6.10.06

Keskusteluja paikallisten kanssa ja tilastotietoa nimistä

Viime päivät on lähinnä menny kouluhommia tehden. Isoja ryhmätöitä on kolme työn alla yhtäaikaa, ja paikallisten ryhmätyötapa on kyllä välillä jokseenkin tehoton. Tänäänkin käytettiin puoltoista tuntia ryhmätapaamiseen, eikä mitään muuta oikeastaan saatu aikaan kuin jaettua, kuka lukee minkäkin kappaleen kirjasta projektia varten ja millon tavataan seuraavan kerran. Lisäksi osa ryhmästä oli poissa, koska huomenna on koe. No on niitä kokeita muillakin, mutta senkö takia pitää jättää ryhmätyötapaamiset väliin (kysyy Sirje, joka luistaa tapaamisista matkustelun takia)? Paikalliset kuitenkin opiskelee neljään asti aamuyöllä, joten luulisi siitä välistä tunnin verran liikenevän muuhunkin. Jotenkin ne opiskelee hirveästi ja koko ajan, muttei tulokset tai niiden tietotaso ainakaan toistaiseksi vaikuta yhtään sen paremmalta. Ne kyllä ilmeisesti käyttääkin suurimman osan ajasta projektien powerpoint-esitysten luomiseen, joka ikistä projektiesitystä varten on nimittäin aina etsitty netistä se kaikkein hienoin ja modernein powerpoint-tausta, johon on sitten sisällytetty kaikki mahdolliset animaatiot ja sivunvaihdot. Ja jokainen slide on täynnä tekstiä, yleensä niitä ei ehdi edes lukea, kun puhuja itse ohittaa asian lauseella ja siirtyy seuraavaan. Eikö sen pitäisi olla niinkun toisinpäin? Mulle riittäis aina tavalliset "musta teksti valkealla taustalla"-slidet, pari kohtaa jokaisessa, mutta paikallisten pitää aina sitten vähintään lisätä viis eri aiheeseen liittyvää kuvaa niihin täytteeksi.

Huomenna onkin sitten mun ensimmäinen koe täällä. En oikein tiedä, mitä odottaa. Paikallisten opiskelumäärästä päätellen mun olis pitänyt viettää koko viikko päntäten 24 h/vrk, mutta en oikein usko että se koe voi niin vaikea olla. Olen siis vaan kerrannut asiat kirjasta ja muistiinpanoista, saa riittää minulle. Jotain voisin tietysti vielä sanoa siitä, mitä mieltä olen kokeen pitämisestä lauantaiaamuna klo.10-11, mutta teille tulis mun viihtymisestä täällä ihan väärä kuva, koska koko alkutekstin ajan olen vain arvostellut paikallisia.

Tämänpäiväisen opiskelun kyllä keskeytti mukavasti se, että ryhmätyötapaamisen jälkeen osa ryhmästä (kaksi paikallista tyttöä ja poika) pyysi minua kanssaan lounaalle. Mukaan liittyi myös belgialainen Robin, ja me vietettiinkin oikein mukavat pari tuntia juttelemalla Euroopan ja Singaporen eroista. Käsiteltyä tuli niin matkustelu, Singaporen tiukat asuntolasäännöt (Suomessa tai Belgiassa ketään ei kiinnosta tippaakaan, vaikka yliopisto-opiskelijalla olisi huoneessaan lukittujen ovien takana kymmenen vastakkaisen sukupuolen edustajaa), joulunvietto kuin Singaporelaisten käsitys länsimaisesta ruuastakin. Varsinkin toinen tytöistä (Judy? Yuchu? En muista kuka on kukakin.) halusi kovasti matkustaa Eurooppaan ja harkitsikin lähtevänsä ystävänsä luo Amsterdamiin käymään. Minä ja Robin ei voitu olla nauramatta ja varoittamatta, että Singaporen jälkeen Amsterdam saattaa aiheuttaa pienen kulttuurishokin, mutta matkustaa tietysti kannattaa aina. Sitten tuli tietysti se singaporelaisnuorille niin tuttu "En tiedä, antaako äitini luvan". Paikalliset asuu kotona naimisiinmenoon saakka ja jos äiti kieltää lähtemästä ulkomaille, niin sinne ei sitten mennä. Juttelin samasta aiheesta myös aiemmin tällä viikolla yhden toisessa ryhmätyöryhmässäni olevan Jillin kanssa, ja hän piti minua kovin itsenäisenä, kun kävin yksin Sydneyssä. Hänen äitinsä ei anna hänen mennä edes tyttökavereiden kanssa Malesiaan. Ja että minä voin asua lomat ja monet viikonloput poikakaverini kanssa yhdessä! Ei kävisi päinsä heillä ennnen naimisiinmenoa.

Kävin mielenkiintoisen keskustelun myös kolmannen paikallisen tytön kanssa eilen luennolla. Hän nimittäin luuli, että minä pystyn tunnistamaan länsimaalaisista, mistä maasta he ovat kotoisin. Aasialaisethan pystyvät sanomaat toisistaan ulkonäön perusteella, onko joku vietnamista vai kiinasta jne, mutta minun oli kyllä tunnustettava, että en todellakaan erota saksalaista ruotsalaisesta tai brittiä tanskalaisesta. Sanoin, että yleensä voi kyllä tietää, onko joku etelä- vai pohjois-Euroopasta, mutta tarkemmin ei pysty määrittelemään. Keskustelukumppanini vain totesi minulle, että hänelle ne näyttävät kaikki samalta. No, niin minullekin aasialaiset.

Mutta asiasta aivan toiseen. Löysinpä eilen surffatessani mielenkiintoisen sivun,jonka mukaan Sirje on ollut 1950-luvulla Eestin neljänneksi suosituin tytöille annettu nimi, ja yleisin eestinkielinen nimi (edellä ovat Tatjana, Galina ja Valentina)! Väestörekisterikeskuksen nimipalvelun mukaan Suomen neljänneksi suosituin tytönnimi on samaan aikaan ollut Kaarina. Vaikka nimi on siis Suomessa melko harvinainen, se vastaa Eestissä samaa kuin jos mun nimi Suomessa olisi Kaarina. Ja arvatkaapa, mikä on ollut Suomen neljänneksi suosituin pojannimi 1950-luvulla? Tapani! Aika kiva yhteensattuma. Eestin listoilta löytyy muuten myös Aivar, joka on ollut 1960-luvulla kahdeksanneksi suosituin pojannimi. Suomessa kahdeksanneksi suosituin pojannimi on samaan aikaan ollut Kalevi (ja Tapani kivunnut jo toiseksi). Hannele (Suomen top kympissä vuosina 1950-89), Kalevi ja Kaarina... Olisit äiti siis ehkä voinut vähän enemmän mielikuvitusta käyttää ;). Tietysti Suomessa olen kyllä saanut "kärsiä" ihan tarpeeksi jo tästäkin erikoisuudesta, joten ihan hyvä että voin sanoa nimen olevan edes jossain ihan tavallinen. Listoilta näyttää löytyvän myös mm. Laine, Jüri, Endel ja Johannes, joten aika tavallisia nimiä on meidän suvussa annettu. Suomen tilastoissa taas yllättää, että Tapani on ollut top kympissä 50-luvulta 90-luvulle asti, josta kolme vuosikymmentä (1960-1989) kakkosena. Miksi minä sitten aina miellän sen vanhemman ihmisen nimeksi ja pidän kultaani poikkeuksena, jos esim. 80-luvulla syntyneitä Tapaneita pitäisi olla 21 411 muutakin? Todennäköisesti se on sitten loppuaikoina ollut suositumpi toisena tai kolmantena nimenä, 2000-luvulla näyttää tippuneen listoilta kokonaan. Sori, kulta, et ole enää in ;).

Juu, eiköhän tämä nyt riittäne tältä kertaa. Huomenna suuntaakin porukat jo kohti Singaporea, joten ensi viikolla saattaa jäädä blogin päivittely välillä vähiin, kun pitää paikallisoppaana toimia. Näin jo yksi yö puolipainajaista siitä, miten mentiin Sentosalle, mutta olin unohtanut kartan kämpälle, joten ei löydetty mihinkään kivaan paikkaan ja lisäksi äiti valitti koko ajan kuolevansa nälkään. Huolentäyteisiä unia kaupungin esittelemisestä omille vanhemmille ja isosiskolle, minäkö muka perfektionisti?