1.7.06

Matkakuume kasvaa

Olen siis lähdössä Singaporeen 26.7. ja tarkoituksena on kirjoitella tähän blogiin kuulumisistani paikanpäällä, jotta kaikkien kiinnostuneiden on helpompi seurata elämääni vaihdossa. Aion myös lisäillä valokuvia, kunhan saan hankituksi digikameran. Kirjoituksiani saa ja pitääkin kommentoida, jonka pääsee tekemään tuolta kirjoituksen alapuolelta comments-linkistä. Kaikki blogissa näkyvät ajat ovat Singaporen aikaa, eli 8 tuntia Greenwichiä edellä (+5 tuntia Suomen aikaan kesällä, +6 talvella) ellei toisin mainittu. Kirjoituksen yläreunasta näkyy kirjoituspäivämäärä ja alhaalta kirjoitusaika.

Koska minulta on kyselty, miksi päätin lähteä vaihtoon juuri Singaporeen, listaan tähän nyt ne tärkeimmät syyt. Eivät ole numeroinnista huolimatta missään tärkeysjärjestyksessä, vaan siinä, missä tulevat juuri nyt mieleen.

1. Olen aina halunnut vaihtoon jonnekin kauas, jonnekin, mihin muuten ei ehkä tulisi mentyä kuin lomalle. Kauas lähtemistä tukee myös se, että saan matkani rahoittamiseen melko hyvin apurahoja - kannattaa siis mennä kauemmas, kun kerrankin on mahdollisuus. Eurooppaa vaihtokohteena en edes harkinnut. Australia on ollut pitkäaikainen unelmani, mutta koska siellä ei koulullamme ole yhteistyöyliopistoja, hylkäsin sen vaihtoehdon. Olin pitkään harkinnut myös Kanadaa, mutta jo ensimmäisen kerran mahdollisten vaihtoyliopistojen listan nähdessäni huomasin, että Singapore kiehtoo minua ajatuksena.

2. Halusin jotain erilaista - mutta ei kuitenkaan liian erilaista. Singapore kuulostaa suomalaiselle eksoottiselta kohteelta, mutta on loppujen lopuksi hyvin "helppo" vaihtoehto mm. siksi että englanti on yksi virallisista kielistä ja opetuskielenä yliopistossa.

3. Olen asunut koko ikäni pienillä paikkakunnilla: Rantasalmella (vajaa 5 000 asukasta), Savonlinnassa (n.30 000 asukasta) ja Mikkelissä (n.50 000 asukasta). Suurin kaupunki, jossa olen pelkkiä lomamatkoja pitempiä aikoja oleskellut on Oulu, jossa asukkaita on jotain 100 000. Olen siis myös nuoresta asti haaveillut pääseväni asumaan oikeassa suurkaupungissa, ja Singaporessahan asukkaita on n. 4,5 miljoonaa.

4. Päätökseeni kieltämättä vaikutti myös koulun maine. National University of Singapore on Aasian, ja samalla koko maailman parhaita yliopistoja. Esimerkiksi Times on rankannut yliopiston maailman 22. parhaaksi ja Aasian 3.parhaaksi. Lisäksi tulee tietysti myös Singaporen itsensä maine business-kaupunkina.

On niitä sitten muita pienempiäkin syitä, miksi Singapore vain kiehtoo minua. Siirtomaamenneisyys, maine erittäin tiukkana ja järjestelmällisenä paikkana (kukapa ei olisi kuullut maasta, jossa purukumi on kielletty kokonaan?!), eksoottinen sijainti, helppo matkustella naapurimaihin jne. Odotan siis lähtöä jo innolla, mutta kyllä jännittääkin hirveästi!

1 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

heiiiii!! Mie en ole kuullu maasta jossa purkka on kielletty (=

29/7/06 23:19  

Lähetä kommentti

<< Home