan! Jos löydän paremmat kengät illaksi, niin hyvä, jos en, niin ei ole katastrofi. Ja seitsemältä sitten oopperataloon, jossa klo.19.30 alkaa Pirates of Penzance. Odotan tosiaankin innolla! Mun viikko kun täällä on mennyt ihan liian nopeasti, ja mukavaa on ollut – ja nyt viikkoni saa kyllä ihan täydellisen päätöksen!

1.10.2006 Lentokentällä

Paluumatkani Singaporeen ei ole alkanut ihan niin kuin pitäisi. Minun kuuluisi nyt olla jossain Australian yläpuolella katselemassa Singapore Airlinesin elokuvavalikoimaa, mutta puolisen tuntia ennen koneen lähtöaikaa ilmoitettiin, että koneen tarkastuksessa on huomattu ovessa halkeama, ja turvallisuussyistä tällä koneella ei tänään lennetä. Uusi kone saapuu n.klo. 19.30, kun alkuperäinen lähtöaika oli 15.40. Uusi arvioitu lähtöaika on 21.00, kello on nyt 17.50. Singaporessa tulen olemaan kolmen aikaan aamuyöstä, onneksi huomenna on vapaapäivä ja olin joka tapauksessa varautunut ottamaan taksin kentältä PGP:n. Eipä minulla tässä mitään hätää ole, rahaa on ja Singapore Airlinesilta sain 20 AUSdollarin ruokavoucherin, jonka käytin kahvilassa. Kahvilatyöntekijöillä oli selvästi vaikeuksia keksiä yhtäkkiä tarpeeksi suolaista purtavaa joukolle nälkäisiä matkailijoita, kun porttien tällä puolen on vain kaksi ravintolaa, ja asiakkaita vajaa 400 lisää.Toinen ravintola tarjoilee nuudeleita ja riisiä eri kastikkeiden kanssa; pysyttelen mieluummin viimeiseen asti länsimaisessa ruuassa, nuudeleita ja riisiä syön taas seuraavat kaksi ja puoli kuukautta. Olen myös sinänsä onnekas, että Singapore on määränpääni:monet matkustajista ovat menossa jatkolennoilla Eurooppaan, ja heidän jatkolentonsa täytyy tietysti setviä uudestaan. Valitettavasti täällä ei ole kauhean paljon kauppoja, ja olen katsellut ne kaikki jo muutamaan kertaan läpi. Onneksi on lukemista mukana, ja sitähän täältä saa aina ostettua lisää. Kokemus se on tämäkin, kertaakaan aiemmin en ole odottanut pitkiä aikoja konetta. Lentokentällä tuleekin kulutettua koko päivä, kun huone piti luovuttaa jo yhdeltätoista, ja tulin sieltä suoraan junalla kentälle.

Mutta sitten lauantaihin (koneeni akku loppuu jossain vaiheessa, kun en sitä ladannut hotellilla, mutta vielä tässä on reilu tunti aikaa, ja jatkan sitten tarvittaessa huomenna Singaporessa, näiden kirjoittamiseen kun menee yllättävän pitkään). Viimeisen aamupäiväni käytin katselemalla vielä Sydneyn vanhinta osaa, The Rocksia, ja sen kapeita kujia ja vanhoja taloja. Kiersin myös läpi Rocksin viikonloppumarkkinat. Sitten shoppailin vielä keskustassa jonkin aikaa, söin, shoppailin vähän lisää, ja suuntasin hotellille valmistautumaan iltaan. Ostin huoneeseen supermarketista pienen rasian mansikoita, kun olivat halpoja, ehkä täällä on mansikka-aika? Ainakin sää on samanlainen kuin Suomessa alkukesästä. Mansikat oli yllättävän hyviä, maukkaampia kuin ne Suomessa myytävät hollantilaiset yms, muttei tietenkään lähelläkään suomalaisia mansikoita. Sitäpaitsi ne oli oudon muotoisia, sellasia kartioita.

Parantelin siis kampaustani ja meikkiäni, vaihdoin vaatteet ja lähdin oopperatalolle. En suinkaan ollut huonoimmin pukeutunut, näin muitakin, joilla oli farkut ja juhlatoppi tai kauluspaita. Yleisesti naisten pukeutuminen vaihteli juhlamekoista siisteihin housuihin ja paitaan, ja miesten tummasta puvusta suoriin housuihin ja neuleeseen. Tietysti suurin osa “huonommin” pukeutuneista istui jossain muualla kuin niillä toisiksi kalleimmilla paikoilla, jonne minun lippuni oli (näin esitteestä lippujen hinnat, kalleimmat olisi olleet 147 dollaria, eli senkin olisin hampaita kiristellen suostunut lipusta maksamaan). Yritin parhaani mukaan kuitenkin näyttää paikkaan kuuluvalta ja uhkua itsevarmuutta tyyliin “Nämä ovat 1000 euron farkut, kauluspaita maksoi 500 euroa ja sandaletitkin 150!”, vaikka todellisuudessa ostin kauluspaidan perjantaina noin neljällä eurolla ja sandaletit taisi maksaa kolmisen kymppiä Oulun Raksilan citymarketissa (farkut oli kyllä kalliit, muttei nyt läheskään niin kalliit). Ja se toimi, yhtään paheksuvaa katsetta en pukeutumisellani kerännyt.

Sali oli kahdessa kerroksessa, alempana oli ilmeisesti ne kalleimmat paikat, ja siinä päällä sitten “parvi”, joka oli yhtä iso kuin se koko alempi osa. Istuin tämän parven kolmannella tai neljännellä rivillä melko keskellä, hyvä paikka siis oli. Sivuilla oli vielä pienempiä sivuparvia, joiden liput oli halvempia, koska niistä oli rajoitettu näkyvyys. Esitys alkoi tasan 19.30, ja myöhästyjät päästettiin sisään vasta kun esitys oli sopivassa kohdassa: saisi ottaa Savonlinnan oopperajuhlat mallia, esitys alkaa silloin kun sen kuuluu, eikä siinä odoteta kahtakymmentä minuuttia, että kaikki ehtivät lämpiöstä sisälle! (Tietysti ehkä Olavinlinnassa on eri tilanne, koska kulkukäytävät on välillä niin kapeita, mutta silti!) Vieressäni tuntui olevan jonkun yrityksen väkeä, eli niiltä sitten ilmeisesti vapautunut mun paikka.

Ja se itse operetti, kyllä se olikin hyvä! Hiukan tietysti ratsasti nykyisellä merirosvoinnostuksella, varsinkin kun Merirosvokuninkaasta oli tehty varsin Jack Sparrowmainen hahmo. Tai oikeastaan suora kopio, mutta se olikin osa vitsiä. Mutta se huumori ja ne laulut! Olinhan kuullut Gilbert&Sullivanin oopperoista aiemminkin, mutta kyllä ne miehet oli todellakin neroja ja armoitettuja koomikkoja! 1870-luvulla ensi-iltansa saanut operetti sai nimittäin koko yleisön nauramaan, ja usein! Siinä kyllä pilkattiin niin viktoriaanista yhteiskuntaa ja sen arvoja (velvollisuus, kunnia), kuin kuningattaren ihailua ja brittiläisten rakkautta yläluokkaansa kohtaan! Sopi tietysti myös erinomaisesti lomani “teemaan”: lukemisena Viattomuuden aika ja käyntikohteina pari viktoriaanista taloa, ja kaiken päälle saman ajan operetti, joka pilkkaa kaikkea sitä. Operetti oli niin hyvä, että suorastaan harmitti, kun se loppui! Harmitti myös hiukan, etten saanut ostettua librettoa: mennessä olin niin tohkeissani oikeaan paikkaan löytämisestä, etten muistanut koko juttua, ja väliajalla niitä ei myytykään jostain syystä. Poislähtiessä olin taas unohtanut koko jutun. Onneksi jäi sentään muistoksi jokaiselle jaettu lyhyt juonitiivistelmä. Ehdottomasti hieno kokemus oli myös katsella väliajalla, kuinka valtava rahtilaiva alitti Sydney Harbour Bridgeä: näkymät siihen lahdelle oli upeat, ja kuulemma sanotaankin, että vaikka muutamassa muussakin oopperatalossa saattaa olla yhtä hyvät tilat, akustiikka ja esitykset, ei mikään vedä vertoja Sydneyn väliaikanäkymille! Mitä Gilbert&Sullivaniin tulee, niin tämä jätti kyllä nälän nähdä lisää heidän tuotantoaan. Nyt heti ei tule muuta mieleen kuin Mikado, mitäs niitä muita olikaan?

Operetin jälkeen ihailin asemalle kävellessä vielä viimeisen kerran niin oopperataloa iltavalaistuksessaan, Sydney Harbour Bridgeä, kuin business districtin korkeita toimistotaloja ja edelleen kaiken yllä ihan väärinpäin keikkuvaa kuuta. Olisin ehkä voinut jäädä kävelemään vielä pitemmäksikin aikaa, mutta varpaita palelsi, joten suuntasin hotellille ja nukkumaan.

Aamulla sitten söin aamupalan, pakkasin, hoidin lähtömuodollisuudet ja otin junan kentälle. Juna tuli yllättävän pian, joten olin kentällä jo ennen puolta kahtatoista, vaikka check in alkoi vasta tuntia myöhemmin. Mutta ei mulla ollut matkalaukun kanssa mitään tekemistä kaupungissakaan enää vaivaiseksi pariksi tunniksi. Check innissä huomasin, että laukku painoi 16 kiloa, viitisen kiloa siis tullut ostettua tuliaisia! Onneksi porukat voi sitten kantaa suurimman osan siitä Suomeen. Kentällä katselin kauppoja, tulin tullin läpi tälle puolelle ja – no, loput tiedättekin. Tässä pitäisi vielä pari tuntia odotella.

Eiköhän tässä nyt ollut kaikki. Akku ilmoittaa, että 39 minuuttia jäljellä. Huomenna sitten laitan tämän nettiin ja kirjoitan vielä varmaan siitä, miten selvisin PGP:n asti. Joten Sydneyn lomani on ohi. Harmi, koska mulla on ollut ihanaa. No, vielä mua odottaa koneessa ne leffat ja jätskiä aterian kanssa (ellei ne nyt muuta jotenkin ateriasuunnitelmia myöhästymisen takia, haluaisin kyllä kokea jätskinsyönnin 11 kilometrissä). Huomenna paluu arkeen ja varsinkin koulutehtäviin, kun olen niitä viikon vältellyt. Lauantaina on ensimmäinen koekin. Mutta kylläpä viikko meni nopeasti, ei millään uskoisi, että on jo aika mennä takas!