Bangkok ja kotiinpaluu

Kotona ollaan. Tai ei oikeastaan, Suomessa kyllä, mutta kirjottelen tätä Alavudella Tapanin perheen luona. Rantasalmella olen ehtinyt tässä välissä viettää reilut seitsemän tuntia torstain ja perjantain välisenä yönä, sitten suunnattiin jo kohti Tallinnaa. Sieltä maanantai-iltana Suomeen, yö Aikun ja Jennin luona ja eilen aamulla kohti Alavusta. Rantsulle palaan perjantaina.

Bangkok ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Sunnuntai-iltana lentokentällä alkoi kurkku tuntua oudolta ja Bangkokissa hotelliin saapuessani se oli jo kipeä. Maanantaiaamuna olo tuntui flunssaiselta. Jaksoin aamupalan jälkeen käydä kävelemässä hotellilta poispäin, mutta piti luovuttaa, kun jotenkin ei jaksanut mihinkään keskittyä. Ostin sitten paluumatkalla 7-elevenistä Strepsilsejä (kiitos, globalisaatio!) ja siirryin hotellin uima-altaalle lepäilemään. Illalla tilasin elämässäni ekaa kertaa ruokaa huonepalvelusta. Hyvää oli, eikä Bangkokin hinnoilla kovin kallistakaan. Maksoin n.12 euroa illallisesta, juomasta ja jälkiruuasta huoneeseen kannettuna.

Tiistaiaamuna olo oli vielä kipeämpi, ja aamupalan jälkeen nukuinkin pari tuntia. Taisi olla kuumetta, kun ilmastoitu hotellihuone tuntui paremmalta kuin se allasalue. Pienellä kävelyllä jaksoin taas käydä, mutta siitä tuli vaan huonompi olo, joten vietin loppupäivän lepäillen ja katsellen leffoja.

Keskiviikkona olo oli vähän parempi, joten jaksoin kävellä ostosalueelle ja kiertää yhtä ostoskeskustakin. Shoppailuun en kuitenkaan oikein jaksanut vielä keskittyä, joten uima-altaalla taas vietin muutaman tunnin. Tuli todellakin lepoloma noista kolmesta päivästä, mutta on sitä huonompiakin paikkoja potea flunssaa kuin hotellin uima-allas. Harmittaa kyllä, kun en niitä suunnittelemiani nähtävyyksiä jaksanut käydä katsomassa. Täytyy mennä Bangkokiin joskus toiste.

Yleiskuva kaupungista Singaporen jälkeen oli kyllä kulttuurishokki. Ränsistynyttä, likaista ja saasteista Singaporen siisteyden ja puhtauden jälkeen. Olihan siellä kyllä paremmankin näköisiä alueita, ja temppelit oli hienoja. En tosin tykännyt bangkokilaisten tuktuk-kuskien jne asenteesta, kun kaikki huuteli perään ja tarjosi kyytiä, yritti "ystävystyä", että saisi bisnestä jne. Tuli sellainen tunne, että täällä pilkataan turisteja ja niitä vedätetään niin paljon kuin vain mahdollista. Kyllä tuli heti ikävä Singaporea.

Torstaina sitten lähti lento klo.12.30 paikallista aikaa kohti Helsinkiä, jonne saapuminen oli 18.25. Reilu kymmenen tuntia istumista keskellä päivää...Oli onneksi lukemista mukana, ja katsoin vähän myös Finnairin leffatarjontaa (valitettavasti yksi leffoista oli Perheen jalokivi, joka katsottiin Tapanin kanssa kesällä ja oltiin molemmat sitä mieltä, että on yksi huonoimmista näkemistämme leffoista - siitä tuli yksinkertaisesti paha mieli - ja jostain ihmeen syystä Finnair oli valinnut yhdeksi leffaksi Yksin kotona 2: Eksynyt New Yorkissa...Lähinnä siis katselin Lady in the Wateria, joka oli sekin pettymys). Jossain kolmen tunnin kohdalla oli eka tylsistyminen, kun tajus, että on vielä seitsemän tuntia istuttava. Toinen tuli kuuden tunnin jälkeen, kun mietti, että vielä neljä tuntia... Mutta selvittiinhän siitä. Jännitin muuten, tuleeko matkalaukku perille, kun laitoin sen matkustajalle annettavan tunnisteosan lippuni takataskuun ja se jäi sinne, kun virkailija portilla irrotti siitä sen pienen osan mulle, enkä muistanut sitä ollenkaan. Olis ollut niin tyypillistä, että kun kerrankin ei ole sitä tunnistetta, laukku häviää. Ei onneksi hävinnyt ja tullistakin pääsin ongelmitta läpi. Siellähän ne oli iskä ja Tapani odottamassa. Mä ajoin Mäntsälään asti, sitten vaihdettiin kuskia, kun alkoi väsyttää. Rantasalmella oltiin siis yhdentoista jälkeen, sitten pikainen pakkaus Tallinaa varten ja nukkumaan. Matkavalmistelut piti tosin jättää vähän kesken, kun sähkökatkos yllätti. Sähköt onneksi palasi juuri sopivasti aamulla, että sain kaiken tehtyä ennen lähtöä.

Kaikki on hirveästi kyselleet, miltä tuntuu olla taas Suomessa. En oikein tiedä, oikeastaan ei kovinkaan erikoiselta. En ehkä ole vielä oikein sisäistänyt tätä juttua. Olen tosin ollut tavallista väsyneempi ja ehkä vähän ärtyisämpikin, lieneekö sitten vielä jetlagia vai jonkinlaista paluushokkia. Vielä ei ole ollut ikävä Singaporea, mutta eihän mulla ole tässä ympäriinsä matkustellessa ollut edes sellaiseen aikaa. Lisäksi pitää muistaa, että vaikka ikävöisinkin takaisin, ei sitä täysin samaa paikkaa ole enää edes olemassa: en tule enää asumaan PGP:ssä, eivätkä ne samat vaihtarit enää ole siellä (paitsi ne, jotka on vuoden, mutta suurin osa mun tutuista oli vain yhden lukukauden). Joten sitä mun ikävöimää Singaporea juuri sellaisena ei ole enää mahdollista saada takaisin.

Toistaiseksi paluussa parasta on ollut tietysti Tapani ja sen lisäksi pikkutyttöjen näkeminen taas. Jonia ja Jaanikaa on vielä ikävä, mutta joulupäivänä kai sitten nähdään mekin vihdoin. Indi ja Nini oli kyllä ihania. Nini on kasvanut hirveästi ja ihan iso tyttö nykyään, ei enää vauva ollenkaan. Mun mielestä ihan Jennin äidin näköinen. Indi sanoi ihanasti ikävöineensä minua, ja Ninikin jossain vaiheessa aamua sanoi yhtäkkiä, että "minä rakastan sinua", ja halatessa hyvästiksi taisi jonkinmoista pusuakin yrittää moiskauttaa poskelle (Indi sai raivarin pukemisesta, eikä halunnut edes halata). Toivon kovasti, että onnistuisivat tulemaan Rantasalmelle joulun jälkeen, että ehtisi viettää enemmän aikaa niiden kanssa ja tutustua Niniinkin paremmin. Jos muuta ei olekaan Suomessa muuttunut, niin ainakin se, että kummityttöni on kasvanut näiden kuukausien aikana selvästi taaperosta leikki-ikäiseksi.

Tässäpä kai tämä taas. En tiedä, kirjoittelenko tänne enää. Ehkä vielä jälkitunnelmista, kunhan oikeasti tajuan tän kotiinpaluun. Tai lisäilen vielä viimeisiä kuvia. Saa nähdä. Kiitos kaikille kuitenkin lukemisesta ja kommentoinneista ja hyvää joulua!

Viimeinen Singapore-päivä

No, oikeastaanhan eilinen ei ollut ihan viimeinen päivä Singaporessa, mutta viimeinen kokonainen kuitenkin. Tänä iltana lähtee Finnairin kone klo.22.30 kohti Bangkokia, joten viimeiset Singapore-hetket ties kuinka pitkään aikaan on käsillä. Kyllä mä aion joskus tulla takaisin, edes pariksi päiväksi, ihan pakko!

Eilen aamulla sää näytti varsin sateiselta, mutta päivää kohti parani, joten kiiruhdin Sentosalle. Vietin rannalla pari tuntia. Sää oli kyllä aika tuulinen, joka oli itseasiassa melko petollista, kun ei huomannutkaan miten auringossa istui kun se tuuli vilvoitteli. Onneksi laitoin aurinkorasvaa, nyt on selvät rajat topista ja olkaimien vierustat melkein paloi, kun en tarpeeksi huolellisesti sitä tainnut levittää. Kävin myös katsastamassa vihdoin Sentosalla olevan Aasian mantereen eteläisimmän pisteen. Siitä tosin voidaan olla montaa mieltä, Singaporehan on saari ja Sentosa vielä pikkusaari sen edustalla, ja sitten vielä se eteläisin kohta oli kanssa pikkusaarella, mutta ne ilmeisesti laskee sen mantereeksi, koska välillä menee tiet (ja viimeisenä riippusilta). Pari kuvaa vielä viimeisestä rantapäivästä tähän.

Niin kauas kuin silmä siintää/nään rahtilaivoja rahteineen... Näkymä eteläisimmältä kohdalta.

Palawan Beach, Sentosa.

Kämpällä kiirehdin suihkuun ja valmistauduin iltaan. Tasan kahdeksalta saavuin Fullerton-hotelliin ja pääsin suklaabuffetin kimppuun. Kyllä sitä suklaata riittikin! Tarjolla oli suklaasuihkulähteen ja siihen dipattavien mansikoiden, ananas- ja melonipalojen, pikkuleipien ja vaahtokarkkien lisäksi valtava valikoima erilaisia suklaakakkuja, konvehteja ja leivoksia, sekä suklaavanukkaita jne pienissä annoskipoissa. Valitettavasti en millään jaksanut edes maistaa kaikkia: ähky tuli jo kun olin ehtinyt vasta dipata pari lautasellista ja maistaa ehkä puolia valikoimasta. Erilaiset kaakaot jäi valitettavasti maistamatta kokonaan, ei vaan jaksanut! Paikalla sattui muuten olemaan myös muutama muukin vaihtari: suomalainen Annika, jonka olen tavannut kerran aikaisemmin, sekä hänen seurassaan saksalainen ja norjalainen tyttö. Pyysivät minua sitten liittymään seuraansa, joten en ollut ihan yksin. Kymmenen jälkeen pyysin laskun ja lähdin kämpälle, kun alkoi tulla selväksi, että vaikka miten odottaisin, en kertakaikkiaan jaksaisi ahtaa itseeni enää yhtään haarukallista suklaakakkua. Ja tässä sitten kuvia.

The Fullerton Hotel. Viiden tähden paikka. Näkee jo rakennuksesta, ettei mitenkään halpa.

Lady in Black ja suklaasuihkulähde.

Herkkua on siinä monenlaista, mooooneeenlaaaista. Vettä ja teetä/kahvia kantoivat lisää, minkä ehtivät.

Koristeena oli myös ihan pikkiriikkinen piparkakkulinna.

Tänään olen pakkaillut, alkaa olla loppusuora menossa. Lahjaongelma ratkesi helposti: ensimmäisessä punnituksessa matkalaukkuni oli niin painava, että kaikki turha oli vain kylmästi karsittava pois. Heihei, tuulikello! (Äidille muuten: Tuan ei suinkaan kohteliaasti ajatellut minun uskontoani, kyllä se on myös hänen uskontonsa. Täällä on aika paljon kristittyjä, ja kaikki uskonnollisempia kuin suomalaiset yleensä.) Käsimatkatavaroihinkin taitaa tulla uusi ahtamisennätys. Kyllä tuo varmaan nyt menee juuri ja juuri alle sen 20 kilon, näkee sitten lentokentällä, paljonko jää varaa ostaa tavaraa Bangkokista. Tuostahan tosin kyllä jääkin Bangkokiin vielä muutamia purnukoita ja takki tulee sitten lentokoneeseen mukaan. Tuossa on vielä sekin, että muuten olisi helppo vähentää laukun painoa siirtämällä tavaraa käsimatkatavaroihin, mutta kun mitään nestemäistä ei saa enää koneen sisälle viedä. Siksi siis esim. meikit pitää pakata ruumaan. Loppupäivä tässä meneekin raahatessa roskia roskiin ja tavaraa kierrätykseen.

Muttamuttamutta! En minä halua jättää Singaporea vielä, kun ei tiedä, milloin tulee takaisin! Onhan se kiva päästä kotiin, mutta tämä sää! Ja hedelmät! Ja halpa ruoka! Ja eläminen miljoonakaupungissa! Ja juuri kun tutustuin paikallisiin paremmin! Ja palmut! Ja hiekkarannat! Ja matkailumahdollisuudet! Jajaja...! Eeeeeen halua!

Toisaalta, kukaan ei pian varasta jääkaapista mitään. WC ja suihku on aina siistit (ja jos ei ole, niin oma moka), eikä tarvitse jonottaa siihen parhaaseen koppiin. Ei pikkumuurahaisia. Ei ällömakeita mehuja ja limpparia. Ei jatkuvasti joka paikka hiessä ja naama kiiltävänä. Hyvänmakuinen kraanavesi. Sauna. Ruisleipä. Tuoreita kasviksia ruuan kanssa. Kaikkea ruokaa ei uppopaistettu rasvassa. Ihmiset ei tuki katuja kävelemällä etanavauhtia. Vuodenajat. Sisällä ei tarvitse jäätyä. Kylmä juoma ei maksa enempää kuin huoneenlämpöinen. Pesukone oikeasti puhdistaa myös tahrat. Vaatteet kuivaa nopeammin. Nettiyhteys, joka toimii. Vähemmän byrokratiaa. Isoveli ei valvo (ainakaan samassa suhteessa). Parempi karkkivalikoima kaupassa. Muutakin ruokaa kuin riisiä tai nuudeleita. Purkkaa voi syödä julkisesti. Ja mikä tärkeintä: Tapani ja kakarat lähempänä. Ehkäpä mä pian totun Suomeenkin taas.

Bangkokissa on tarkotus vielä blogata, mutta koska siellä ei varmaan ole nettiyhteyttä huoneessa, julkaisen ne sitten vasta joulunalusviikolla. Suomeen saavun siis näillä näkymin torstai-iltana, tosin poistun taas viikonlopuksi. Soneran numero alkaa toimia 14.12. illalla. Rantasalmelle päädyn luultavasti 22.12. Yrittäkää te pärjätä hetki ilman blogia, mä yritän sopeutua kotiinpaluuseen!

Ongelmallinen lahja ja illanvietto

Ensiksi kiitos Mareikelle. Minä olen nimittäin tiennyt uutisen jo jonkin aikaa, ja alkoi käydä enenevässä määrin hankalaksi väistellä äidin ja Lotan kysymyksiä siitä, mitä Marille kuuluu. Silmät kirkkaina yritin väittää, etten tiedä mitään. Nytpä on sekin ohi ja voin intoilla uutisesta yhdessä muiden kanssa.

Eilen kävivät sitten tarkastamassa huoneen. Tarkastusajaksi oli sovittu 14.15, mutta niinpä ne vaan koputteli ovella jo puolenpäivän aikoihin. Onneksi en ollut mihinkään ehtinyt lähteä. Itse tarkastus kestikin kokonaista pari minuuttia, lähinnä se katsoi päältäpäin, etten ole mitään rikkonut tai varastanut.

Tuan lähti eilen joululomaksi kotiinsa Vietnamiin, joten jätettiin toisillemme hyvästit. Itseasiassa hänellä oli minulle lahja, joka nyt aiheuttaakin pienen ongelman. Lahja on nimittäin tuulikello (ei se ongelma), jonka yläosa muistuttaa laivaa, ja jossa lukee "the blessings of the lord" (sic) eli suunnilleen "herran siunausta"(nimenomaan se ongelma). Minä kun en ole oikein sen tyyppinen ihminen, joka sisustaa millään uskonnollisella... Itseasiassahan tuossa taidetaan nyt toivottaa kyllä minkä tahansa aatelisherran siunausta, mutta tarkoituksena lienee kuitenkin ollut viitata Jumalaan. Joo, esine ei ole muutenkaan kaunis, joten en nyt tiedä, mitä sillä teen. En uskalla jättää sitä muiden poimittavaksi tänne, koska Tuan saattaisi nähdä sen ja tunnistaa. Toisaalta en myöskään haluaisi raahata sitä ylimääräisenä painona Suomeenkaan, kun tiedän, etten sitä tule esille laittamaan. Itseasiassa tämä taitaa olla ensimmäinen kerta ikinä, kun saan noin täysin oman makuni vastaisen lahjan, joten ei ole oikein kokemusta tällaisessa tilanteessa toimimisesta.

Iltapäivällä aloittelin pakkaamista ja kirjoitin pari työhakemusta. Puoli seitsemältä oltiin sovittu tapaaminen siellä City Hallin asemalla, ja tapani mukaan olin tietysti paikalla hyvissä ajoin. Jotenkin onnistuin tungoksesta löytämään Jillin, jonka kanssa käveltiin Suntec Cityyn tapaamaan Ryania. Ryan oli käynyt ostamassa Toys'R'Usista siskon- tai veljentytölleen (englanti ei tee eroa) synttärilahjan, ja ostanut samalla meille tytöille (minä, Jill, Christie) pehmoleluruusut. Suloista :) Mun punainen plyysiruusuni odottaa nyt matkalaukussa. Ruokapaikaksi valittiin Crystal Jade Kitchen-niminen kiinalainen, ja annoin Jillin ja Ryanin hoitaa tilaamisen. Juomaksi tilasivat krysanteemiteetä ja ruuaksi congeeta, eli riisipuuroa, paistettua riisiä, paahdettua ankkaa ja kampasimpukoita. Puuro oli siis suolainen lisäke, ja maistui riisipuurolta, johon on laitettu oikein runsas voisilmä. Enpä muuten tiennyt noita simpukoita syödessäni, mitä ne on. Mereneläviksi tiesin, mutta piti nyt tarkistaa netistä, mitä oikeastaan söinkään. Ruokailuvälineinä oli muuten alunperin pelkät puikot, ja vaikka olisin niilläkin selvinnyt, näytti syömiseni ilmeisesti aika kauhealta, koska Jill ja Ryan halusivat välttämättä pyytää minulle haarukan ja lusikan...

Syötyämme liittyi seuraan Christie ja lähdimme odottelemaan Zi Yangia, joka oli töissä. Sitten suuntasimme Clarke Quayhin, jossa menimme Brewerkz-nimiseen baariin. Paikka oli nimenomaan erikoistunut oluisiin, ja siellä oli niillä ihan oma minipanimokin. Helmiä sioille minun tapauksessani, valitettavasti. Tilattiin juotavat, ja tietysti ruokaakin, koska Christie ja Zi Yang eivät olleet syöneet. Ne naposteltavat oli vaan tarkotettu koko pöydälle, ja niiden loppuessa tilattiin vielä lisää...Tuli syötyä valkosipuliranskalaisia, mustekalarenkaita, jotain friteerattuja pikkukaloja, nachoja guacamolen ja salsan kanssa, ja sitten oli vielä jotain sieniäkin. Jotenkin niin singaporelaista siirtyä illallispöydästä toiseen paikkaan syömään :). Ihmeteltyäni, että juurihan me syötiin, sain selitykseksi että "ei voi juoda ilman syötävää", josta äiti varmasti on samaa mieltä. Mä join jonkinlaista hedelmäolutta, jonka piti muka maistua kirsikalle, mutta mun mielestä se maistui vaan tavallista vähemmän katkeralle oluelle. Ehkä siitä joku enemmän juova olis sen kirsikan maun erottanu sitten.

Oli kyllä kiva ilta. Juteltiin kaikenlaista ihmissuhteista ja muusta. Itseasiassa yhdessä vaiheessa iltaa oltiin minä ja Ryan niin eri mieltä aiheesta "esiaviollinen seksi", että oli pakko lopettaa keskustelu, kun kävi täysin selväksi, että kumpikaan ei vaan tule ymmärtämään toisen näkökantaa, vaikka miten selittäis. Halusivat muuten nähdä Tapanista kuvan, ja mulla sellainen sattuikin kännykässä olemaan. Olivat kovasti sitä mieltä, että Tapani on hyvännäköinen ("me ei sanota tätä vaan sun takia") ja näyttää itseasiassa Josh Hartnettilta. On kuulemma sellainen "luotettava, mutta hyvännäköinen"-look. Eipä ole kyllä aiemmin tullut Josh Hartnett mieleen, muttei tuo Tapani kovin pahoillaan tuntunut vertauksesta olevan. Illan päätyttyä Christie oli vielä ystävällinen ja heitti mut autolla kämpälle, koska kello oli jo yli puolenyön.

Tässäpä sitten taas muutama kuva.

Pöydän antimet. Minun lasini on tuo puolipallon muotoinen.

Koko porukka. Vasemmalta Sirje, Jill, Zi Yang, Ryan, Christie.

Seurueen naiskauneutta, eli Christie, minä ja Jill. Poikien mukaan "Sirje on ainoa, joka näyttää [tässä kuvassa] normaalilta".

Tänään oli tarkoitus herätä puoli kymmeneltä, että ehtisin juosta toimistoissa hoitamassa asioita. Enhän mä itseäni ylös saanut ennenkuin melkein tuntia myöhemmin...Juu, on tuo unirytmi täällä vähän erilainen kuin kotona. Vein kuitenkin ensiksi viimeisen kerran pyykkiä pesuun ja kävin sillä aikaa PGP:n toimistossa hoitamassa lähtövelvollisuudet valmiiksi. Sunnuntaina tarvitsee sitten vaan palauttaa avain. Sain sieltä voucherin, jolla sai 60 singdollaria takaisin, mutta se piti hakea toisaalta kampukselta, joten pyykit levitettyäni otin postipakettini mukaani (en vienyt sitä eilen, kun tiesin joutuvani menemään sinne kuitenkin tänään) ja lähdin hoitamaan asioita. Olipas kiva raahata käsissä sitä 7,4 kilon painoista, 20x30x50 cm pakettia bussiin ja kapeasta oviaukosta sisään ja ulos...Selvisin kuitenkin postiin, jossa piti täyttää pari lappua ja teipata paketti kiinni. Hintaa tuli jotain 135 singdollaria, joten eihän tuo mitään halpaa huvia ollut, mutta eipähän ole painamassa matkalaukussa. Väitti muuten tuo mun vaaka, että paketti ois painanu vaan reilut viis kiloa, joten pitää muistaa toi parin kilon heitto, kun alan matkalaukkua punnita. Kävin hakemassa myös sen 60 dollariani pois, poikkesin viimeisen kerran Business Schoolilla tulostamassa pari paperia ja palasin takaisin.

Illaksi lähdin sitten vielä shoppailemaan Raffles Cityyn. Espritistä löytyikin yksi valkea kauluspaita ja yksi toppi (sellainen virallisemman oloinen). Ruokapaikan löytäminen perjantai-iltana osoittautui melkoisen vaikeaksi, kun kaikki food courtit oli täpötäynnä. Onnistuin kuitenkin löytämään itselleni pitkän kiertelyn ja odottelun jälkeen paikan, ja pain ahdoinkin taas itseeni mangoa, ananasta, tähtihedelmää ja pitkästä aikaa soursopia (olikos tämä nyt sitten se guanabana?). Takaisin palasin bussilla.

Saa nähdä, mitä teen huomenna päivällä. Alunperin oli tarkoitus mennä shoppailemaan, mutta kun kävinkin jo tänään siellä. Vaihtoehtoina on nyt joko Sentosa tai shoppailu Marina Squaressa/Suntec Cityssä. Saa nyt nähdä... Mutta illallapa olen menossa suklaabuffettiin! Viiden tähden Fullerton-hotellissa on sellainen viikonloppuiltaisin, ja valitettavasti kuulin tästä vasta pari päivää sitten. Koska mulla ei ole oikeen enää ketään, ketä pyytää mukaan, kun kaikki on lähtenyt/lähtee, rohkaisin mieleni ja varasin paikan yhdelle. Päätin, että jos selvisin yksin viikon Sydneyssä ja kävin yksin katsomassa operettiakin Sydneyn oopperatalossa, niin olen kyllä tarpeeksi itsenäinen mennäkseni yksin myös suklaabuffettiin. Viimeisenä iltanani Singaporessa siis pukeudun nätistä ja suuntaan Fullertoniin maistelemaan erilaisia kaakaoita ja suklaaleivoksia ja dippailemaan hedelmiä suklaasuihkulähteeseen. Taitaa tulla ihan sopiva lopetus vaihdolle siinä. Lisäksi huomenna tai sunnuntaina vielä vähän lekottelua rannalla palmujen alla. Ja sunnuntai-iltana sitten lento Bangkokiin. Ei kuulosta pahalta viikonloppusuunnitelmalta ollenkaan.

EDIT: Kuin kaksi marjaa?

Josh Hartnett - Tapani Vire

Nyt tekisi mieli kiroilla, ja paljon

Huomasin juuri kadottaneeni Soneran sim-korttini. Se on ollut mulla visusti yhdessä lompakon taskussa (sellaisessa, missä ei ole rahaa), mutta ilmeisesti se on sieltä kuitenkin onnistunut tippumaan (ehkä olen vahingossa avannut sen taskun jossain vaiheessa hetkellisesti tms). Muistelisin nähneeni sen siellä vielä eilen, mutta äsken kun aioin vaihtaa sen hetkeksi puhelimeen, ei korttia ollutkaan enää missään. Ei koko rahapussissa. Ei käsilaukun pohjalla. Ei kämpän lattialla. Ei ollut myöskään unohtunut mihinkään pöydille. Joten taitaa olla mennyttä se kortti. Aargh! Mullahan kyllä täällä on toi SingTelin kortti, mutta siitä ei taida oikein Bangkokiin riittää. Yritän käyttää nyt puhelinta säästeliäästi, että olis Bangkokissa sen verran rahaa, että pystyisin ilmottamaan päässeeni perille yms. Katsoin tuossa Soneran sivuilta, että Suomessa saan kyllä helposti Soneran palvelupisteestä uuden kortin, mutta en palattuani ehdi sitä tehdä moneen päivään (kun olen Tallinnassa). Joten älkää nyt yrittäkö soittaa tai tekstata mun Suomen numeroon, en tule saamaan niitä viestejä/puheluita. Ja turha odottaa multa myöskään vastaustekstareita Singaporen numerosta. On se niin hienoa menettää puhelinnumeronsa pariksi viikoksi juuri keskellä työnhakua... Voi prkl.

Itsenäisyyspäivä Sentosalla

Aloitanpa nyt sanomalla, että epäilen kovasti, että äiti ja Lotta ei puhu eilisissä kommenteissa samasta Heidistä, tai sitten mulle on jotain jätetty kertomatta.

Mitä taas Jennin kommenttiin tulee, niin valitettavasti olen saanut kuulla tähän mennessä niin Rantasalmelta, Oulusta kuin Jyväskylästäkin (ja nyt siis myös Helsingistä), että lunta ei ole ja vettä sataa. Sielläpä vietätte kauniin talvista itsenäisyyspäivää, kun minä lekottelen rannalla :). Lotan ei muuten tarvitse raahata sitä lumitykkiä ihan Helsinki-Vantaalle asti. Mun puolesta Helsingissä saa olla musta joulu, mutta Rantsulla ei. Joten jos vaikka Lotta sijottaisit sen jonnekin tonne Kuortin kohille, käännyn sieltä takas jos ei lunta näy :). Niin, ja Nini-pieneen sitten. Vauvat kasvaa niin nopeasti isoiksi, ja viimeisten viiden vuoden ajan on meidän perheessä koko ajan ollut pikkuinen ihailtavaksi, joten tuntuuhan se haikealta, että nyt on kummin Niniäisestäkin tullut iso tyttö... Mutta niin siinä vaan yleensä tuppaa vääjäämättä käymään. Joko se alkaa pitää samanlaista showta kuin Indi, onko teillä pian kaksi tyttöä pöydällä tanssimassa ja laulamassa leikisti mikrofoniin, vai keskittyykö Nini edelleen pikkuäiteilyyn?

Sitten taas paluu tähän päivään. Vaikka sää ei aamulla parhaalta mahdolliselta näyttänytkään, suuntasin Sentosalle, tarkoitus kun oli rannalla käymisen lisäksi käydä katsastamassa myös vielä yksi nähtävyys, Images of Singapore. Sentosan bussiin vaihtaessani alkoi ripotella vettä, mutta suuntasinkin perillä heti sinne näyttelyyn. Kyseessä oli siis paikka, missä vahanukeista tehtyjen asetelmien avulla esiteltiin Singaporen historiaa ja eri kulttuureja. Ihan kiva oli, vaikka välillä vähän jotenkin karmivia ne nuket, jotka välillä vielä alkoi puhua jostain nauhalta. Ja hyvä että uskalsin kävellä läpi osion, jossa toista maailmansotaa mallattiin pienellä pätkällä hämärää viidakkoa, jossa oli sotilasnukkeja ja nauhalta kuului jatkuva tulitus. Ehkä mulla vaan on liian hyvä mielikuvitus...Lisäksi siellä oli muutama ihminenkin, joten kerran sain melkein sydärin, kun "vahanukke" alkoikin selittää mulle, miten malaijit asui 50-luvulla.

Selvittyäni kuitenkin loppuun kohtalaisen vähäisin sydänvaivoin (ja erittäin vähäisin valokuvin, koska kameran akku päätti loppua kesken) sain ilokseni huomata sään parantuneen. Aurinko jopa yritti pilkistellä pilvien lomasta! Suuntasin sitten suoraan Siloso Beachille ja majoituin sellaisen pyöreän katoksen alle, jonka pylvääseen nojaten oli hyvä lukea kirjaa ja syödä BreadTalkista ostettuja eväitä. Katos ei varsinaisesti suojannut ainakaan loppuajasta enää alhaalta paistavalta auringolta, mutta lotrasin kyllä reilusti aurinkorasvan kanssa. Olen edelleen kuorrutettu aurinkorasva-hiekkakerroksella, vaikka pyyhkeen päällä istuinkin. Rannalla se hiekka vaan pyrkii pääsemään kaikkialle. Kävin myös kahlailemassa vesirajaa pitkin jonkin matkaa, jonka jälkeen jatkoin vielä lukemista. Yhteensä kolmisen tuntia taisin rannalla istuskella ja kahlailla. Välillä vaan katselin edessäni avautuvaa maisemaa: hiekkarantaa, palmuja, merta ja redillä odottavia rahtilaivoja kauempana... Joo, Singaporen rannoilta ei ole kovinkaan paratiisimaiset näkymät, mutta toisaalta valtavia rahtialuksia on välillä ihan kivakin seurata. En meinannut millään malttaa lähteä pois, kunnes yhtäkkiä vain tuli tunne, että nyt riitti. Keräsin kamani ja siirryin matkamuistomyymälän kautta takaisin mantereelle (tai isommalle saarelle) ja ostoskeskuksen kautta bussilla PGP:n.

Joten hiekkarantaa ja palmuja kuului mun itsenäisyyspäivään. Lupailin itselleni, että jos saan pakattua ajoissa, voisin vielä sunnuntaina ennättää Sentosalle hetkeksi. Tuntui vain niin haikealta istua siinä lämmössä, palmujen katveessa ja tietää, että reilun viikon päästä sellainen maisema on haave vain, ja katselen joko surkean mustaa joulukuista maisemaa tai hyvällä onnella jonkinmoista lumikerrosta uudessa toppatakissani palellen. Ja kaikenlisäksi kun tietää, ettei ihan pian pääse samanlaiseen paikkaan uudestaan... Kyllä, odotan jo kauhulla paluushokkia.

Huomenna olen menossa ainakin illalliselle sen ryhmätyöryhmäni kanssa. Soittelivat tuossa ja kyselivät, mitä haluaisin syödä. Alustavasti päädyttiin vietnamilaiseen, mutta saa nyt sitten huomenna nähdä. Aamupäivällä käyn heittämässä paketin postiin (joten se pitäisi nyt viimeistellä) ja iltapäivällä tuleekin se tupatarkastaja. Sen jälkeen jää pari tuntia aikaa, voisi varmaan hoidella paperitöitä ja alkaa vaikka pakata. Tai eihän minua tietysti mikään estä lähtemästä kaupungillekaan jo aiemmin, kun tapaamispaikaksi on sovittu City Hall-MRT-asema klo.18.30. Mutta kun ne paperihommat ja pakkaaminen on hoidettava jossain välissä kuitenkin...

Kotona taitaa olla nyt piparkakut paistettu. Saapa nähdä, soittavatko vielä myöhemmin mulle. Täytyy kyllä sanoa, että kaikista itsenäisyyspäivän traditioista (ja täällä niiden puuttumisesta) huolimatta ei ole ollenkaan koti-ikävä. Tässä lähiviikkoina kun on tiennyt, että kotiin pääsee kohta joka tapauksessa, on alkanut iskeä tää Singapore-ikävä jo ennakkoon. Hassua, mun alkupään blogaukset teille on kulttuurishokin sävyttämiä ja nyt loppupäässä en muusta puhukaan kuin siitä, miten en haluaisi lähteä ihan vielä :). Koittakaa kestää, tätä se on...

Shoppailua jälleen

Kylläpä nyt harmittaa. Suomeen palattuani on Alavudella käydessä pakko käydä Palmrothin tehtaanmyymälässä Virroilla ja ostaa sieltä talvisaappaat, ostin nimittäin itselleni tänään talvihameen. Musta, vuorillinen, A-linjainen ja kiva, nyt vaan puuttuu ne saappaat enää. Pakko siis sellaiset hankkia.Voi kuinka ikävää :).

Tänään siis käytin taas päiväni Orchardilla. Kävin ensin päivällä sopimassa siitä, milloin tulevat tarkastamaan huoneen (torstaina klo.14.15) ja sitten suuntasin bussilla shoppailemaan. Kävelin Ngee Annin kohdilta Plaza Singapuraan poikkeillen välillä kaupoissa. Valitettavasti puolessa välissä matkaa alkoi rankkasade, mutta onneksi oli sateenvarjo mukana. Siitä tosin ei ollut paljon apua, kun katu lainehti vettä. Jalat kastui kyllä ja askeleitaan piti vähän varoa, kun sade aiheutti muutaman sentin vesikerroksen tielle. Plaza Singapuran edustan portaat oli muuttunut vesiputoukseksi. Ihan oikeasti! Piti ihan katsoa kahteen kertaan, että onko siinä sittenkin vieressä porrasmallinen suihkulähde. Ei ollut, kyllä ne oli ihan ne portaat, joita pitkin sadevesi virtasi alaspäin. Yritin suojella ostoksiani ja itseäni parhaani mukaan sateenvarjolla, mutta hameen takaosa ja vähän selkää kastui silti, sääristä nyt puhumattakaan.

Kopitiamissa kävin taas ahmimassa itseni täyteen hedelmiä. Suunnitelma alkaa ehkä toimia: mangoa, ananasta ja tähtihedelmää olisin saanut ahdettua itseeni loputtomiin, mutta jackfruit alkoi lopussa vähän tökkiä (vaikka sitä oli vain muutama pala) ja yhtä uutta hedelmää jäi yksi pala syömättäkin.

Huomenna ajattelin juhlistaa itsenäisyyspäivää menemällä Sentosalle. Torstaiaamuna käyn viemässä paketin postiin ja iltapäivällä onkin se huoneen tarkastus. Illalla kai olen menossa sen yhden ryhmätyöryhmäni kanssa Geylangiin. Perjantaina pitää hoidella vähän lähtöasioita ja lauantaina ajattelin käydä vielä shoppailemassa Esplanaden suunnalla (CityLink, Suntec City...) ja varmaan jossain siellä viimesellä illallisella. Sunnuntai sitten varmaan meneekin pakkaamiseen jne. Siinäpä olis mun viimeset päivät pähkinänkuoressa. En mä halua vielä lähteä :(. Tavallaan kyllä olen innoissani kotiinpaluusta, mutta toisaalta tänne jää hedelmät ja lämmin sää ja shoppailu ja halpa ruoka ja paljon muuta. Yrittäkää nyt edes sinne Suomeen saada lunta ja pakkasta ennenkuin palaan, mä kun uskottelen itselleni koko ajan, että kotona on White Christmas ja Winter Wonderland. Mä käännyn Helsinki-Vantaalta takas, jos ei oo lunta maassa! Että silleen.

Shoppailua poikaseurassa

Olin jo päättänyt alustavasti lähteä tänäänkin Orchardille katselemaan ensimmäisen adventin menoa ja meininkiä, kun aamulla suihkusta tullessani ehdin juuri kuulla puhelimeni lopettavan soimisen. Tuanhan se oli ollut, ja soitin tietysti heti takaisin. Hän pyysi minua shoppailemaan itsensä ja ystävänsä kanssa, ja sehän sopi minulle mainiosti, kun oli kerran alunperinkin ollut suunnitelmissa. Alkuiltapäivästä suunnattiinkin siis Tuanin ja hänen mauritiuslaisen ystävänsä kanssa kohti Plaza Singapuraa, tosin minulle tavallisesta poiketen bussilla. En tiennyt, että niin läheltä PGP:tä pääsee niin helposti bussilla Orchardille, olisi säästänyt multa aika paljon aikaa monesti. Toisaalta, osaanpahan käyttää mahdollisuutta hyväksi nyt vielä viimeisen viikon ajan.

Plaza Singapurassa kierreltiin kauppoja ja Tuanin ystävä osti itselleen housut. Syötiin Kopitiamissa (riisiä ja satayta indonesialaisesta kojusta) ja käytiin korjauttamassa Tuanin kello Raffles Linkissä. Kyllä muuten poikia huvitti, kun minä tiesin heitä paremmin, missä mikäkin ostoskeskus on ja miten sinne metrolla parhaiten pääsee, vaikka olen ollut täällä vähemmän aikaa. Nauroin vain, että kyllähän mun nyt tyttönä tollaset pitää tietää, onhan mulla ollut jo yli neljä kuukautta aikaa oppia :).

Lopuksi Tuanin ystävä halusi vielä käydä ostamassa matkamuistoja Chinatownista, josta otimme lopuksi bussin takaisin lähelle PGP:tä. Opin siis kaksi ihan uutta bussireittiä tänään! Itse en ostanut mitään, en oikein osaa shoppailla vieraiden ihmisten seurassa. Toisaalta olen kaikki joululahjat jne jo ostanutkin, mitään ei ole enää pakko hankkia. Alan olla aika "valmis" Singaporen suhteen, kaikki alkaa olla nähty ja tehty. Sentosalla aion vielä viimeisen kerran käydä joku päivä. Ja niin, olisihan se hyvä aloittaa siivoaminen ja pakkauskin pikapuoliin...

Mitä muuten tulee tuohon Jonin pelkoon mun mustaksi muuttumisesta, niin ei se aivan perusteeton ole ;). Näin nimittäin viikolla ensimmäistä kertaa paikallisen naisen, jonka sääret oli vaaleammat kuin mun. Yleensä kellään ei ole mun sääriä valkoisempia, kun Suomessa pitäydyn niin tiukasti farkuissa, mutta täällä on tullut tuota hametta pidettyä aika paljon. Kyseisellä naisella olikin aurinkovarjo tiukasti suojaamassa paahteelta, joten taisi muutenkin pitää tarkkaa huolta vaaleasta hipiästään. Ja minä kun taas yritän saada epätoivoisesti edes jonkinlaista väriä pintaan ennen paluuta...

Heatherin lähtiäiset ja päivä Orchardilla

Heather siis lähti, ja seuraavan viikon aikana kuuluu lähtevän moni muukin (minä mukaanlukien sunnuntaina). Siellä se Heather nyt istuu lentokoneessa. Mulla ei olekaan enää mitään oikeutta valittaa 12 tunnin lentomatkasta Bangkokista Helsinkiin, kun Heatherin kotimatka kestää 24 tuntia...

Eilen sitten käytiin sillä jäähyväisillallisella, tosin ei Esplanadella vaan Harbour Frontissa ihan perus-hawker centerissä. Mukaan lähti aika paljon porukkaa, kun samalla juhlistettiin Christianin (Sveitsi) ja Junen (Japani) syntymäpäiviä. Itseasiassa meitä taisi olla parisenkymmentä ja mukaan liittyi vielä paikan päällä lisää porukkaa. Mun tutuista oli paikalla mm.Heather, Kim, Devika, Irene (jonka kutsumanimi on oikeastaan Stacy, mutta jota alkusekaannusten takia melkein kaikki täällä kutsuvat Ireneksi), Asma ja Lekan. Söin paistettua kana-riisisekoitusta ja pari satay-tikkua. Jälkiruuaksi saatiin vielä pienet palat suklaakakkua, jonka jotkut oli käyny ostamassa. Ihan kivaa oli. Tosin lähdössä meni varsin kauan, kun sen lisäksi että täällä kaikki on muutenkin myöhässä aina, jotkut olivat siinä käsityksessä että lähtö on puoli tuntia myöhemmin kuin sovittu. Joten ainaisen myöhässäolon takia päästiin lopulta lähtemään tunti alkuperäisestä tapaamisajasta...

Takaisintullessa Heather jätti hyvästit aika monelle yksi kerrallaan, kun kaikki lähtivät kuka mihinkin viettämään loppuiltaa, joten kun lopulta tuli PGP:ssä minun vuoroni (olin melkein viimeinen) Heather-parka ei kestänyt enää, vaan alkoi halatessamme itkeä (vaikka oli todella innoissaan kotiinlähdöstä eikä tuntunut siltä, että kovasti jäisi Singaporea kaipaamaan). Kyllä taisi minunkin ääneni viimeisessä "bye":ssa värähtää mutta silmät kuivina onnistuin kämpälleni kävelemään (kun olin ensin varmistanut kahteen kertaan, että Heather on ihan okei, lohduttanut, että hän pääsee kuitenkin kotiin pian ja sanonut tulevani joskus käymään USA:ssa, joskaan en tiedä milloin ja missä). En kyllä yhtään epäile, ettenkö vuodattaisi muutaman kyyneleen viimeisenä iltanani täällä. Kyllä minä jään kaipaamaan Singaporea, tai oikeastaan ehkä enneminkin huoletonta vaihtarielämää. Suomessa kun on taas edessä paluu arkeen.

Tänään kulutin päiväni Orchard Roadilla. Katselin vain ostoskeskuksia, kävelin ympäriinsä, katselin joulukoristeita ja ihmisiä, kuuntelin kaiuttimista pauhaavia joululauluja ja nautin lämmöstä ja tunnelmasta. Jotenkin tykkään siitä, että Orchardilla näkee aina paljon turisteja, se tuo oman lisänsä tunnelmaan. Yksi asia lisää, mitä tulen kaipaamaan (hedelmien ja lämmön lisäksi) on valtavat kirjakaupat: melkein taas eksyin Kinokuniyaan. Tai oikeastaan eksyinkin, muttei kauppa nyt sentään niin iso ole, etteikö yhtäkkiä kirjahyllyjen takaa tulisikin vastaan juuri se osasto, jonka hetkeä aiemmin ohitti. Kävin myös ahmimassa itseni täyteen hedelmiä (mangoa, siivu ananasta, pari siivua kiiviä, pari mansikkaa, tähtihedelmää, pari palaa verigreippiä) Kopitiamissa ja jälkiruuaksi nautin vielä annoksen suklaajätskiä. Tarkoituksena on syödä itseni niin täyteen hedelmiä viikon aikana, ettei tule ihan heti ikävä. Se vain voi olla vaikeata, kun olen aina ollut kauhea hedelmäsyöppö. Voisin helposti syödä kerralla kilon satsumia tai persikoita tai nektariineja tai oikeastaan melkein mitä vaan hedelmiä, banaaneja ja omenoita lukuunottamatta. Mutta suunnittelin kyllä ottavani joku päivä kirjan tai lehden mukaan Plaza Singapuran Kopitiamiin, ostavani valtavan annoksen hedelmiä (jotka ne paloittelee siellä suupaloiksi, jotka sitten poimitaan lautaselta puutikulla) ja nauttivani!

Loppuun vielä pari kuvaa.

Christian ja June leikkaavat yhdessä synttärikakkua.

Ngee Ann Cityn aulassa oli ihan pienenpieni joulukuusi.

Vielä eilisestä

Eilen siis kiirehdin kirjoittamisen jälkeen illalliselle PGP:n kanttiiniin Tuanin ja hänen ystäviensä kanssa. Tuan halusi minun maistavan tom yam beefiä, eli naudanlihaa, kalakakkua, kalapullia ja vihanneksia tulisessa keitossa riisin kera. Ihan hyvää oli, vaikka liemi tosiaan oli tulista, joten loput jäi syömättä kun riisi loppui (mutta riisiä olikin lautasellinen erikseen, joten ihan kunnon ateria tuli). Mukaani otin englanninkielisen valokuvakirjan Suomesta, joka olikin ehdoton menestys pöydässä. Jokainen vuorollaan halusi katsella kuvia, ja varsinkin talvi- ja ruskakuvat herättivät ihastusta. Myös porojen pieni koko kummastutti: miten ihmeessä sellaiset pienet eläimet jaksaa vetää isomahaista joulupukkia? :) Lopuksi lahjoitin kirjan Tuanille kiitokseksi siitä, että tuli mua vastaan lentokentälle ja on näyttänyt Singaporea. Tuan pitikin kirjasta ja sen kuvista kovasti ja kiitteli vielä jälkikäteen tekstiviestilläkin.

Tänään menen illalla Heatherin ja joidenkin muiden kanssa syömään ilmeisesti siihen Esplanadella olevaan hawker centeriin (siis siihen, jossa syötiin kansallispäivänä - miten siitä voi muka olla jo kohta neljä kuukautta?!), koska on Heatherin viimeinen ilta ja viimeisenä iltana pitää kuulema ehdottomasti saada hawker center-ruokaa ja tiger beeriä ;). Käsittämätöntä, että ihmiset alkaa jo lähteä, vastahan lukukausi alkoi! Mullekin tulee yhä enemmän sellainen tunne, etten haluaisi lähteä ihan vielä... Reilu viikko vielä/enää aikaa nauttia Singaporesta!

Loppuun vielä kuva eiliseltä. Sultan Mosque ja sille johtava kävelykatu, jota reunustavat lähinnä turistikrääsäkaupat. Palmuja ja moskeija, kunnon eksotiikkaa. Pidän kyllä Singaporesta juuri sen takia, että liikekeskustan toimistopilvenpiirtäjien lisäksi löytyy tällaistakin maisemaa.