Sirje Singaporessa

Bangkok ja kotiinpaluu

2006-12-20T14:21:00.000+08:00

Kotona ollaan. Tai ei oikeastaan, Suomessa kyllä, mutta kirjottelen tätä Alavudella Tapanin perheen luona. Rantasalmella olen ehtinyt tässä välissä viettää reilut seitsemän tuntia torstain ja perjantain välisenä yönä, sitten suunnattiin jo kohti Tallinnaa. Sieltä maanantai-iltana Suomeen, yö Aikun ja Jennin luona ja eilen aamulla kohti Alavusta. Rantsulle palaan perjantaina.

Bangkok ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Sunnuntai-iltana lentokentällä alkoi kurkku tuntua oudolta ja Bangkokissa hotelliin saapuessani se oli jo kipeä. Maanantaiaamuna olo tuntui flunssaiselta. Jaksoin aamupalan jälkeen käydä kävelemässä hotellilta poispäin, mutta piti luovuttaa, kun jotenkin ei jaksanut mihinkään keskittyä. Ostin sitten paluumatkalla 7-elevenistä Strepsilsejä (kiitos, globalisaatio!) ja siirryin hotellin uima-altaalle lepäilemään. Illalla tilasin elämässäni ekaa kertaa ruokaa huonepalvelusta. Hyvää oli, eikä Bangkokin hinnoilla kovin kallistakaan. Maksoin n.12 euroa illallisesta, juomasta ja jälkiruuasta huoneeseen kannettuna.

Tiistaiaamuna olo oli vielä kipeämpi, ja aamupalan jälkeen nukuinkin pari tuntia. Taisi olla kuumetta, kun ilmastoitu hotellihuone tuntui paremmalta kuin se allasalue. Pienellä kävelyllä jaksoin taas käydä, mutta siitä tuli vaan huonompi olo, joten vietin loppupäivän lepäillen ja katsellen leffoja.

Keskiviikkona olo oli vähän parempi, joten jaksoin kävellä ostosalueelle ja kiertää yhtä ostoskeskustakin. Shoppailuun en kuitenkaan oikein jaksanut vielä keskittyä, joten uima-altaalla taas vietin muutaman tunnin. Tuli todellakin lepoloma noista kolmesta päivästä, mutta on sitä huonompiakin paikkoja potea flunssaa kuin hotellin uima-allas. Harmittaa kyllä, kun en niitä suunnittelemiani nähtävyyksiä jaksanut käydä katsomassa. Täytyy mennä Bangkokiin joskus toiste.

Yleiskuva kaupungista Singaporen jälkeen oli kyllä kulttuurishokki. Ränsistynyttä, likaista ja saasteista Singaporen siisteyden ja puhtauden jälkeen. Olihan siellä kyllä paremmankin näköisiä alueita, ja temppelit oli hienoja. En tosin tykännyt bangkokilaisten tuktuk-kuskien jne asenteesta, kun kaikki huuteli perään ja tarjosi kyytiä, yritti "ystävystyä", että saisi bisnestä jne. Tuli sellainen tunne, että täällä pilkataan turisteja ja niitä vedätetään niin paljon kuin vain mahdollista. Kyllä tuli heti ikävä Singaporea.

Torstaina sitten lähti lento klo.12.30 paikallista aikaa kohti Helsinkiä, jonne saapuminen oli 18.25. Reilu kymmenen tuntia istumista keskellä päivää...Oli onneksi lukemista mukana, ja katsoin vähän myös Finnairin leffatarjontaa (valitettavasti yksi leffoista oli Perheen jalokivi, joka katsottiin Tapanin kanssa kesällä ja oltiin molemmat sitä mieltä, että on yksi huonoimmista näkemistämme leffoista - siitä tuli yksinkertaisesti paha mieli - ja jostain ihmeen syystä Finnair oli valinnut yhdeksi leffaksi Yksin kotona 2: Eksynyt New Yorkissa...Lähinnä siis katselin Lady in the Wateria, joka oli sekin pettymys). Jossain kolmen tunnin kohdalla oli eka tylsistyminen, kun tajus, että on vielä seitsemän tuntia istuttava. Toinen tuli kuuden tunnin jälkeen, kun mietti, että vielä neljä tuntia... Mutta selvittiinhän siitä. Jännitin muuten, tuleeko matkalaukku perille, kun laitoin sen matkustajalle annettavan tunnisteosan lippuni takataskuun ja se jäi sinne, kun virkailija portilla irrotti siitä sen pienen osan mulle, enkä muistanut sitä ollenkaan. Olis ollut niin tyypillistä, että kun kerrankin ei ole sitä tunnistetta, laukku häviää. Ei onneksi hävinnyt ja tullistakin pääsin ongelmitta läpi. Siellähän ne oli iskä ja Tapani odottamassa. Mä ajoin Mäntsälään asti, sitten vaihdettiin kuskia, kun alkoi väsyttää. Rantasalmella oltiin siis yhdentoista jälkeen, sitten pikainen pakkaus Tallinaa varten ja nukkumaan. Matkavalmistelut piti tosin jättää vähän kesken, kun sähkökatkos yllätti. Sähköt onneksi palasi juuri sopivasti aamulla, että sain kaiken tehtyä ennen lähtöä.

Kaikki on hirveästi kyselleet, miltä tuntuu olla taas Suomessa. En oikein tiedä, oikeastaan ei kovinkaan erikoiselta. En ehkä ole vielä oikein sisäistänyt tätä juttua. Olen tosin ollut tavallista väsyneempi ja ehkä vähän ärtyisämpikin, lieneekö sitten vielä jetlagia vai jonkinlaista paluushokkia. Vielä ei ole ollut ikävä Singaporea, mutta eihän mulla ole tässä ympäriinsä matkustellessa ollut edes sellaiseen aikaa. Lisäksi pitää muistaa, että vaikka ikävöisinkin takaisin, ei sitä täysin samaa paikkaa ole enää edes olemassa: en tule enää asumaan PGP:ssä, eivätkä ne samat vaihtarit enää ole siellä (paitsi ne, jotka on vuoden, mutta suurin osa mun tutuista oli vain yhden lukukauden). Joten sitä mun ikävöimää Singaporea juuri sellaisena ei ole enää mahdollista saada takaisin.

Toistaiseksi paluussa parasta on ollut tietysti Tapani ja sen lisäksi pikkutyttöjen näkeminen taas. Jonia ja Jaanikaa on vielä ikävä, mutta joulupäivänä kai sitten nähdään mekin vihdoin. Indi ja Nini oli kyllä ihania. Nini on kasvanut hirveästi ja ihan iso tyttö nykyään, ei enää vauva ollenkaan. Mun mielestä ihan Jennin äidin näköinen. Indi sanoi ihanasti ikävöineensä minua, ja Ninikin jossain vaiheessa aamua sanoi yhtäkkiä, että "minä rakastan sinua", ja halatessa hyvästiksi taisi jonkinmoista pusuakin yrittää moiskauttaa poskelle (Indi sai raivarin pukemisesta, eikä halunnut edes halata). Toivon kovasti, että onnistuisivat tulemaan Rantasalmelle joulun jälkeen, että ehtisi viettää enemmän aikaa niiden kanssa ja tutustua Niniinkin paremmin. Jos muuta ei olekaan Suomessa muuttunut, niin ainakin se, että kummityttöni on kasvanut näiden kuukausien aikana selvästi taaperosta leikki-ikäiseksi.

Tässäpä kai tämä taas. En tiedä, kirjoittelenko tänne enää. Ehkä vielä jälkitunnelmista, kunhan oikeasti tajuan tän kotiinpaluun. Tai lisäilen vielä viimeisiä kuvia. Saa nähdä. Kiitos kaikille kuitenkin lukemisesta ja kommentoinneista ja hyvää joulua!

Viimeinen Singapore-päivä

2006-12-10T14:13:00.000+08:00

No, oikeastaanhan eilinen ei ollut ihan viimeinen päivä Singaporessa, mutta viimeinen kokonainen kuitenkin. Tänä iltana lähtee Finnairin kone klo.22.30 kohti Bangkokia, joten viimeiset Singapore-hetket ties kuinka pitkään aikaan on käsillä. Kyllä mä aion joskus tulla takaisin, edes pariksi päiväksi, ihan pakko!

Eilen aamulla sää näytti varsin sateiselta, mutta päivää kohti parani, joten kiiruhdin Sentosalle. Vietin rannalla pari tuntia. Sää oli kyllä aika tuulinen, joka oli itseasiassa melko petollista, kun ei huomannutkaan miten auringossa istui kun se tuuli vilvoitteli. Onneksi laitoin aurinkorasvaa, nyt on selvät rajat topista ja olkaimien vierustat melkein paloi, kun en tarpeeksi huolellisesti sitä tainnut levittää. Kävin myös katsastamassa vihdoin Sentosalla olevan Aasian mantereen eteläisimmän pisteen. Siitä tosin voidaan olla montaa mieltä, Singaporehan on saari ja Sentosa vielä pikkusaari sen edustalla, ja sitten vielä se eteläisin kohta oli kanssa pikkusaarella, mutta ne ilmeisesti laskee sen mantereeksi, koska välillä menee tiet (ja viimeisenä riippusilta). Pari kuvaa vielä viimeisestä rantapäivästä tähän.

Niin kauas kuin silmä siintää/nään rahtilaivoja rahteineen... Näkymä eteläisimmältä kohdalta.

Palawan Beach, Sentosa.

Kämpällä kiirehdin suihkuun ja valmistauduin iltaan. Tasan kahdeksalta saavuin Fullerton-hotelliin ja pääsin suklaabuffetin kimppuun. Kyllä sitä suklaata riittikin! Tarjolla oli suklaasuihkulähteen ja siihen dipattavien mansikoiden, ananas- ja melonipalojen, pikkuleipien ja vaahtokarkkien lisäksi valtava valikoima erilaisia suklaakakkuja, konvehteja ja leivoksia, sekä suklaavanukkaita jne pienissä annoskipoissa. Valitettavasti en millään jaksanut edes maistaa kaikkia: ähky tuli jo kun olin ehtinyt vasta dipata pari lautasellista ja maistaa ehkä puolia valikoimasta. Erilaiset kaakaot jäi valitettavasti maistamatta kokonaan, ei vaan jaksanut! Paikalla sattui muuten olemaan myös muutama muukin vaihtari: suomalainen Annika, jonka olen tavannut kerran aikaisemmin, sekä hänen seurassaan saksalainen ja norjalainen tyttö. Pyysivät minua sitten liittymään seuraansa, joten en ollut ihan yksin. Kymmenen jälkeen pyysin laskun ja lähdin kämpälle, kun alkoi tulla selväksi, että vaikka miten odottaisin, en kertakaikkiaan jaksaisi ahtaa itseeni enää yhtään haarukallista suklaakakkua. Ja tässä sitten kuvia.

The Fullerton Hotel. Viiden tähden paikka. Näkee jo rakennuksesta, ettei mitenkään halpa.

Lady in Black ja suklaasuihkulähde.

Herkkua on siinä monenlaista, mooooneeenlaaaista. Vettä ja teetä/kahvia kantoivat lisää, minkä ehtivät.

Koristeena oli myös ihan pikkiriikkinen piparkakkulinna.

Tänään olen pakkaillut, alkaa olla loppusuora menossa. Lahjaongelma ratkesi helposti: ensimmäisessä punnituksessa matkalaukkuni oli niin painava, että kaikki turha oli vain kylmästi karsittava pois. Heihei, tuulikello! (Äidille muuten: Tuan ei suinkaan kohteliaasti ajatellut minun uskontoani, kyllä se on myös hänen uskontonsa. Täällä on aika paljon kristittyjä, ja kaikki uskonnollisempia kuin suomalaiset yleensä.) Käsimatkatavaroihinkin taitaa tulla uusi ahtamisennätys. Kyllä tuo varmaan nyt menee juuri ja juuri alle sen 20 kilon, näkee sitten lentokentällä, paljonko jää varaa ostaa tavaraa Bangkokista. Tuostahan tosin kyllä jääkin Bangkokiin vielä muutamia purnukoita ja takki tulee sitten lentokoneeseen mukaan. Tuossa on vielä sekin, että muuten olisi helppo vähentää laukun painoa siirtämällä tavaraa käsimatkatavaroihin, mutta kun mitään nestemäistä ei saa enää koneen sisälle viedä. Siksi siis esim. meikit pitää pakata ruumaan. Loppupäivä tässä meneekin raahatessa roskia roskiin ja tavaraa kierrätykseen.

Muttamuttamutta! En minä halua jättää Singaporea vielä, kun ei tiedä, milloin tulee takaisin! Onhan se kiva päästä kotiin, mutta tämä sää! Ja hedelmät! Ja halpa ruoka! Ja eläminen miljoonakaupungissa! Ja juuri kun tutustuin paikallisiin paremmin! Ja palmut! Ja hiekkarannat! Ja matkailumahdollisuudet! Jajaja...! Eeeeeen halua!

Toisaalta, kukaan ei pian varasta jääkaapista mitään. WC ja suihku on aina siistit (ja jos ei ole, niin oma moka), eikä tarvitse jonottaa siihen parhaaseen koppiin. Ei pikkumuurahaisia. Ei ällömakeita mehuja ja limpparia. Ei jatkuvasti joka paikka hiessä ja naama kiiltävänä. Hyvänmakuinen kraanavesi. Sauna. Ruisleipä. Tuoreita kasviksia ruuan kanssa. Kaikkea ruokaa ei uppopaistettu rasvassa. Ihmiset ei tuki katuja kävelemällä etanavauhtia. Vuodenajat. Sisällä ei tarvitse jäätyä. Kylmä juoma ei maksa enempää kuin huoneenlämpöinen. Pesukone oikeasti puhdistaa myös tahrat. Vaatteet kuivaa nopeammin. Nettiyhteys, joka toimii. Vähemmän byrokratiaa. Isoveli ei valvo (ainakaan samassa suhteessa). Parempi karkkivalikoima kaupassa. Muutakin ruokaa kuin riisiä tai nuudeleita. Purkkaa voi syödä julkisesti. Ja mikä tärkeintä: Tapani ja kakarat lähempänä. Ehkäpä mä pian totun Suomeenkin taas.

Bangkokissa on tarkotus vielä blogata, mutta koska siellä ei varmaan ole nettiyhteyttä huoneessa, julkaisen ne sitten vasta joulunalusviikolla. Suomeen saavun siis näillä näkymin torstai-iltana, tosin poistun taas viikonlopuksi. Soneran numero alkaa toimia 14.12. illalla. Rantasalmelle päädyn luultavasti 22.12. Yrittäkää te pärjätä hetki ilman blogia, mä yritän sopeutua kotiinpaluuseen!

Ongelmallinen lahja ja illanvietto

2006-12-08T22:01:00.000+08:00

Ensiksi kiitos Mareikelle. Minä olen nimittäin tiennyt uutisen jo jonkin aikaa, ja alkoi käydä enenevässä määrin hankalaksi väistellä äidin ja Lotan kysymyksiä siitä, mitä Marille kuuluu. Silmät kirkkaina yritin väittää, etten tiedä mitään. Nytpä on sekin ohi ja voin intoilla uutisesta yhdessä muiden kanssa.

Eilen kävivät sitten tarkastamassa huoneen. Tarkastusajaksi oli sovittu 14.15, mutta niinpä ne vaan koputteli ovella jo puolenpäivän aikoihin. Onneksi en ollut mihinkään ehtinyt lähteä. Itse tarkastus kestikin kokonaista pari minuuttia, lähinnä se katsoi päältäpäin, etten ole mitään rikkonut tai varastanut.

Tuan lähti eilen joululomaksi kotiinsa Vietnamiin, joten jätettiin toisillemme hyvästit. Itseasiassa hänellä oli minulle lahja, joka nyt aiheuttaakin pienen ongelman. Lahja on nimittäin tuulikello (ei se ongelma), jonka yläosa muistuttaa laivaa, ja jossa lukee "the blessings of the lord" (sic) eli suunnilleen "herran siunausta"(nimenomaan se ongelma). Minä kun en ole oikein sen tyyppinen ihminen, joka sisustaa millään uskonnollisella... Itseasiassahan tuossa taidetaan nyt toivottaa kyllä minkä tahansa aatelisherran siunausta, mutta tarkoituksena lienee kuitenkin ollut viitata Jumalaan. Joo, esine ei ole muutenkaan kaunis, joten en nyt tiedä, mitä sillä teen. En uskalla jättää sitä muiden poimittavaksi tänne, koska Tuan saattaisi nähdä sen ja tunnistaa. Toisaalta en myöskään haluaisi raahata sitä ylimääräisenä painona Suomeenkaan, kun tiedän, etten sitä tule esille laittamaan. Itseasiassa tämä taitaa olla ensimmäinen kerta ikinä, kun saan noin täysin oman makuni vastaisen lahjan, joten ei ole oikein kokemusta tällaisessa tilanteessa toimimisesta.

Iltapäivällä aloittelin pakkaamista ja kirjoitin pari työhakemusta. Puoli seitsemältä oltiin sovittu tapaaminen siellä City Hallin asemalla, ja tapani mukaan olin tietysti paikalla hyvissä ajoin. Jotenkin onnistuin tungoksesta löytämään Jillin, jonka kanssa käveltiin Suntec Cityyn tapaamaan Ryania. Ryan oli käynyt ostamassa Toys'R'Usista siskon- tai veljentytölleen (englanti ei tee eroa) synttärilahjan, ja ostanut samalla meille tytöille (minä, Jill, Christie) pehmoleluruusut. Suloista :) Mun punainen plyysiruusuni odottaa nyt matkalaukussa. Ruokapaikaksi valittiin Crystal Jade Kitchen-niminen kiinalainen, ja annoin Jillin ja Ryanin hoitaa tilaamisen. Juomaksi tilasivat krysanteemiteetä ja ruuaksi congeeta, eli riisipuuroa, paistettua riisiä, paahdettua ankkaa ja kampasimpukoita. Puuro oli siis suolainen lisäke, ja maistui riisipuurolta, johon on laitettu oikein runsas voisilmä. Enpä muuten tiennyt noita simpukoita syödessäni, mitä ne on. Mereneläviksi tiesin, mutta piti nyt tarkistaa netistä, mitä oikeastaan söinkään. Ruokailuvälineinä oli muuten alunperin pelkät puikot, ja vaikka olisin niilläkin selvinnyt, näytti syömiseni ilmeisesti aika kauhealta, koska Jill ja Ryan halusivat välttämättä pyytää minulle haarukan ja lusikan...

Syötyämme liittyi seuraan Christie ja lähdimme odottelemaan Zi Yangia, joka oli töissä. Sitten suuntasimme Clarke Quayhin, jossa menimme Brewerkz-nimiseen baariin. Paikka oli nimenomaan erikoistunut oluisiin, ja siellä oli niillä ihan oma minipanimokin. Helmiä sioille minun tapauksessani, valitettavasti. Tilattiin juotavat, ja tietysti ruokaakin, koska Christie ja Zi Yang eivät olleet syöneet. Ne naposteltavat oli vaan tarkotettu koko pöydälle, ja niiden loppuessa tilattiin vielä lisää...Tuli syötyä valkosipuliranskalaisia, mustekalarenkaita, jotain friteerattuja pikkukaloja, nachoja guacamolen ja salsan kanssa, ja sitten oli vielä jotain sieniäkin. Jotenkin niin singaporelaista siirtyä illallispöydästä toiseen paikkaan syömään :). Ihmeteltyäni, että juurihan me syötiin, sain selitykseksi että "ei voi juoda ilman syötävää", josta äiti varmasti on samaa mieltä. Mä join jonkinlaista hedelmäolutta, jonka piti muka maistua kirsikalle, mutta mun mielestä se maistui vaan tavallista vähemmän katkeralle oluelle. Ehkä siitä joku enemmän juova olis sen kirsikan maun erottanu sitten.

Oli kyllä kiva ilta. Juteltiin kaikenlaista ihmissuhteista ja muusta. Itseasiassa yhdessä vaiheessa iltaa oltiin minä ja Ryan niin eri mieltä aiheesta "esiaviollinen seksi", että oli pakko lopettaa keskustelu, kun kävi täysin selväksi, että kumpikaan ei vaan tule ymmärtämään toisen näkökantaa, vaikka miten selittäis. Halusivat muuten nähdä Tapanista kuvan, ja mulla sellainen sattuikin kännykässä olemaan. Olivat kovasti sitä mieltä, että Tapani on hyvännäköinen ("me ei sanota tätä vaan sun takia") ja näyttää itseasiassa Josh Hartnettilta. On kuulemma sellainen "luotettava, mutta hyvännäköinen"-look. Eipä ole kyllä aiemmin tullut Josh Hartnett mieleen, muttei tuo Tapani kovin pahoillaan tuntunut vertauksesta olevan. Illan päätyttyä Christie oli vielä ystävällinen ja heitti mut autolla kämpälle, koska kello oli jo yli puolenyön.

Tässäpä sitten taas muutama kuva.

Pöydän antimet. Minun lasini on tuo puolipallon muotoinen.

Koko porukka. Vasemmalta Sirje, Jill, Zi Yang, Ryan, Christie.

Seurueen naiskauneutta, eli Christie, minä ja Jill. Poikien mukaan "Sirje on ainoa, joka näyttää [tässä kuvassa] normaalilta".

Tänään oli tarkoitus herätä puoli kymmeneltä, että ehtisin juosta toimistoissa hoitamassa asioita. Enhän mä itseäni ylös saanut ennenkuin melkein tuntia myöhemmin...Juu, on tuo unirytmi täällä vähän erilainen kuin kotona. Vein kuitenkin ensiksi viimeisen kerran pyykkiä pesuun ja kävin sillä aikaa PGP:n toimistossa hoitamassa lähtövelvollisuudet valmiiksi. Sunnuntaina tarvitsee sitten vaan palauttaa avain. Sain sieltä voucherin, jolla sai 60 singdollaria takaisin, mutta se piti hakea toisaalta kampukselta, joten pyykit levitettyäni otin postipakettini mukaani (en vienyt sitä eilen, kun tiesin joutuvani menemään sinne kuitenkin tänään) ja lähdin hoitamaan asioita. Olipas kiva raahata käsissä sitä 7,4 kilon painoista, 20x30x50 cm pakettia bussiin ja kapeasta oviaukosta sisään ja ulos...Selvisin kuitenkin postiin, jossa piti täyttää pari lappua ja teipata paketti kiinni. Hintaa tuli jotain 135 singdollaria, joten eihän tuo mitään halpaa huvia ollut, mutta eipähän ole painamassa matkalaukussa. Väitti muuten tuo mun vaaka, että paketti ois painanu vaan reilut viis kiloa, joten pitää muistaa toi parin kilon heitto, kun alan matkalaukkua punnita. Kävin hakemassa myös sen 60 dollariani pois, poikkesin viimeisen kerran Business Schoolilla tulostamassa pari paperia ja palasin takaisin.

Illaksi lähdin sitten vielä shoppailemaan Raffles Cityyn. Espritistä löytyikin yksi valkea kauluspaita ja yksi toppi (sellainen virallisemman oloinen). Ruokapaikan löytäminen perjantai-iltana osoittautui melkoisen vaikeaksi, kun kaikki food courtit oli täpötäynnä. Onnistuin kuitenkin löytämään itselleni pitkän kiertelyn ja odottelun jälkeen paikan, ja pain ahdoinkin taas itseeni mangoa, ananasta, tähtihedelmää ja pitkästä aikaa soursopia (olikos tämä nyt sitten se guanabana?). Takaisin palasin bussilla.

Saa nähdä, mitä teen huomenna päivällä. Alunperin oli tarkoitus mennä shoppailemaan, mutta kun kävinkin jo tänään siellä. Vaihtoehtoina on nyt joko Sentosa tai shoppailu Marina Squaressa/Suntec Cityssä. Saa nyt nähdä... Mutta illallapa olen menossa suklaabuffettiin! Viiden tähden Fullerton-hotellissa on sellainen viikonloppuiltaisin, ja valitettavasti kuulin tästä vasta pari päivää sitten. Koska mulla ei ole oikeen enää ketään, ketä pyytää mukaan, kun kaikki on lähtenyt/lähtee, rohkaisin mieleni ja varasin paikan yhdelle. Päätin, että jos selvisin yksin viikon Sydneyssä ja kävin yksin katsomassa operettiakin Sydneyn oopperatalossa, niin olen kyllä tarpeeksi itsenäinen mennäkseni yksin myös suklaabuffettiin. Viimeisenä iltanani Singaporessa siis pukeudun nätistä ja suuntaan Fullertoniin maistelemaan erilaisia kaakaoita ja suklaaleivoksia ja dippailemaan hedelmiä suklaasuihkulähteeseen. Taitaa tulla ihan sopiva lopetus vaihdolle siinä. Lisäksi huomenna tai sunnuntaina vielä vähän lekottelua rannalla palmujen alla. Ja sunnuntai-iltana sitten lento Bangkokiin. Ei kuulosta pahalta viikonloppusuunnitelmalta ollenkaan.

EDIT: Kuin kaksi marjaa?

Josh Hartnett - Tapani Vire

Nyt tekisi mieli kiroilla, ja paljon

2006-12-07T01:42:00.000+08:00

Huomasin juuri kadottaneeni Soneran sim-korttini. Se on ollut mulla visusti yhdessä lompakon taskussa (sellaisessa, missä ei ole rahaa), mutta ilmeisesti se on sieltä kuitenkin onnistunut tippumaan (ehkä olen vahingossa avannut sen taskun jossain vaiheessa hetkellisesti tms). Muistelisin nähneeni sen siellä vielä eilen, mutta äsken kun aioin vaihtaa sen hetkeksi puhelimeen, ei korttia ollutkaan enää missään. Ei koko rahapussissa. Ei käsilaukun pohjalla. Ei kämpän lattialla. Ei ollut myöskään unohtunut mihinkään pöydille. Joten taitaa olla mennyttä se kortti. Aargh! Mullahan kyllä täällä on toi SingTelin kortti, mutta siitä ei taida oikein Bangkokiin riittää. Yritän käyttää nyt puhelinta säästeliäästi, että olis Bangkokissa sen verran rahaa, että pystyisin ilmottamaan päässeeni perille yms. Katsoin tuossa Soneran sivuilta, että Suomessa saan kyllä helposti Soneran palvelupisteestä uuden kortin, mutta en palattuani ehdi sitä tehdä moneen päivään (kun olen Tallinnassa). Joten älkää nyt yrittäkö soittaa tai tekstata mun Suomen numeroon, en tule saamaan niitä viestejä/puheluita. Ja turha odottaa multa myöskään vastaustekstareita Singaporen numerosta. On se niin hienoa menettää puhelinnumeronsa pariksi viikoksi juuri keskellä työnhakua... Voi prkl.

Itsenäisyyspäivä Sentosalla

2006-12-06T20:29:00.000+08:00

Aloitanpa nyt sanomalla, että epäilen kovasti, että äiti ja Lotta ei puhu eilisissä kommenteissa samasta Heidistä, tai sitten mulle on jotain jätetty kertomatta.

Mitä taas Jennin kommenttiin tulee, niin valitettavasti olen saanut kuulla tähän mennessä niin Rantasalmelta, Oulusta kuin Jyväskylästäkin (ja nyt siis myös Helsingistä), että lunta ei ole ja vettä sataa. Sielläpä vietätte kauniin talvista itsenäisyyspäivää, kun minä lekottelen rannalla :). Lotan ei muuten tarvitse raahata sitä lumitykkiä ihan Helsinki-Vantaalle asti. Mun puolesta Helsingissä saa olla musta joulu, mutta Rantsulla ei. Joten jos vaikka Lotta sijottaisit sen jonnekin tonne Kuortin kohille, käännyn sieltä takas jos ei lunta näy :). Niin, ja Nini-pieneen sitten. Vauvat kasvaa niin nopeasti isoiksi, ja viimeisten viiden vuoden ajan on meidän perheessä koko ajan ollut pikkuinen ihailtavaksi, joten tuntuuhan se haikealta, että nyt on kummin Niniäisestäkin tullut iso tyttö... Mutta niin siinä vaan yleensä tuppaa vääjäämättä käymään. Joko se alkaa pitää samanlaista showta kuin Indi, onko teillä pian kaksi tyttöä pöydällä tanssimassa ja laulamassa leikisti mikrofoniin, vai keskittyykö Nini edelleen pikkuäiteilyyn?

Sitten taas paluu tähän päivään. Vaikka sää ei aamulla parhaalta mahdolliselta näyttänytkään, suuntasin Sentosalle, tarkoitus kun oli rannalla käymisen lisäksi käydä katsastamassa myös vielä yksi nähtävyys, Images of Singapore. Sentosan bussiin vaihtaessani alkoi ripotella vettä, mutta suuntasinkin perillä heti sinne näyttelyyn. Kyseessä oli siis paikka, missä vahanukeista tehtyjen asetelmien avulla esiteltiin Singaporen historiaa ja eri kulttuureja. Ihan kiva oli, vaikka välillä vähän jotenkin karmivia ne nuket, jotka välillä vielä alkoi puhua jostain nauhalta. Ja hyvä että uskalsin kävellä läpi osion, jossa toista maailmansotaa mallattiin pienellä pätkällä hämärää viidakkoa, jossa oli sotilasnukkeja ja nauhalta kuului jatkuva tulitus. Ehkä mulla vaan on liian hyvä mielikuvitus...Lisäksi siellä oli muutama ihminenkin, joten kerran sain melkein sydärin, kun "vahanukke" alkoikin selittää mulle, miten malaijit asui 50-luvulla.

Selvittyäni kuitenkin loppuun kohtalaisen vähäisin sydänvaivoin (ja erittäin vähäisin valokuvin, koska kameran akku päätti loppua kesken) sain ilokseni huomata sään parantuneen. Aurinko jopa yritti pilkistellä pilvien lomasta! Suuntasin sitten suoraan Siloso Beachille ja majoituin sellaisen pyöreän katoksen alle, jonka pylvääseen nojaten oli hyvä lukea kirjaa ja syödä BreadTalkista ostettuja eväitä. Katos ei varsinaisesti suojannut ainakaan loppuajasta enää alhaalta paistavalta auringolta, mutta lotrasin kyllä reilusti aurinkorasvan kanssa. Olen edelleen kuorrutettu aurinkorasva-hiekkakerroksella, vaikka pyyhkeen päällä istuinkin. Rannalla se hiekka vaan pyrkii pääsemään kaikkialle. Kävin myös kahlailemassa vesirajaa pitkin jonkin matkaa, jonka jälkeen jatkoin vielä lukemista. Yhteensä kolmisen tuntia taisin rannalla istuskella ja kahlailla. Välillä vaan katselin edessäni avautuvaa maisemaa: hiekkarantaa, palmuja, merta ja redillä odottavia rahtilaivoja kauempana... Joo, Singaporen rannoilta ei ole kovinkaan paratiisimaiset näkymät, mutta toisaalta valtavia rahtialuksia on välillä ihan kivakin seurata. En meinannut millään malttaa lähteä pois, kunnes yhtäkkiä vain tuli tunne, että nyt riitti. Keräsin kamani ja siirryin matkamuistomyymälän kautta takaisin mantereelle (tai isommalle saarelle) ja ostoskeskuksen kautta bussilla PGP:n.

Joten hiekkarantaa ja palmuja kuului mun itsenäisyyspäivään. Lupailin itselleni, että jos saan pakattua ajoissa, voisin vielä sunnuntaina ennättää Sentosalle hetkeksi. Tuntui vain niin haikealta istua siinä lämmössä, palmujen katveessa ja tietää, että reilun viikon päästä sellainen maisema on haave vain, ja katselen joko surkean mustaa joulukuista maisemaa tai hyvällä onnella jonkinmoista lumikerrosta uudessa toppatakissani palellen. Ja kaikenlisäksi kun tietää, ettei ihan pian pääse samanlaiseen paikkaan uudestaan... Kyllä, odotan jo kauhulla paluushokkia.

Huomenna olen menossa ainakin illalliselle sen ryhmätyöryhmäni kanssa. Soittelivat tuossa ja kyselivät, mitä haluaisin syödä. Alustavasti päädyttiin vietnamilaiseen, mutta saa nyt sitten huomenna nähdä. Aamupäivällä käyn heittämässä paketin postiin (joten se pitäisi nyt viimeistellä) ja iltapäivällä tuleekin se tupatarkastaja. Sen jälkeen jää pari tuntia aikaa, voisi varmaan hoidella paperitöitä ja alkaa vaikka pakata. Tai eihän minua tietysti mikään estä lähtemästä kaupungillekaan jo aiemmin, kun tapaamispaikaksi on sovittu City Hall-MRT-asema klo.18.30. Mutta kun ne paperihommat ja pakkaaminen on hoidettava jossain välissä kuitenkin...

Kotona taitaa olla nyt piparkakut paistettu. Saapa nähdä, soittavatko vielä myöhemmin mulle. Täytyy kyllä sanoa, että kaikista itsenäisyyspäivän traditioista (ja täällä niiden puuttumisesta) huolimatta ei ole ollenkaan koti-ikävä. Tässä lähiviikkoina kun on tiennyt, että kotiin pääsee kohta joka tapauksessa, on alkanut iskeä tää Singapore-ikävä jo ennakkoon. Hassua, mun alkupään blogaukset teille on kulttuurishokin sävyttämiä ja nyt loppupäässä en muusta puhukaan kuin siitä, miten en haluaisi lähteä ihan vielä :). Koittakaa kestää, tätä se on...

Shoppailua jälleen

2006-12-05T21:49:00.000+08:00

Kylläpä nyt harmittaa. Suomeen palattuani on Alavudella käydessä pakko käydä Palmrothin tehtaanmyymälässä Virroilla ja ostaa sieltä talvisaappaat, ostin nimittäin itselleni tänään talvihameen. Musta, vuorillinen, A-linjainen ja kiva, nyt vaan puuttuu ne saappaat enää. Pakko siis sellaiset hankkia.Voi kuinka ikävää :).

Tänään siis käytin taas päiväni Orchardilla. Kävin ensin päivällä sopimassa siitä, milloin tulevat tarkastamaan huoneen (torstaina klo.14.15) ja sitten suuntasin bussilla shoppailemaan. Kävelin Ngee Annin kohdilta Plaza Singapuraan poikkeillen välillä kaupoissa. Valitettavasti puolessa välissä matkaa alkoi rankkasade, mutta onneksi oli sateenvarjo mukana. Siitä tosin ei ollut paljon apua, kun katu lainehti vettä. Jalat kastui kyllä ja askeleitaan piti vähän varoa, kun sade aiheutti muutaman sentin vesikerroksen tielle. Plaza Singapuran edustan portaat oli muuttunut vesiputoukseksi. Ihan oikeasti! Piti ihan katsoa kahteen kertaan, että onko siinä sittenkin vieressä porrasmallinen suihkulähde. Ei ollut, kyllä ne oli ihan ne portaat, joita pitkin sadevesi virtasi alaspäin. Yritin suojella ostoksiani ja itseäni parhaani mukaan sateenvarjolla, mutta hameen takaosa ja vähän selkää kastui silti, sääristä nyt puhumattakaan.

Kopitiamissa kävin taas ahmimassa itseni täyteen hedelmiä. Suunnitelma alkaa ehkä toimia: mangoa, ananasta ja tähtihedelmää olisin saanut ahdettua itseeni loputtomiin, mutta jackfruit alkoi lopussa vähän tökkiä (vaikka sitä oli vain muutama pala) ja yhtä uutta hedelmää jäi yksi pala syömättäkin.

Huomenna ajattelin juhlistaa itsenäisyyspäivää menemällä Sentosalle. Torstaiaamuna käyn viemässä paketin postiin ja iltapäivällä onkin se huoneen tarkastus. Illalla kai olen menossa sen yhden ryhmätyöryhmäni kanssa Geylangiin. Perjantaina pitää hoidella vähän lähtöasioita ja lauantaina ajattelin käydä vielä shoppailemassa Esplanaden suunnalla (CityLink, Suntec City...) ja varmaan jossain siellä viimesellä illallisella. Sunnuntai sitten varmaan meneekin pakkaamiseen jne. Siinäpä olis mun viimeset päivät pähkinänkuoressa. En mä halua vielä lähteä :(. Tavallaan kyllä olen innoissani kotiinpaluusta, mutta toisaalta tänne jää hedelmät ja lämmin sää ja shoppailu ja halpa ruoka ja paljon muuta. Yrittäkää nyt edes sinne Suomeen saada lunta ja pakkasta ennenkuin palaan, mä kun uskottelen itselleni koko ajan, että kotona on White Christmas ja Winter Wonderland. Mä käännyn Helsinki-Vantaalta takas, jos ei oo lunta maassa! Että silleen.

Shoppailua poikaseurassa

2006-12-03T21:16:00.000+08:00

Olin jo päättänyt alustavasti lähteä tänäänkin Orchardille katselemaan ensimmäisen adventin menoa ja meininkiä, kun aamulla suihkusta tullessani ehdin juuri kuulla puhelimeni lopettavan soimisen. Tuanhan se oli ollut, ja soitin tietysti heti takaisin. Hän pyysi minua shoppailemaan itsensä ja ystävänsä kanssa, ja sehän sopi minulle mainiosti, kun oli kerran alunperinkin ollut suunnitelmissa. Alkuiltapäivästä suunnattiinkin siis Tuanin ja hänen mauritiuslaisen ystävänsä kanssa kohti Plaza Singapuraa, tosin minulle tavallisesta poiketen bussilla. En tiennyt, että niin läheltä PGP:tä pääsee niin helposti bussilla Orchardille, olisi säästänyt multa aika paljon aikaa monesti. Toisaalta, osaanpahan käyttää mahdollisuutta hyväksi nyt vielä viimeisen viikon ajan.

Plaza Singapurassa kierreltiin kauppoja ja Tuanin ystävä osti itselleen housut. Syötiin Kopitiamissa (riisiä ja satayta indonesialaisesta kojusta) ja käytiin korjauttamassa Tuanin kello Raffles Linkissä. Kyllä muuten poikia huvitti, kun minä tiesin heitä paremmin, missä mikäkin ostoskeskus on ja miten sinne metrolla parhaiten pääsee, vaikka olen ollut täällä vähemmän aikaa. Nauroin vain, että kyllähän mun nyt tyttönä tollaset pitää tietää, onhan mulla ollut jo yli neljä kuukautta aikaa oppia :).

Lopuksi Tuanin ystävä halusi vielä käydä ostamassa matkamuistoja Chinatownista, josta otimme lopuksi bussin takaisin lähelle PGP:tä. Opin siis kaksi ihan uutta bussireittiä tänään! Itse en ostanut mitään, en oikein osaa shoppailla vieraiden ihmisten seurassa. Toisaalta olen kaikki joululahjat jne jo ostanutkin, mitään ei ole enää pakko hankkia. Alan olla aika "valmis" Singaporen suhteen, kaikki alkaa olla nähty ja tehty. Sentosalla aion vielä viimeisen kerran käydä joku päivä. Ja niin, olisihan se hyvä aloittaa siivoaminen ja pakkauskin pikapuoliin...

Mitä muuten tulee tuohon Jonin pelkoon mun mustaksi muuttumisesta, niin ei se aivan perusteeton ole ;). Näin nimittäin viikolla ensimmäistä kertaa paikallisen naisen, jonka sääret oli vaaleammat kuin mun. Yleensä kellään ei ole mun sääriä valkoisempia, kun Suomessa pitäydyn niin tiukasti farkuissa, mutta täällä on tullut tuota hametta pidettyä aika paljon. Kyseisellä naisella olikin aurinkovarjo tiukasti suojaamassa paahteelta, joten taisi muutenkin pitää tarkkaa huolta vaaleasta hipiästään. Ja minä kun taas yritän saada epätoivoisesti edes jonkinlaista väriä pintaan ennen paluuta...

Heatherin lähtiäiset ja päivä Orchardilla

2006-12-02T19:48:00.000+08:00

Heather siis lähti, ja seuraavan viikon aikana kuuluu lähtevän moni muukin (minä mukaanlukien sunnuntaina). Siellä se Heather nyt istuu lentokoneessa. Mulla ei olekaan enää mitään oikeutta valittaa 12 tunnin lentomatkasta Bangkokista Helsinkiin, kun Heatherin kotimatka kestää 24 tuntia...

Eilen sitten käytiin sillä jäähyväisillallisella, tosin ei Esplanadella vaan Harbour Frontissa ihan perus-hawker centerissä. Mukaan lähti aika paljon porukkaa, kun samalla juhlistettiin Christianin (Sveitsi) ja Junen (Japani) syntymäpäiviä. Itseasiassa meitä taisi olla parisenkymmentä ja mukaan liittyi vielä paikan päällä lisää porukkaa. Mun tutuista oli paikalla mm.Heather, Kim, Devika, Irene (jonka kutsumanimi on oikeastaan Stacy, mutta jota alkusekaannusten takia melkein kaikki täällä kutsuvat Ireneksi), Asma ja Lekan. Söin paistettua kana-riisisekoitusta ja pari satay-tikkua. Jälkiruuaksi saatiin vielä pienet palat suklaakakkua, jonka jotkut oli käyny ostamassa. Ihan kivaa oli. Tosin lähdössä meni varsin kauan, kun sen lisäksi että täällä kaikki on muutenkin myöhässä aina, jotkut olivat siinä käsityksessä että lähtö on puoli tuntia myöhemmin kuin sovittu. Joten ainaisen myöhässäolon takia päästiin lopulta lähtemään tunti alkuperäisestä tapaamisajasta...

Takaisintullessa Heather jätti hyvästit aika monelle yksi kerrallaan, kun kaikki lähtivät kuka mihinkin viettämään loppuiltaa, joten kun lopulta tuli PGP:ssä minun vuoroni (olin melkein viimeinen) Heather-parka ei kestänyt enää, vaan alkoi halatessamme itkeä (vaikka oli todella innoissaan kotiinlähdöstä eikä tuntunut siltä, että kovasti jäisi Singaporea kaipaamaan). Kyllä taisi minunkin ääneni viimeisessä "bye":ssa värähtää mutta silmät kuivina onnistuin kämpälleni kävelemään (kun olin ensin varmistanut kahteen kertaan, että Heather on ihan okei, lohduttanut, että hän pääsee kuitenkin kotiin pian ja sanonut tulevani joskus käymään USA:ssa, joskaan en tiedä milloin ja missä). En kyllä yhtään epäile, ettenkö vuodattaisi muutaman kyyneleen viimeisenä iltanani täällä. Kyllä minä jään kaipaamaan Singaporea, tai oikeastaan ehkä enneminkin huoletonta vaihtarielämää. Suomessa kun on taas edessä paluu arkeen.

Tänään kulutin päiväni Orchard Roadilla. Katselin vain ostoskeskuksia, kävelin ympäriinsä, katselin joulukoristeita ja ihmisiä, kuuntelin kaiuttimista pauhaavia joululauluja ja nautin lämmöstä ja tunnelmasta. Jotenkin tykkään siitä, että Orchardilla näkee aina paljon turisteja, se tuo oman lisänsä tunnelmaan. Yksi asia lisää, mitä tulen kaipaamaan (hedelmien ja lämmön lisäksi) on valtavat kirjakaupat: melkein taas eksyin Kinokuniyaan. Tai oikeastaan eksyinkin, muttei kauppa nyt sentään niin iso ole, etteikö yhtäkkiä kirjahyllyjen takaa tulisikin vastaan juuri se osasto, jonka hetkeä aiemmin ohitti. Kävin myös ahmimassa itseni täyteen hedelmiä (mangoa, siivu ananasta, pari siivua kiiviä, pari mansikkaa, tähtihedelmää, pari palaa verigreippiä) Kopitiamissa ja jälkiruuaksi nautin vielä annoksen suklaajätskiä. Tarkoituksena on syödä itseni niin täyteen hedelmiä viikon aikana, ettei tule ihan heti ikävä. Se vain voi olla vaikeata, kun olen aina ollut kauhea hedelmäsyöppö. Voisin helposti syödä kerralla kilon satsumia tai persikoita tai nektariineja tai oikeastaan melkein mitä vaan hedelmiä, banaaneja ja omenoita lukuunottamatta. Mutta suunnittelin kyllä ottavani joku päivä kirjan tai lehden mukaan Plaza Singapuran Kopitiamiin, ostavani valtavan annoksen hedelmiä (jotka ne paloittelee siellä suupaloiksi, jotka sitten poimitaan lautaselta puutikulla) ja nauttivani!

Loppuun vielä pari kuvaa.

Christian ja June leikkaavat yhdessä synttärikakkua.

Ngee Ann Cityn aulassa oli ihan pienenpieni joulukuusi.

Vielä eilisestä

2006-12-01T12:57:00.000+08:00

Eilen siis kiirehdin kirjoittamisen jälkeen illalliselle PGP:n kanttiiniin Tuanin ja hänen ystäviensä kanssa. Tuan halusi minun maistavan tom yam beefiä, eli naudanlihaa, kalakakkua, kalapullia ja vihanneksia tulisessa keitossa riisin kera. Ihan hyvää oli, vaikka liemi tosiaan oli tulista, joten loput jäi syömättä kun riisi loppui (mutta riisiä olikin lautasellinen erikseen, joten ihan kunnon ateria tuli). Mukaani otin englanninkielisen valokuvakirjan Suomesta, joka olikin ehdoton menestys pöydässä. Jokainen vuorollaan halusi katsella kuvia, ja varsinkin talvi- ja ruskakuvat herättivät ihastusta. Myös porojen pieni koko kummastutti: miten ihmeessä sellaiset pienet eläimet jaksaa vetää isomahaista joulupukkia? :) Lopuksi lahjoitin kirjan Tuanille kiitokseksi siitä, että tuli mua vastaan lentokentälle ja on näyttänyt Singaporea. Tuan pitikin kirjasta ja sen kuvista kovasti ja kiitteli vielä jälkikäteen tekstiviestilläkin.

Tänään menen illalla Heatherin ja joidenkin muiden kanssa syömään ilmeisesti siihen Esplanadella olevaan hawker centeriin (siis siihen, jossa syötiin kansallispäivänä - miten siitä voi muka olla jo kohta neljä kuukautta?!), koska on Heatherin viimeinen ilta ja viimeisenä iltana pitää kuulema ehdottomasti saada hawker center-ruokaa ja tiger beeriä ;). Käsittämätöntä, että ihmiset alkaa jo lähteä, vastahan lukukausi alkoi! Mullekin tulee yhä enemmän sellainen tunne, etten haluaisi lähteä ihan vielä... Reilu viikko vielä/enää aikaa nauttia Singaporesta!

Loppuun vielä kuva eiliseltä. Sultan Mosque ja sille johtava kävelykatu, jota reunustavat lähinnä turistikrääsäkaupat. Palmuja ja moskeija, kunnon eksotiikkaa. Pidän kyllä Singaporesta juuri sen takia, että liikekeskustan toimistopilvenpiirtäjien lisäksi löytyy tällaistakin maisemaa.

Arab Quarter ja Ikea

2006-11-30T18:48:00.000+08:00

Tänään puoli kahdeltatoista tapasin Heatherin portailla ja lähdimme yhdessä kohti Arab Streetiä, koska Heather ei siellä ole vielä ehtinyt käydä ja lähtee jo aikaisin lauantaiaamuna. Alunperin mukaan oli tarkoitus tulla muitakin, mutta yksi toisensa jälkeen he olivat päättäneet mieluummin hautautua oppikirjoihinsa ja jättää tulematta. Oltiin siis kahdestaan. Menomatkalla tuli juteltua mm. yhdessäasumisesta ja naimisiinmenosta. Hassua, miten erilaiset ajatukset meillä on: Heather ei oikeastaan välttämättä haluaisi asua yhdessä poikaystävänsä kanssa ennen naimisiinmenoa, koska silloin "naimisiinmenosta häviää kaikki jännitys". Öö...ahaa.... Ei kai sitä nyt jännityksen takia naimisiin mennäkään? Minä kun ehdottomasti kieltäydyn menemästä naimisiin, ennenkuin olen asunut Tapanin kanssa yhdessä mielellään parikin vuotta, joka taas siirtää meidän mahdolliset häät piiiiiitkälle tulevaisuuteen. Sitäpaitsi Heatherin isänpuoleinen suku on kuulemma kovasti sitä vastaan, että asuisivat yhdessä ennen naimisiinmenoa..No, Heather ja Michael ovatkin hiukan toisenlaisessa elämäntilanteessa, kun Michael on jo valmistunut ja työelämässä, joten he kai menevät naimisiin n.puolentoista vuoden päästä, kun Heatherkin valmistuu.

Arab Streetillä oli tarkoitus käydä katsomassa Sultan Mosque-moskeijaa, mutta siellä alkoi juuri rukoushetki, joten saimme käskyn tulla uudestaan noin tunnin päästä. Menimme siis sitten lounaalle ohittamaamme intialaiseen ravintolaan. Annokseni koostui jonkinlaisesta kana-riisi-sekoituksesta, jossa selvästi maistui joku jouluinen mauste (joku muu kuin sahrami), raita-kastikkeesta ja valkosipuli-naan-leivästä. Hyvää oli ja tulin todellakin täyteen. Ruuan jälkeen katselimme jonkun aikaa alueen turistirihkamakauppoja ja kävimme sitten katsastamassa moskeijan. Eipä tuo kummoinen sisältä ollut, paljon hienompi ulkoapäin. Sää oli muuten todella kuuma ja aurinkoinen ja takaisin lähtiessämme alkoikin ukkonen jyristä.

Paluumatkalla metrossa juteltiin joulunvietosta ja pariskuntien joulunvietto-ongelmista (ts. kuinka jakaa joulu, jos molemmat haluavat viettää sen vanhempiensa luona). Heather oli varsinkin sitä mieltä, että hän ei voisi mitenkään viettää joulua pois kotoaan, koska on ainoa lapsi ja vanhemmat ei vaan kestäisi sitä. No hohhoijaa, eiköhän ne vanhemmat ole kuitenkin ihan aikuisia ihmisiä, tuskin niiden maailma nyt siihen kaatuisi. Ja jos kaatuisi, niin on vähän ongelmia vanhemmillakin, ei kai nyt koko elämä voi lapsesta riippua, kun se kasvaa kuitenkin aikuiseksi ja alkaa elää omaa elämäänsä. Luulenpa, että Heatherin vanhemmat itseasiassa pärjäisivät ihan hyvin, Heather vaan suhtautuu heihin turhan huolehtivasti (heillä on kuulemma vaikeaa jo nyt, kun Heather on niin kaukana...). Kyllä minäkin haluan jouluni kotona viettää, mutten yhtään epäröi, etteikö porukat pärjäisi ilman minuakin. Äiti ainakin pärjäisi, jos kukaan lapsista ei olis tulossa kotiin se pakkaisi vaan kamppeensa ja lähtis viettämään joulua Eestiin (tai vaikka johonkin kauemmaksikin), ja iskä saisi lähteä mukaan tai olla lähtemättä - ja todennäköisesti se sitten lähtisi, kun ei haluaisi joulua yksin viettää. Tai sitten istuisi kotona juomassa teetä, sytyttäis pari kynttilää ja kuuntelis radiota.

Palattuani PGP:n menin kauppaan ostamaan jotain juomista (hiostava sää) ja tapasin Huipein, siis parityökumppanini. Vaihdoin hänen kanssaan siinä sitten muutaman sanan. Tuskin olin ennättänyt kämpälleni ja saanut juomani juotua, kun puhelin soi. Tuan siellä kyseli, lähtisinkö puolen tunnin päästä Ikeaan hänen ja ystävänsä kanssa. No, mikäs siinä. Puolen tunnin päästä siis tavattiin taas PGP:n portailla ja lähdettiin. Tämä ystävä oli muuten sama tyttö, joka oli sillon mukana kasvitieteellisessä puutarhassa.

Ikea nyt oli samanlainen kuin Ikeat aina: samat tavarat samalla lailla esillä, ja kun yhtä asiaa lähdet ostamaan, tarttuu mukaan monta. Meidänkin oli alunperin tarkoitus ostaa ainoastaan kukkapurkki Tuanille, mutta kassalla mukana oli yhdet kehykset, yhdet jääkaappimagneettivalokuvakehykset, se kukkapurkki, kaksi spottivaloa, yksi pöytälamppu ja hehkulamppuja. Minä en tietenkään ostanut mitään, kun samat tavarat näytti olevan kuin Suomessakin ja tavaraa on kaapissa odottamassa pakkausta jo muutenkin ihan tarpeeksi.

Tuan ja ystävänsä halusivat hot dogit Ikean kahviosta. Minä olin edelleen täynnä lounaasta, mutta halusin juomista, joten Tuan herrasmiehenä lähti ostamaan niitä hot dogeja ja juomaa, ja me tytöt jäätiin odottamaan. Siinä odotellessamme minua yhtäkkiä vetäisi hihasta paikallinen nainen, joka osoitti yläpuolellamme roikkuvaa lippua, jota en ollut edes huomannut aiemmin, ja kysyi oliko se mahdollisesti Tanskan lippu. Kerroin lipun olevan Ruotsin lippu ja nainen lähti pois. Ilmeisesti näytin ainoana vaaleana lähialueella siltä, että minun pitäisi tietää lippu. Ja ihan hyvä arvaus, koska tiesinhän minä.

Paluumatkalla bussipysäkiltä PGP:n kävellessämme meitä vastaan tuli länsimaalainen nainen taluttaen kädestä n.5-6-vuotiasta pellavapäistä tyttöä. Aasialaiset tietysti ihailivat kovasti tytön söpöyttä, ja söpöhän se olikin: sievä kesämekko ja valkeat, kiharat hiukset. Mutta sitten kumppanini ilmoittivat tytön näyttävän minulta! Öh, joo...Mulla ei ole koskaan ollut niin vaaleat hiukset ja kiharatkin on permanentin ansiota. Mutta jos omat ja kaikkien sukulaisten ja tuttavien hiukset on mustat, niin ei kai vaaleissa hiuksissa ole enää niin väliä, onko ne ruskeat vai pellavanvalkoiset: kaikki näyttää aika samalta. Nauraen kielsin yhdennäköisyyden, mutta vitsailin olevani kyllä kovasti iloinen, että ihasteltuaan ensin pitkään pikkutytön söpöyttä he sanovat minun näyttävän samalta ;). Vastaukseksi sain tietysti vakuutteluja siitä, että söpö olen itsekin.

Seuraavaksi onkin tarkoitus mennä Tuanin ja hänen kaverinsa kanssa illalliselle, ja Tuan juuri alkoi kysellä, että sopisiko nyt, joten lopetan tähän.

Jurong Bird Park

2006-11-29T20:37:00.000+08:00

Ihan ekaksi mun täytyy nyt pyytää anteeksi äidiltä, iskältä ja Hydeltä. Mun olis pitänyt käydä lintupuistossa aiemmin ja viedä sitten teidät sinne silloin kun olitte täällä. Se oli nimittäin paljon kiinnostavampi ja kivempi paikka kuin olin odottanu. Mutta onpahan teillä jotain tekemistä, jos vielä joskus Singaporeen eksytte :).

Tänään siis vihdoin suuntasin sinne Jurong Bird Parkiin. Katsoin eilen netistä sääennusteita, että tänään olisi ainoastaan 30% todennäköisyydellä sadetta, kun loppuviikosta todennäköisyys olis joka päivä 70-80%. Aamulla herätessä en ollut uskoa silmiäni, kun sälekaihdinten välistä vilkkui sininen taivas. Mutta totta se oli: aurinko paistoi siniseltä taivaalta pitkästä aikaa, vain muutama poutapilvi siellä täällä. Siinä vaiheessa kun pääsin vihdoin lähtemään, oli pilviä jo vähän enemmän, mutta aurinkolasit ja aurinkorasva oli silti tarpeen. Täydellinen sää siis hankkia vielä lisärusketusta ennen kotiinmenoa!Fiksuna pakkasin kuitenkin myös sateenvarjon mukaan. Aurinkorasvana muuten käytin sitä äidin tänne jättämää, jonka tuoksu toi muistoja Tunisiasta ja Romaniasta, joten ihan loma- ja turistifiiliskin tuli.

Bird Parkiin pääsi aika helposti, kun metron pääteasemalta meni sinne suora bussilinja. Siis bussi, joka kiertää pelkästään sitä metroasema-lintupuisto-reittiä. Tungosta ei paikassa ollut, olihan arkipäivä ja varmaankin liian kuumaa paikallisille (niillä oli taas ne sateenvarjonsa aurinkovarjoina). Minä olin varautunut pukeutumalla t-paitaan ettei olkapäät pala, vaikka muuten sää olis kyllä ollut täydellinen topille.

Kyllä niitä lintuja tulikin sitten nähtyä! Oli pingviinejä, flamingoja, marabuhaikaroita, papukaijoja, strutseja, emuja, pelikaaneja, kotkia, haukkoja, pöllöjä, paratiisilintuja, kookaburria, kuningaskalastajia, tukaaneja, kasuaareja, kurkia, nanduja jne jne. Tässäpä muutama kuva.

Flamingoja.

Marabuhaikarat ilmeisesti vilvoittelee seisomalla tuolla lailla siivet levällään?

Valkopäämerikotka.

Loreja. Uskomattomia väriyhdistelmiä.

Tukaani.

Aloitin lintupuistokierrokseni pingviineistä. Niitä taisi olla paikassa neljää lajia, joista kuningaspingviini (toiseksi isoin pingviinilaji keisaripingviinien jälkeen) oli isoin. Mulle oli oikeastaan yllätys nähdä livenä, miltä pingviinit näytti uidessaan (tätä en nähnyt ekalla kertaa, mutta palasin myöhemmin ruokinta-aikaan, jolloin näin). Ne näytti paljon enemmän hylkeiltä tai delfiineiltä kuin linnuilta, varsinkin kun ne vielä välillä pomppi delfiinimäisesti vedenpinnan yläpuolelle. Huvittavana faktana jäi mieleen se, mistä "macaroni penguins" oli nimensä saanut (suomeksi ilmeisesti kultatöyhtöpingviini). Kyseiset pingviinit nimittäin löydettiin 1700-luvulla ja niiden hassut töyhtöt muistuttivat löytäjiä heti englantilaisista dandyista joilla oli tuohon aikaan jollain lailla samantyyppinen muodikas hiustyyli ja joita kutsuttiin nimellä macaroni.

Matka jatkui ohi flamingojen, puhuvien papukaijojen (joista yksikään ei sanonut mulle mitään, mutta yksi vihelsi kuuluvasti juuri sillä lailla) ja metsästyshaukkojen. Haukkametsästys kiehtoi heti mun mielikuvitusta (tietenkin, kun on niin selvästi "keskiaikainen" laji...) ja päätin tulla takaisin neljän aikoihin katsomaan petolintushow'ta. Pelikaaneilla sattui olemaan juuri sopivasti ruokintahetki, joten jäin katsomaan sitä. Tiesittekö, että suurimman pelikaanilajin siipien kärkiväli on kolme metriä ja linnun pituus 170 cm? Ei mitään ihan pikkulintuja siis. Sitten oli vuorossa papukaijalintuja ja valtava "lintuhäkki", jonne pääsi sisälle ja jonka keskellä oli iso tekovesiputous. Katsottua tuli myös "jungle jewels"-alue, jossa pikkulinnut värikkäine ja metallinhohtoisine höyhenineen todellakin muistuttivat jalokiviä.

Puoli neljäksi kiiruhdin katsomaan pingviinien ruokintaa ja sieltä sitten suoraan sinne petolintuesitykseen. Valitettavasti tässä vaiheessa alkoi sataa, mutta ensimmäinen sadekuuro kesti onneksi vain kymmenisen minuuttia ja laantui sopivasti esityksen alkuun. Olinhan sitäpaitsi siihen mennessä saanutkin nauttia lintujen katselemisesta auringonpaisteessa jo kolmen tunnin ajan. Kylläpä olikin isoja ja mahtavia lintuja esityksessä! Isoin oli himalajankorppikotka, jonka siipien kärkiväli on kans sen kolme metriä, ja joille aikoinaan syötettiin Himalajalla kuolleet... Muutkin oli hienoja, mutta valitettavasti show piti lopettaa kesken, kun sade yltyi. Kävin sitten vielä katselemassa kaakkoisaasialaisia lintuja, tukaaneja ja loreja ennen lähtöä. Sade kyllä loppui onneksi pian, mutta hyttyset tai jotkin muut purevat ja pistävät ötökät villiintyi kosteasta säästä ja hyökkäsi mun kimppuun joukolla. Nyt on nilkat ja toinen käsivarsi täynnä punaisia paukamia. Mutta enpähän muuten palanut! Saa nähdä, tuliko rusketusta lisää. Vähän viiden jälkeen jätin sitten linnut taakseni.

Ennenkuin palasin metrolla takaisin, kävin katselemassa metroaseman vieressä olevan Jurong Point-ostoskeskuksen. Söin Kopitiamissa korealaista kanaa riisin kanssa, juomana tähtihedelmämehua. Kyllä tulee noita hedelmämehuja Suomessa ikävä! Takaisin kämpällä olin joskus ennen kahdeksaa.

Huomenna lupasin lähteä Heatherin kanssa lounaalle Arab Streetille, kun hän ei ole siellä vielä käynyt ja lähtee jo viikonloppuna pois. Mä elän vielä täydellisessä "denial"-tilassa ja järjestelmällisesti unohdan että lähtö on jo tosi lähellä. Pitäisi käydä sopimassa, milloin tulevat tarkastamaan tuolta toimistosta, että tää huone on kunnossa ennenku lähden. Ja ennenkuin tulevat, pitäisi tietysti tehdä kunnon siivous. Ja pitäisi alkaa hankkiutua eroon ylimääräisistä tavaroistakin. Aionkin kysyä huomenna Heatherilta, miten hän on ongelman ratkaissut, kun aiemmin kans puhui, että ei vie läheskään kaikkea takaisin.

Eiköhän tämä nyt taas riitä tältä kertaa. Olisi varmaan ollut vielä vaikka kuinka paljon kerrottavaa, mutta unohdan aina puolet kirjoittaessa. Kerron sitten, kun tulee mieleen...

Kommentointia ja viikonloppu

2006-11-27T13:53:00.000+08:00

Aluksi taas kommentointeja kommentteihin.
Mareike: Ihanaa, kun kommentoit :) Mailasinkin jo sulle. Ehkä voitas jouluna soitella?
Jenni: Mä luulin, että sä et lue mun blogia, joten nyt vähän nolottaa toi paasaus noista winxeistä sun muista. Ja tietenkään sun ei tarvi pyytää anteeksi sitä, että Indi tykkää niin winxeistä ku bratzeistaki, onhan se nyt vähän vaikeaa nykyään pitää nelivuotiasta niistä erossa, kun viimeistään kavereilta niistä kuulee kuitenkin. Sitäpaitsi sinähän se kahden lapsen äiti olet, mä olen vaan lapseton ja nuori arvostelija, joten etköhän tiedä paremmin nää asiat :). Ja tosiaan, miten oikeestaan Disneyn prinsessat sitten eroaa niistä? Nuoriahan nekin on, Lumikki on 13 ja Ariel ja Aurora 16 (vai onko Aurora oikeestaan 116?), mutta toisaalta niistä kyllä tajuaa heti että ne on satua. Winxeistä kyllä tajuaa kanssa, mutta Bratzit taas antaa vähän sellasen kuvan että teinin elämän pitäs nykyään oikeesti olla sellasta. Ehkä eniten ärsyttää niissä se, että ne näyttää selvästi alaikäsiltä, mutta silti pukeutuu ja meikkaa aika "seksuaalisesti". Barbit sentään näyttää aikuisilta (paitsi nää uudet MyScenet vai mitä ne on), Bratzit näyttää pedofiilien unelmilta. Joo, se siitä. Mutta oli ihanaa, että olit lukenut ja kommentoinut :) Kiitos tosi paljon leivästä ja salmiakeista, ruisleipä oli vissiin tarpeeks epäilyttävää että sitä ei kukaan tuolta yhteisestä pakastimesta varastanut, joten sain nauttia siitä pari viikkoa joka aamu. Lisätilauksia ei nyt tule mieleen. Jouluna tosin tulee varmaan syötyy kaikkia herkkuja muutenki niin paljon, että ehkä parempi jos en vielä varta vasten ala pyytää mitää fasulta :). Tyttöjä mulla on ikävä, Indiä pitämässä showta ja Niniä hoivaamassa nukkejaan ja nallejaan.
Lotta: Nojoo, toisilla on vähän erilainen käsitys vaihdosta. Tai yleensä opiskelijaelämästä. Tai no, voisin oikeestaan sanoa, että tää mun käsitys on erilainen, suurimmalla osalla kun tuntuu olevan toisenlaiset tavat. Mä olen itseasiassa täällä juonut vielä vähemmän kuin tavallisesti kun ei mua huvita baareihin mennä, kun ei ole niitä läheisimpiä ystäviä mukana. Eikä ymmärrettävistä syistä tule saunasiidereitäkään juotua. Mun alkoholinkäyttö täällä taitaa rajottua porukoiden kanssa juotuun Singapore Slingiin ja ilmasiin alkoholimaistiaisiin lentokentällä...
Äiti: Vai autoradan...Varmasti on Joni innoissaan. Ja luultavasti Tapanikin haluaa päästä kokeilemaan. Sillä on kuitenkin kerrottavana joku tarina, jossa se lapsena olis halunnut leikkiä vastaavalla virityksellä, mutta isoveljet taas tapansa mukaan esti ja pikkuveli oli liian pieni tms. :) Eikö siitä saa ääniä päältä pois? Parempi tietysti jos ei, muuten iskä ja Tapani ei välipäivinä muuta teekään. Ja jos ensi viikonloppuna on Jaanikan vuoro, niin eihän se ole ollenkaan reilua, että Jonikin tulee mukaan! Tai sitten sun pitää ottaa Jaanika erikseen joskus toiste. Mutta jos te ne piparit aiotte viikonloppuna paistaa, niin sitten kyllä täytyy Joninkin päästä mukaan.

Juu, se siitä ja sitten asiaan (jota ei oikeastaan kyllä juuri ole). Lintupuistoon en ole vielä ehtinyt, koska nukuin pommiin eilen ja koska vatsa on ollut kipeä. Sen sijaan kävin eilen ostoksilla (lintupuisto on auki vaan kuuteen ja mä haluan, että siellä on aikaa koko päivä, ja sinne mennessäkin menee aikaa, kun taas ostoskeskukset on auki pitkälle iltaan ja sinne riittää parikin tuntia) ja illan podin vatsaa. Jos sitten huomenna oikeasti sinne menisi, tänään otan rauhallisesti. Nyt tuolla ulkona taas sataa ja ukkostaa, joten ihan hyvä, etten lähtenyt. Ostin eilen yhdet farkut. Niin, ja unohdin viimeksi kertoa löytäneeni vihdoin myös sopivia joulukoristeita sen Sydneystä ostamani kengurujoulupukkikuusenkoristeen lisäksi. Ostin kaksi ihan älytöntä kullan ja vihreän kimalteista muovista norsua kuuseen ja sitten meidän punatulkkujen seuraksi yhden vähän trooppisemman keltaisen linnun. Punatulkut menetti kaikki pyrstösulkansa Nöpön aikoina, mutta tällä uudella linnulla onkin sitten kompensaatioksi pitempi pyrstö.

Lauantaina oli se tentti, joka meni kai ihan hyvin. En ole tosin ihan varma, että mitä paikallinen professori vastauksilta odottaa, mutta kyllä se läpi menee. Ei siis huolia näiden mun kurssien kanssa. Olin kyllä vähän ymmälläni, kun luentosalissa oli laitettu paikalle kysymysvihkosen ja kolmen vastausvihkosen (jokaisen kysymyksen vastaus eri vihkoseen, alakysymykset eri sivuille) lisäksi kaksi narunpätkää. Tenttiä palauttaessani annoin sitten vaan ne vihkoset ja narunpätkät erikseen ja huomasin, että vastaanottaja alkoi sitoa niitä vastausvihkosia toisiinsa sillä narulla ylänurkassa olevasta reiästä. Ahaa... Onneksi vaihtarina saa paljon anteeksi ja onneksi olin ensimmäisiä palauttamassa, niin sillä oli aikaa. Muutenkin oli aika virallista meininkiä, kun jokaiselle oli määrätty etukäteen istumapaikka salissa ja siihen pikkupöydälle eteensä piti niiden papereiden lisäksi mahduttaa oikeaan yläkulmaan oma opiskelijakortti. Iltapäivällä sitten soitti äiti ja Joni. Jonissa on selvää vakooja-ainesta, se kun ihan kysymättä informoi mua, että "sillon kun Tapani oli täällä, sillon ku se kävi Jaanikan synttäreillä, ni se nukkui täällä yön!":). Ajatteli varmaan, että pitää sille Sirje-kummille vähän kertoa, mitä se Tapani täällä Suomessa oikein sen poissa ollessa puuhaa... Joni esitteli myös ylpeänä karkkikaulanauhaansa, jonka "äiti toi Sinkaporesta".

Mutta nyt täältä "Sinkaporesta" tähän. On kyllä ollut tänä viikonloppuna kakaroita ikävä. En mä täällä oikeestaan muuta nyt ikävöikään (sori vaan muut) kuin Tapania ja penskoja. Mutta enää muutama viikko, sitten pääsen halailemaan ja pussailemaan kaikkia edellämainittuja.

Lisää Winxejä ja valitettavasti myös hiukan valitusta

2006-11-24T19:19:00.000+08:00

No niin. Juuri kun olin ehtinyt haukkua Winxit maanrakoon, sain eilen tekstiviestin, että jos siellä Singaporessa on halvempia winxejä kuin Suomessa, niin Indi on kovasti kinu..öh..pyytänyt kauniisti joulupukilta Floraa ja Musaa. Sirje-täti on tietysti kiltti (ja erittäin huono kieltämään kakaroilta mitään materiaalista - komentaminen kyllä onnistuu), joten tänään tarttui mukaan Toys'R'Usista Flora hintaan 9,90 singdollaria. Olisin ostanut sen Musankin, kun noin halpoja olivat, mutta sitä en löytänyt mistään. Lisäksi ostin yhden lisäasukokonaisuuden winxeille ja Indille Bloom-t-paidan Takashimayasta. Itseasiassa tää winx-pyyntö oli oikeen hyvä, koska se ratkas mun yhden lahjaongelman. Nyt mä voin antaa Indille aiemmin ostamani lahjan Ninille ja tytöt saa multa suunnilleen saman verran lahjoja. Mä epäilen kyllä, että ne hukkuu jouluna lahjapaketteihin, kun Sirje-täti/kummi on vähän innostunut ostelemaan kaikkea... Takashimayaan oli muuten tullut myös lisälähetys niitä haluamiani t-paitoja, vaikka kahta viikkoa ei olekaan vielä mennyt, joten sain myös itselleni jotain.

Itseasiassa aloitin tämän päivän poikkeamalla postitoimistossa. Ostin pahvisen paketin, jossa aion lähettää vaatteita kotiin, kun alkaa varmasti toi 20 kilon raja paukkua, ku tulee vähän väliä tekstiviestejä suunnasta jos toisesta, että "oikeastaan ois kiva, jos ostaisit sieltä myös X...ja mä haluaisin myös sen Y, jota en itse muistanut/viitsinyt ostaa silloin Singaporessa" (köhköhäitiköhköh). Ei tuo pakettien lähettäminen täältäkään paljon halvempaa ole kuin Suomesta, mutta eipähän tarvitse pelätä sitten lentokentällä.

Tänään muuten saan ilmeisesti sitten vihdoin kuulla, että ollaanko menossa johonkin viikon päästä vai ei. Ärsyttää kyllä. Tää viivytys kun nyt johtui siitä, että Asma oli joidenkin kanssa Filippiineillä, jonne mäkin yritin hienovaraisesti tunkea mukaan, mutta suhtautuminen mun mukaantuloon oli niin nuivaa, etten sitten lähtenyt (sain kunnolla kiskoa niistä irti edes ne matkustuspäivät ja kun ehdotin mahdollisesti haluavani mukaan, ei todellakaan toivotettu tervetulleeksi). Ja nyt eilen Asma sanoi, ettei olekaan varma, jaksaako enää lähteä mihinkään, vaikka haluaisi kyllä. Just joo ja kiitos. Yksinkään en kyllä jaksa mihinkään lähteä, mutta onhan tässä vielä onneksi se Bangkok edessä. Ärsyttää taas tää oma sosiaalinen kyvyttömyys; mä en edes tajua tekeväni mitään väärin ja menen mukaan, jos kutsutaan, mutta jostain syystä yleensä ei kutsuta ja sitten en tiedä mistään menoista, enkä pääse mihinkään ja AAARGH! (Tässä on ihan selvä noidankehä: mua ei kutsuta/mä en tiedä tapahtumasta: mä en ole tapahtumassa: mua ei kutsuta jatkossakaan, kun en ollut paikalla...) Ja aina, AINA sama juttu. Ette usko, miten turhauttavaa on, kun näin on käyny joka kerta niin kauan kuin muistan. Ja kaiken lisäksi sitten kun tavataan, niin nää muut on silleen "eipä muuten ollakaan nähty pitkään aikaan!". No ei varmaan olla, kun ette muistanu/halunnu kertoa mulle siitä ravintolaillallisesta tai siitä viikonloppumatkasta tai... Nojoo, onneksi tää mun Product&Brand Managementin ryhmä haluaa tavata mut vielä ennen lähtöä. Suunnittelevat vievänsä mut katsomaan Geylangia, Singaporen punaisten lyhtyjen aluetta, koska haluavat näyttää mulle sen Singaporen hämärämmän puolen :). Odotan kyllä innolla, ryhmässä kun on pari poikaakin turvaksi ettei tarvitse kuunnella epätoivottuja ehdotuksia...Olen kyllä iloinen siitä, että toisin kuin monet muut vaihtarit, mä olen tutustunut myös moniin paikallisiin.

Huomenna on viimeinen tentti. Eilen luinkin siihen jonkin verran ja vanhoja kokeita olen katsellut sen verran, että aika pitkälle selviää ihan vanhoilla perustiedoilla maailmantaloudesta ja makrotaloudesta. Mistä tulikin mieleen, että olin saanut arvosanan siitä edellisestä kokeesta, siitä johon olin unohtanut lukea yhden kirjan kappaleet. Sain 87/100, kun keskiarvo oli jotain 75. Meni siis kerrankin mulle normaalitasoisesti, pitää jatkossakin jättää kolmasosa lukemisista lukematta jos tollanen on tulos :D. (Äiti sanois nyt tähän, että "mutta miten hyvin oliskaan mennyt, jos olisit lukenut myös sen kirjan!"..Joojoo...) Sunnuntaina ajattelin mennä Jurong Bird Parkiin, ellei sada ihan kaatamalla niinku tänä aamuna. Nyt taidan vilkaista vielä vähän luentomonisteita huomista varten.

Winx ja uitettu Sirje (sisältää hiukan paasausta)

2006-11-22T20:18:00.000+08:00

Oli tarkoitus kirjoittaa tämä postaus jo eilen, mutta tää kampuksen nettiyhteys alkoi taas temppuilla (se oli välillä pahempikin, mutta korjattiin ja pitäisi taas muka toimia), jonka seurauksena eilen ja aiemmin tänään kaikki nettisivut kyllä toimi, mutta mihinkään ei päässyt kirjautumaan sisään. Siis sähköposti, blogi, skype jne ei toimineet. Olin tänään juuri tekstaamassa Tapanille, ettei toimi vieläkään, kun kuin taikaiskusta kaikki alkoikin taas toimia. Joten tässäpä kaikille blogiaddikteille postaus päivän myöhässä ;).

Eilen siis kävin katselemassa sieltä Mustafasta niitä Winx-vaatteita, mutta ei valitettavasti ollut. Kaikki muut hahmot kyllä löytyi, mm.Disneyn prinsessat, Nalle Puh, Dora the Explorer (en tiedä, onko sille edes suomenkielistä nimeä), Looney Tunes, Powerpuff Girls jne. Mutta ei Winxejä. Pitää siis kuitenkin ostaa John Littlestä tai Takashimayasta ryöstöhintaan joku t-paita. Periaatteessahan olen vastaan kaikkia tällaisia "olen järkyttävän laiha mutta silti muodokas teinipissis(noita), joka pukeutuu minihameisiin ja minitoppeihin, mulla on komea (prinssi)poikaystävä ja ihquja teinipissisystäviä jo korkeassa 13-16 vuoden iässä ja yhdessä pelastamme maailman/nolaamme meitä huonommat"-piirrossarjoja (Winx, Bratz) ja varsinkin niiden esittämistä alle 10-vuotiaille, mutta sellaista on aika turha mennä 4-vuotiaalle selvittämään. "Voi kultapieni, ei Sirje-täti voinu tuoda sulle toiselta puolelta maapalloa sun rakastamien hahmojen kuvilla varustettua t-paitaa, kun ne kato vääristää sun kuvan siitä, mitä tyttöys on ja susta tulee niiden takia viimeistään kymmenen (ja aikaisintaan kahden) vuoden päästä yhtä kompleksinen kuin muistakin nykytytöistä"... (Oikeasti, ollessani teininä pari viikkoa päiväkodissa kesätöissä oli siellä jo 6-vuotiaat hoikat pikkutytöt huolissaan painostaan!) Sitäpaitsi olenhan minäkin kohtalaisesti tähän asti selvinnyt, vaikka musta ei tullutkaan 18-vuotiaana Miss Suomea niinku lapsena haaveilin, joten ei nää ulkonäköjutut mikään uusi asia ole. Niin, ja Winx ei tietenkään ole todellakaan sieltä pahimmasta päästä, onhan siinä kuitenkin osaavat ja aikaansaavat tytöt pääosassa. Enemmän kammoksun noita Bratzeja, jotka isoine päineen ja silmineen ja miniminihamosineen näyttää aivan muulta kuin miltä haluaisin pikkutyttöjen ihanteiden näyttävän. Mutta näin itse lapsettomana on helppo pitää periaatteistaan kiinni, katotaan vaan sitten kun mulla on pikkusia, ni ne saa kattoo varmasti päivät pitkät dvd:ltä kaikkia teinixpiirrettyjä, syödä joka päivä herkkuja ja sotkea minkä jaksaa, ku äiti ei oikeen jaksa välittää. Ylevät on mun kasvatusperiaatteet tällä hetkellä, mutta katotaan sitten kymmenen vuoden päästä :D (Ja sama muuten koskee tuota mahdollisesti-tulevien-lasteni-isää, joka jyrisee aina kasvatusperiaatteista, mutta on ensimmäisenä kysymässä, että "viedäänkö niille jotain tuliaisiksi?" kun ollaan menossa lapsia katsomaan...) Ja sitten voisi tietysti myös miettiä, että onko Winxeillä ja Disneyn prinsessoilla nyt loppujen lopuksi niin suurta eroa, jos näitä juttuja alkaa ajattelemaan.

Paluumatkalla sitten kastuinkin oikein kunnolla. En nimittäin ollut ottanut sateenvarjoa mukaan ja bussipysäkille sattui ensimmäiseksi tulemaan sen linjan bussi, jonka pysäkiltä pitää kävellä muutama sata metriä mun kämpälle. Siinä vaiheessa ei vielä satanut, joten en alkanut odotella varta vasten sitä bussia, jonka pysäkiltä olisin päässyt suoraan ilmaiseen kampusbussiin ja näin ainakin kohtalaisen kuivana perille. Bussimatkan aikana vaan valitettavasti taivaat aukeni. Ensiksi päätin odotella siinä pysäkillä sateen laantumista, ja kun se vajaan 20 minuutin päästä näytti laantumisen merkkejä, päätin lähteä kävelemään (koska en mä nyt ikuisiksi ajoiksi siihen pysäkillekään voinut jäädä). Valitettavasti en ehtinyt pitkällekään kun sade yltyi uudelleen, mutta olin tässä vaiheessa jo niin märkä ja niin kaukana, että oli turha kääntyä takaisin. Ostoskassillani sain vähän suojattua päätä, mutta hame liimautui litimärkänä reisiin ja paitakin olisi kyllä kelvannut miss märkä-t-paita-kisaan (ei tosin onneksi ollut valkoinen vaan musta). Sitäpaitsi sandaalit muuttui liukkaiksi, ei ulkoa vaan sisältä, niin että jalat niinku luisteli niissä sisäpuolella. Tämän takia en uskaltanut edes kiirehtiä varsinkaan loppumatkaa, joka oli alamäkeen, koska asfaltti-ihottumat polvissa siitä nyt vielä olis puuttunut. Kun vihdoin pääsin perille, piti laittaa vaatteet heti kuivumaan ja kuivata itsensä pyyhkeellä. Onneksi on lämmin ilma, ei pelkoakaan vilustumisesta. Sitä sadetta kestikin sitten loppuilta ja tänäänkin on sadellut ja ukkostanut.

Lopuksi Lotalle onnittelut lopputyön loppusuorasta. On aikamoinen helpotus, vai mitä? Onko teillä joku "kypsyyskoe" tms, missä testataan että ootte ite kirjottanu sen? Meillä se tosin saattoi johtua siitä, että testattiin samalla, että osaa Suomeakin, kun thesis kirjotettiin englanniksi. Mistä aiheesta sen muuten edes teit?

Shoppailua ja hyödyllisehkö lista tontuille ja muille joulupukin apulaisille

2006-11-20T22:38:00.000+08:00

Eilisen ja tänäsen olen käyttänyt pääasiallisesti shoppailuun. Eilen suuntasin Orchard Roadille ja Centrepoint-ostoskeskukseen, koska halusin nähdä siellä sen joulushown. Siellä olikin varsin iso joukko pikkulapsia vanhempineen/lastenhoitajineen katsomassa. Yritin sulautua joukkoon ja näyttää siltä, että joku lapsista on minun, mutta se taisi vähän epäonnistua kun olivat kaikki aasialaisia... Päätin sitten vaan näyttää tyhmältä turistilta ja napsin kuviakin ihan vapautuneesti. Paikallisten käsitys tontuista jne on varsin amerikkalainen; minä vastustan kovasti punavihreä-asuisia, kippurakärkikenkisiä, lapsellisia ja tolloja "haltioita", joiksi ne tonttuja luulevat. Sitäpaitsi ne kerettiläiset väittivät joulupukin asuvan Pohjoisnavalla, vaikka samassa tilaisuudessa oli mahdollisuus voittaa kahden hengen matka tapaamaan joulupukkia Suomeen!

Joulumuori ja tontut.

Joulupukki ja tontut. Pukki on minusta KAMALA! Tuollainen hirveä, irvistelevä naama. Kyllä tykkään suomalaisesta oikeannäköisestä, kiltistä ja rauhallisesta pukista ja suomalaisista tontuista miljoona kertaa enemmän.

Kaupoista tarttui mukaan lähinnä joululahjoja, mm. Jennille. Olisin halunnut ostaa itselleni hienon halinalle-t-paidan, mutta sitä väriä ei ollutkaan enää siinä koossa jäljellä ja se mallikappale oli likainen. Sitten valitsin pitkän mietinnän jälkeen toisen värin, mutta sitäkään ei ollut...Käskivät tulla kahden viikon päästä uudestaan, kun tulee uusi lähetys.
Illalla ehdin vielä vähän nähdä Orchardin jouluvaloja. Tässäpä siis kuva niistä.

Tänään oli tarkoitus ostella itselleni vaatteita, kun täällä kuitenkin on halvempaa. Mutta, mutta...On olemassa kahdenlaisia shoppailupäiviä: niitä, jolloin löytyy liikaakin tavaraa ja niitä, jolloin ei löydy yhtään mitään. Tänään oli ehdottomasti sellainen huonompi shoppailupäivä. Yksikään paita ei sekä näyttänyt hyvältä että istunut hyvin. Farkut väittivät olevansa minun kokoani, mutta eivät nousseet reisistä yli, lantiosta puhumattakaan, eikä suurempia ollut enää jäljellä. Sovituskoppien armottomat valot muuttivat kasvot punertavankirjaviksi ja paljastivat niiden joka ikisen epätasaisuuden sekä paitojen sovittamisesta sekaisin menneet hiukset. Siinä sitä oli kiva katsella itseään yrittämässä kiskoa muotifarkkuja edes polvien yläpuolelle. Minkä ihmeen takia sovituskoppien valojen pitää olla niin kauheat? Päivän saalis: YKSI parempi t-paita Marks&Spenceriltä (ei halpa, mutta korosti kivasti vyötäröä), pari joulukorttia, Pratchettin uusin pokkari (oli -20% alennuksessa, pitää lukita tiukasti kaappiin odottamaan paluulentoa, en voi ostaa enää lisää kirjoja kun ei tila riitä), osa Tapanin joululahjasta. Ja tähän kulutin siis koko päivän.

Huomiseksi ei ole vielä oikein suunnitelmia. Lähden ehkä metsästämään Indille Winx-vaatteita MustafaCenteriin (en ole enää selvillä, vieläkö Indi kutsuu pikkusiskoaan nimellä "Ninivinks" ja leikkii peikkojen tappamista taikavoimilla hoilaten samalla Winx-laulua, kuten kesällä...). Näin niitä kyllä eilen John Littlellä, mutta oli järkyttävän kalliita. Ajattelin, että Mustafasta jos löytyy, ni on ainaki halvempaa.

Kun minulta on noita joululahjatoiveita kyselty, niin laitan loppuun listan pokkareista, joiden ostamista olen harkinnut lähiaikoina (mutta en nyt sitten aiokaan ostaa, kun ei riitä matkalaukussa tila). Lotalle tästä ainakin lienee hyötyä, ehkä jollekulle muullekin. Kyseisistä kirjoista kelpaa siis englanninkieliset pokkariversiot, osa ei ole edes ilmestynyt suomeksi ja kovakantiset on kalliita. Tietysti kelpaa suomenkieliset pokkarit tai kovakantiset kanssa. En tosin tiedä, miten näitä esim. Savonlinnasta saa. Eikä tämä nyt ole siis mikään sellanen lista, jolta on pakko ostaa mitään, tarkotettu vaan auttamaan jos ei muuta keksi.

Hobb, Robin: Ship of Magic (Liveship Traders 1)

Hobb, Robin: Shaman's Crossing

Paolini, Cristopher: Eragon

Gaiman, Neil: The Anansi Boys

Pratchett, Terry&Gaiman, Neil: Good Omens

Novik, Naomi : His Majesty's Dragon

Viimeinen ryhmätyöesitys

2006-11-18T19:15:00.000+08:00

Aluksi taas kommentteja. Tanjalle kiitos paljon tiedosta. Itseasiassa huomasin saman, kun blogaamisen jälkeen aloin miettiä, että monestihan ulkomaillakin vastaavia tilaisuuksia järjestetään ulkosuomalaisille ja kävin siksi vilkaisemassa nettisivuja. Valitettavasti vaan lähden jo 10. päivä kohti Bangkokia. Kyllä mä nyt vaan pääsen lauleskelemaan autossa joululauluja yhteensä n.900 kilometrin verran :). Lotalle sitten... Wei San ja Deborah (siinä vasemmalla puolella kuvassa) ovat tosiaan harvinaisen pitkiä paikallisiksi, yleensä kaikki ovat enemmän Xinyin ja Jasminen kokoluokkaa. Lisäksi jotain paikallisten ruumiinrakenteesta kertonee se, että neljän kuukauden täälläolon jälkeen Deborah (siinä äärimmäisenä vasemmalla) näyttää minusta mukavan normaalikokoiselta, ts. ei liian laihalta mutta ei pullealtakaan. Ja nyt tota kuvaa katsoessani olen tajunnut, että taitaapa sekin olla varsin laiha...Suomeen palatessa käynee niinkuin Sydneyssä: ensimmäiset kaksi päivää 90% paikallisista naisista näyttää ylipainoiselta, kun on silmä tottunut siihen, että paikallisten painoindeksi on välillä 15-20 (ja lähempänä sitä viittätoista). Tunteepa sitten taas olonsa vähän normaalimmaksi... Joululahjatoiveita ei nyt tule mieleen, kun sulla tuskin on rahaa sitä nokialaista mulle ostaa, etkä varmaan saa hyvää työpaikkaakaan mulle Oulusta hankitttua ;). Kirjat on aina tietysti kivoja, mutta hinnan takia käy kyllä pokkarit ja englanninkielisetkin. Sinänsä mä en halua hirveesti toiveita sanoa, kun sitten ei oo yhtään niin kivaa avata lahjoja. Joten yllättäkää mut ;).

Tänään oli sitten se iso ryhmätyöesitys, ihan oli yrityksestä paikalla useampi henkilö markkinointitiimistä ja sitten joku isompikin pomo. Tehtävänä siis oli ollut suunnitella ihonhoitosarja teineille (plus tietysti markkinatutkimukset ja mainoskampanjat ja muut, ilmaista opiskelijatyövoimaa), ja kolme parasta palkittiin. Eipä päästy kolmen parhaan joukkoon, mutta en sitä ihmettelekään, koska minunkin mielestä oli muutama esitys parempi kuin meidän, enkä kaikkia edes nähnyt. Mun ja yrityksen maut meni vaan täysin ristiin, kun yksikään niistä mun mielestä tosi hyvistä ei sijoittunu, mutta sen sijaan ehdotus, josta ajattelin että "no ei me onneks ainakaan huonoimpia olla" sijoittui toiseksi... Alla sitten vähän kuvamateriaalia.

Minä ja valmistamamme "hylly" tuotteille. Itseasiassa tuo hyllykkö on vielä sellainen pumppupullon muotoinen, sitä ei vaan tuosta huomaa kun yläosan päälle on laitettu keskeneräinen mainosaihio kuvaan mukaan. Minä, joka olen ehkä maailman huonoin askartelemaan (Indi ja Nini todennäköisesti leikkaa molemmat saksilla suorempaa viivaa kuin minä), sain ennen esitystä tehtäväkseni väkertää teipin avulla nuo pahvipullorivit tuohon pystyyn seisomaan ja leikata ja liimata alaosaan tuon mainoksen. Siinäpä sitä olikin kiva yrittää tuollaisessa hameessa kykkiä siveellisesti niin, että sain tuon alaosan mitattua ja mainoksen liimattua hyllyn ollessa pystyasennossa (ja minkäkö takia sitä ei voinut nostaa vaikka johonkin pöydälle pitkälleen? Sitä minäkin ihmettelen nyt jälkikäteen). Opetus: älä polvistu karhealle laatta-alustalle tuntia ennen esiintymistä polvien yläpuolelle ulottuvassa hameessa. Mun kauniit (?), huolellisesti ajellut ja illalla rasvatut sääret näytti operaation jälkeen epäilyttävän punaisilta, naarmuisilta ja likaisilta, mutta sain onneksi liat pyyhittyä pois ja muutenkin ehtivät toipua ennen esitystä. Juu, ja pukeutumisvalintani noudatti seuraavanlaista logiikkaa: eilen ryhmäkaverini soittivat ja kysyivät, onko mulla bleiseriä mukana. No pukuhan mulla on. Sitten pyysivät laittamaan alle jotain sinistä. Vähän hankalampi homma, onneksi oli tuo haaleansininen espritin toppi (joka on jo aika kulunut, mutta silitettynä meni). Sitten mietin hameen ja housujen välillä, mutta päädyin hameeseen kahdesta syystä. Ensinnäkin, takki on jo yksinään niin kuuma, että mieluummin laittaa hameen kuin housut. Toiseksi, koska takki on niin kuuma etten pitänyt sitä kuin ilmastoiduissa tiloissa ja valokuvien oton ajan, piti asun näyttää hyvältä myös ilman sitä, ja tuo toppi sopi paremmin hameen kuin housujen kanssa. Enpä ole usein pitänytkään hametta, joka pakottaa istumaan jalat nätisti yhdessä sivulle taivutettuina. No, muutaman ihailevan katseen kyllä keräsin (tai sitten kuvittelen vaan). Farkkutytöstä on kyllä kehittyny Singaporessa ehkä vähän naisellisempi, kun hameita täällä lähinnä pidän.

Sitten vielä kaksi kuvaa ryhmästämme.

Vasemmalta Zi Yang, Christie, Jill, Ryan, Sirje ja Ang Chi.

Vasemmalta Zi Yang, Christie, Sirje, Jasmine, Jill, hyllykkö, Ang Chi, Ryan.

Lotta vois ehkä kertoo mulle, mikä toi tollanen yrityksen itse toimittama hyllykkö on suomeks nimeltään. Tai Hydekin varmaan tietää. Siis sellanen promootiojuttu, ettei tarvi hyllytilaa, tiedättehän? Englanniksi tuntuu olevan jostain ihmeen syystä gondola...

Hienoa kyllä, että viimenenkin iso ryhmätyö on nyt saatu päätökseen. Aion juhlia tapausta menemällä huomenna kasvattamaan Singaporen kansantaloutta vielä lisää. Oli tarkotus mennä shoppailemaan siis eilen, mutta torstai-iltana söin liian kypsää/liian kauan lämpimässä ollutta papaijaa (sen maistoi vähän, mutta oli nälkä ja papaija on muutenki kypsänä semmosta pehmeetä) ja, no...Ymmärrätte varmaan. En sitten uskaltanut oikein perjantainakaan mihinkään lähteä. Taidan siis käydä vilkaisemassa sen joulupukin huomenna. Vien sille terveisiä Suomesta ja kysyn, eikö se paistu täällä tropiikissa Korvatunturin jälkeen ;).
Nyt saa nauraa. Sirje nyt avaamassa suunsa vieraalle ihmiselle ilman, että se toinen puhuttelee ensin. ...

Joulunodotusta, valtiovierailu ja valokuva

2006-11-16T18:24:00.000+08:00

Ensiksi kommentointia kommentteihin, tai Lotalle siis lähinnä. Tokion korvaajaa mietitään edelleen, ja lisätietoja tulee, kun jotain päätetään. Mitä tulee jouluun, niin ehdottomasti tunnustaudun jouluihmiseksi ja Suomessa yleensä odotankin joulua innokkaasti siitä lähtien kun nään ensimmäiset lumihiutaleet. Täällä taas tunnelmaan virittäytymistä vähän latistaa tuo säätila, aivot ei ollenkaan meinaa hyväksyä että joulu tulee, kun lämpötila pysyy siinä kolmessakymmenessä ja joulutavaroita penkoo topissa, hameessa ja sandaaleissa. Olen kyllä täälläkin joulua odottanut innokkaasti jo jonkin aikaa, nyt tosin alkaa into vähän hälvetä, kun tajuaa että sittenhän täältä pitää lähteä pois. Kuukauden päästä olen jo kotona, tai oikeastaan Tallinnassa viimeisiä joululahjahankintoja tekemässä. Juuri kun olen päässyt yli kulttuurishokista ja alan todella tottua Singaporeen, pois on lähdettävä. Mutta tästä aiheesta aion kirjoittaa vielä erillisen postauksen jossain vaiheessa, takaisin siis joulunodotukseen. Katselin tässä juuri netistä, että pitääpä käydä viikonloppuna tai ensi viikolla katsomassa yhdessä ostoskeskuksessa, mikä on paikallisten käsitys joulupukista, -muorista ja tontuista. Sitäpaitsi siellä voisi voittaa kahden hengen matkan katsomaan joulupukkia, mihinpä muualle kuin Suomeen! Samanlaisen kilpailun näin tänään myös paikallisessa talviaiheisessa sprite-pullossa. Kauneimmat joululaulut jää auttamatta tänä vuonna väliin Singaporen ja Tallinnan-matkan takia, mutta päätin jo, että se oikeuttaa minut ottamaan Rantasalmi-Helsinki ja Helsinki-Alavus automatkoille mukaan joulumusiikkia ja hoilaamaan mukana. Tapani-parka, toivottavasti se on vielä niin onnessaan mun kotiinpaluusta, että kestää mitä tahansa. Alavus-Rantasalmi välin saankin sitten hoilata itsekseni ja niin kovaa kuin huvittaa! Huomasin myös mainoksen, että reilun viikon päästä olis tanskalaisella merimieskirkolla tanskalaiset joulumyyjäiset, mutta mulla on just sinä päivänä koe pahasti keskellä päivää, joten en sinne ennätä. Niin, ja kommentoinnista vielä sen verran, että kommentoikaa ihmeessä! Odotan nimittäin kommentteja aina innolla, ne on vähän ku kirjeen sais!

Tässä pari päivää sitten tuli sähköpostiin viesti, että torstaina 16.11. (eli tänään siis) on kampuksella Tärkeä Tapahtuma, jonka takia on poliisit ohjaamassa liikennettä ja osa teistä/parkkipaikoista suljettu. Ihmettelin vähän, kun ei tarkemmin kerrottu, että mikä se niin Tärkeä Tapahtuma on. Tänään sitten kuulin: herra George W.Bush on valtiovierailulla Singaporessa (kun Singapore on ollut niin kiva kumppani USAlle ja tukenut sotatoimia tms) ja pitää yliopistolla puheen. Ei tietenkään opiskelijoille, varmaan vaan joillekin hienoimmille professoreille tms. Tarkistin asian vielä netistä, ja kyllä vaan: Bush on useammankin uutislähteen mukaan tekemässä valtiovierailukierrosta Kaakkois-Aasiassa ja yksi lähde mainitsi jopa tämän yliopistopuheen. Nytpä tuolla taivaalla onkin viimeset puoli tuntia pörrännyt helikopteri ympäriinsä, varmaankin liittyy asiaan. Olen siis päässyt kahden, ellen jopa yhden kilometrin säteelle Bushista. Ottaen huomioon maailmantilanteen, ei luulisi olevan se maailman turvallisin paikka. Toisaalta, saman asian huomioonottaen saattaa nimenomaan olla se maailman turvallisin paikka. Ketä nyt USA:ssa muuten kauheesti kiinnostas, jos joku keksis räjäyttää vaikkapa Orchard Roadilla yhden metroaseman, mutta jos Bush on maassa, niin eiköhän ole turvatoimet tiukentunu. Mutta olispa muuten mainio kohde nyt tämä terroristeille, pääsis yhdellä kertaa eroon niin Bushista ku suuresta joukosta saastunutta, länsimaalaisittain ajattelevaa nykynuorisoa. Taitaa olla nää paikalliset muslimitkin liian vapaamielisiä kiihkoilijoille, kun eivät pukeudu kokomustaan. Sitäpaitsi tulis paljon julkisuutta, kun kaikki kauhistelis nuorten ihmisten tappamista. Ja älymystöhän se on joka vallankumouksessa ensin tuhottava...

No, tulipas mietittyä synkkiä. Loppuun laitankin sitten kuvan taas yhdestä ryhmätyöryhmästäni. Tänään oli Asia Pacific Business and Societyn viimenen luento ja pyysin ryhmäni tytöt samaan kuvaan kanssani. Tosi kivoja ja ystävällisiä ovat olleet mua kohtaan. Ainakin alustavien arvioiden mukaan olis myös ihan kiva arvosana odotettavissa meidän lapsityövoimaa Intiassa käsitelleestä ryhmätyöstä.

Vasemmalta Deborah, Wei San, Sirje, Xin Yi ja Jasmine. Joko alatte ymmärtää, miksi täällä tuntee toisinaan olonsa varsin isoksi ja vaaleaksi?

Takki ja pariesitelmä

2006-11-15T21:24:00.000+08:00

Laitan tähän nyt vielä jostain espritin nettikaupasta löytämäni kuvan takista. Jos ei olekaan ihan tasan samanlainen, niin hyvin samantyyppinen kuitenki. Kuva on takaa, että näkyy niinku tuo muoto. Ja säästin rahaakin, ainakin tanskalaisen espritin nettikaupassa takin hinta on euroiksi muunnettuna 93e. Minä siis maksoin 75.

Eipä tänään juuri kirjoittamista ole, mutta oli toinenkin kuva laitettavana, niin postasin. Pidettiin tänään consumer behaviour-kurssin viimesellä luennolla Huipein kanssa esitys suomalaisesta Seccosta, kun aiheena oli kierrätys jne. Kuvassa siis Huipei, minä ja proffamme. Tarkkasilmäiset varmaan huomaavat kyseessä olevan saman henkilön kuin niissä hiphop-ryhmätyöesityskuvissa. Saatiin muuten tänään se takaisin, A- tuli.

Sayonara, Tokio :(

2006-11-14T20:09:00.000+08:00

Ei sitten mennä kuitenkaan sinne Tokioon. Kaikki kohtuuhintaset lennot oli nimittäin jo menny ja kalliimmat on liian kalliita kun ottaa huomioon, että meillä (Asmalla) on aikaa vaan pidennetty viikonloppu ja Tokio on muutenkin kallis paikka. Nyt katsellaan sitten, mihin mentäs sen sijaan. No, parempihan se on mennä Tokiota katselemaan joskus ihan ajan kanssa. Johonkin olis kuitenkin joulukuun alkupäiviks tarkotus lähteä.

Tänään ei ollut iltapäivällä luentoja, koska se iso ryhmätyöesitys siirrettiin lauantaille (että yrityksen johtoryhmän henkilö pääsis paikalle katsomaan...). Käytin aikani hyväksi lähtemällä pitkästä aikaa kaupungille shoppailemaan. Ostin mm. cd:n jossa onGilbertin ja Sullivanin parhaimmistoa, mukana myös kappaleita Pirates of Penzancesta. Voi sitten kuunnella ja muistella Sydneytä. Orchard Roadilla näytti jo jouluvalot riippuvan, mutten jäänyt odottamaan pimenemistä. Joku toinen kerta sitten. Kauppakeskuksissakin oli jo joulukoristeita ja John Littlessä ehdin jo huokaista, että onneksi ei vielä soi joululaulut, kun tajusin keskusradiosta pauhaavan mukaillun version Petteri Punakuonosta. Tälläinen kuusi oli CityLink Mallissa. Kuusen alla oli kyltti, jossa kehotettiin olemaan koskematta kuuseen ja pitämään lapset aisoissa; kauppakeskus ei vastaa mahdollisista kuolemantapauksista tai muista aiheutuneista vammoista. Taisi olla astetta vahvemmat jouluvalot. Että siinäpä teille joulutunnelmaa. Kuolemantapauksista tai muista aiheutuneista vammoista....

Olin jo suuntaamassa takaisin, kun päätin poiketa vielä Espritissä. Ja sielläpä tulikin sitten autettua Singaporen kansantaloutta ihan kiitettävästi. Löysin nimittän itselleni toppatakin. Joo, tropiikista. Mulla kun on kotona se villakangastakki ja sitten se pitkä lammasturkki, mutta tarvitsin kivan toppatakin, jota vois käyttää autoa ajaessa (lammasturkki on kauhean hankala). Espritissä sattui silmiin sellanen musta, lyhyehkö toppatakki, jossa on mukavan korkea kaulus tekoturkiskoristein. Ei tarvitse kyllä kaulaliinaa sen kanssa. Lisäksi se takki ei ole sellainen pörheä, ilmava pallo, vaan se on sellanen kapeampi ja sitä saa vyötäröltä kiristettyä, joten se on vähän sellanen naisellinenkin. Menee varmaan hameenkin kanssa. Maksoi 75e. Lisäksi se väittää ainakin hylkivänsä vettä. Kahdesti sovittelin sitä, kun välissä piti käydä nostamassa rahaa, ja yhtä hyvältä näytti molemmilla kerroilla (kukkahame ja sandaalit alaosassa tosin vähän pilas vaikutelmaa). Tajusin myös, että täällä espritin farkut maksaa 50e, kun ne Suomessa maksaa jotain 80-90 e. Ostin sitten yhdet, kun sattui vielä sopivat (en voinut sovittaa takkia niiden farkkujen kanssa, koska myyjä innoissaan vei takin heti mun sen valittua kassalle ja pakkasi pois).

Mitä muuten tulee mun tulevaan puhelimeen, niin en ole toistaiseksi onnistunut edes prototyyppiä täällä näkemään. En tosin ole vielä etsinytkään, olen vaan aina sellasesta liikkeestä ohikävellessäni vilkassut, näkyskö. Jostain Sim Lim Squarelta varmasti löytys, tai Nokian virallisesta liikkeestä. Siis edes se muovinen malli. Luin sitäpaitsi että puhelimen julkaisu ainakin Suomessa on siirtynyt kuun loppuun. Eikä kuulema edes eka kerta, kun Nokian puhelinten julkaisu siirtyy. Lisäksi puhelimesta pitäs joidenkin tietojen mukaan tulla myyntiin kolme väriversioita, mutta missään ei ole kuvia kuin kahdesta. Mitäs ne nokialaiset nyt oikein pelleilee, kannattas vähän yrittää sitä hyvää mainetta pitää yllä. Ei kannattas pitää sitä suosiota itsestäänselvyytenä. (Tän jälkeen taitaa olla turha ikinä haaveilla työpaikasta siellä...)

Olen maailman tylsin ihminen

2006-11-12T12:07:00.000+08:00

Mutta siitä lisää kohta. Ensin kerron kokeestani, joka oli tänään aamulla. Olin melko ahkerasti lukenut kirjasta kappaleet läpi ja valmistautunut jopa paremmin kuin siihen keskellä lukukautta olleeseen kokeeseen, kun eilisiltana huomasin, että olinkin lukenut osan kappaleista väärästä kirjasta...Olisi nimittäin pitänyt lukea toisesta kirjasta, jota mulla ei ole, kun en ollut ollenkaan huomannut sitä tarvittavan. No okei, olin huomannut että siitä oli yhdeksi kerraksi luettavaa (jonka olin laiskuuttani jättänyt välistä), en että siitä olisi itseasiassa pitänyt lukea neljä kappaletta tähän kokeeseen. En sitten jaksanut enää illalla rynnätä kirjastoon, vaan päätin, että pärjään kyllä kun olen kerran opiskellut ne toisen kirjan kappaleet hyvin ja luin luentomonisteet läpi. Vähän kyllä jännitti...Mutta miten kävi? Sen toisen kirjan kappaleista oli kokeessa vain ehkä kuusi kysymystä neljästäkymmenestä, ja niihinkin pystyi melko hyvin vastaamaan vanhojen tietojen perusteella ja maalaisjärkeä käyttäen. Sitäpaitsi ne oli monivalinta- ja true/false-kysymyksiä, eikä vääristä vastauksista sakoteta, joten jos et veikkaa, et voi voittaa... Muutenkin koe tuntui menneen vähintään yhtä hyvin kuin viimeksi, ehkä paremminkin, koska osasin ne siitä lukemastani kirjasta tulleet kysymykset paremmin kuin viime kerralla. Ei hätää siis.

Mutta sitten siihen tylsyyteen. Tänään oli se vaihtareiden jäähyväisillanvietto, paikalle saapui noin 30 henkeä. Olin aiemmin päivällä saanut viestin, ettei mennäkään syömään, vaan viettämään vaan iltaa, ja pitäisi pukeutua nätistä. Silitin siis pellavahameeni ja laitoin päälle Sydneystä ostamani topin. Huomasin myöhemmin,että joku toinen hame olisi oikeastaan näyttänyt paremmalta, mutta en siinä vaiheessa enää ehtinyt alkaa toista silittää.Seitsemältä kokoonnuimme PGP:n portaille ja kun kaikki oli kasassa, paljon valokuvia otettu ja tilatut taksit saapuneet, siirryimme Villa Bali-nimiseen ravintolaan, josta mahdollisesti sitten myöhemmin olisi siirtyminen muualle. Paikka oli kiva ja tunnelmakin ihan hyvä, mutta mutta...Mä en ole oikein edukseni suuressa ihmisjoukossa. Pieni ryhmä vielä menettelee, kun mullakin on mahdollisuus ainakin välillä saada sanottua jotain toisten väliin, mutta suuressa ryhmässä kaikki puhuu toistensa päälle tai sitten jakautuu erilaisiin pieniin klikkeihin. Joista yhteenkään mä en kuulu. Olihan siellä mulle tuttuja, puolituttuja ja tuntemattomiakin, mutta mä olen vaan niin huono sosialisoimaan tollasessa tilanteessa. Joten kun n.puolentoista tunnin kuluttua Heather ja Ken ilmoittivat lähtevänsä lukemaan kokeisiin, mäkin liityin seuraan ja poistuin paikalta. Mietin nimittäin, että seuraava lähtötilaisuus olis ties milloin ja siihen asti olin koko aikana oikeastaan vain vaihtanut pari sanaa Asman kanssa. Mä en vaan ole edukseni tollasissa tilanteissa. Joten kyllä,olin tylsä ja takaisin jo kymmeneltä. Vähän itseänikin harmitti, kun olin kyllä odottanut iltaa kohtalaisella innolla. Oli vaan päässyt unohtumaan miten mulle käy noin isossa ryhmässä, jos ei ole läheisimpiä ystäviä mukana...Ja joo, älkää moittiko mua. Uskokaa kun sanon, että olen saanut kyllä elämässäni kärsiä varautuneisuudestani ja hiljaisuudestani ihan tarpeeksi jo tähän mennessä, ilman että kenenkään tarvitsee siitä vielä mulle muistuttaa. Sinänsä mua ei muuten vaivaa se, minkälainen olen; mulla on ihania, läheisiä ystäviä ja maailman paras poikaystävä, enkä yksinäisyydestä kärsi. Tällaisissa tilanteissa se tulee vaan niin korostuneesti esille, ja joskus sitä miettii, että voisihan sitä olla toisenlainenkin...

Heather ja Kim ja hiukan rikki oleva sateenvarjo.

Huomenna muuten varataan lentoliput Tokioon!

Konnichiwa!

2006-11-08T19:53:00.000+08:00

Aloituksesta ainakin äiti ja Lotta arvannee, minkälaisia uutisia mulla on. Kyllä vain: Tokio taitaa sittenkin toteutua! Tapasin tänään Asman vaihto-oppilaiden farewell tea-tilaisuudessa (josta lisää kohta) ja hän kysyi varovasti, olisinko vielä menossa Tokioon. Tottakai! Ilmeisesti muita ei nyt olekaan lähdössä, koska pitävät hintaa liian kalliina. Kuulemma lentojen hinnaks tulis n.600 dollaria (300 euroa), mutta en todellakaan pidä tota korkeena hintana 7-8 tunnin lennoista! Olen valmis maksamaan singdollareissa tonninkin, tai enemmänkin, täältä on kuitenkin niin paljon helpompi mennä kuin Suomesta. Joten me porvarit lennetään todennäköisesti Tokioon ihan joulukuun alussa. Asma katsoo netistä nyt hinnat ja aikataulut ja mailaa sitten mulle. Ja mitä tohon porvariuteen muuten tulee, niin olen ymmärtänyt Asman olevan vähän "paremmasta" perheestä, ainakin jos mitään voi päätellä muiden samalta alueelta tulevien reaktioista, kun Asma kertoo millä asuinalueella asuu... Enpäs olekaan ennen päässyt "piireihin" :D

Niin, tänään siis oli tuo vaihto-oppilaiden "hyvästelytee". Vähän aikainen ajankohta, mutta koulua on enää reilu viikko jäljellä, sitten alkaa kokeet ja sen jälkeen kaikki vaihtarit jo matkustelee ympäri Aasiaa ja palaa kotiin. Ei kyllä tunnu haikealta vielä, onhan tässä viisi viikkoa vielä aikaa. Lähinnä kaikki paikalle tulleet tietysti oli siellä ilmaisen ruuan takia. Alussa oli pari puhetta, mutta ymmärsivät pitää puheensa lyhyinä kun kaikkien katsojien katseet oli odottavasti kääntyneet kohti ruokapöytiä. Piti myös täyttää palautelomake, jota vastaan sai lahjaksi NUS-mukin. Minä tosin erehdyin laittamaan omani tuolille siksi aikaa kun menin hakemaan mehua. Jäin paluumatkalla suustani kiinni Asman ja Devikan kanssa, ja sillä aikaa muki ehti hävitä. Onneksi suostuivat antamaan mulle uuden, kun selitin tilanteen.

Lauantai-iltana olisi sitten jäähyväisillallinen Asman, Devikan ja ainakin parinkymmenen muun vaihtarin kanssa. Kutsuttavia tietysti olis vaikka kuinka, mutta yksikään ravintola tuskin suostuu kovin isoa porukkaa ottamaan, joten mukaan tulee vain Asman, Devikan jne lähimmät vaihtariystävät. Ihan hyvä, koska läheskään kaikki ei ollu tänään paikalla. Ja ihan hyvä, että mäkin pääsen täältä taas johonkin, kun olen lähinnä koulutöihin keskittyny lähiaikoina.

Mitä kouluun tulee, niin nyt alkaa onneksi pikkuhiljaa helpottaa. Tiistaina oli se ryhmätyöesitys, jonka powerpointteja väsätessäni menetin sunnuntaina hermoni. Ne vielä ilmoitti mulle ystävällisesti maanantaina, että "lisättiin sun osioon yksi taulukko, ole hyvä!". No kiitos vaan. Oltiin sitten tunnilla viimeinen ryhmä esittämässä, joten aikaa jäi vielä vähemmän kuin aluksi oli tarkoitus. Vedin oman osani suunnilleen henkeä vetämättä, että ehdittäs. En oo varmasti ikinä pitäny niin kiirettä esityksessä. Mutta saatiin sekin esitys vietyä kunnialla läpi. Tänään taas oli sen product&brand management-kurssin ryhmätyön palautus, josta kans valitin viimeksi. Kirjoitin maanantaina ensin osan omasta osastani kämpällä ja sitten siirryin kiltisti koululle muiden seuraan kirjoittamaan. Istuin siellä niiden kanssa jotain puoli kolmesta kahdeksaan...Lisäksi olin eilen illalla kolmisen tuntia tekemässä samaa hommaa. Tänään ne muut sitten palautti sen työn, kun mulla oli luentoja. Toivottavasti siitä tuli edes kohtuullinen.

Jäljellä on nyt enää product&brand managementin koe lauantaina, sen tänään palautetun ryhmätyön esitys (yritykselle) tiistaina, parityöesitys keskiviikkona ja sitten vielä yksi loppukoe 25.11. Tuota tiistain esitystä pitää vielä valmistella jonkin verran, koska siihen tulee eri asioita kuin raporttiin (koska se kirjallinen osio palautettiin opettajalle, mutta esityksen arvostelee yritys, jolle se tehtiin). Samoin pitää valmistella tuota keskiviikon pariesitystä, mutta se ei ole yhtä suuri juttu. Huomisen ja perjantain vapaatunnit aion käyttää lauantain kokeeseen kertaamiseen.

Mitä tulee tuohon mun viimekertaiseen purkaukseen, en ole onneksi ainoa, jota kyseiset asiat ärsyttävät. Sekä Heather että Asma on nimittäin ollut mun kanssa täysin samaa mieltä paikallisten ryhmätyötavoista. En käsitä, miten homma voi olla niin tehotonta! Mutta ettei kukaan nyt ymmärrä väärin, haluan sanoa, että mun ryhmätyöryhmät on kyllä muuten ollu tosi mukavia. Kaikki on ollu tosi ystävällisiä mua kohtaan, ja on aina välillä ihan piristävää kun tapaamisissa keskustelunaiheet vähän harhautuu. Laitankin tähän loppuun siis kaksi esimerkkiä alkuviikolta. Molemmat keskustelut tapahtui täysin yllättäen kesken ahkeran (tai joidenkin osalta vähemmän ahkeran) kirjoittamisen.

Keskustelu 1
Zi Yang: Sirje, millon sä oikein menet naimisiin?
Sirje: Mitä?!?
Z: No miten vanha sä oot?
S: 22!
Kaikki muut: Mitä? Vasta 22?! No ei sitten vielä tartte mennä... jne.
S: Niin, miten vanhoja te sitten ootte?
Kaikki: 22-23
Christie: Mutta kaikki vaihto-oppilaat on aina paljon vanhempia!
S: No itseasiassa suurin osa tuntuu olevan 20-21. Mä olen vanhimpia.

Tämän jälkeen Zi Yang ilmoitti, että kaikki kaukaasialaiset alkaa näyttää kolmekymppisiltä 17-18-vuotiaina ja näyttää sitten samalta kolmeenkymppiin asti. Christie sentään korjas vähän nätimmin, että ne näyttää koko sen ajan vähän yli kakskymppisiltä... No, musta aasialaiset näyttää monesti tosi nuorilta. Tämän jälkeen tuli myös keskustelua naimisiinmenoiästä. Kun sanoin, että Suomessa nykyään mennään naimisiin lähempänä kolmeakymmentä (niin kuulemma Singaporessakin), yksi heitti vitsillä, että "niin, paitsi jos sattuu vahinko!". Voi sitä ihmetystä kun kerroin, ettei Suomessa kenenkään tarvitse "vahingon" takia mennä naimisiin. Olisitte nähneet niiden ilmeet, kun mainitsin, että mun vanhemmat meni naimisiin kun mä olin kuusi :)

Keskustelu 2:
Zi Yang: Sirje...
Sirje: No?
Z: (äänensävyllä, josta kuulee että kyseessä on vitsi tms) Tiedäthän sä, että on tällänen maa kuin Japani, jossa asuu japanilaisia?
S: Joo?
Z: Ja sitten on Kiina, jossa asuu kiinalaisia?
S: Joo? (muille:) Mihin tää oikein johtaa?
Z: No, tiedäthän sä että kiinalaiset tykkää syödä riisiä? Ja japanilaiset kanssa, sushissa ja silleen? Kummassa maassa syödään enemmän riisiä?
S: (aavistellen, että tämä on ehkä joku kompa) Kiinassa.
Z: Miksi?
S: No...Tarkotatko yhteensä vai per kapita?
Z: ÄÄÄH! Eeeeiiiiii! Sä olet pelottava! Se oli sen koko jutun idea! Sä pilasit sen!

Ideana siis ilmeisesti oli, että vastaus on tottakai Kiinassa, koska siellä on paljon enemmän asukkaita (vaikka vastaaja joko ajattelisi, että tämä on kompa tai sitten että tarkoitetaan määrää per henki, ja vastaisi väärin tms). Zi Yang oli kovasti pettynyt, kun pilasin koko jutun keksimällä sen idean. Muita taas tuntui huvittavan, että mulle esitetään selvästi vitsillä kysymys, ja mä alan kysellä lisätietoja... Juu, se on Sirje se. Pelottava. Heh.

Täydellinen kyllästyminen paikallisiin ryhmätöihin

2006-11-05T23:49:00.000+08:00

Minä. En. Jaksa. Enää. Nyt tuli siis aivan täydellinen kyllästyminen näiden ryhmätyöjuttuihin. Olen kiltisti niellyt sen, että yhtä ryhmätyötä varten pitää tavata pari kertaa viikossa koko lukukauden ajan, kun Mikkelissä totuin siihen, että kaksi-kolme tapaamista/ryhmätyö riittää. Olen ystävällisesti hymyillyt, kun kukaan muu kuin minä ei saavu paikalle ajoissa, ja koko ryhmä on ensi kertaa koolla n.puolitoista tuntia alkamisajasta, jolloin ensimmäisten pitää alkaa jo kiirehtiä seuraaviin kokouksiin. Olen istunut kärsivällisesti läpi kolmen tunnin tapaamiset, joissa ei saada aikaan edes sitä, mihin Suomessa olen tottunut käyttämään korkeintaan tunnin. Mutta nyt vaan ei jaksa enää. Onneksi tätä kestää enää pari viikkoa, tai oikeastaan reilu viikko. Sitten pitäisi ryhmätöiden alkaa olla ohi.

Ja miksikö kyllästyminen tuli juuri nyt? No, pari ryhmätöihin liittyvää juttua vaan katkaisi kamelin selän. Se pienempi juttu oli se, että yhden ryhmätyömme palautuspäivä on keskiviikkona, ja sitä on aika paljon vielä tekemättä. Niinpä yksi jäsenistämme ilmoitti tänään, että olisi huomenna suotavaa mennä tekemään ryhmätyötä yhdessä tuntien jälkeen ryhmätyötilaan. Eipä siinä mitään, mutta kun ilmoituksessa käskettiin ottaa omat läppärit mukaan, että "voidaan sitten kaikki työskennellä erikseen". Jos me kerran työskennellään kaikki erikseen, niin minkä ihmeen takia sillon pitää mennä yhdessä johonkin? Kun sitäpaitsi työt on jo aika hyvin jaettu (minä ainakin tiedän osani) ja kaikki pääkohdat keskusteltu, niin mitä lisäarvoa tuo se, että istutaan kaikki omilla koneillamme kirjoittamassa samassa meluisessa ryhmätyötilassa? Mun on ainakin helpompi kirjottaa yksin omassa rauhassa, ei tule houkutusta jutellakaan. Aionkin siis kirjoittaa osani aamupäivällä täällä ja mennä sitten iltapäivällä katsomaan, onko ryhmätyöskentelyssä mitään järkeä. Eihän ne tiedä, ettei mulla ole tunteja. Joojoo, ilkeää, mutta kun mä en kertakaikkiaan enää käsitä, mihin näitä kaikkia viittätuhatta eri tapaamista tarvitaan.

Toinen ja tänään huomattavasti ärsyttävämpi juttu on sitten paikallisten powerpoint-taidot. Näillä on tapana tunkea muutaman minuutin esitykseen niin suuri määrä slideja, että katsoja ei ikinä ehdi lukea niitä kaikkia kun mennään jo eteenpäin. Sen lisäksi slideissa pitää olla joku erikoishieno netistä etsitty tausta, paljon animaatioita ja jokainen slide täynnä tekstiä. Eikö näille ole tosiaankaan opetettu mitään powerpointin järkevästä käytöstä? Tänään sitten yritin tehdä omia slidejani valmiiksi tehdyn mallin mukaan. Olin tulla hulluksi. Ensinnäkin se ensimmäisten slidejen tekijä oli tehnyt itselleen kymmenen slideä kolmen minuutin osaansa varten! Kymmenen! En ymmärrä, miten se luulee, että kukaan niitä ehtii lukea. Toiseksi, ne slidet oli niin täynnä kaikenlaista wordartia ja erikoisjuttua ja -efektiä, että sain hiki hatussa oikeasti yrittää saada sinne niitä omia juttujani. Mulle olis riittänyt kolme slidea, mutta ryhmätyökaverini halusi mun laittavan sinne myös yhden taulukon, jonka sain melkoisella vaivalla lisättyä sinne kaiken ylimääräisen sälän keskelle. Sain vihdoin homman tehtyä ja siirsin slidet nettiin, ja mitä tapahtuukaan? Klo. 23.30 eräs ryhmätyökavereistani ystävällisesti kertoo, että hän kyllä tarkoitti mun osaani toisenlaisia otsikoita, mun pallukat oli väärän väärisiä ja mun taulukko näyttää väärältä. No, taulukkojutun olin arvannut, koska käytän Open Officea, ja sanoin, etten pääse käyttämään oikeaa powerpointtia ennen huomista iltapäivää. Muut vaihdoin kiltisti, vaikka yleensä tälläiset muokkaukset on sen tehtävä, joka ne slidet yhdistää. Kävi yllättävän kivuttomasti. Mutta kun sitten tuli ehdotus, että voisin lisätä esitykseeni myös taulukot raportin liitteistä C ja D, niin kieltäydyin. Mulla on aikaa kolme minuuttia, joka muutenkin on kauhean vähän sen mun asian esittämiseen ja siihen on jo ahdettu yksi taulukko. Ymmärtääköhän nää täällä ollenkaan, että yleisön pitäisi myös ehtiä katsoa niitä taulukoita vähän aikaa, että ehtisivät käsittää, mitä niissä näytetään? Olen melkein jokaisessa esityksessä jota olen täällä seurannut, turhautunut siihen etten ehdi lukea asioita ja katsoa taulukoita, kun mennään jo eteenpäin. Joten ei, en suostu tekemään sitä itse.

Joo, mun tekisi todellakin mieli pitää paikallisille oppitunnit (ellei kokonaiset kurssit) seuraavista aiheista:
1. Miten työskennellään ryhmässä tehokkaasti ja aikaa tuhlaamatta. Tähän sisältyisi mm. sellaiset aiheet kuin "kuinka saavut tapaamiseen ajoissa", "kuinka saavut tapaamiseen joka kerta, niin että ryhmä voi joskus saada jotain aikaankin kun enemmän kuin kaksi ihmistä on paikalla", "kuinka päätät asioista 15 minuutissa kolmen tunnin sijaan" ja "kuinka työskentelet oman osasi parissa ihan yksin ilman ketään istumassa vierellä tekemässä omaa osaansa".
2. Miten PowerPointia käytetään tehokkaasti esityksessä. Sisältäisi mm. aiheet "kuinka kauan aikaa yleisö tarvitsee yhden sliden lukemiseen, erityisesti jos siinä on taulukko tai kuvaaja", "kuinka paljon yhdelle slidelle voi kirjoittaa tekstiä niin, että yleisö ehtii lukea sen siinä kahdessa sekunnissa, joka sinulla on aikaa näyttää sitä", "kuinka suunnittelet esityksesi niin, ettei aika lopu aina kesken kun olet vasta puolivälissä slidejasi", "kuinka tehdään PowerPoint-esitys ilman turhia animaatioita ja erikoistaustoja" ja "kuinka muualla maailmassa ihmiset saavat viestinsä tehokkaammin läpi, vaikka käyttävät yksinkertaista taustaa, vähän animaatioita, vähemmän tekstiä per slide ja vähemmän slideja".

Nojoo, tästä tuli varsinainen valituspostaus tänään, oikea rant. Ymmärrän, että on kulttuurieroja ja niitä pitää ymmärtää ja ei ole oikeaa ja väärää tapaa tehdä asiat ja niin edelleen. Ja ymmärrän, että olen nyt täysin stereotyyppinen pohjoismaalainen, joka haluaa sanoa asiat suoraan ja saada hommat tehdyksi ilman kiertelyjä. Mutta kun nyt vaan ottaa päähän tälläinen pelleily. Ei tarviis vääntää niitä ryhmätöitä kuuteen asti aamulla ja itkeä, miten on rankkaa yliopistossa opiskelu Singaporessa, jos osaisitte vähän järjestää aikanne tehokkaammin. Nih.

Ja anteeksi kaikille lukijoille, oli vaan pakko saada valittaa jollekin. Nyt tuntuu jo paremmalta.

Tyttöjen ilta

2006-11-02T17:17:00.000+08:00

Eilen en ollut suunnitellut illaksi mitään erikoista tekemistä, joten kun sain Heatherilta tekstiviestin, että liittyisinkö hänen seuraansa illalliselle PGP:n kanttiiniin, suostuin heti. Olin nähnyt Heatheria muutaman kerran vilaukselta koululla, mutta ei oltu juuri ehditty jutella sitten Hong Kongin. Kävikin ilmi, että Heather oli tässä välissä viettänyt kymmenen päivää USA:ssa, koska hänen äitinsä oli saanut jonkun kohtauksen (aivoverenvuoto?) ja joutunut sairaalaan. Heather oli kuitenkin nyt maanantaina palannut takaisin, ja äiti voi kuulemma jo paljon paremmin. Tuntuu pahalta, että juuri Heatherille piti käydä noin, hän kun on niin paljon puhunut koti-ikävästään. Toisaalta siinä taas on asian hyvä puoli (mikäli äidin sairauskohtauksessa nyt mitään hyvää voi nähdä): Heather pääsi käymään kotonaan ja näkemään perhettään ja poikaystäväänsä. Vaikutti itseasiassa paljon vähemmän masentuneelta kuin silloin Hong Kongissa. Lisäksi tämä poikaystävä, Michael, on tulossa piakkoin puoleksitoista viikoksi tänne. Ai olenko kade? No, olen jo taipunut kohtalooni, eikä tässä ole enää kuin kuusi viikkoa kestettävänä. Sitäpaitsi omatuntoni ei salli mun kadehtia mitään tytöltä, jonka äiti on sairaalassa.

Tilattiin molemmat ruoka thaimaalaisesta kojusta ja syödessä keskusteltiin niin poikaystävistä kuin paikallisten hullusta innosta tuntikausia kestäviin ryhmätyötapaamisiin. Tai no, oikeastaan Heather selitti suurimman osan aikaa siitä, miten oli ärsyyntynyt Michaeliin, koska tämä oli ollut halloween-iltana ulkona neljään, vaikka seuraavana päivänä oli työpäivä, ja sitten samaan syssyyn selitti, ettei ymmärtänyt miksi oli siitä niin ärtynyt. Minä lähinnä söin ja myöntelin. Ilmeisesti Heather lähinnä kaipasi jonkinlaista vertaistukea. Lopuksi Heather ehdotti, että mentäisiin hänen kämppäänsä katsomaan joku tyttöleffa (kun hänellä on ilmastointikin) ja suostuin, kun ei ollut muutakaan tekemistä. Ensimmäistä kertaa pääsin näkemään sellaisen tyypin A-huoneen, jollaista minäkin alunperin hain. Ei yhtään isompi kuin tää mun kämppä, yhdessä nurkassa vaan pienenpieni wc ja suihku. Täytyy myöntää, että asuttuani nyt yli kolme kuukautta 30 asteen lämpötilassa olin jäätyä siellä.

Leffaksi valittiin Heatherin varsin pienestä valikoimasta Bridget Jones kakkonen, ja kivahan se oli taas katsoa pitkästä aikaa. Jos ei muuta, niin aina voi lepuuttaa silmiään Colin Firthin darcymaisen jäykässä olemuksessa (darcymaisuus sinänsä nyt ei ole mikään ihme, kun koko hahmo on copypastettu Austenilta sukunimeä myöten - sitäpaitsi minulle ainakin Colin Firth on se ainoa oikea Mr.Darcy, vaikka Matthew Macfadyen ihan kohtalaisen suorituksen uudessa leffaversiossa tekeekin). Täytyy sanoa, että valitettavasti tässä leffassa Bridgetistä oli kyllä tehty sen verran tyhmähkö, että välillä tuli melkein ihmeteltyä, mitä ihmettä se mies siinä näki. Leffan jälkeen Heatherilla oli ilmeisesti kiire juttelemaan poikaystävänsä kanssa skypessä, koska hän melkein työnsi minut ovesta ulos.

Tänään on taas illemmalla vuorossa lisää ryhmätyöpiinaa, kun tavataan kahdeksalta koululla. Nojoo, ryhmä on kyllä ihan kiva ja silleen, mutta tarvitseeko joka kokoukseen aina käyttää vähintään kaksi ja puoli tuntia? Viime kerralla vielä varmistivat jokaiselta, että eihän ole perjantaina koulua, että voidaan valvoa ryhmätyön merkeissä PIIIIITKÄÄN. Ja aina ennen ryhmätyön palauttamista saan kuulla muiden ryhmän jäsenien valvoneen edellisyönä johonkin viiteen saakka, eikä mulle ole vieläkään selvinnyt, mitä ne sillon tekee, kun työ on ollu käytännössä valmis jo aiemmin. Hulluja nämä singaporelaiset, ainakin opiskelun suhteen...

Consumer Behaviour -esitykset

2006-11-01T17:20:00.000+08:00

Älysin sentään tänään ottaa kameran mukaan koululle, kun päivän ohjelmana oli consumer behaviour-kurssin ryhmätyöesitykset. Tehtävänähän siis oli tutustua johonkin kuluttajaryhmään, tehdä niistä parinkymmenen sivun raportti ja vajaan puolen tunnin esitys. Meidän aiheenamme oli hiphopparit, joihin päästiin tutustumaan paikallisen hiphopesiintyjäryhmä iLLERSien kautta. Alla muutama kuva tänäsestä (vaikka se ei Tapanin mielestä sana olekaan).

Kuvassa aikaansaannoksemme. Oikealla itse raportti ja vasemmalla ja keskellä luokalle pitämämme peli, jossa tarkoituksena oli valita kirjekuoressa olevista asuista se hiphopmaisin ukkelin päälle.

Yksi ryhmistä piti esityksen cosplayjaajista (vai taipuuko se cosplayereistä?). Huomatkaa esittäjän asu ja eläytyminen rooliinsa. Cosplaysta voi lukea lisää vaikkapa Cosplay Finlandin sivuilta.

Tässä koko cosplay-ryhmä.

Ja viimeisenä kuva meidän ryhmästämme, opettajastamme ja peliin saamistamme vastauksista. Vasemmalta Alex(ander), prof. Siok Kuan Tambyah, Yu-Chu, Sirje, Judy, Angela, Kah Yan ja Louis. Koska aiheena oli hiphopparit emme halunneet pukeutua virallisesti, mutta kenenkään kaapista ei löytynyt hopparivaatteitakaan, joten pukeuduttiin kaikki farkkuihin, mustaan yläosaan ja tennareihin. Opettajan erottaa kuvasta siis vaaleasta asusta. Ja jos ihmettelette mun outoa asentoa tai pituutta, niin se johtuu siitä, että kyyristelen etten näyttäis hongankolistajalta.

Tänään on muuten ollut nyt pari tuntia juuri sellainen sää, minkä porukat olis täällä halunnut nähdä. Aamulla paistoi vielä aurinko pilvettömältä taivaalta, ja itseasiassa ajattelin, että on ihan Hyden Sentosa-sää. Mutta iltapäivällä tunneilta tullessa vettä tulikin taivaan täydeltä, ja sitten alkoi myös ukkostaa. Pari kertaa räsähti niin kovaa, että olin tippua tuolilta säikähdyksestä. Piti väläyksen nähdessään ihan peittää äkkiä korvat, kun ääni oli niin kova, mutta nyt se on jo laantunut. Taitaa tosiaan olla sadekausi aluillaan.

Laihdutuslaite revisited ja sukupuolikasvatusta singaporelaiseen malliin

2006-10-31T21:50:00.000+08:00

Enpä ole taas muutamaan päivään kirjoitellut, kun ei ole ihmeempiä tapahtunut, mutta tänään tulikin sitten kirjoitettavaa kahdesta aiheesta kerralla. On vaan ihan pakko jakaa nämä kokemukset teidän kanssa. Ensinnäkin, muistatteko kun kerroin Kuala Lumpurissa näkemästäni uudesta laihdutuslaitteesta, siis siitä,jolla ratsastetaan? Muistutukseksi lainaan tässä itserakkaasti omaa tekstiäni laitteen mainoskampanjasta:
"Kaiken huippuna oli vieressä tv:ssä pyörivä mainosvideo, jossa kymmenisen nuorta mallityttöä puettuina valkoisiin paljastaviin cowboy-asuihin ja -hattuihin ratsasti laitteella hekumallinen ilme kasvoillaan modernin musiikin tahtiin. Olin kuolla nauruun, vaikka markkinointikampanja oli tietysti ihan vakavissaan"

No, tänään kävi luennolla ilmi, että kyseisen tuotteen nimi on iGallop, ja että markkinointikampanja, johon oli panostettu miljoonia, oli lopulta floppi. Miksikö? No, siksi että kaikille muillekin kuluttajille tuli kyseisestä pätkästä sama mielleyhtymä kuin minullekin, ja mainoksia on vuoronperään pilkattu ja paheksuttu tiedotusvälineissä. Ja kiitos kaikkien nettinörttien ystävän, YouTuben, minulla on tässä teille linkki kyseiseen mainokseen.Olkaapa hyvät.Valitettavasti äänenlaatu ei ole kovin hyvä, mutta etteköhän saa tuosta ihan tarpeeksi selvää...

Ja sitten ihan eri aiheeseen, eli paikallisten sukupuolikasvatuksen tasoon kouluissa. Mulla oli tänään päivän viimeisenä ohjelmana n.klo 18-20.30 ryhmätapaaminen, jossa oli tarkoitus pohtia sopivaa markkinointikampanjaa yhteen projektiimme. No, koska kaikki oli jo aika väsyneitä (olin ollut koululla yhdeksästä saakka), puheenaiheet vähän pyrki välillä harhailemaan pois aiheesta. Jotenkin sitten päädyttiin puhumaan Suomen talvesta ja sitä kautta erilaisista väärinkäsityksistä (kun saivat kuulla, että jos vie mukillisen vettä ulos -30C pakkasella, se ei jäädykään kahdessa sekunnissa). Kävi ilmi, että ryhmämme kaksi poikaa eivät tienneet, mikä on tamponin käyttötarkoitus. Toinen heistä luuli, että se on seksilelu ja toinen ilmeisesti kuvitteli sen auttavan virtsankarkailuun! Ja siis ihan oikeasti, eivät pelleilleet. Me tytöt saatiin naurukohtauksesta toivuttuamme sitten selittää mm.mihin kyseistä esinettä käytetään, miksi kukaan haluaisi käyttää sellaista siteiden sijasta, voivatko sitä käyttää neitsyetkin ja miksi siinä on naru. Tamponivalmistajien mainokset olivat kyllä ilmeisesti tehonneet, koska toinen pojista kysyi, laajeneeko se sitten todellakin sisällä ja miten isoksi, näyttäen sormillaan n. vauvan pään kokoa. Kysyin häneltä, luuleeko hän tosiaan, että naisella on sisällä niin iso onkalo. En ehtinyt saada vastausta, kun toinen pojista ilmoitti kuulleensa joltakulta, että kun menee naimisiin, pitää varoa, koska vaimosta voi tippua lattialle "munia". Tässä vaiheessa me tytöt oltiin jälleen tukehtua nauruun, ja kerrottin pojille vielä vähän lisää faktoja munasoluista ja kuukautisista. Mutta siis oikeasti, ei herranjumala! Jos 23-vuotiaat, yliopistossa opiskelevat pojat luulee, että naisesta voi tippua "munia" lattialle, tai että naisen sisällä on vauvan levyinen putki, niin kyllähän nyt maan seksuaalivalistuksessa on jotakin pahasti vialla! Luulis, että jos näitä ei ole opetettu sukupuolivalistustunneilla (joita heillä kuitenkin kuulemma on), niin ihmisbiologiassa sitten. En oikein tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa.

Lauantainen ryhmätyöesitys (juu, juuri se, johon laitoin ensin väärän tiedoston) meni hyvin, ja arvosanaksi saatiin A-. Ensimmäinen työni siis täällä, josta tuli mun normaalitason arvosana. Siitä monivalintakokeesta sain 74/100, mikä ei sinänsä kyllä ole taaskaan mun tasoa, mutta luokan keskiarvo oli 68, joten ainakin olin keskimääräistä parempi. Huomenna on sitten taas yksi iso ryhmätyöesitys edessä.

Tänään on muuten halloween, ja siitäpä tulikin mieleen välittää tätä kautta Lotalle tieto, että meidän talo olis käytettävissä nyt viikonloppuna, jos aiotte bileet pitää. Minnakin taitaa olla tulossa Rantsulle? Katsokaa nyt, minä ne teidän halloween-bileet joudun järjestämään, vaikken ole edes paikalla ;). Olin alustavasti ajatellut, että oltas voitu pitää pikkujoulut kun olen takas, mutta nyt en ehdikään ennen joulua. Uusivuosi ollaan tosin alustavasti päätetty olla vaihteeksi Rantsulla, joten sillon voitas kyllä järjestää mahdollisesti jotain?

Ylpeys käy lankeemuksen edellä

2006-10-27T22:09:00.000+08:00

Nyt hiukan nolottaa, vaikka pikkumokia sattuukin kaikille. Kerronpa teille tarinan.

Keskiviikkona oli ryhmätyötapaaminen casesta, joka esitetään lauantaina (koska tuntia ei ollut tiistaina hari rayan takia, se pidetään lauantaina). Minun osakseni tuli kirjoittaa puolet vastauksesta kysymykseen nro.3. Lupasin, että se on valmis torstai-iltana. Olin jo aiemmin kirjoitellut ylös puolen sivun verran (kakkosen rivivälillä) asiaan jonkin verran liittyviä muita juttuja. Ahkerana tyttönä sainkin kirjoiteltua vastauksen (puolisentoista sivua) jo silloin samana keskiviikkoiltana ja siirsin sen nettiin, josta sen voisi sitten hakea kysymyksen toisen osan kirjoittaja ja lopulta se, joka kokoaisi vastaukset yhteen. Olin ylpeä ahkeruudestani ja siitä, että olin aikataulusta edellä. Pyyhin koko jutun mielestäni, koska olin tehnyt oman osani.

Tänään päivällä sain tekstiviestin siltä toisen osan kirjoittajalta,joka kyseli olenko jo kirjoittanut oman osani. Hiukan närkästyneenä vastasin, että se on ollut siellä netissä saatavilla keskiviikkoillasta asti (ja olin jälleen sisäisesti ylpeä ahkeruudestani).

Nyt tässä illalla tietokoneella istuessani sain yhtäkkiä puhelun tytöltä, joka kokoaa ne osat yhteen ja lukee läpi. Hän hiukan varovaisesti sanoi, että olen vastannut vain osaan kysymyksestä, ja luetteli joitain juttuja, joita vastauksestani puuttui. Hämmästyin vähän, ja aloin kysellä, että eikös siellä olekaan niitä, kyllä minä niistä kirjoitin. Minulla välähti kuitenkin melkein heti ja sanoin, että mahdollisesti olen nyt kyllä laittanut väärän tiedoston nettiin ja kiirehdin heti katsomaan, varsinkin kun hän sillä aikaa kyseli, että eikös tekstini olekin alle sivun mittainen... Ja kyllä, keskiviikkoillasta asti internetissä on ollut vastaukseni sijasta puoli sivua alkuhahmottelua.

Korjasin tilanteen tietysti nopeasti, laitoin oikean tiedoston nettiin ja sitten vielä tekstiviestiä sille kysymyksen toisen osan kirjoittajalle, että jos ihmettelit, miksi oli niin lyhyt vastaus (joka ei edes vastaa kysymykseen), niin sain juuri kuulla, että siellä onkin väärä tiedosto. Hän laittoikin sitten huvittuneena takaisin viestiä, että olikin ollut vähän huolissaan. Kaikki siis luulivat parin päivän ajan, että minun vastaukseni tärkeään ryhmätyöhön on muutaman lauseen mittainen, eikä todellakaan edes vastaa kysymykseen. Että kyllä ne vaihto-oppilaat tiedetään...Ja minä olin vielä niin ylpeä ahkeruudestani, ja suorastaan pahastunut kun tänään kyseltiin vastaukseni perään!

Mitä tästä opimmekaan? Tarkasta AINA, että olet laittanut toisille oikean tiedoston!

Mitä muuten tulee Tokioon, se saattaa onnistua sittenkin joulukuun alussa.

Kiitos, Nokia!

2006-10-25T20:21:00.000+08:00

Jos jollakulla ei ole vielä ideaa mun joululahjaksi, ja taskusta löytyy n.280 euroa ylimääräistä, niin mullapa olisi teille nyt lahjaideaa. Juttuhan on nimittäin niin, että olen jo jonkin aikaa katsellut uutta puhelinta, mikä ei ole kovinkaan helppoa, koska valitsen puhelimeni naisellisesti lähinnä ulkonäön perusteella, ja vieläpä niin, että haluan ihastua puhelimeen. Tämänhetkisen puhelimeni valitsin rakastumalla siihen päätäpahkaa kun olimme itseasiassa etsimässä uutta puhelinta äidille. Nyt on tunteet jo laimenneet, joten aika siis vaihtaa uuteen ;). Olen ollut pikkaisen ihastunut Nokian malliin 7370, siihen kullanväriseen, mutta se on jo vanhahko malli ja jostain luin, ettei siinä olisi herätyskelloa (ehdottoman tärkeä minulle!). Sitäpaitsi niitä näkyy täällä aika paljon, enkä halua olla ihan massaa. Aloin jo siis pikkuhiljaa luopua toivosta saada uusi puhelin lähiaikoina (mikään ihan tavallisen näköinen kun ei siis kelpaa), kunnes tänään surffasin Nokian sivuille ja koin iloisen yllätyksen: Nokia on juuri julkaissut uudemman version kyseisestä puhelimesta! 7373:ssa on herätyskello, ja se tulee myyntiin vasta ihan tässä lähiaikoina (tai korkeintaan juuri tullut), joten ei voi vanhuudesta syttää. Ja katsokaapas väriä: oikein tyttömäinen pinkki :D. Parannusta edelliseen on kai lähinnä parempi kamera. Mutta päätin sen siis jo: tämän minä haluan. Värivaihtoehto musta pronssi olis ehkä tyylikkäämpi, mutta kuvista päätellen näyttää lähinnä ruskealta, joten pinkki olkoon minun värini. Juu, ihastuin tähän, eli seuraava puhelimeni on nyt päätetty. Nyt vaan katsotaan, ehdinkö löytää sen ennen lähtöä halvemmalla täältä (eikä kerrota tästä tullin sedille eikä verottajatädeille, eihän?), vai odotanko innolla joulupukkia.

Niin, ja porukoille tiedoksi: tällä viikolla on satanut ja ukkostanut jo kolmena päivänä. Olitte siis odottamassa sitä trooppista sadekuuroa viikkoa liian aikaisin. En tosin tiedä vielä, johtuuko tämä muuten vaan säänmuutoksesta vai alkaako se sateisempi kausi nyt olla aluillaan oikeasti.

Ja olin saanut uuden kommentoijan! Lista (ja linkki siihen) toimii minulla kyllä hyvin. Samalla sivulla on myös hyvin kuvaavia kertomuksia esimerkiksi paikallisista taksikuskeista ja autoilusta Singaporessa, jotka avautuu varmaan vielä paremmin vuoden täällä viettäneelle (vaikka minäkin luin niitä hymyillen, sattui nimittäin juuri vastaavanlainen taksikuski heti silloin heinäkuussa tänne saapuessani kuskaamaan minut lentokentältä PGP:n, ja senkin jälkeen olen saanut samanlaisia sepustuksia kyydissä kuunnella muutamaan kertaan). Kiitos kommentoinnista joka tapauksessa.

Tokio-tilanne näyttää nyt aika pahalta. Ne kaksi viikonloppua, jotka kävis mun matkatovereille, on juuri ne viikonloput kun mulla on kokeet. Itseasiassa ne on mun ainoat kokeet täällä, joten varsin huono tuuri. Koeviikkojen matkustelustakaan ei ole vielä mitään tietoa. Saa nyt nähdä kunhan tästä pahimmasta ryhmätyösumasta selviää...

Ruisleipä loppui muuten tänään ja salmiakitkin tunnustan syöneeni jo aikoja sitten. No, eihän tässä olekaan enää kuin seitsemän viikkoa. Tapania on ikävä ja ajatus työnhausta stressaa, muuten menee hyvin. Eipä tässä kai tällä kertaa muuta, palaan kuolaamaan seuraavaa puhelintani Nokian sivuille.

Onnea Jaanikalle!

2006-10-23T23:10:00.000+08:00

Jaanika nimittäin täyttää tänään 4 vuotta. Milloin meidän vauva-Jaanikasta muka kasvoi noin iso tyttö? Toivottavasti oli kivat pippalot viikonloppuna. Tapani ainakin tuntui olevan sitä mieltä, että nyt voi taas olla hetken näkemättä kakaroita ;). Jaanika olisi varmasti toista mieltä, olen tainnut puhua sen kanssa puhelimessa kolmesti tännetuloni jälkeen, ja joka kerta ensimmäinen kysymys on koskenut Tapanin olinpaikkaa. Itseasiassa viimeksi puhuin Jonin kanssa ensin, ja Jaanika huuteli jo silloin taustalta, että "kysy Sirje-kummilta, missä se Tapani on!". Juu, mitäpä siitä Sirje-kummista, joka on toisella puolen maapalloa, kunhan se Tapani vaan tulis sieltä Oulusta käymään. Sic transit gloria mundi... No, itseasiassa muistan itsellänikin olleen pikkutyttönä tuollaisia idoleita ja ihastuksia, kuulunee psykologiseen kehitykseen.

Löysin netistä listan siitä, mistä tietää olleensa liian kauan Singaporessa. Lista on tietysti englanniksi ja kohtia yli 200, mutta poimimpa siitä tähän muutaman osuvimman, joista olen täysin samaa mieltä:
7. Hyväksyt sen, että joudut jonottamaan saadaksesi jonotuslipun toiseen jonoon. (Tämä oli erityisesti totta ICA:ssa.)
19. Olet sitä mieltä, että maissi ja pavut ovat jälkiruokaa.
25. Ajattelet, että $100 000 (50 000 e) on kohtuuhinta Toyota Corollasta ja $1 000 000 (500 000 e) on huippuhalpa hinta talosta, mutta on suorastaan rikollista pyytää $5 (2,5 e)annoksesta paistettuja nuudeleita.
31. Et usko että yksikään annos länsimaista ruokaa on täydellinen ilman purkkipapuja.
34. Pidät talvivaatteita sisällä ja kesävaatteita ulkona.
37. Seitsemän ranskalaista perunaa lounaalla on enemmän kuin tarpeeksi. (Paikallisilla tosiaan on tapana tarjota annoksen kanssa ranskalaisia enemminkin kahden käden sormilla laskettava määrä kuin esimerkiksi kauhoittain.)
39. Maassa jossa ihmiset käyttävät älykorttia julkisessa liikenteessä sinulle on ihan normaalia, että rakennustyöntekijät matkustavat avolavapakettiauton lavalla.
46. Olet sitä mieltä, että mitään vihannesta ei pitäisi koskaan syödä raakana mistään syystä. Paitsi kurkkua.
63. Vastoin yleistä käsitystä valkoiset merkinnät tiessä ovat sitä varten, että niiden mukaan tähdätään mersun nokkatähti, eivät sitä varten että niiden välissä ajettaisiin.
79. Kävelymatka tarkoittaa kymmentä metriä. (Pitemmille matkoille singaporelaiset neuvovat ottamaan taksin.)
92. Mielestäsi on hyväksyttävää, että kahden tunnin kokouksen ainoa tulos on seuraavan kokouksen päivämäärä.
184. Et huomaa mitään erikoista siinä, että paikallisen supermarketin työntekijät pakkaavat jokaisen ostamasi tavaran erilliseen muovipussiin

Loputkin kohdat on kyllä osuvia, joten tuon listan lukemalla saanee jonkinlaisen kuvan singaporelaisesta elämästä. Tai sitten se ei avaudu ollenkaan, jos ei ole käynyt paikanpäällä. No, naureskelenpa sille ainakin täällä itsekseni.

Vielä jälkitunnelmia porukoiden vierailusta

2006-10-21T21:55:00.000+08:00

Muistin näin jälkikäteen, että onhan minulla porukoista täällä yksi kuvakin. Tässä ollaan lähtötunnelmissa, seisoskelevat Rendezvousin sisäpihalla ja äiti esittelee ylpeänä uutta laukkuaan. Jos jollakulla on vaikeuksia tunnistaa, niin vasemmalta siis iskä, äiti ja siskoni Hannele eli Hyde.

Pitipä vielä myös kertomani, että iskä muuten sitten söi matkan aikana durianjäätelon. Ihan hyvää kuulemma oli, eikä häntä hajukaan haitannut, mutta äiti ja Hyde pitivät iskään kirjaimellisesti hajurakoa syönnin ajan.

Ja kinkkuleikkeleeni naamiointi epäilyttäväksi suomalaiseksi karhun/poronlihaksi ei sitten toiminut kuitenkaan loppuun asti. Pari päivää säästyi jääkaapissa, mutta tänä aamuna oli koko paketti hävinnyt. Joko varas siis tajusi juoneni, ei pelkää outoja lihalaatuja, ei edes lukenut tekstiä tai heittelee muuten vaan ruokaa pois jääkaapista. Vahinko ei onneksi ollut suuri, koska paketissa oli jäljellä enää kaksi siivua. Tänään sitten pitikin taas miettiä ankarasti tuossa pikkukaupassa, että mitä sitä ostaisi leivän päälle. En varmasti syö ruisleivän kanssa mitään marmeladeja tai pähkinävoita, mitä olisi löytynyt riveittäin. Ainoiksi vaihtoehdoiksi näytti jäävän epämääräiset lihaleikkeleet (joita en uskalla säilyttää muka-jääkaapissani, mutta jotka oikeasta jääkaapista näyttää katoavan) tai margariini (joista yhtä laatua säilytettiin lämpimässä hyllyllä, en uskaltanut ostaa sellaista ainakaan ja muidenkin makuun suhtauduin epäillen). Sitten löysin säilykkeiden joukosta jonkinlaisen tonnikalalevitteen, joka sisältää purkin mukaan tonnikalaa, majoneesia ja sipulia. Oli itseasiassa aika hyvää leivän päällä, ja jos joku nyt menee sitä jääkaapista avonaisesta purkista syömään, niin ei haittaa, koska sitä myytiin vaan kahden purkin pakkauksissa. Mulla on siis avaamaton purkki vielä täällä huoneessa turvassa, ja joka tapauksessa melkeinpä liikaakin kyseistä ainetta. Päätin myös vaihteeksi kokeilla paikallista kuppipastaa (lisää vain kuuma vesi ja odota 3 min.). Mauksi valitsin cream of chickenin, ja se olikin tosi hyvää, varmaan parasta pikapastaa mitä olen koskaan syönyt. Oli nimittäin yhtä aikaa kermaista ja sopivasti tulista, ihana yhdistelmä!

Tonnikalalevitesäilyketölkkiä (onpa siinä pitkä yhdyssana) avatessani onnistuin viiltämään itseäni pikkurilliin. Laitoin haavaan äidin tänne jättämää desifiontiainetta ja jostain kätköistä löytyi vähän Suomesta tuotua laastariakin. Kiitos säilykepurkin kannen terävän reunan haava oli kyllä niin siisti, ettei edes koskenut, mutta vuoti verta sen verran että hetken aikaa oli sekä pikkurilli että nimetön veressä.

Tänään oli muuten tarkoitus lähteä katselemaan Little Indiaa Tuanin ja hänen kavereidensa kanssa, koska on deepavali. Tänään sitten sain tekstiviestin, että itseasiassa kaikki juhlallisuudet oliskin ollut eilen illalla (vrt.uusivuosi). Ei sitten lähdettykään mihinkään. Muutenkin nyt olisi ollut hyvä pitkä viikonloppu matkustaa, kun tiistaina on hari raya, mutta on tällä hetkellä sen verran ryhmätöitä ja muuta kouluhommaa tehtävänä, että olis ollut todella epäreilusti tehty kaikkia mun ryhmätyöryhmiä kohtaan. Vähän kyllä omatunto kolkuttaa, kun vietän koko pitkän viikonlopun vaan kirjoitellen ryhmätyöosuuksiani, kun kerrankin olis mahdollisuus matkustella. Mutta kun otin puolitoista viikkoa lomaa kotitehtävistä, niin joskushan ne on tehtävä.

Elämäni paikallisoppaana

2006-10-20T00:28:00.000+08:00

Juu, kirjoitin siis viimeksi kokonaisen tekstin, jonka kone sitten söi. On mulle ennemminkin käynyt näin blogin ja NUS:n nettiyhteyden kanssa, mutta olen aina saanut sen tekstin takas esille. Tällä kertaa en...Joten nyt kirjotan tän eka OpenOfficella ja sitten vasta nettiin. Jotta blogi olisi mahdollisimman sekava ja epälooginen, teen toisin kuin Sydneyn kanssa, eli kirjotan kaiken tähän yhteen pötköön sunnuntaista alkaen.

Äiti, iskä ja Hannele oli siis täällä puolisentoista viikkoa, lähtivät eilen illalla ja nyt ovat jo Rantsulla/Sulkavalla.Sunnuntai-iltana menin heitä odottelemaan hotelli Rendezvousin lähelle Plaza Singapura-ostoskeskukseen, heillä kun oli lentokenttäkuljetus, joten ei ollut mitään järkeä lähteä kentälle vastaan (ja majoittuivat siis tuolla Rendezvousissa). Hotellille menin sitten kuljetusta vastaan ja majoittumisen jälkeen käveltiin vähän pitkin Orchard Roadia ja käytiin juomassa hedelmämehut Plaza Singapuran food courtissa, ennenkuin otin taksin PGP:n. Ensimmäiset kommentit Singaporesta koski ilman lämpötilaa, iskän mukaan oli “lämpimämpää kuin ruotsalaisessa saunassa”.

Maanantaiaamuna suuntasin ensin hotelliaamiaiselle yhdessä porukoiden kanssa. Ihan kiva, mutta laatuun ja valikoimaan nähden kallis aamupala. Köyhälle opiskelijalle silti kelpaa hyvin, varsinkin kun ei itse tarvitse maksaa. Sitten vein ryhmäni kävelemään colonial districtiin katselemaan joenrantaa, Esplanadea ja Merlionia, ja sieltä metrolla Chinatowniin.Kylläpä sainkin kuulla kuumuudesta, joka kadunkulmassa kuului valitusta hien valumisesta ja ehdotuksia juomaan pysähtymisestä. Myönnän, että olin hiukan vahingoniloinen: olen kaksi kuukautta yrittänyt selittää, miten kuuma täällä on, mutta kukaan ei ole ottanut tosissaan. Ja nämä sentään asuivat (järkyttävän kylmässä) hotellihuoneessa, minä elän tässä lämpötilassa vuorokauden ympäri!

Chinatownin jälkeen käytiin syömässä siellä samassa Plaza Singapuran food courtissa. Singaporelaisruokailun idea ei kyllä oikein auennut vierailleni: valittavana oli kuulemma liikaa kaikkea ja lopulta kaikki päätyivät tilaamaan ruokansa samasta kojusta (vaikka hawker centereiden ja food courtien hyvä puoli nimenomaan on, että jokainen saa tilata sieltä, mistä tykkää). Illallisen jälkeen toin vielä porukat katsomaan PGP:tä (ja kuuluisaa jääkaappia, josta kaikki katoaa) ja laitoin sitten heidät taksilla takaisin hotellille.

Tiistaina minulla oli koulua kuuteen saakka, joten porukoilla oli vapaapäivä. Olivat kuulemma käyneet Raffles-hotellissa Singapore Slingeillä, ja Little Indiassa katsomassa deepavali-markkinoita (deepavali on intialaisten valonjuhla tms ensi lauantaina). Hyde oli myös ehtinyt testata hotellin uima-altaan ja hinkui jo kovasti Sentosalle. Koulun jälkeen vaihdoin kämpällä paremmat vaatteet päälle ja lähdin taksilla Rendezvousiin, koska olimme päättäneet käydä syömässä hienommin. Suuntasimmekin metrolla Swissotel Stamfordiin ja hissillä 70.kerrokseen. Koska meillä ei ollut pöytävarausta, aasialaista ruokaa tarjoavaan ravintolaan olisi pitänyt odottaa pari tuntia. Meille kuitenkin kelpasi myös kerroksen toinen ravintola, jossa tarjottiin ranskalaistyyppistä ruokaa, joten saimme paikat heti. Ravintola oli hieno ja näköala upea! En ole itseasiassa koskaan ollut niin hyvätasoisessa ravintolassa, tarjoilijoita hääri ympärillä koko ajan useita, välillä tarjottiin erilaisia lämpimiä sämpylöitä hopeatarjottimelta ja lasiin kaadettiin lisää juomista, jos siitä oli juonut sentinkään. Syötiin oikein pitkän kaavan mukaan, ja ruoka oli hyvää, vaikkakin annokset pienehköjä (niinkuin aina hienoissa ravintoloissa, mutta ideanahan onkin syödä alku-, pää- ja jälkiruoka). Hinta oli samaa tasoa kuin Suomessa jossain pikkaisen paremmassa ravintolassa, mutta ei lähelläkään sitä, mitä se samantasoisessa ravintolassa olisi ollut. Oli kyllä oikein kiva ilta.

Keskiviikkona oli porukoilla taas aamupäivä vapaata, koska minulla oli koulua kolmeen. Koulun jälkeen lähdin keskustaan julkisilla, ja käytiin syömässä yhdessä hawker centerissä hotellin lähellä. Illan suunnitelmana oli Night Safarissa käynti. Alunperin tarkoitus oli mennä hotellin edestä menevällä bussilla, mutta koska olimme valmiita lähtemään aiemmin, otimme taksin. Jostain syystä taksikuski ei meinannut uskoa, että haluamme Night Safariin, mutta vei meidät sitten sinne kiltisti. Hintaa tuli reilu 18 dollaria, mikä oli itseasiassa vain pari dollaria enemmän kuin jos olisimme ottaneet sen bussin, joten kyllä kannatti.

Night Safarissa oltiin heti ovien auettua, ja illan ohjelma muodostui samanlaiseksi kuin silloin kun olin paikalla vaihtareiden kanssa: ensin vaunuajelu puoleenväliin, kävelykierros, vaunuajelu loppuun, eläinshow, toinen kävelykierros ja lopuksi tuliaisten shoppailua. Tuntuivat porukat tykkäävän. Takaisinkin otimme taksin, koska ei kerran ollut sen kalliimpaa, ja pääsin sitten samalla taksilla takaisin tänne.

Torstaina toteutui Hannelen toive, suuntasimme Sentosalle. Mulla olisi kyllä ollut parin tunnin luento, muttei läsnäolopakkoa, joten valitsin Sentosan. Hyde tosin odotti joka päivä auringonpaistetta ruskettuakseen kunnolla, täällä kun on suurimman osan ajasta kuumaa mutta pilvistä. Sentosalle mentiin turisteina tietysti köysiradalla, ja ensimmäiseksi käyntikohteeksi valitsimme Butterfly Park&Insect Kingdomin. Perhosia oli paljon erilaisia ja niitä oli hienoa katsella puisto-osassa, jossa ne lensivät vapaana. Hyönteiset sen sijaan oli suurimmaksi osin joko kuolleita tai lasin takana. Kävi hyvä tuuri ja satuimme juuri paikalle, kun henkilökuntaan kuuluva mies esitteli nuorisoryhmälle skorpionia ja käärmettä. Pääsin minäkin silittämään kirkkaanvihreää käärmettä, ja äitikin lopulta uskaltautui sitä kokeilemaan varovasti mahdollisimman kaukaa.

Hyönteisten jälkeen vietimme vajaa pari tuntia rannalla. Äiti luki varjossa kirjaa, ja minä, iskä ja Hyde polskittiin innoissamme turkoosinvihreässä vedessä. Suolaista oli, kun aallot sitä välillä suuhun pärskäytti! Pitkään ei siis kuitenkaan siellä vietetty, koska Hannele halusi nähdä delfiinit, ja delfiiniesityksiä on vain muutama päivässä. Käytiin siis katsomassa se show ja sitten kierrettiin läpi Underwater World, jossa satuttiin juuri sopivasti paikalle, kun haita syötettiin. Lopuksi mentiin katsomaan sitä musiikkivalovesishowta. Oltiin vähän liiankin ajoissa ehkä paikalla, koska edellisellä kerralla paikka tuli tosi nopeasti täyteen, mutta nyt pieni sadekuuro ennen esitystä vähensi yleisöryntäystä. Meillä oli sadeviitat ja sateenvarjot, joten ei haitannut meitä, ja kuuro oli todellakin tosi pieni. Showssa oli valitettavasti jotain teknisiä ongelmia, minkä takia se ei ollut niin hyvä kuin mahdollista (välillä tuli tyhmiä tyhjiä kohtia), mutta porukat ei olisi edes huomanneet tätä, ellen olisi maininnut asiasta. Paluumatka oli taas köysiradalla ja porukat jäi vielä ostoskeskukseen syömään kun minä jo lähdin kohti PGP:tä etten myöhästyisi viimeisistä busseista.

Perjantaina aurinko vihdoin pilkisti esiin ja Hannele suuntasi tietysti heti Sentosalle. Minä, iskä ja äiti katseltiin sen sijaan Orchard Roadin ostoskeskuksia ja syötiin välissä hedelmiä ja jätskiä. Jäätelökojulla äiti ilmoitti haluavansa kaksi palloa, suklaan ja durianin. Tämän kuullessaan myyjätyttö ystävällisesti hymyillen kysyi, haluaisiko äiti ehkä sittenkin maistaa durianjäätelöä ensin. Äiti halusi ja maistettuaan vaihtoi tilaustaan, vaikkei täysin syömäkelvottomana sitä pitänytkään. Iskä sen sijaan piti durianjäätelön makua hyvänä ja sanoi sellaisen vielä joku päivä syövänsä.

Jossain vaiheessa iskä kyllästyi kauppojen kiertelyyn ja lähti yksinään kävelylle ja oluelle, joten minä ja äiti saimme shoppailla rauhassa. Illalla sitten vein koko porukan Clarke Quayhin syömään. Ravintolaksi valitsimme kivannäköisen indokiinalaisen, ja kyllä ruoka olikin hyvää. Varsinkin minun ankkani vihreässä curry-kookosmaito-hedelmäkastikkeessa...Ei se itse ankka ollut niinkään hyvää, mutta se kastike oli ihanaa! Ruuan jälkeen kävelimme alueella, söimme jätskit ja osuimme paikalle katselemaan, kun nurmikentällä lennätti muutama mies jonkinlaisia valaistuja, kauko-ohjattavia lennokkeja. Näky oli hieno ja varsin starwarsmainen pimeässä illassa. Turistialueella olon huomasi kyllä siitä, että kun meille tarjottiin taksia poispäin ja kysyimme hintaa porukoiden viemiselle hotelliin, ja mun viemiselle sen jälkeen NUS:n, tuli vastaukseksi 35 dollaria (ja matka Night Safarista hotellin kautta PGP:n maksoi n.18!). Nauroimme kuskille päin naamaa, otimme taksin kadulta, ja hintaa tuli 10 dollaria.

Lauantaina suuntasimme jälleen Little Indiaan, jossa shoppailtiin Tekka Mallissa ja sitten Mustafa Centerissä. Minulla oli seitsemältä illalla ryhmätyötapaaminen keskustassa (koska ryhmätyö käsittelee hiphoppareita kuluttajaryhmänä ja joku sai hyvän idean tehdä ryhmätyötä siellä missä aihekin oleskelee), ja sitä ennen ehdittiin käydä vielä Plaza Singapurassa syömässä, hypistelemässä joulukoristeita ja kahvilla. Kävi muuten ensimmäistä kertaa elämässäni niin, etten saanut suklaakakkupalaa kokonaan syötyä. Olin vielä täynnä ruuasta, pala oli valtava ja siinä oli päällä valehtelematta reilun sentin kerros suklaakuorrutetta, jota oli myös välissä. Vähän liikaa imelää kyllä, vaikka makeasta tykkäänkin.

Ryhmätyötapaaminen muuten oli kyllä taas niin tehoton ja turha kuin vain aasialaisilla (vai singaporelaisilla?) voi olla. Samat asiat olisi Suomessa saatu hoidettua puolessa tunnissa, niin näillä meni kolme tuntia, ja silti piti tänään vielä käydä samat asiat tapaamisessa taas läpi.

Sunnuntaina jouduin käyttämään aamupäivän esseen kirjoittamiseen, koska opettaja oli keskiviikkona tarkentanut sen (jo kirjoittamani) esseen aihealuetta, ja mun ei enää käynytkään...Nyt piti siis vääntää pakolla uusi, ja siitä tuli kyllä huonompi kuin siitä ekasta versiosta. Nyt olen tosiaan iloinen, jos saan sen B:n, on aihe niin väkisin keksitty ja teksti väännetty. Loppuiltapäivästä sitten liityin porukoiden seuraan rannalla Sentosalla. Iskä oli jo itsensä ehtinyt polttaa (eihän pilvisellä säällä mitään aurinkorasvaa tarvitse...) ja paremmin varautuneet äiti ja Hydekin kyllä punoitti illalla. Pari tuntia taas polskin ja lekottelin aurinkotuolissa. Takaisintulomatkalla kävimme hetken mielijohteesta katselemassa upouutta Vivo City-ostoskeskusta. Varsinkin Toys'R'Us tuli kierrettyä tarkkaan läpi, ja kyllähän sieltä lapsille jotain löytyikin. Ja Sirjellekin, en nimittäin voinut olla ostamatta lisää halloween-rekvisiittaa mun, Minnan, Lotan, Sissin (ja uusimpana lisäyksenä Tapanin) perinteisiin jokavuotisiin halloween-bileisiin. Joka vuosi tulee ostettua jotain kivaa niihin pippaloihin (vaikka tänä vuonna en ole edes mukana), joten 50 vuoden päästä voin todennäköisesti perustaa jonkinlaisen halloweenkrääsämuseon. No, huhuja liikkuu, että bileet järjestyisi tänä vuonna ilman minuakin, joten siellä se uusi tekohämähäkinverkko odottaa nyt meillä jossain kaapissa, kysy Lotta äidiltä, se ehkä tietää missä se on :).

Maanantai aloitettiin reippaasti ja luontohenkisesti ottamalla taksi Bukit Timahin kansallispuistoon, joka on yksi ainoista alueista täällä, missä on jäljellä aitoa sademetsää. Kierreltiin n.3,5 km:n lenkki, jonka alun pitkä nousu, trooppinen ilmasto ja korkeat maaportaat alaspäin toisella puolella kukkulaa teki ihan tarpeeksi väsyttäväksi. Ei uskoisi, että portaiden laskeutuminen voi olla niin rankkaa, mutta laskeudupa itse parisataa metriä maaperään tehtyjä portaita, jotka vaihtelee korkeudeltaan ja leveydeltään ja on välillä täynnä teräviä kiviä (mulla oli vähän liian ohutpohjaiset tennarit jalassa). No, ei kuitenkaan tullut samanlaista porraskammoa loppupäiväksi kuin Kuala Lumpurissa. Mutta näkymät oli kyllä hienot, ja se sirkkojen/kaskaiden siritys ja muut viidakon äänet! Apinoiden piti olla yleisiä, muttei nähty niitä, sen sijaan bongattiin kaksi oravaa ja kaksi erilaista liskoa.

Kierroksen jälkeen lepäiltiin vähän ja mietittiin,mitä seuraavaksi. Olin lukenut jostain duck tourista, jossa sellainen Vietnamin sodan aikainen amfibialus vie turistit niin risteilylle satamassa kuin kiertämään vähän colonial districtiäkin, joten kysyin, kiinnostaisiko se. Kiinnosti, joten otimme taksin Suntec City-ostoskeskukseen, jossa olin lähtöpaikan nähnyt. Seuraavat vapaat paikat löytyi neljältä lähtevältä kierrokselta, joten meille jäi puolisentoista tuntia aikaa tapettavaksi. Käytiin sitten kahvilassa ja katsomassa ostoskeskuksen keskellä sijaitsevaFountain of Wealth, maailman suurin suihkulähde. Duckt our oli siinä mielessä ihan kiva, että opas osasi kertoa Singaporesta paljon asioita, joita minäkään en tiennyt (esim.että satamaan rakennetaan valtavaa maailmanpyörää, josta piti tulla maailman isoin, mutta Kiinaan rakennetaankin viisi metriä korkeampaa..). Kierrosta sen sijaan haittasi Indonesian metsäpaloista johtuva sankka savusumu, joka vähensi näkyvyyttä paljon. Itseasiassa myöhemmin luinkin netistä, että Singaporen ilmansaasteindeksi oli juuri tuolla hetkellä 130, kun lukemat yli sadan on terveydelle vaarallisia. Täällä on tuota savusumua ollut jo aika pitkään, tänäänkin on lukemat käyneet välillä sadan yläpuolella. Mulle ei ole onneksi mitään ongelmia aiheuttanut, mutta rankkaa liikuntaa ulkona ei suositella.

Illalla vielä shoppailtiin vähän, varsinkin kun oli puhetta vaihtareiden kanssa, että mentäis ehkä marraskuussa Tokioon, ja tarvitsin sitä varten takin. No, nyt on takki, mutta yhden kurssini koe muutettiin just siksi päiväksi kun oli tarkoitus olla pois...Saapa nähdä, saanko hylätä Tokio-unelmani, yksin en sinne kuitenkaan viitsisi lähteä. Illalla sitten juhlistettiin viimeistä illallista yhdessä hotellin buffet-pöydässä. Ja olikin hyvä valinta, ruokaa oli niin monta lajia, että ähkyyn itseni sain vaikka varovasti kaikkea söin! Aluksi oli esimerkiksi tarjolla mausteista kanakeittoa (joka olis aivan täydellistä syödä Suomessa kylmänä talvipäivänä) ja haineväkeittoa, jota maistoin vähän iskän lautaselta, mutta en suostunut enempää syömään kun Sydneyn akvaariossa opin, miten ne hainevät hankitaan...Nyt on siis kaksi ruokalajia, joita en suostu valmistusmenetelmän takia syömään, haineväkeitto ja hanhenmaksa.(Juu, älkää kertoko mulle mitään suomalaisista teurastamoista, haluan säilyttää vaaleanpunaisen mielikuvani onnellisista kanoista, lehmistä ja possuista, jotka päästetään kärsimyksistään ikuiseen uneen kivuttomasti ja rauhallisesti, hymy huulillaan/nokillaan.) Ja se jälkiruokapöytä! Erilaisia kakkuja, pikkuherkkuja, jäätelöä, hedelmiä... Oli muuten tarjolla myös duriankakkua, joka oli ihan syömäkelpoista, mutta se haju alkoi kyllä pienen palan jälkeen tuntua jotenkin liialliselta (se ei mun mielestä ole sinänsä mikään paha haju, on vaan jotenkin pehmeäntunkkainen, pumpulimaisen ällöttävä ja joka paikkaan tunkeva, tylppä jotenkin, siinä on vaan jotain liikaa).

Tiistain saivat porukat viettää kokonaan omissa oloissaan, koska mulla oli koulua kuuteen, jonka jälkeen oli vielä vierailevana tähtenä luennoimassa Coca-Colan paikallinen markkinointijohtaja tms. Ihan kivan luennon se piti, mutta kun nälkäisenä odottelin ylipitkäksi venähtäneen luennon loppumista, mua eniten ilahdutti tieto, että luentosalin ulkopuolella olikin tarjolla ilmaista pikkupurtavaa (ei, ei cokista, mutta pikkulämmintä ja -suolaista, pikkumakeaa ja kahvia tai teetä).

Keskiviikkona aloitin päiväni ryhmätyöllä ja luentojen jälkeen kiirehdin kaupungille hyvästelemään porukat. Ehdittiin vielä käydä syömässä salaattia/keittoa/voileipää yhdessä kahvilassa ja maistelemassa uusia hedelmiä: soursop eli guanabana eli annoona eli vaniljaomena eli kermaomena,chiku eli sapodilla ja jackfruit eli jakkihedelmä. Sitten pitikin mennä hotellille, jossa nautittiin oluet/Singapore Slingit, ja josta porukoiden kuljetus lentokentälle lähti. Sain mukaani ison pussillisen eri kosmetiikkatuotteiden jämiä (etteivät paina matkalaukussa, ja äiti voi ostaa uudet kotoa...mm.hammastahna, shampoo ja hoitoaine, puhdistusmaito, silmämeikinpuhdistusaine, aurinkorasvaa, perusrasvaa...). Onneksi porukoiden lento lähti jo keskiviikkona, lentoemäntien lakkohan alkoi vasta torstaina. Nyt kuuluvat olevan jo perillä, ja paluumatkalla oli Mikkelin kohdilla satanut räntääkin.

Tullessaanhan porukat toi mulle salmiakkia, ruisleipää, lehtiä ja kylmäsäilytyspusseja (sen jääkaappiongelman takia). Ruisleipää ei kukaan ole pakastimesta varastanut, olen sitä aamupalaksi syönyt. Valitettavasti vaan nyt ei ollut tuossa PGP:n pikkukaupassa oikein muuta leivän päälle kuin margariinia tai leikkelettä. Ostin sitten paketin kinkkua, mutta koska en uskalla säilyttää lihaa vuorokauden ympäri omassa jääkaappiviritelmässäni, revin pakkauksesta etiketin irti, laitoin sen muovipussiin, käärin pussin Hesarin sivuun, kirjoitin päälle “Finnish Bear and Reindeer Meat – suomalaista karhun ja poron lihaa”, käärin vielä yhteen muovipussiin ja työnsin jääkaapin perimmäiseen nurkkaan. Reilun vuorokauden on jo ainakin säilynyt ilman että kellekään olisi kelvannut.

Minulla on tämä päivä mennyt ahkerasti kouluhommissa, ja niin menee huominenkin. Nyt on tosiaan aika paljon tehtäviä kaikkien ryhmätöiden kanssa, kun palautuspäivämäärät lähestyy (ja laiskottelin reilun viikon porukoiden kanssa). Onneksi on pitkä viikonloppu, kun tiistaina on Hari Raya, eli ramadanin loppumisjuhla, joka on kansallinen vapaapäivä (Tosin sitten koulutunnit pitää tehdä muulloin, mitäs järkeä siinä on? Jos on vapaata, on vapaata, ja sillä selvä. ). Lauantaina on deepavali ja ainakin alustavasti Tuan kyseli tänään kiinnostaisiko mua lähteä hänen ja kavereidensa kanssa Little Indiaan silloin illalla. Lupauduin mukaan. Kouluhommiin meinaa nyt ongelmia aiheuttaa se, että Hyde ja äiti jätti mulle matkalukemisena olleen kirjan Valkoinen masai, ja nyt kun mä alotin sen, en meinaa saada laskettua sitä käsistäni kun pitäis alkaa tehdä jotain hyödyllisempää. Sinänsä kirjan kirjoitustyyli ei ole mitenkään erityisen hyvä (ja suomennoksessa on korjattavaa, mistä lähtien strutsilauma muka on noussut siivilleen?), mutta tarina on niin kiehtova, että kirjaa on vaikea jättää kesken.

Eipä nyt tule ainakaan muuta mieleen. Eiköhän tuossa ole teille tarpeeksi lukemista. Minä vetäydyn yöpuulle ja huomenna taas ahkerana pariin ryhmätyötapaamiseen sadattelemaan paikallisten tehottomuutta.

Nyt ottaa päähän ja pahasti

2006-10-17T23:41:00.000+08:00

Olin juuri kirjoittanut puolitoista tuntia selitystä viikostani porukoiden paikallisoppaana ja päässyt selityksessäni eiliseen asti, kun jo pitkään tänään temppuillut PGP:n nettiyhteys ystävällisesti poisti koko tekstin. Kyllä, kokeilin kaiken, ei ole muistissa. Kiitos PGP. Yritän jaksaa joskus uudelleen.

Työntäyteinen viikonloppu

2006-10-08T14:31:00.000+08:00

Viikonloppu alkoi lauantaina sillä ensimmäisellä kokeellani täällä. Kaksikymmentä true/false-kysymystä ja kaksikymmentä monivalintaa. Ei valitettavasti yhtä helppoa, kuin miltä kuulostaa, vaikka olin opiskellut asiat läpi, en osaan tiennyt oikein ollenkaan vastausta. Onneksi vääristä vastauksista ei rankaista, joten multiple choicesta tuli todellakin välillä multiple guess. Jos sen B:n saisin tästäkin, niin tyytyväinen olisin.

Kokeen jälkeen piti jäädä tekemään ryhmätyötä koululle pariksi tunniksi. Sopivasti tämä ryhmä ajoittanut kaiken niin, että kiireisin aika on juuri nyt kun minulle tulee vieraita...No, olen yrittänyt nyt eilen ja tänään olla ahkera ja saada kaiken minulle määrätyn tehtyä. On tullut väännettyä yksi kysely loppuun, yksi pieni kysely kokonaan, yksi SWOT-analyysi, yksi executive summary (mikäs tämä onkaan suomeksi?), yksi essee ja lisäksi kyselyn ja 15-sivuisen ryhmätyön tarkistusta ja muokkailua. Lisäksi olen siivonnut, pessyt pyykit ja pakkaillut porukoiden mukana Suomeen lähteäviä tuliaisia ja joululahjoja. Niitäpä onkin aika kasa... Tavallista ahkerampi olen siis ollut (tavallisesti olen niin laiska, ettette uskokaan). Toivottavasti on nyt kaikki tehtynä, etten ole unohtanut mitään. Seuraavaksi suuntaan myöhäiselle lounaalle ja sitten kaupungille odottelemaan äitiä, iskää ja Hannelea. En mene kentälle vastaan, koska niillä on sieltä kuljetus hotellille, vaan tavataan sitten hotellilla kun ilmoittavat olevansa perillä.

Keskusteluja paikallisten kanssa ja tilastotietoa nimistä

2006-10-06T20:52:00.000+08:00

Viime päivät on lähinnä menny kouluhommia tehden. Isoja ryhmätöitä on kolme työn alla yhtäaikaa, ja paikallisten ryhmätyötapa on kyllä välillä jokseenkin tehoton. Tänäänkin käytettiin puoltoista tuntia ryhmätapaamiseen, eikä mitään muuta oikeastaan saatu aikaan kuin jaettua, kuka lukee minkäkin kappaleen kirjasta projektia varten ja millon tavataan seuraavan kerran. Lisäksi osa ryhmästä oli poissa, koska huomenna on koe. No on niitä kokeita muillakin, mutta senkö takia pitää jättää ryhmätyötapaamiset väliin (kysyy Sirje, joka luistaa tapaamisista matkustelun takia)? Paikalliset kuitenkin opiskelee neljään asti aamuyöllä, joten luulisi siitä välistä tunnin verran liikenevän muuhunkin. Jotenkin ne opiskelee hirveästi ja koko ajan, muttei tulokset tai niiden tietotaso ainakaan toistaiseksi vaikuta yhtään sen paremmalta. Ne kyllä ilmeisesti käyttääkin suurimman osan ajasta projektien powerpoint-esitysten luomiseen, joka ikistä projektiesitystä varten on nimittäin aina etsitty netistä se kaikkein hienoin ja modernein powerpoint-tausta, johon on sitten sisällytetty kaikki mahdolliset animaatiot ja sivunvaihdot. Ja jokainen slide on täynnä tekstiä, yleensä niitä ei ehdi edes lukea, kun puhuja itse ohittaa asian lauseella ja siirtyy seuraavaan. Eikö sen pitäisi olla niinkun toisinpäin? Mulle riittäis aina tavalliset "musta teksti valkealla taustalla"-slidet, pari kohtaa jokaisessa, mutta paikallisten pitää aina sitten vähintään lisätä viis eri aiheeseen liittyvää kuvaa niihin täytteeksi.

Huomenna onkin sitten mun ensimmäinen koe täällä. En oikein tiedä, mitä odottaa. Paikallisten opiskelumäärästä päätellen mun olis pitänyt viettää koko viikko päntäten 24 h/vrk, mutta en oikein usko että se koe voi niin vaikea olla. Olen siis vaan kerrannut asiat kirjasta ja muistiinpanoista, saa riittää minulle. Jotain voisin tietysti vielä sanoa siitä, mitä mieltä olen kokeen pitämisestä lauantaiaamuna klo.10-11, mutta teille tulis mun viihtymisestä täällä ihan väärä kuva, koska koko alkutekstin ajan olen vain arvostellut paikallisia.

Tämänpäiväisen opiskelun kyllä keskeytti mukavasti se, että ryhmätyötapaamisen jälkeen osa ryhmästä (kaksi paikallista tyttöä ja poika) pyysi minua kanssaan lounaalle. Mukaan liittyi myös belgialainen Robin, ja me vietettiinkin oikein mukavat pari tuntia juttelemalla Euroopan ja Singaporen eroista. Käsiteltyä tuli niin matkustelu, Singaporen tiukat asuntolasäännöt (Suomessa tai Belgiassa ketään ei kiinnosta tippaakaan, vaikka yliopisto-opiskelijalla olisi huoneessaan lukittujen ovien takana kymmenen vastakkaisen sukupuolen edustajaa), joulunvietto kuin Singaporelaisten käsitys länsimaisesta ruuastakin. Varsinkin toinen tytöistä (Judy? Yuchu? En muista kuka on kukakin.) halusi kovasti matkustaa Eurooppaan ja harkitsikin lähtevänsä ystävänsä luo Amsterdamiin käymään. Minä ja Robin ei voitu olla nauramatta ja varoittamatta, että Singaporen jälkeen Amsterdam saattaa aiheuttaa pienen kulttuurishokin, mutta matkustaa tietysti kannattaa aina. Sitten tuli tietysti se singaporelaisnuorille niin tuttu "En tiedä, antaako äitini luvan". Paikalliset asuu kotona naimisiinmenoon saakka ja jos äiti kieltää lähtemästä ulkomaille, niin sinne ei sitten mennä. Juttelin samasta aiheesta myös aiemmin tällä viikolla yhden toisessa ryhmätyöryhmässäni olevan Jillin kanssa, ja hän piti minua kovin itsenäisenä, kun kävin yksin Sydneyssä. Hänen äitinsä ei anna hänen mennä edes tyttökavereiden kanssa Malesiaan. Ja että minä voin asua lomat ja monet viikonloput poikakaverini kanssa yhdessä! Ei kävisi päinsä heillä ennnen naimisiinmenoa.

Kävin mielenkiintoisen keskustelun myös kolmannen paikallisen tytön kanssa eilen luennolla. Hän nimittäin luuli, että minä pystyn tunnistamaan länsimaalaisista, mistä maasta he ovat kotoisin. Aasialaisethan pystyvät sanomaat toisistaan ulkonäön perusteella, onko joku vietnamista vai kiinasta jne, mutta minun oli kyllä tunnustettava, että en todellakaan erota saksalaista ruotsalaisesta tai brittiä tanskalaisesta. Sanoin, että yleensä voi kyllä tietää, onko joku etelä- vai pohjois-Euroopasta, mutta tarkemmin ei pysty määrittelemään. Keskustelukumppanini vain totesi minulle, että hänelle ne näyttävät kaikki samalta. No, niin minullekin aasialaiset.

Mutta asiasta aivan toiseen. Löysinpä eilen surffatessani mielenkiintoisen sivun,jonka mukaan Sirje on ollut 1950-luvulla Eestin neljänneksi suosituin tytöille annettu nimi, ja yleisin eestinkielinen nimi (edellä ovat Tatjana, Galina ja Valentina)! Väestörekisterikeskuksen nimipalvelun mukaan Suomen neljänneksi suosituin tytönnimi on samaan aikaan ollut Kaarina. Vaikka nimi on siis Suomessa melko harvinainen, se vastaa Eestissä samaa kuin jos mun nimi Suomessa olisi Kaarina. Ja arvatkaapa, mikä on ollut Suomen neljänneksi suosituin pojannimi 1950-luvulla? Tapani! Aika kiva yhteensattuma. Eestin listoilta löytyy muuten myös Aivar, joka on ollut 1960-luvulla kahdeksanneksi suosituin pojannimi. Suomessa kahdeksanneksi suosituin pojannimi on samaan aikaan ollut Kalevi (ja Tapani kivunnut jo toiseksi). Hannele (Suomen top kympissä vuosina 1950-89), Kalevi ja Kaarina... Olisit äiti siis ehkä voinut vähän enemmän mielikuvitusta käyttää ;). Tietysti Suomessa olen kyllä saanut "kärsiä" ihan tarpeeksi jo tästäkin erikoisuudesta, joten ihan hyvä että voin sanoa nimen olevan edes jossain ihan tavallinen. Listoilta näyttää löytyvän myös mm. Laine, Jüri, Endel ja Johannes, joten aika tavallisia nimiä on meidän suvussa annettu. Suomen tilastoissa taas yllättää, että Tapani on ollut top kympissä 50-luvulta 90-luvulle asti, josta kolme vuosikymmentä (1960-1989) kakkosena. Miksi minä sitten aina miellän sen vanhemman ihmisen nimeksi ja pidän kultaani poikkeuksena, jos esim. 80-luvulla syntyneitä Tapaneita pitäisi olla 21 411 muutakin? Todennäköisesti se on sitten loppuaikoina ollut suositumpi toisena tai kolmantena nimenä, 2000-luvulla näyttää tippuneen listoilta kokonaan. Sori, kulta, et ole enää in ;).

Juu, eiköhän tämä nyt riittäne tältä kertaa. Huomenna suuntaakin porukat jo kohti Singaporea, joten ensi viikolla saattaa jäädä blogin päivittely välillä vähiin, kun pitää paikallisoppaana toimia. Näin jo yksi yö puolipainajaista siitä, miten mentiin Sentosalle, mutta olin unohtanut kartan kämpälle, joten ei löydetty mihinkään kivaan paikkaan ja lisäksi äiti valitti koko ajan kuolevansa nälkään. Huolentäyteisiä unia kaupungin esittelemisestä omille vanhemmille ja isosiskolle, minäkö muka perfektionisti?

Kommentointia ja sekalaista selittelyä (sekä 4.10.)

2006-10-04T16:58:00.000+08:00

VAROITUS! Tekstin alkuosa sisältää ällöromanttista söpöilyä ja imelää siirappia!

Tänään on 4.10., mikä tarkoittaa sitä, että tasan kolme vuotta sitten minusta tuli maailman onnellisin nainen (vaikkakin eriäviäkin mielipiteitä löytynee). 4.10.2003 on nimittäin se päivä, josta laskemme Tapanin kanssa seurustelumme alkaneen. Kolme vuotta siis jo, vanha pari... Kolme elämäni tähän mennessä ehdottomasti parasta vuotta, itseasiassa. Kulta, kiitos kaikesta siitä, mitä olet minulle ollut ja olet edelleen. Jo vähän päälle kahden kuukauden päästä nähdään taas!

Ja sitten taas takaisin arkeen. Ensiksi noihin Lotan kommentteihin vähän vastailua. En valitettavasti saanut vesinokkaeläimistä kuvia, koska en nähnyt yhtään ulkoaltaalla, vaan ainoastaan akvaariossa hämärässä huoneessa, jossa salaman kanssa kuvaaminen oli kielletty. Sydneyn akvaarion "touch pool" oli juuri samantyyppinen kuin Genovan akvaariossa, jossa siliteltiin rauskuja (ja olikos Hastingissakin jotain samantyyppistä?). Sen sijaan sekä Vaucluse House että Elizabeth Bay House olivat kyllä paljon vaatimattomampia kuin Schönbrunn (mitä voi muuten netissä ihailla täällä).Toisaalta, Schönbrunn painiikin tietysti ihan omassa kategoriassaan Versaillesin, Katariinanpalatsin ja muiden vastaavien kanssa.

Täällä näköjään nuo jääkaapppivarkaudet jatkuvat edelleen. Maanantaina laitoin jugurttia ja hedelmiä jääkaappiin muutamaksi tunniksi, että ne "jääkaappiini" kuuluvat vesipullot ehtisivät jäätyä. Tähän asti kun kaikki viety ruoka on hävinnyt yöllä. Mutta kun menin ennen nukkumaankäyntiä hakemaan ruokiani turvaan, oli jäljellä enää tyhjä muovipussi! Siis jugurtti ja kolme hedelmää viety keskellä iltaa. Kyllä otti päähän, siinä meni mun aamupala. Nyt en sitten uskalla viedä ruokaa jääkaappiin hetkeksikään, vaan ostin pari vesipulloa lisää, ja vaihtelen niitä niin, että ruoka voi olla koko ajan mun huoneessa kylmässä. Niin turhauttavaa, kun asuntolavastaavatkin tästä tietää, mutta mitäpä ne vois asialle tehdä...

Eilen tunneilta tullessani törmäsin sattumalta Devikaan, siis siihen, joka oli Hong Kongissa mukana. Devika suhtautui tapaamiseen hyvin amerikkalaisittain: "Sirje! Ihana nähdä! Me ei olla nähty Hong Kongin jälkeen ollenkaan! Miten sulla menee?" ja iso halaus tietysti päälle. Suomalaisuuteni piipitti taustalla, että Hong Kongista on kyllä vasta kaksi viikkoa, joista molemmat ollaan oltu toinen ulkomailla, joten vähempikin hössötys olisi riittänyt. Juteltiin kuitenkin puolisen tuntia lomatekemisistämme ja koulukuulumisista. Devika kertoi tavanneensa Heatherin, joka oli vaikuttanut hyvin stressaantuneelta ja sanonut, että reppumatkalla Vietnamissa ja Kambodzassa oli "ihan kivaa" (kun taas matkatoveri Asma oli kehunut matkaa valtavasti). Heather-parka, se on varmaan ihan hermoraunio kun pääsee vihdoin täältä pois, kun sillä näyttää kaikki aika menevän stressaamiseen ja koti-ikävään.

Sain tänään muuten ensimmäisen arvosanani täällä. Consumer Behavior-esseestä tuli B, joka on alinta tasoa, mitä olen Mikkelissä saanut, mutta kelpaa täällä mulle hyvin. Kirjotin pikkukivan esseen; sain pikkukivan arvosanan. Suurin osa arvosanoista oli välillä B- - B+, joten en ollut huonoimpia. Toisaalta en myöskään pakertanut esseetä yötä myöten, kuten paikalliset tekee, ne tuntuu olevan jotenkin aika tehottomia opiskelijoita. Parin viikon päästä pitää palauttaa seuraava essee samalle kurssille, mutta kahteen sivuun kakkosen rivivälillä on niin vaikea saada mitään järkevää, syvällistä ja tieteellistä kirjoitettua. Taisipa tulla tuokin B enemmän sujuvasta tekstistä kuin tieteellisestä sisällöstä.

Ai niin, unohdin kertoa, että Sydneyssä ainakin yhteen tavarataloon pystytettiin täyttä vauhtia jo jouluosastoa. Isoa sellaista. Joo, kyllähän minäkin joulusta tykkään, ja odotankin sitä jo kovasti (vaikkakin oikeammin odotan Tapanin näkemistä), mutta kyllä nyt syyskuun loppu/lokakuun alku on vielä vähän liian aikaisin.

Loppuun laitan vielä kuvan koalasta, joka oli tarkoitus liittää jo Sydney-tekstiini, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Jos katsotte tarkemmin, niin huomaatte, että kuvassa on itseasiassa enemmän kuin yksi koala.

Sydney lauantai-tiistai ja loppukommentit

2006-10-02T11:40:00.000+08:00

No niin, olen vihdoin takaisin Singaporessa. Väsyttää, olin loppujen lopuksi perillä aamulla neljän aikaan, ja olen nukkunut viime yönä vain muutaman tunnin, koska sisäinen kello herätti jo ennen puolta yhdeksää. Paluulento meni hyvin, ja sain jätskiä jälkiruuaksi. Se oli sellainen Solero-tikku, tosin eri nimellä. Oli tarkoitus katsoa The Devil Wears Prada siitä screeniltäni, mutta en sitten ehtinytkään, kun väsytti ja torkuin muutaman tunnin ja luin Viattomuuden ajan loppuun. Tässä alla nyt kuitenkin kaikki Sydneyssä kirjoittamani, kun nettiä ei huoneessa ollut. Laitoin aikajärjestykseen alusta loppuun ja jaoin kolmeen eri osaan, ettei tulisi liian pitkää yhdestä osasta.
Joten olkaa hyvä, lomani Sydneyssä!

23.9.2006 No worries, mate!

Uskomatonta, mutta totta: olen Australiassa. Nettiä ei näytä olevan, joten saatte lukea kaikki sepustukseni kerralla. Siinäpä sitten varmaan lukemista riittääkin :)

Eilen illalla siis raahauduin matkalaukkuni kanssa Changin lentokentälle. Vähän oli hankaluuksia bussissa, mutta selvisin. Laukkuhan ei sinänsä ollut painava, se on vaan niin isokokoinen, että käsittely on hankalaa. Itseasiassa lähtöselvitystiskillä Singapore Airlinesin työntekijäkin ihmetteli, että onpas kevyt laukku noin isoksi (taisi olla painoa n.11 kiloa). No, kyllä hotellissa laukun avatessani huomasin, miten tavaroille käy puolityhjässä matkalaukussa, jota heitellään ympäriinsä. Vaikka olin yrittänyt asetella kaiken parhaani mukaan, ja laittanut vielä pyyhkeen päällimmäiseksi pitämään kaikkea paikallaan, tavarat olivat sekaisin yhdessä mytyssä laukun alareunassa.

Lentokentällä olin hyvissä ajoin, joten katselin läpi kaikki kaupat. Muutama tavara vähän houkutteli ostamaan, mutta olivat sellaisia, että saa muualtakin kuin lentokentältä ja varmasti halvemmalla. Ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen näin kunnollisen valikoiman suklaata ja karkkia (jopa salmiakkikaloja!), mutta Australiaan ei saa tuoda mitään elintarvikkeita, joten ostamatta jäi.

Lento meni ihan hyvin, ja vaikka vähän jännittikin, en voinut olla hymyilemättä, kun jumbojetti nousi ilmaan. Jotenkin jännästi olen nyt lentopelkoni hälvettyä alkanut nauttia lentämisestä. Vaikka välillä vieläkin vähän hermostuttaa, kun lentokone vaihtaa korkeutta tai kaartaa, ja se tuntuu sellaisena jännänä tunteena vähän kuin vatsassa, niin yhtäkkiä pidänkin siitä ajatuksesta, että tunnen kuinka ilma kannattaa. Ehkä lentäminen on lähiaikoina liittynyt niin moneen positiiviseen kokemukseen, että olen alkanut assosioida sen mukaviin asioihin, ja minusta on nykyään jopa hienoa katsella kiitoradalla muita koneita. Jotenkin suorastaan pikkulapsen innokkuudella mietin, miten ne valtavat koneet kiitävät ilman halki ympäri maapalloa... Yhtäkkiä lentokoneissa ja lentämisessä onkin “sitä jotain”. Ehkä vielä joskus pystyn suuntautumaan lentämiseen tavallisen välinpitämättömästi...

Lähdettyä koneessa tarjoiltiin välipalaa, ja sitten katsoin omalta screeniltäni jaksot Simpsoneita ja Futuramaa. Tämän jälkeen sain torkuttua pari tuntia. Heräsin, kun ulkona aurinko nousi, ja matkustamoonkin sytytettiin valot, koska henkilökunta alkoi valmistella aamiaista. Mutta kyllä kannattikin herätä, ulos katsoessani näin 12 km päässä allani pelkkää punaista aavikkoa silmänkantamattomiin! Sää todellakin suosi, ja koko loppuajan pystyin seuraamaan alla olevaa maastoa. Aavikkoa jatkui todella pitkään, sitten välillä ehkä jonkinlaista pensasaavikkoa ja lopulta kukkuloita. Välillä aavikkoa halkoi yksinäinen tie kuin viivottimella vedettynä. Kyllähän sitä on tiennyt, miten valtava osa Australiaa on asumatonta aavikkoa, mutta on jotenkin aivan eri asia nähdä se omin silmin! Australiahan on kooltaan Pohjois-Amerikan luokkaa, mutta asukkaita on vain 20 miljoonaa, niistä viidesosa Sydneyssä. Väestötiheys koko maassa on huimat kolme asukasta neliökilometrillä, Suomen vastaava luku on 17 ja Singaporen 6724 (Rantasalmen 8). Sydneytä lähestyttäessä sitten näkyi ensin valtavat alat peltotilkkuja, sitten eukalyptusmetsikön peittämää vuoristoa, ja lopulta meri ja alla levittäytyvä kaupunki. Kone laskeutui kaupungin yli; oli todella jännä kokemus, kun tuntuu että kone viistää jo talojen kattoja, eikä omalta paikaltaan nää vielä lentokenttää. Kapteeni sen ilmeisesti kuitenkin näki, koska turvallisesti laskeuduimme.

Aamupala oli muuten varsin hyvä. Sen sai valita kahdesta vaihtoehdosta, joko nuudeleita katkarapujen yms kanssa tai kananmunia, perunapaistos ja makkaraa. Valitsin länsimaalaisen vaihtoehdon. Lisänä tuli jugurtti, sämpylä ja levitteet, tuoreita hedelmäpaloja (ananasta, papaijaa, pari viinirypälettä), appelsiinimehua ja teetä/kahvia. Katselin menusta, että takaisintullessa illallisella on myös kaksi vaihtoehtoa, joista valita. Niin, ja lentoyhtö jakeli myös kuumia pyyhkeitä, ja jokainen matkustaja sai sukat, pienen hammastahnatuubin, hammasharjan ja silmäsuojuksen.

Matkalaukkujen tarkastus oli kyllä tarkkaa: ensin passijonossa kävi kultainen noutaja häntä iloisesti heiluen nuuskimassa jokaisen matkustajan (siinä todellakin virkamies, tai virkakoira, joka nautti työstään!) ja lopuksi vielä tullissa jokaisen kaikki matkatavarat läpivalaistiin. No, ei löytynyt mitään kiellettyä minulta, joten pääsin jatkamaan matkaa. Hotellissa huoneeni oli onneksi jo valmiina, vaikka olin paikalla ennen kahtatoista ja virallinen check-in aika on tietysti klo.14. Hotelli on metroaseman vieressä, mutta toisaalta alueella on myös..hmm..aikuisviihdepaikkoja. Eipä ne minua haittaa, kun en aio tuolla ulkona tällä alueella iltaisin paljon liikuskella. Hotellihuone on ihan siisti, ehkä vähän “brittiläinen” (lue: nuhjuinen), mutta 14.kerroksessa ja näköala on aika hieno.

Näkymä hotellihuoneeni ikkunasta. Mikäs se siellä oikealla onkaan?

Keitin itselleni teetä, purin vähän tavaroita ja yritin ottaa pienet nokoset, mutta en saanut nukuttua.Siistiytymisen jälkeen hyppäsin hotellin vieressä sightseeing-bussiin, johon ostamassani Sydney Pass-kortissa on rajoittamaton käyttöoikeus. Kiersin lähes koko kierroksen, johon meni pari tuntia, ja hyppäsin pois paikassa, josta meni mukava kävelyreitti kasvitieteellisessä puutarhassa lahdenpoukamaa pitkin oopperatalolle. Oli muuten mukava olla ulkona hameessa ja topissa, kun on lämmintä, muttei hiostavan kuuma. Oopperatalolta kävelin satama-aluetta pitkin The Rocksiin, joka on Sydneyn vanhinta osaa. Mukavia pikkuputiikkeja ja viikonlopputori, joka valitettavasti sulkeutui jo viideltä. Katselin valmiiksi jo matkamuistomyymälöistä, mitä haluaisin ostaa, kun huomenna ajattelin museossa käynnin jälkeen suunnata Chinatowniin viikonloppumarkkinoille. Sieltä saa monen eri lähteen mukaan matkamuistot halvimmalla. Auringon laskiessa ilta alkoi kuitenkin viiletä ja minä aloin väsyä, joten päätin vetäytyä jo hotellille. Alkaa jo painaa viime yön univaje, kaksi tuntia torkkumista vähän väliä heräillen ei oikein riitä aktiiviseen “turisteiluun”.Muina iltoina tiedän sitäpaitsi ottaa neuletakin mukaan, täällä on kuitenkin vasta kevät.

Näkymä kävelyreitiltäni oopperatalolle.

Pidän kyllä Sydneystä tähän mennessä oikein kovasti. Täydellinen kaupunki sellaiselle, jolle viktoriaaninen aika on aina ollut heikko kohta, jota Brittien siirtomaa-aika kiehtoo, ja joka pitää isoista kaupungeista, eli minulle. (Mainittakoon tässä, että tiedän kyllä sekä viktoriaanisen että laajemminkin imperialistisen aikakauden negatiiviset puolet varsin hyvin, mutta saahan sitä vähän romantikko olla...) Vanhoja rakennuksia 1800-luvulta ja taustalla modernit, monikymmenkerroksiset hotelli-ja toimistorakennukset...Sydney on muuten yllättävän “matala” kaupunki, ainakin kun tulee Singaporesta. Kyllähän noita korkeita moderneja kolossejakin on, mutta yllättävän paljon vanhaa, matalaa rakennuskantaa. Ainakin lentokoneesta katsottaessa esikaupunkialueetkin näyttivät koostuvan lähinnä pari- ja omakotitaloista, jokaisella tietysti oma uima-allas takapihalla.

Nyt alan pikkuhiljaa vetäytyä yöpuulle. Oikeastaan hyvä, että lentokoneessa jäi unet vähiin, tuleepa toivottavasti nopeammin totuttua tähän kahden tunnin aikaeroon. Ottaen huomioon mun vuorokausirytmin nykyään Singaporessa, täällä kävis muuten niin, että valvosin neljään, ja eihän se käy. Joten pian nukkumaan ja aamulla kello herättää kahdeksalta hotelliaamiaiselle. Sitten Australialaiseen museoon (se on siis museon nimi, tiedän kyllä että kansallisuus kirjoitetaan pienellä) ja myöhemmin mahdollisesti sinne viikonloppumarkkinoille. Maanantaina ajattelin mennä käymään akvaariossa ja tiistaina eläintarhassa, saapa nyt nähdä.

24.9.2006 Museoilua

Nukuinkin sitten viime yönä kellon ympäri: kävin nukkumaan kahdeksalta, heräsin puolen yön maissa, mutta jatkoin unia, ja kun herätyskello soi aamulla kahdeksalta, en jaksanut millään vielä nousta. Siirsin siis herätysaikaa eteenpäin ja nousin puoli yhdeksän. Väsytti siltikin aika paljon, sisäinen kelloni kun yritti väittää, ettei heräämisaika ollut vielä lähelläkään, vaikka olin juuri nukkunut 12 tuntia. Hotellin aamupala oli varsin brittiläinen, paahtoleipää, pekonia, munakokkelia, makkaroita, jonkinlaisia perunakroketteja, teetä jne. Oli onneksi myös jugurttia ja jonkinlaista valkeaa puuroa. Hyvin sain vatsani täyteen ja kestin niillä eväillä pitkälle päivään.

Suunnitelman mukaisesti suuntasin Australian Museumiin. Oli kyllä juuri sopiva paikka minulle, keskittyi melkoisesti luonnonhistoriaan (australialaiseen sellaiseen suurimmaksi osaksi) ja sitten oli tietysti oma näyttely aboriginaaleista. Puoliltapäivin oli aboriginaaliesityskin, jossa kuulin didgeridoota (ei alkuperäinen nimitys, eurooppalaiset nimesi äänen mukaan) ja näin laulua ja tanssia. Museo oli täynnä lapsiperheitä sivistämässä jälkikasvuaan, joka sinänsä ei minua haitannut, mutta välillä tuntui vähän hassulta ihastella dinosaurusten luurankoja ja erilaisia ötököitä yhdessä 6-vuotiaiden kanssa. Opin ainakin, että valaat ovat isoja, dinosaurukset loppujen lopuksi luulemaani pienempiä, ja blogissanikin aiemmin esiintyneet mustat joutsenet australialaisia (hollantilaiset tutkimusmatkailijat näkivät mustia joutsenia ensimmäisen kerran 1630-luvulla, mutta Euroopassa kukaan ei uskonut tarinaa mustista joutsenista ennenkuin 60 vuotta myöhemmin saatiin tuotua yksi nähtäväksi). Minulla vierähti museokäyntiin nelisen tuntia (sisältäen 45 min.aboriginaaliesityksen ja lounaan). Käynti olisi ollut täydellinen, jos mukana olisi ollut joko Tapani tai iskä, joiden molempien kanssa olisi ollut hyvä keskustella kaikesta nähdystä. Jos olisimme olleet kolmistaan, olisi käyntiin mennyt varmasti koko päivä, kun jokainen olisi vuorollaan kertonut kaiken lukemansa ja kuulemansa jokaisesta näyttelyesineestä! Äiti olisi varmasti kokenut deja vu-ilmiön muistellen Lontoon Natural History Museumia, jota tämä museo kyllä aika paljon taisikin muistuttaa (vaikka rakennus ei ollut yhtä hieno, eikä kokoelmat yhtä laajat). Lounaani taas onneksi ei muistuttanut Lontoon museon kolmioleipiä. Annokseni oli kyllä siinä mielessä kolmioleipä, että se koostui kahdesta neliönmuotoisesta leipäpalasta, jotka oli leikattu kulmittain kolmioksi, mutta leipä oli pitatyyppistä, välissä tuoretta salaattia (ehkä romainea), kurkkua ja tandoorikanaa, ja annos oli lämmin. Muistutti kolmioleipää yhtä paljon kuin härän sisäfileepihvi muistutttaa hampurilaispihviä. Hinnat tuntuu täällä turistipaikoissa olevan Suomen tasolla, tai ainakin sillä tasolla, millä ne Suomessa ovat pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

Museon ja lounaan jälkeen suuntasin Chinatowniin Paddy's Marketiin viikonloppumarkkinoille, mutta valitettavasti en ehtinyt paljonkaan katsella, kun markkinat taas sulkeutuivat viideltä. Päätin käydä katsomassa myös toista ostosaluetta, ja oikein kivalta paikalta näyttikin, mutta kaikki oli vaan jo kiinni. Täällä siis tosiaan menee suurin osa kaupoista kiinni viideltä tai kuudelta, mikä kyllä ärsyttää. Olisin mennyt iltaristeilylle satamaan, mutta niitä ei ole sunnuntaisin (tai ainakaan niitä, joihin lipullani pääsisi ilmaiseksi). On siis vähän vaikeaa keksiä illaksi tekemistä yksin, kun shoppailu ei onnistu.

Huomenna suuntaan akvaarioon ja sitten sen lähialueelle shoppailemaan. Ehkä illalla sitten vihdoin sinne risteilylle. Tiistaina ajattelin mennä eläintarhaan. Niin, pitänee vielä mainita, että museokäyntiini sisältyi biologiaa myös museon ulkopuolella; museolle mennessä näin puiston nurmikolla ihan oikean korpin ja takaisintullessa linnun, joka minun (heikon) lintutietämykseni (ja museossa nähtyjen täytettyjen lintujen) perusteella on iibis. No, jos se ei vaikka iibis olekaan, niin ainakin tiedätte minkätyyppisestä linnusta oli suunnilleen kyse.

Kyseinen lintu myöhemmin kuvattuna. Kellään parempia ehdotuksia kuin jonkinlainen iibis?

25.9.2006 Akvaario ja shoppailua

Tänään oli siis ensiksi vuorossa Sydneyn akvaario. Pääsin vihdoin näkemään vesinokkaeläimen, sain silittää hainpoikasta (tosin siitä kasvaa isonakin ihmiselle vaaraton hai), kosketin merivuokkoa ja näin mm.merimakkaroita, pingviinejä, erilaisia haita (myös niitä ihmissyöjiä), valtavan rauskun, hylkeitä, merihevosia, keuhkokaloja ja paljon muita eri kalalajeja. Vaikka on maanantai, paikka oli varsin täynnä lapsiperheitä. En halua edes kuvitella, millainen tungos siellä on viikonloppuisin! Akvaarion myymälässä viivähti myös aika kiva tovi ja kului ihan mukavasti rahaa, nyt on mm. Jonille ja Jaanikalle t-paidat (tietenkin valitsin kivoimmat mahdolliset paidat, joten ne oli myös kalleimmat).

Akvaarion jälkeen kiertelin lähialuetta, oli oikein mukavannäköistä seutua, sellainen satama-alue, ravintoloita, kauppoja jne. Koska vieressä oli Sydneyn merimuseo, jonne sisäänpääsy oli ilmainen, kävin sielläkin. Oli kiinnostavaa katsella näyttelyitä Australian löytämisestä ja myöhemmistä merimatkoista Euroopasta Australiaan. Osio Australian merivoimista ei sen sijaan kiinnostanut minua yhtä paljon.

Darling Harbour, jossa vietin aikaa akvaarion jälkeen. Huomatkaa lippu, todistaa mun olleen Australiassa.

Museokäynnin jälkeen keskityin shoppailuun, lähinnä matkamuistoliikkeissä. Muun shoppailun aion hoitaa loppuviikosta. Mutta nyt on kyllä niin paljon kaikkea Australia-kamaa, että huhhuh. Ostin mm.kolme t-paitaa itselleni, mutta koska niitä ei voinut kokeilla, yksi on pieni...Toivottavasti se kelpaa vaikka Hannelelle.

Minun pitäisi jo alkaa oppia, että vaikka päivällä aurinko paistaisi miten lämpimästi, on täällä vielä kuitenkin vasta kevät ja auringon laskiessa sää viilenee huomattavasti. Erityisesti veden äärellä tulee kylmä, siitä iltaristeilystä ei siis tule mitään niin pitkään kun unohdan ottaa neuletakin mukaani. No, onhan tässä vielä aikaa.

Huomenna eläintarhaan, jos vaikka näkisin vihdoin oikean koalan. Ja vompattikin olisi kiva nähdä. Ja kyllä kai sieltä se Tasmanian tuholainenkin löytyy? Vesinokkaeläimiäkin katselisin mielelläni lisää, ja kenguruvalikoimakin lienee isompi kuin Singaporessa. Niin, ja se komodonvaraani. Haluan nähdä, onko se niin iso kuin kuvittelen, vai vielä isompi. Ja se nokkaeläimen sukulainen, mikäs se nyt onkaan suomeksi? Se on sellainen piikikäs pitkäkuonoinen, australialainen sekin. Nokkasiilihän se taitaakin olla. Niitä siis huomenna.

Sydney tiistai-keskiviikko

2006-10-02T11:38:00.000+08:00

26.9.2006 Jälleen eläimellistä menoa

Sydneyn eläintarha oli ihan kiva, mutta tuntui kyllä vähän ankealta Singaporen vastaavan jälkeen. Ei sillä, että Taronga Zoossa mitään vikaa olisi ollut, taitaa itseasiassa olla maailman parhaita eläintarhoja, mutta monikaan eläintarha ei taida kestää vertailua Singaporen eläintarhaan. No, näin silti ne Australian tunnetuimmat eläimet: kenguruita, koaloita, vompatteja,emuja, vallabeja (eli pieniä kengurulajeja), kaulusliskoja, vesinokkaeläimen, nokkasiilejä jne. Näin vihdoin myös sen komodonvaraanin. Se oli juuri niin iso, kuin olin odottanutkin, joten sen koko oli tavallaan pettymys, suurin osa eläimistä kun on ollut isompia kuin olen kuvitellut (tällä kertaa mm.vompatit). Lisäksi tuli nähtyä gorilloja, kodiakinkarhu, sekalainen valikoima lintuja ja liskoja, simpansseja, kameli, kirahveja, seeproja, lumileopardeja, kalastajakissa, kaikenmoisia hiiriä ja rottia, krokotiili ja ties mitä kaikkea muuta. Valitettavasti vasta Thaimaasta tuodut uudet norsut oli vielä karanteenissa (ja vanhat viety jo muualle kuolemaan), eikä sarvikuonotkaan olleet jostain syystä esillä. Onneksi olen nähnyt molempia Singaporessa.

Lähdin aamulla hotellilta kymmenen aikoihin, mutta missasin juuri eläintarhaan klo.10.45 menevän lautan ja jouduin odottamaan puoli tuntia seuraavaa. Paikan päällä piti sitten vielä jonottaa sisäänpääsyä lippujonossa, joten vasta puoliltapäivin pääsin aloittamaan eläintarhakierrokseni. Koska eläintarha suljettiin klo.17, minulle jäi viisi tuntia aikaa, ja se riitti juuri ja juuri: olisin mielelläni käyttänyt viimeisiin eläimiin enemmän aikaa ja nyt minulta jäi myös osa linnuista katsomatta, sekä vahingossa jäi näkemättä se Tasmanian tuholainen, jonka oikea nimi taitaa olla kyllä pussiahma (vai?). Yhteensä tunti ajasta menikin kyllä siihen, että katsoin kaksi showta, joiden alkamista piti tietysti ensin odotella. Toinen oli hylje-esitys, jonka esiintyjät tosin olivat merileijonia. Hienoja temppuja ne osasivatkin, mm.hypätä vedestä ilmaan ja tehdä ilmassa voltin. Toinen esiintyjistä oli australialainen merileijona ja toinen kalifornialainen – juuri sellainen, mikä siinä yhdessä Mikki-piirretyssä on, missä Mikki ja Pluto löytää sen rannalta ja vie kotiinsa. Tämä oli kyllä iso yksilö,mutta piti hyvin samanlaista ääntä kuin siinä piirretyssä, kovempaa vain. Toinen show oli lintuesitys, jossa esiteltiin lintujen lento-ja saalistustaitoja (ei tietenkään oikeilla saaliilla, vaan makupaloilla ja piilotetuilla nauhureilla). Sainkin nähdä pari pöllöä, jonkunlaisen paikallisen kurjen ja Australian kaksi suurinta haukkalajia, sekä suuren joukon kakaduja. Satuin myös paikalle juuri kun pingviinejä ruokittiin. Ne oli australialaisia pingviinejä, sellasia pikkuisia ja suloisia, 30 cm korkeita ja kilon painoisia.

Eläintarhakäynnin kohokohta minulle oli kuitenkin ne koalat ja vompatit. Vompatit tosin nukkui koko ajan, mutta olivat isompia karvapalloja kuin olin kuvitellut. Lisäksi yhdessä aitauksessa, jonne pääsi sisälle, emu käveli ihan vierestäni. Vähän melkein pelotti kun huomasin sen suoraan edessäni, on se niin iso lintu. Ja niitä nokkasiilejä näin monta taapertamassa ympäriinsä aitauksessaan. Vähän harmittaa, etten ole nähnyt täysikokoista vesinokkaeläintä, sekä tämä tänään näkemäni että se akvaariossa ollut oli aika pieniä verrattuna kuvaan, missä esiteltiin minkä kokoiseksi vesinokkaeläin kasvaa. Tiesittekö muuten, että koska vesinokkaeläimen silmät on sivuilla ja sillä on edessä nokka, se ei näe maalla kovinkaan hyvin suoraan eteensä, vaan saattaa törmäillä esteisiin? En yhtään ihmettele, että kun tutkimusmatkailijat aikoinaan lähettivät ensimmäiset säilytetyt tai täytetyt vesinokkaeläimet Eurooppaan, siellä epäiltiin, että aasialaiset vaan vetää nyt eurooppalaisia nenästä kyhäämällä muka-eläimiä ankoista ja nisäkkäistä. On siinäkin muka maa; valtavia rottia, koiria jotka liikkuu hyppien, mustia joutsenia ja eläimiä, joilla on ankan nokka ja räpylät, mutta ruskea karvapeite ja neljä jalkaa. Jotain rajaa, ei Euroopassakaan ihan kaikkea olla valmiita uskomaan...

Nokkasiili.

Kenguru.

Kirahvi ja seeproja, taustalla Sydney.

Tänään oli muuten varsin viileä päivä, ehkä noin +20 ja pilvistä. Onneksi oli neuletakki mukana. Välillä se päällä tosin tuli lämmin, muttei sitä voinut poiskaan ottaa, kun seuraavan tuulenpuuskan tullessa taas muuten paleli. Onneksi loppuviikoksi on luvattu +24-27.

Huomenna aion käydä katselemassa Sydneyn kuuluisia rantoja (ehkä nään niitä kuuluisia surffaajiakin) ja muutenkin lähiöalueita bussilla, joka kiertelee siellä. Se kuuluisa Bondi Beach varsinkin pitää nähdä.

Muutamia huomioita vielä Sydneystä. Ensinnäkin, Sydneyn junaverkosto ei ole kovinkaan tehokas. Junat siis toimii kuten metro muissa kaupungeissa, mutta koska verkosto koostuu järkyttävästä määrästä eri linjoja eri puolille Sydneyn esikaupunkialueita, ja koska se on rakentunut 150 vuoden kuluessa, se on aika sekava ja tehoton. Tarkoitan tällä siis sitä, että junat menee 5-15 minuutin välein, ja 10 minuutin odotus tuntuu aika pitkältä kun on tottunut siihen, että keskustassa metroja menee parin minuutin välein. Lisäksi junakarttoja on asemilla liian vähän (ilmeisesti siksi, että ne on joka tapauksessa sekavia sen linjojen paljouden takia) ja junan vaihtaminen huomattavasti hankalampaa kuin muissa suurkaupungeissa, kun ei turistina tunne linjoja. Junissa onkin tosin nyt mainoksia, että Sydney pyrkii selkeyttämään ja yksinkertaistamaan junalinjojaan seuraavien vuosien kuluessa, olikohan nyt vuoteen 2009 mennessä.

Toinen huomio: ihanaa olla normaalikokoinen jälleen! Kun on kaksi kuukautta ollut yhtä pitkä kuin keskimääräinen mies (ja hartioista leveämpi...) on ihanaa, kun ympärillä on taas “tavallisen” kokoisia ihmisiä. Lisäksi olen taas normaalikokoinen myös naisena, aasialaisten tikkulaihojen naisten keskellä tuntee olonsa varsin isoksi (ja ne on vielä kaikki lisäksi dieetillä vähän väliä!). Ensimmäisenä päivänä minusta tuntui ympärilleni katsoessa, että Australiassa on paljon lievästi ylipainoisia (eli mun kokoisia) naisia, nyt kaikki näyttää taas normaalilta. Silmä tottuu nopeasti. Tähän liittyy myös se, että lauantaina tuntui suorastaan oudolta, miten miehet kiinnitti muhun huomiota. Taitaa mennä niin, ettei sitä Suomessa huomaa, mutta kun kahteen kuukauteen miehet ei juurikaan ole katselleet (aasialaisia miehiä ei kiinnosta itseään isompi eurooppalainen nainen, eikä mua itseäni kapeaharteisemmat aasialaiset miehet), ja sitten tulee taas paikkaan, jossa näyttää “normaalilta”, niin ne katseet kyllä huomaa. (Aasian osalta sanoisin tähän muuten vielä, että jos miehet siellä katsoo, niin sitten ne katsoo rintoja – aasialaisten tikkulaihojen naisten vieressä kun B-kuppikin näyttää isolta. Näissäkin suurin osa katseista menee tosin blondeille D-kuppisille ruotsalaisvaihtaritytöille.)

No niin, toivottavasti en järkyttänyt ketään tolla äskeisellä. Mutta ihan oikeasti, jos luulette ettei teitä Suomessa kukaan tsekkaile (näin minäkin ajattelin), niin viettäkääpä kaksi kuukautta jossain, jossa näytätte liian erilaiselta tsekkaamiseen, ja tulkaa sitten takas länsimaahan. Eron kyllä huomaa!

27.9.2006 Bondi Beach ja oopperatalo

Aamulla aamiaisen jälkeen etsin lähimmän Bondi Explorer-bussin pysäkin ja pienen odotuksen jälken hyppäsin kyytiin. Bussi siis kiertää tietyn reitin Sydneyn esikaupunkialueilla, ja millä tahansa pysäkillä voi hypätä pois kyydistä ja jatkaa sitten taas jollain seuraavista busseista (kulkevat puolen tunnin välein). Sydney Passiini sisältyy ilmaiseksi tämän ja keskustaa kiertävän vastaavan bussin käyttö. Tarkoitus oli ajella bussilla katsomaan kuuluisaa Bondi Beachia, mutta huomasin esitteestä, että matkan varrella olisi Vaucluse House, historiallinen talo, jonka sisäänpääsymaksusta saisin alennusta Sydney Passilla. Päätin siis hypätä sillä pysäkillä kyydistä, ja kyllä kannattikin! Kyseessä oli siis vanha herrastalo, sisustettu 1850-luvun tyyliin museoksi muistuttamaan mahdollisimman läheisesti talossa asuneen perheen elämää tuolloin. Mikään iso ja hieno herraskartano talo ei ollut, enemmänkin sellainen rikkaan perheen maalaisasunto. Pidin ehkä eniten siitä, että makuuhuoneiden, ruokasalin ja muutaman oleskeluhuoneen lisäksi yleisölle oli avoinna myös talon toinen siipi, se missä keittiö, ruokakomerot, maitohuone ja palvelijoiden tilat sijaitsivat. Muutenkin talo oli niin erilainen kuin muut näkemäni museotalot, jotka ovat aina olleet upeita kartanoita. Tämä oli jotenkin kodikkaampi ja aidomman oloinen. Kaksi siipeä, välissä katettu käytävä ja piha, jossa vieraat otettiin vastaan, alakerrassa ruokasali, olohuone ja pari pientä huonetta, yläkerrassa päämakuuhuone ja lasten makuuhuoneet, keittiössä iso puupöytä ja vanhanaikainen uuni/hella, maitohuoneessa juustomuotit, kellarissa viinipulloja, sokkeloinen puutarha...Ihanaa. Jotenkin kuin suoraan Jane Austenin kirjoista. Koska vierailijoita ei ollut paljon, tuntui välillä, että olisi ihan oikeasti siirtynyt 150 vuotta taaksepäin ajassa.

Vaucluse House puutarhasta kuvattuna. Sisällä talossa ei valitettavasti saanut kuvata.

Talo sopi myös täydellisesti tällä hetkellä lukemaani kirjaan, Edith Whartonin Viattomuuden aikaan (äiti, tykkäisit varmasti!), joka sijoittuu miltei saman aikakauden New Yorkiin. Erityisesti kun yhdessä huoneista kerrottiin talossa asuneesta perheestä, että heitä ei oikein koskaan meinattu hyväksyä seurapiireihin, koska kaksi ensimmäistä lasta syntyi jo ennen avioliittoa (lisäksi tietysti molempien vanhempien vanhemmista ainakin toinen oli rangaistusvanki,mutta sehän nyt on Australiassa ihan normaalia - vaikutti kuitenkin heidän hyväksymiseensä). Viattomuuden aika käsittelee juuri näitä asioita, kuka pääsee valittuihin ympyröihin ja kuka ei, ja mistä syystä, joten talo sopi hyvin täydentämään lukukokemustani (vaikka kirja varsinaisesti onkin rakkaustarina, niin nämä teemat ovat vahvasti esillä). Lisäksihän muutenkin rakastan kulttuurihistoriaa ja 1800-lukua, joten talossa käynti oli mulle kyllä ihan nappivalinta. Hyvinkin voi jäädä mieleeni yhtenä Sydneyn kohokohdista. (Kerrottakoon vielä, että usean Euroopan vuoden jälkeen Australiaan palattuaan perhe vihdoin hyväksyttiin piireihin, ja kolmesta nuorimmasta tyttärestä tuli varsinaisia seurapiirikaunottaria ja -suosikkeja, mutta sitä ennen kolme kymmenestä lapsesta oli kuollut nuorena.)

Tuosta rangaistusvankijutusta muuten tuli mieleen, että on aika jännää, kun täällä aina mainitaan esimerkiksi että “tämän kirkon suunnitteli herra XYZ, joka oli tuomittu Englannissa väärennöksestä”, tai “tämän talon omisti herra ABC, jonka molemmat vanhemmat tulivat Australiaan rangaistusvankeina tuomittuna varkauksista”. Tuntuu, että miltei kaikki Sydneyn vanhat rakennukset on suunnitellut joku entinen väärentäjä tai taskuvaras. Murhaajiahan tänne ei tuotukaan, ne tuomittiin kuolemaan jo Englannissa.

Vaucluse Housen jälkeen hyppäsin jälleen Bondi Explorerin kyytiin ja tällä kertaa nousin kyydista Bondi Beachilla. Kiva rantahan se on, mutten tiedä, miksi oikeastaan niin kuuluisa. Pitkälti pehmeää hiekkaa, jossa oli kyllä mukava kävellä, ja paljon reppumatkaajia. Onneksi tänään oli lämmin päivä, joten olin laittanut hameen ja sandaalit. Pääsin siis kävelemään ihan vedenrajaan ja annoin aaltojen kastella varpaani. Isommat aallot kasteli puolisääreen saakka. Vesi oli aika viileää vielä, mutta aaltojen takia en olisi kyllä uimaan uskaltanutkaan. Ehkä olisin voinut kahlata syvemmälle, mutta veden varaan en todellakaan olisi uskaltautunut heittäytyä, kyllä ne aallot sen verran voimakkaita oli. Kävelin siis hiekkaa pitkin ja katselin surffaajia.

Se kuuluisa Bondi (lausutaan "bondai") Beach.

En viihtynyt rannalla kovin pitkään, joten palattuani bussilla keskustaan ehdin vielä kierrokselle Sydneyn oopperataloon. Ne valtavat valkeat kaaret kätkee alleen ison konserttisalin, vähän pienemmän oopperasalin ja muutaman pikkusalin. Mukavalta näytti sisältäkin, vaikka arkkitehdille ja hallitukselle tuli niin valtava riita kesken rakentamisen, että arkkitehti sanoutui irti ja sisätilat on suunnitellut eri henkilö. Itseasiassa tanskalainen arkkitehti ei ole koskaan palannut Sydneyyn, joten ei ole nähnyt kuuluisinta teostaan ikinä valmiina. Nyt kaupungin ja arkkitehdin suhteet ovat jälleen parantuneet, mutta herra on jo 88-vuotias, ja asustaa Mallorcalla, josta on kovin pitkä matka Australiaan...Oopperatalon muuten piti maksaa 7 miljoonaa Australian dollaria ja valmistua neljässä vuodessa. Rakentamiseen kului lopulta 14 vuotta ja 102 miljoonaa dollaria, joten hiukkasen meni yli budjetin. Onneksi australialaiset on kuitenkin innokkaita uhkapelaajia, ja koko rakennus rahoitettiinkin lotolla. Puolitoista vuotta valmistumisensa jälkeen koko homma oli jo maksettu. Oopperataloa katsoessa kannattaa myös muistaa, että se on suunniteltu 1950-luvulla. Se oli siis todellakin aikaansa edellä silloin. Oopperataloon liittyy myös mielenkiintoinen Rantasalmi-fakta. Voittajasuunnitelman kun joidenkin lähteiden mukaan poimi jo hylättyjen ehdotusten pinosta Eero Saarinen, Eliel Saarisen poika. Ja Eliel Saarinenhan on syntynyt Rantasalmella. Maailma on pieni. (Mistä muuten tulikin mieleen, että Vaucluse Housen pienessä matkamuistokaupassa oli myynnissä Marimekon servettejä, yhdessä levykaupassa soi HIM, bongasin yhdestä erikoiskarkkikaupasta Fazerin turkinpippureita kammottavaan hintaan, ja television viihdeuutismainoksessa näytettiin pätkä Lordista se kuuluisa Suomi-hattu päässä.)

Oopperatalokierroksen jälkeen kysyin hetken mielijohteesta lippuluukulta, olisiko heillä vielä lippuja lauantain Gilbert&Sullivan-operettiin Pirates of Penzance (suomeksi Pirates of Penzance eli Velvollisuuden vanki; ei taida olla Suomessa kovin tunnettu kun ei ole edes varsinaista nimeä suomennettu), mutta valitettavasti oli loppuunmyyty, kun esiintyjinä vieläpä on Australian parhaimmistoa. (Itseasiassa Gilbert ja Sullivan ei valitettavasti taida olla kovin tunnettuja Suomessa, tässä ainoa linkki aiheeseen, jonka löysin.) Kehottivat kysymään vielä perjantaina, tai sitten voi lauantaina mennä aamukahdeksalta jonottamaan seisomapaikkoja, joita on kokonaista kymmenen. Saatanpa käydä perjantaina kysäisemässä, mutten ole varma, jaksanko nähdä sitten sen enempää vaivaa asian eteen, mulla kun ei ole täällä oikein operettivaatteitakaan mukana, eikä ne liput tietysti ihan halpojakaan ole. (Englanniksi Pirates of Penzancesta wikipediassa.)

Tänäsestä Vaucluse House-kokemuksesta innostuneena päätin mennä huomenna katsomaan tässä kohtalaisen lähellä olevaa Elizabeth Bay House-museota, joka myös on jonkinlainen kartano 1800-luvulta. Sitten olisi myös tarkoitus käydä risteilyllä tuossa lahdella ja aloittaa vihdoin kunnollinen shoppailu, siis muutenkin kuin vain matkamuistoja. Huomenna on nimittäin kaupat auki yhdeksään asti illalla. Loppuviikonkin ajattelin käyttää lähinnä shoppailuun, ehkä saatan vielä Sydneyn museossa käydä. Täytyy sanoa, että täällä kyllä suurin miinuspuoli on ollut se, että kaupat ja pienet kahvilat menee kiinni viiden ja kuuden välillä illalla, ja kuudelta tulee hämärä. Tuntuu tuhlaukselta mennä hotellille jo alkuillasta, mutten oikein yksin viitsi hirveästi tehdä pimeällä iltakävelyjä, ja tulee kylmäkin, eikä yksin oikein viitsi mennä ravintolaankaan syömään hienosti illallista. Tuo viimeinen on tietysti oma syyni, mitäs olen niin ahdasmielinen ja ujo, etten halua mennä yksin ravintolaan. Mutta myönnän, iltaisin tulee välillä mieleen, että olisi mukavampaa, jos olisi joku matkatoveri mukana, jonka kanssa käydä iltakävelyllä ja istua iltaa jossain ravintolassa. Päivät pärjään hyvin yksin, mutta ne illat...

Sydney torstai-sunnuntai

2006-10-02T11:35:00.000+08:00

29.9.2006 Risteilyä ja shoppailua

Torstaiaamun aloitin tavallista aikaisemmin nousemalla jo kahdeksalta. Alkuviikosta sitä yrittäessäni siirsin joka kerta herätystä vielä puoli tuntia eteenpäin, joten en ehtinyt aamuristeilylle Sydneyn satamaan. Nyt sisäinen kelloni oli onneksi jo tottunut (vaikka oikeasti Singaporen ja Sydneyn välillä on aikaeroa vain kaksi tuntia totuin Singaporessa heräämään kymmeneltä, joten sisäinen kelloni siirtyikin tässä neljä tuntia) ja sain itseni ylös ajoissa. Olin huomannut edellisenä iltana, että satamaan mennessä minun on turha vaihtaa junalinjaa, kun saman linjan varrella olevalta asemalta on matkaa satamaan vain n.500 metriä. Siis sen sijaan, että ajaisin kaksi pysäkinväliä, vaihtaisin linjaa ja ajaisin vielä kaksi pysäkinväliä, pääsen satamaan ajamalla yksinkertaisesti yhden pysäkinvälin ja kävelemällä 500 metriä (singaporelaiset olisi tästä kyllä kauhuissaan...). Ensimmäiset kymmenen minuuttia tosin harhailin ympäriinsä, kun en muistanutkaan, mistä suuntaa olin pysäkille tullut. Löysin kuitenkin oikean suunnan ja olin satamassa ajoissa. Risteily oli ihan kiva, ei nyt mitenkään erikoinen, mutta olihan se kiva nähdä sataman ympäristöä lahdeltapäin. Ja wow, mitä taloja, kun rannassa on tietysti Sydneyn parhaat asuinalueet! Näin samoja taloja jo sillon Bondi Beachille bussilla mennessä, kyllä on isoja ja hienoja. Kelpais mullekin. Mutta siinäpä tuleekin sitten esiin sellainen juttu, mitä Suomessa ei niin selkeästi enää ole: luokkayhteiskunta. Täällä kun on vielä selkeästi sellanen yläluokka ja seurapiirit (bussikuski silloin keskiviikkona kertoi mm. missä on kuuluisan seurapiirirouva X:n hieno talo). Singaporessa sama juttu, monen yliopistotytönkin unelmana on päästä rikkaan miehen seurapiirirouvaksi, jonka ei päivisin tarvitse tehdä muuta kuin pitää yllä edustavaa olemustaan (työstä käynee tosin sekin, varsinkin vanhemmiten). Suomessa seurapiirejä taitaa korkeintaan leikkiä muutama isomman teollisuussuvun jäsen ja ehkä pari pikkujulkkista. Mutta sekä Singapore että Australia onkin osa entistä Britti-imperiumia, ja jos missä vielä luokkaeroja on, niin Britanniassa tietenkin.

Risteilyn jälkeen ajelin bussilla Elizabeth Bay Housen lähelle. Valitettavasti Vaucluse Housen jälkeen tämä oli kyllä pettymys. Olihan itse talo tietysti hieno, ja vierailu alkoi lupaavasti ihan kivalla esittely-dvd:llä, jossa kerrottiin talon omistajasta jne, mutta minusta tuntui, että liian vähän huoneita oli kalustettu. Siis yllättävän suuri osa huoneista oli joko henkilökunnan alueena tai näyttelykäytössä. Ne kalustetut (kirjasto, sali, pari makuuhuonetta, ruokasali) olisi olleet hienoja, mutta koska talo on ollut jossain vaiheessa taiteilijoiden asuinpaikkana, oli joku saanut hyvän idean: tehdäänpä näyttely, jossa moderneja taideteoksia asetetaan näihin vanhoihin kalustettuihin huoneisiin. Sillä lailla taide ja historia sitten keskustelisivat keskenään ja antaisivat näkökulmia toisiinsa, tai jotain. Minusta ratkaisu oli aivan järkyttävä: ei kai kukaan vanhaa, historiallista taloa ja sen sisustusta katsomaan tullut nyt oikeasti halua nähdä loisteputkista koostuvaa valoteosta 1850-luvun makuuhuoneen lattialla?! Juu, en tykännyt, mutta minähän en yleensä tykkää modernista taiteesta muutenkaan. Joka tapauksessa, petyin paikkaan. Vaucluse Housessa oli ihana viktoriaaninen/austenmainen/brontemainen tunnelma, Elizabeth Bay Housesta tunnelma puuttui ja sinne tänne oli vielä lätkitty niitä taideteoksia.

Seuraavaksi suuntasinkin katsomaan Queen Victoria Buildingia ja shoppailemaan. QVB on siis vanha, iso ostoskeskus Sydneyn keskustassa, maailman kauneimmaksi sanottu. Ja se on kyllä todella viehättävä. Valitettavasti putiikit onkin sitten vähän kalliimmanpuoleisia, joten kiertelin vain katselemassa rakennusta jonkin aikaa. Siirryin sitten shoppailemaan viereiselle Pitt Streetille, vähän paremmin minun kukkarolleni ja tyyliini sopiviin paikkoihin. Mukavia vaateliikkeitä kyllä löysinkin, ja halvempaa oli kuin Suomessa (ainoat paikat, missä ei ole halvempaa kuin Suomessa on kokemukseni mukaan Norja, Monaco ja Lontoo).

Queen Victoria Buildingin pääty.

Seitsemän jälkeen suuntasin takaisin satamaan ja iltaristeilylle, jonka tarkoituksena oli näyttää Sydney iltavalaistuksessa. Selostus oli valitettavasti suurilta osin sama kuin aamulla, mutta näköalat tietysti hienot. Central Business Districtin pilvenpiirtäjät, Sydney Harbour Bridge ja oopperatalo iltavalaistuksessaan, ja kaiken yllä keikkui kuunsirppi selkä alaspäin muistuttamassa siitä, miten kaukana kotoa tässä oikein ollaankaan. Kuu näytti ihan samalta kuin Irvikissan hymy Liisa Ihmemaassa-leffassa. Etelän tähtitaivasta en valitettavasti ole päässyt näkemään, kun on aina pilvistynyt illaksi. Tänään näin jonkin verran tähtiä, mutta kaupungissa erottuu vain kirkkaimmat, joten muutamasta tähdestä siellä täällä en valitettavasti pysty sanomaan, miten erilainen tähtitaivas on. Sydneyn merimuseossa oli yhdessä kohti tekotähtitaivas katossa, valitettavasti se vain esitti “pohjoisen pallonpuoliskon tähtitaivasta toukokuussa”. Aha, kiitos. Olisin mieluummin nähnyt eteläisen pallonpuoliskon tähtitaivaan missä kuussa tahansa. Etelän risti, sehän se olisi nähtävä.

Tänään käytin sitten koko päivän shoppailuun. Olin nimittäin eilen vasta löytänyt uuden shoppailualueen, kun piti jo lähteä risteilylle, joten tänä aamuna suunta oli selvä. Kyllä taas tarttuikin mukaan kaikkea, alan pelätä, että 20 kilon raja pian paukkuu. Mutta toisaalta, mulla on jo kaikkien lasten joululahjat, Indin synttärilahja, Tapanin tuliaiset ja joululahja (mahdollisesti myös synttärilahja, tai ainakin osa sitä), Minnan ja Lotan joululahjat ja iskän joululahja. Nyt pitäisi vain löytää Jaanikalle synttärilahja (joululahja on niin jouluinen, ettei sitä voi antaa synttärilahjaksi), Hyde voinee vähän antaa vinkkejä kun saapuu Singaporeen. Mä kun lupasin Tapanille (joka on lupautunut edustamaan meitä Jaanikan synttäreillä), että mä ostan sen lahjan täältä (tai siis Singaporesta). Eipä tarvitse ainakaan tänä vuonna joulukuussa tuskailla lahjojen kanssa kuitenkaan.

Koska sillon keskiviikkona kehottivat mua tulemaan kysymään operettilippuja perjantaina uudestaan, tein shoppailukierrokseni jälkeen matkan oopperatalolle. Siellä olin jo jättää leikin kesken, kun porukkaa oli hirveästi ja jouduin kiertämään koko talon, että pääsin lippuluukulle, koska siellä oli alkamassa ulkoilmatapahtuma ja puolet sisäänpääsyistä ja portaista oli suljettu (olis sinne lippuluukulle ollut lyhyempikin reitti, mutta en tunne paikkaa vielä niin hyvin). Olin asennoitunut valmiiksi niin, että lippuja tuskin löytyy ja myyjäkin suhtautui hyvin epäilevästi (sanoinkin hänelle, että epäilen minäkin, mutta ajattelin kokeilla onneani), mutta vapaita lippuja löytyikin kaksi kappaletta! Molemmat oli erikseen, siis yhdelle hengelle vain,mutta enhän minä enempää tarvitsekaan! Olin miettinyt etukäteen, paljonko voisin olla valmis maksamaan lipusta, ja tullut siihen tulokseen, että reilu 100 dollaria (n.60 euroa) olisi ehkä se maksimi (olin valmis maksamaan melkoisesti, koska pääsisin kuitenkin katsomaan operettia Sydneyn oopperataloon, tulenhan toiselta puolelta maailmaa – toisaalta yli 80 euroa olisi jo aika paljon yhdestä operetista). Liput olivat 98 dollaria ja 115 dollaria, ja päätin ottaa kalliimman,koska tuossa hinnassa se 17 dollaria ei nyt niin paljon enää ole. Hinnaksi tuli siis n.67 euroa. Onneksi ei ollut tuon kalliimpia, muuten olisin oikeasti joutunut miettimään, kuinka paljon annan arvoa esitykselle Sydneyn oopperatalossa (todennäköisesti vielä 150 olisin loppujen lopuksi suostunut maksamaan).

Juhlistan siis huomenna matkani viimeistä iltaa (ja nimipäivääni) katsomalla Gilbert&Sullivanin operetin Pirates of Penzance Sydneyn oopperatalossa! Olen todella innoissani!Olen innoissani sekä siitä, että pääsen oikeasti näkemään esityksen Sydneyn oopperataloon, että siitä että näen nimenomaan Gilbert&Sullivan-operetin. En ole nimittäin nähnyt yhtään heidän teostaan, mutta kuulemastani päätellen tulee olemaan hauskaa. Gilbert ja Sullivanhan teki aikansa populäärikulttuuria, kevyitä komedioita. Ei siis mitään nelituntista traagista (ja juoneltaan tahattoman koomista) oopperaa täynnä salajuonia, murhia ja surullisia rakkaustarinoita (mitä on kyllä kiva katsella myös silloin tällöin, varsinkin Olavinlinna taustana), vaan kevyempää menoa ja meininkiä. Ei minulla olisi täällä kyllä mitään täysimittaiseen oopperaan soveltuvaa asuakaan, komedialliseen operettiin saa kelvata valkea kauluspaita, parhaat farkkuni, hiukset nätisti, kiva meikki ja kaulaan kalevalakorun Lähde (kiitos Tapanin mukanani on tilaisuuteen kuin tilaisuuteen sopiva koru).

Keksin aamulla muuten suorastaan vahingossa uuden tavan laittaa hiukseni. Olin nimittäin jo ehtinyt asetella ne sopivasti auki hoitoaineen ja geelin avulla, kun huomasin, että jakaukseni loistaa punaisena. Se on palanut! Vetäisin siis äkkiä osan hiuksistani otsalta taaksepäin peittämään keskijakauskohtaa, ja ponnarille kiinni taakse. Siis oikein perinteinen osa hiuksista ponnarilla,osa auki -kampaus. Juu, hyvin legolaselrondarwenhaldirmainen edestä, vaikka multa puuttuukin ne lettiviritykset (itseasiassa tälläinen kampaus suorastaan vaatisi suipot korvat – tai niin nörttiminäni ainakin väittää). Yleensähän mulla on ollut tälläisessäkin kampauksessa jakaus, mutta nyt huomasin, että kivalta näyttää näinkin.

Sitten vielä vähän aamupalasta. Täällä tosiaan hotelliaamiainen on hyvin perusbrittiläinen: pekonia, munakokkelia, papuja, paahtoleipää, paistettuja tomaatinpuolikkaita, rasvaisia makkaroita jne. Aasialaisille on myönnytyksenä riisiä. Nuo tomaantinpuolikkaat, säilykehedelmät ja muutama pala ananasta (jos sitä vielä on jäljellä) muodostaa aamiaisen vihannes/hedelmäosion. Mutta hyvin olen pärjännyt aamiaisen voimalla aina iltapäivään saakka. Sitä puuroa en ole ensimmäisen aamun jälkeen syönyt, sen sijaan tarjolla on annospakkauksia muroja ja mysliä, ja weetabixiä! Mulle tulee weetabixistä ihan lapsuus mieleen, kun niitä söin jossain hoitopaikassa (äiti taisi sitten ostaa niitä kotiinkin, mutta eihän niitä kotona tullu syötyä). Nyt olenkin siis korvannut puuron weetabixillä ja maidolla, päätellen sen puuron ulkonäöstä tästä mun vaihtoehdosta tuleekin enemmän eri kuituja. Päälle vaan paahtoleivälle tarkotettua marmeladia, ja hyvää on! Jugurttia, weetabixiä, paahtoleipää, vähän munakokkelia, tomaattia ja pari säilykehedelmäpalaa, juomana omenamehua, siinä mun vakioaamiainen täällä.

Mutta eiköhän tässä ollut taas kaikki tällä kertaa. Huomenna viimeiset kävelyt ympäri Sydneytä, Rocksia ajattelin katsella tarkemmin ja siellähän onkin viikonloppumarkkinat. Ehkä käyn Sydneyn museossa, ainakin katsastan museokaupan! Jos löydän paremmat kengät illaksi, niin hyvä, jos en, niin ei ole katastrofi. Ja seitsemältä sitten oopperataloon, jossa klo.19.30 alkaa Pirates of Penzance. Odotan tosiaankin innolla! Mun viikko kun täällä on mennyt ihan liian nopeasti, ja mukavaa on ollut – ja nyt viikkoni saa kyllä ihan täydellisen päätöksen!

1.10.2006 Lentokentällä

Paluumatkani Singaporeen ei ole alkanut ihan niin kuin pitäisi. Minun kuuluisi nyt olla jossain Australian yläpuolella katselemassa Singapore Airlinesin elokuvavalikoimaa, mutta puolisen tuntia ennen koneen lähtöaikaa ilmoitettiin, että koneen tarkastuksessa on huomattu ovessa halkeama, ja turvallisuussyistä tällä koneella ei tänään lennetä. Uusi kone saapuu n.klo. 19.30, kun alkuperäinen lähtöaika oli 15.40. Uusi arvioitu lähtöaika on 21.00, kello on nyt 17.50. Singaporessa tulen olemaan kolmen aikaan aamuyöstä, onneksi huomenna on vapaapäivä ja olin joka tapauksessa varautunut ottamaan taksin kentältä PGP:n. Eipä minulla tässä mitään hätää ole, rahaa on ja Singapore Airlinesilta sain 20 AUSdollarin ruokavoucherin, jonka käytin kahvilassa. Kahvilatyöntekijöillä oli selvästi vaikeuksia keksiä yhtäkkiä tarpeeksi suolaista purtavaa joukolle nälkäisiä matkailijoita, kun porttien tällä puolen on vain kaksi ravintolaa, ja asiakkaita vajaa 400 lisää.Toinen ravintola tarjoilee nuudeleita ja riisiä eri kastikkeiden kanssa; pysyttelen mieluummin viimeiseen asti länsimaisessa ruuassa, nuudeleita ja riisiä syön taas seuraavat kaksi ja puoli kuukautta. Olen myös sinänsä onnekas, että Singapore on määränpääni:monet matkustajista ovat menossa jatkolennoilla Eurooppaan, ja heidän jatkolentonsa täytyy tietysti setviä uudestaan. Valitettavasti täällä ei ole kauhean paljon kauppoja, ja olen katsellut ne kaikki jo muutamaan kertaan läpi. Onneksi on lukemista mukana, ja sitähän täältä saa aina ostettua lisää. Kokemus se on tämäkin, kertaakaan aiemmin en ole odottanut pitkiä aikoja konetta. Lentokentällä tuleekin kulutettua koko päivä, kun huone piti luovuttaa jo yhdeltätoista, ja tulin sieltä suoraan junalla kentälle.

Mutta sitten lauantaihin (koneeni akku loppuu jossain vaiheessa, kun en sitä ladannut hotellilla, mutta vielä tässä on reilu tunti aikaa, ja jatkan sitten tarvittaessa huomenna Singaporessa, näiden kirjoittamiseen kun menee yllättävän pitkään). Viimeisen aamupäiväni käytin katselemalla vielä Sydneyn vanhinta osaa, The Rocksia, ja sen kapeita kujia ja vanhoja taloja. Kiersin myös läpi Rocksin viikonloppumarkkinat. Sitten shoppailin vielä keskustassa jonkin aikaa, söin, shoppailin vähän lisää, ja suuntasin hotellille valmistautumaan iltaan. Ostin huoneeseen supermarketista pienen rasian mansikoita, kun olivat halpoja, ehkä täällä on mansikka-aika? Ainakin sää on samanlainen kuin Suomessa alkukesästä. Mansikat oli yllättävän hyviä, maukkaampia kuin ne Suomessa myytävät hollantilaiset yms, muttei tietenkään lähelläkään suomalaisia mansikoita. Sitäpaitsi ne oli oudon muotoisia, sellasia kartioita.

Parantelin siis kampaustani ja meikkiäni, vaihdoin vaatteet ja lähdin oopperatalolle. En suinkaan ollut huonoimmin pukeutunut, näin muitakin, joilla oli farkut ja juhlatoppi tai kauluspaita. Yleisesti naisten pukeutuminen vaihteli juhlamekoista siisteihin housuihin ja paitaan, ja miesten tummasta puvusta suoriin housuihin ja neuleeseen. Tietysti suurin osa “huonommin” pukeutuneista istui jossain muualla kuin niillä toisiksi kalleimmilla paikoilla, jonne minun lippuni oli (näin esitteestä lippujen hinnat, kalleimmat olisi olleet 147 dollaria, eli senkin olisin hampaita kiristellen suostunut lipusta maksamaan). Yritin parhaani mukaan kuitenkin näyttää paikkaan kuuluvalta ja uhkua itsevarmuutta tyyliin “Nämä ovat 1000 euron farkut, kauluspaita maksoi 500 euroa ja sandaletitkin 150!”, vaikka todellisuudessa ostin kauluspaidan perjantaina noin neljällä eurolla ja sandaletit taisi maksaa kolmisen kymppiä Oulun Raksilan citymarketissa (farkut oli kyllä kalliit, muttei nyt läheskään niin kalliit). Ja se toimi, yhtään paheksuvaa katsetta en pukeutumisellani kerännyt.

Sali oli kahdessa kerroksessa, alempana oli ilmeisesti ne kalleimmat paikat, ja siinä päällä sitten “parvi”, joka oli yhtä iso kuin se koko alempi osa. Istuin tämän parven kolmannella tai neljännellä rivillä melko keskellä, hyvä paikka siis oli. Sivuilla oli vielä pienempiä sivuparvia, joiden liput oli halvempia, koska niistä oli rajoitettu näkyvyys. Esitys alkoi tasan 19.30, ja myöhästyjät päästettiin sisään vasta kun esitys oli sopivassa kohdassa: saisi ottaa Savonlinnan oopperajuhlat mallia, esitys alkaa silloin kun sen kuuluu, eikä siinä odoteta kahtakymmentä minuuttia, että kaikki ehtivät lämpiöstä sisälle! (Tietysti ehkä Olavinlinnassa on eri tilanne, koska kulkukäytävät on välillä niin kapeita, mutta silti!) Vieressäni tuntui olevan jonkun yrityksen väkeä, eli niiltä sitten ilmeisesti vapautunut mun paikka.

Ja se itse operetti, kyllä se olikin hyvä! Hiukan tietysti ratsasti nykyisellä merirosvoinnostuksella, varsinkin kun Merirosvokuninkaasta oli tehty varsin Jack Sparrowmainen hahmo. Tai oikeastaan suora kopio, mutta se olikin osa vitsiä. Mutta se huumori ja ne laulut! Olinhan kuullut Gilbert&Sullivanin oopperoista aiemminkin, mutta kyllä ne miehet oli todellakin neroja ja armoitettuja koomikkoja! 1870-luvulla ensi-iltansa saanut operetti sai nimittäin koko yleisön nauramaan, ja usein! Siinä kyllä pilkattiin niin viktoriaanista yhteiskuntaa ja sen arvoja (velvollisuus, kunnia), kuin kuningattaren ihailua ja brittiläisten rakkautta yläluokkaansa kohtaan! Sopi tietysti myös erinomaisesti lomani “teemaan”: lukemisena Viattomuuden aika ja käyntikohteina pari viktoriaanista taloa, ja kaiken päälle saman ajan operetti, joka pilkkaa kaikkea sitä. Operetti oli niin hyvä, että suorastaan harmitti, kun se loppui! Harmitti myös hiukan, etten saanut ostettua librettoa: mennessä olin niin tohkeissani oikeaan paikkaan löytämisestä, etten muistanut koko juttua, ja väliajalla niitä ei myytykään jostain syystä. Poislähtiessä olin taas unohtanut koko jutun. Onneksi jäi sentään muistoksi jokaiselle jaettu lyhyt juonitiivistelmä. Ehdottomasti hieno kokemus oli myös katsella väliajalla, kuinka valtava rahtilaiva alitti Sydney Harbour Bridgeä: näkymät siihen lahdelle oli upeat, ja kuulemma sanotaankin, että vaikka muutamassa muussakin oopperatalossa saattaa olla yhtä hyvät tilat, akustiikka ja esitykset, ei mikään vedä vertoja Sydneyn väliaikanäkymille! Mitä Gilbert&Sullivaniin tulee, niin tämä jätti kyllä nälän nähdä lisää heidän tuotantoaan. Nyt heti ei tule muuta mieleen kuin Mikado, mitäs niitä muita olikaan?

Operetin jälkeen ihailin asemalle kävellessä vielä viimeisen kerran niin oopperataloa iltavalaistuksessaan, Sydney Harbour Bridgeä, kuin business districtin korkeita toimistotaloja ja edelleen kaiken yllä ihan väärinpäin keikkuvaa kuuta. Olisin ehkä voinut jäädä kävelemään vielä pitemmäksikin aikaa, mutta varpaita palelsi, joten suuntasin hotellille ja nukkumaan.

Aamulla sitten söin aamupalan, pakkasin, hoidin lähtömuodollisuudet ja otin junan kentälle. Juna tuli yllättävän pian, joten olin kentällä jo ennen puolta kahtatoista, vaikka check in alkoi vasta tuntia myöhemmin. Mutta ei mulla ollut matkalaukun kanssa mitään tekemistä kaupungissakaan enää vaivaiseksi pariksi tunniksi. Check innissä huomasin, että laukku painoi 16 kiloa, viitisen kiloa siis tullut ostettua tuliaisia! Onneksi porukat voi sitten kantaa suurimman osan siitä Suomeen. Kentällä katselin kauppoja, tulin tullin läpi tälle puolelle ja – no, loput tiedättekin. Tässä pitäisi vielä pari tuntia odotella.

Eiköhän tässä nyt ollut kaikki. Akku ilmoittaa, että 39 minuuttia jäljellä. Huomenna sitten laitan tämän nettiin ja kirjoitan vielä varmaan siitä, miten selvisin PGP:n asti. Joten Sydneyn lomani on ohi. Harmi, koska mulla on ollut ihanaa. No, vielä mua odottaa koneessa ne leffat ja jätskiä aterian kanssa (ellei ne nyt muuta jotenkin ateriasuunnitelmia myöhästymisen takia, haluaisin kyllä kokea jätskinsyönnin 11 kilometrissä). Huomenna paluu arkeen ja varsinkin koulutehtäviin, kun olen niitä viikon vältellyt. Lauantaina on ensimmäinen koekin. Mutta kylläpä viikko meni nopeasti, ei millään uskoisi, että on jo aika mennä takas!

Matkakuumetta

2006-09-21T20:10:00.000+08:00

Huomenna lähtö Sydneyyn! Odotan niin innolla! Olen tänään tehnyt epätavallisen ahkerasti koulutehtäviä, ettei tarvitse heti lomalta palattua kiirehtiä niiden kanssa. Pakkaamista en ole vielä alottanut, mutta kohta olis tarkoitus. Ja onhan mulla koko huomispäivä aikaa, kun lento lähtee vasta puolenyön jälkeen. Lupailee viikonlopuksi Sydneyyn lämmintä ja maksimilämpötilaks +30, maanantaiksi sitten vaan +22. Saa nähdä, miten kylmältä se tuntuu tropiikin jälkeen. Mutta farkut ja t-paitoja mukaan, lämpimämpiä päiviä varten toppi ja hame. Neuletakki, jos tulee oikeen kylmää...

Tropiikin lämmöstä puheenollen, eipä kestänyt mun "jääkaappi" oikeen tätä lämpötilaa. Aamulla ei ollu yksikään osa siitä enää edes viileä. Onneksi ananaksenpuolikas oli vielä syöntikunnossa, eikä hapanmaitotuotteet kai ihan pienestä säikähdä. Tänään kokeilen lisätä yhden jäädytetyn vesipullon lisää ja alumiinifoliota eristeeksi. Sitten saakin kokeilut lopettaa viikon ajaksi.

Otan koneen mukaan Sydneyyn, koska muutamassa paikassa sanotaan, että hotellihuoneessa olis nettiyhteys. Jos on, niin päivittelen blogia myös paikan päältä, jos ei, niin kirjottelen ja julkasen sitten takas tultua, eli 2.10. pitäs jotain täältä viimestään löytyä. Käytän taas Soneran korttia, eli siihen sitten viestiä, jos asiaa on. Ja jos jollekin jäi epäselväksi, niin lähden siis 23.9. klo.00.30 (Suomen aikaa 22.9. klo.19.30) ja palaan 1.10. klo.21.55 (Suomen aikaa 16.55). Sydneyssä kello on vielä kaksi tuntia enemmän kuin Singaporessa, eli +7 tuntia Suomeen nähden. Olis siis ihan kiva, jos pitäisitte tuon mielessä, kun kirjotatte mulle tekstiviestiä illalla yhdeksän aikoihin... Vaikka sitävartenhan puhelimessa on äänetön tila. Mutta nyt suunnittelemaan pakkaamista ja matkaa!

Asuntolaturhautumista

2006-09-20T21:05:00.000+08:00

Kun on kolmisen vuotta tottunut asumaan yksin ja itsenäisesti, on asuntola-asumiseen tottuminen ilmeisen hankalaa. Tänä aamuna meni lopulta kertakaikkisesti hermot, kun eilisillalla jääkaapissa olleista kolmesta jugurtista ja kahdesta hedelmästä oli jäljellä kaksi jugurttia. Isompi hävikki kuin kertaakaan aiemmin, siis. Nytpä minulla on sitten uusi jääkaappi täällä omassa huoneessa, rakennettu kolmesta jäädytetystä vesipullosta, rantakassista ja pyyhkeestä. Odotan mielenkiinnolla, miten kylmiä mun jugurtit ja ananaksenpuolikas on aamulla. Onneksi lähden täältä viikoksi pois, ei tarvitse huolehtia ruuan katoamisesta sinä aikana.

Lisäksi pesin tänään pyykkiä, ja kun menin hakemaan vaatteitani koneesta, oli joku ehtinyt siinä muutaman minuutin aikana, minkä se kone oli sammuneena, ottaa mun vaatteet pois ja laittaa omansa tilalle. Vapaitakin koneita olisi kyllä ollut. No, ei tässä muuten mitään, mutta kun huoneessani huomasin yhden mustan topin kadonneen. Ja kyllä, se oli ihan varmasti pyykissä mukana, koska se oli mulla päällä Hong Kongissa ja laitoin sen täällä sitten suoraan repusta pyykkipussiin. Olen varmuuden vuoksi etsinyt koko huoneeni läpi, mutta ei ole täällä. Ajattelin, että se mahdollisesti olisi jäänyt sinne koneeseen, ja löysinkin pesutuvasta vielä kyseisen henkilön, mutta hän väitti, ettei sinne mitään jäänyt. Sanoin, että ok, mutta jos nyt kuitenkin löydät, niin voisitko jättää sen siihen koneen päälle sitten. Menin sitten äsken katsomaan (kun ohjelma oli loppu), että olisiko hän löytänyt sitä. Siellä se tyyppi seisoi vaatekasansa käsissään ja katsoi mua kuin hullua ja jotenkin ymmärtämättömänä, kun kysyin siitä topista. Ei kuulemma ollut. En usko vieläkään, koska sitä ei ollu koko pesutuvassa (katsoin kaikkien koneiden taakse jne), ja kuka nyt veisi märkien vaatteiden kasasta parissa minuutissa yhden mustan perustopin, joka on varmaan 90% naisista täällä vielä liian iso? Se tyyppi näytti kyllä siltä, ettei se ihan ymmärtänyt mitä sille selitin. Mutta mun toppi on nyt mennyttä ja mua ärsyttää, se kun oli vielä uusi (ei Hong Kongista ostettu, mutta Singaporesta).

Joten kyllä kiitos, haluaisin vaihteeksi asumaan paikkaan, jossa kukaan ei varasta mun ruokaa tai pyykkejä, tai tule puoliltaöin tarkastamaan mun passia, tai varaa parasta suihkua just sillon kun minä haluaisin mennä sinne. No, ylihuomisiltana olen jo pian lentokentällä, ja saan unohtaa kaikki ruoka- ja toppivarkaat viikoksi. Singapore Airlinesin lentoviihdevalikoimaa katsellessa olen tullut siihen tulokseen, etten mahdollisesti edes ehdi nähdä kaikkia haluamiani leffoja ja tv-sarjoja omalta henkilökohtaiselta screeniltäni lentojen aikana, koska menomatkalla pitäisi nukkuakin. Huomenna tai perjantaina kirjoittanen vielä jonkinlaisen lähtöblogauksen, joten täältä nyt näihin ärtyneisiin tunnelmiin.

LISÄYS: Jos päätät kerrankin mennä kauppaan puoli tuntia ennen sulkemisaikaa tukka hapsottaen ja huonoimmissa vaatteissasi, jotka saavat sinut näyttämään läskiltä idiootilta, koska muut vaatteet on vielä kuivumassa ja koska kauppaan on niin lyhyt matka, eikä siellä kuitenkaan ole ketään, varsinkaan tuttuja, niin saat olla varma, että ulkona ja kaupassa on noin miljoona ihmistä, järkyttävä kassajono ja törmäät Franziskaan, jota et ole nähnyt kuukauteen. Ainoa asia, josta olen iloinen nyt on se, etten päättänyt mennä lomaviikolla Thaimaahan. Saattaisi muuten ärsyttää vähän enemmänkin vielä.

Minä sydän HK

2006-09-18T12:48:00.000+08:00

(Enkä nyt tarkoita ex-Helsingin Kauppiaita, vaikka heidän maksamakkaransa onkin parasta ja ainoaa, jota yleensä suostun syömään.Tuoretta ruisleipää ja maksamakkaraa, mmm....Mutta asiaan.)

Hong Kongissa tuli siis vietettyä pitkä viikonloppu ja täytyy kyllä sanoa, että hauskaa oli. Lähtöporukka oli tosin muuttunut siitä, mitä olin viimeksi kuullut, syitä en tiedä, enkä alkanut kyselläkään. Mukaan lähti siis minun lisäkseni vanhoista tutuista Asma, Lekan ja Heather(USA), ja uusia tuttuja Sam(antha?, UK) ja Devika (USA). Torstaina siis klo.15.45 lähti JetStar Asian lento kohti Hong Kongia kyydissään viisi vaihtarityttöä, Lekan kun jäi koneesta, koska tarvitsi Nigerian passilla matkustavana viisumin, jonka saamisessa menikin odotettua pitempään. Hän tosin liittyi sitten seuraamme perjantaina. Tämä oli ensimmäinen lentoni halpalentoyhtiöllä ja yllätti minut kyllä positiivisesti. Koneena oli uudennäköinen Airbus 320, joka oli sisältä siistimpi kuin Finnairin lomalennot. Lisäksi sekä Singaporesta että Hong Kongista lähtiessä nousu oli paljon miellyttävämpi kuin yhdelläkään aiemmista lennoistani, jotenkin loiva. Ilokseni huomasin myös, että lentopelkoni oli lähes poissa, lienee se 14 tunnin lento Singaporeen auttanut. En esimerkiksi jännittänyt lentoja ollenkaan etukäteen. JetStar Asiaa ei kyllä huomannut halpalentoyhtiöksi muusta kuin siitä, että ateriat olisivat olleet maksullisia, mutta niissäkin olisi sitten ollut muutama vaihtoehto.

Lento kesti vähän päälle kolme tuntia, joten seitsemän jälkeen laskeuduimme Hong Kongiin. Kaikkien matkatavaratkin löysivät perille, ja soitimme yleisöpuhelimesta hotelliimme, koska varauksessa kehotettiin näin tekemään. Hotellin Asma oli löytänyt netistä, ja olimme valinneet sen, koska se oli halpa ja kuvat näyttivät hyviltä. Alunperin varattuna oli yksi neljän hengen huone ja yksi kahden hengen huone, molemmissa oma wc. Rahanvaihdon jälkeen nousimme keskustaan menevään bussiin, tosin seurue hajosi tässä ensimmäisen kerran, koska minä, Sam ja Devika olimme jo maksaneet ja nousseet bussiin, kun Asma ja Heather huomasivat, ettei bussikuski anna vaihtorahaa ja lähtivät vaihtamaan rahojaan pienemmiksi. Busseja meni onneksi usein ja he seurasivat seuraavalla bussilla perässä.

Olimme saaneet ohjeet, missä nousta bussista ja pysäkillä vastassa olikin joku kysymässä, mihin olimme menossa. Hän alkoi sitten johdattaa meitä kohti hotelliamme, mutta sanoimme odottavamme ensin ystäviämme. Kun Asma ja Heather pian saapuivat, lähdimme seuraamaan opastamme. Hän johdatti meidät ison kerrostalon luo, jonka alakerrassa oli rahanvaihtaja ja muutama matkamuistokauppias, ja hissillä 13. kerrokseen. Matkakumppaneitteni kasvoilta saattoi suorastaan lukea epäluuloisuuden, alue ei näyttänyt ihan siltä, mitä olimme odottaneet, eikä missään ollut vielä näkynyt yhtäkään kylttiä, jossa olisi ollut hotellimme nimi. 13.kerroksessa se kyltti sitten oli, joten ainakin meidät oli tuotu oikeaan paikkaan, mutta ympäristö ei kyllä näyttänyt ihan siltä kuin kuvissa. Minä en hätiköinyt johtopäätöksissäni, vaan päätin odottaa, miltä huoneemme näyttäisivät ennenkuin tuomitsisin koko paikan. Pohjoisamerikkalaiset sen sijaan vilkuilivat ympärilleen lähinnä huolestuneen näköisinä. Meidät vietiin hissillä seitsemänteen kerrokseen ja johdatettiin pitkin likaisia ja ränsistyneen näköisiä käytäviä lukitulle ovelle (käytävällä oli koko illan mm. kaatunut annos spagettia ja lihapullia, arvaatte varmaan miltä se näytti...). Oven takana olikin yllätys: täysin siisti ja moderni aulatila, josta johti ovia huoneisiin. Huoneemme oli myös aivan hotellitasoa, ja wc siisti vaikkakin pieni. Helpotus oli suuri, ja koska Lekan tulisi vasta seuraavana päivänä, kysyimme olisiko mahdollista saada vielä yksi patja huoneeseen, jotta voisimme kaikki viisi majoittua siinä, ja sehän onnistui. Matkakumppaneistani kyllä huomasi, etteivät he olleet juurikaan matkustelleet, varsinkaan pienellä budjetilla. Suurimmalla osalla oli mukana kolminkertainen määrä tavaraa minun reppuuni verrattuna (mm.läppäri, isot täydet pullot kaikkia mahdollisia toalettitarvikkeita, monta eri vaatekertaa ja iso nalle), ja heitä epäilytti aluksi liikkua hotellirakennuksessamme, koska se oli niin ränsistyneen ja epäsiistin oloinen. Että äiti, minä en suinkaan ole se pumpulissa kasvanein täällä :). Kiitän pienestä asti Tallinnan neuvostolähiöissä viettämiäni lomia ja viikonloppuja siitä, etten pienestä ränsistymisestä säikähdä. Toisaalta oli hyvä, että matkatoverini olivat vielä mukavuudenhaluisempia kuin minä, eipähän tarvinnut kärvistellä missään halpahostelleissa.

Majapaikkaamme liittyy vielä sellainen juttu, että eräs aiemmin Hong Kongissa käyneistä oli kehottanut meitä yöpymään Chunking Mansionsissa, ja toisaalta eräs Hong Kongissa asuva oli ehdottomasti kieltänyt meitä majoittumasta siellä. Kuulemamme mukaan Chunking Mansions oli iso kerrostalo täynnä pieniä, halpoja hostelleja, ja suosittu majapaikka laittomien siirtolaisten ja prostituoitujen keskuudessa. Myöhemmin illalla osoittautui, että asuimme itseasiassa vain parin talon päässä paikasta, mutta toisaalta vähän matkan päässä sijaitsi myös mm.Bulgarin ja Pradan myymälät. Aikamoista vaihtelua yhden kadun varrella.

Majoittumisen jälkeen suuntasimme etsimään illallista. Olimme kuulleet, että Ashley Roadilla olisi paljon hyviä ruokapaikkoja, ja iloksemme alue olikin kävelymatkan päässä. Huomasinne Gaylord-nimisen intialaisen ravintolan, josta olimme kuulleet kehuja, mutta vilkaisu hintoihin sai meidät perumaan aikeemme. Pian huomasimme myös, että budjetointi viikonloppua varten oli kaikilla pahasti pielessä. Odotimme ruuan olevan Singaporen hinnoissa, mutta se olikin Suomen hinnoissa. Päädyimme syömään intialaisvaikutteiseen kebab-paikkaan, joka oli eksotiikkaa pohjoisamerikkalaisille, mutta minulle ja Samille lähinnä tuttua humala/krapularuokaa. Olin tosin himoinnut jo muutaman viikon länsimaisempaa ruokaa ja annokseni tandoorikanaa, ranskalaisia, chilikastiketta ja jonkinlaista jugurttikastiketta kyllä tyydytti sen täysin. Illallisen jälkeen kävelimme vielä ympäriinsä alueella ja vetäydyimme sitten huoneeseemme nukkumaan.

Ashley Road

Perjantain aloitimme shoppaillen. Olimme nimittäin edellisiltana ohittaneet Espritin outlet-myymälän, ja siellä kuluikin sitten muutama tunti aamupäivästä oikein mukavasti. Valitettavasti toppeja ja t-paitoja ei saanut kokeilla sovituskopissa, joten ratkaisimme ongelman vetäisemällä yhden topin kerrallaan käytävällä peilin edessä omien t-paitojemme/toppiemme päälle. Sujuuhan se sovitus niinkin, eikä kukaan tullut kieltämäänkään...Ostin kaksi mustaa toppia, joista maksoin nelisen euroa kappale. Suomessa hinta olisi ollut n.20 euroa/kpl. Olisin halunnut ostaa myös Espritin kauluspaitoja, kun hinnat olivat 10-20 euroa/kpl, mutta valitettavasti koot loppuivat 40:n ja olisin tarvinnut koon 42. Sama ongelma oli farkuissa, joista oli myynnissä ainoastaan kokoja 34-38. Muita housuja olisi kyllä ollut, mutta enhän minä niitä osaa käyttää... Shoppailtuamme palasimme hotellille, josta löysimme Lekanin, hän oli saanut yhden hengen huoneen läheltämme. Päätimme seuraavaksi suunnata Hong Kong Islandille syömään ja tapaamaan Lekanin ystävää, joka on HK:ssa vaihdossa. Salmen ylitimme lautalla sen sijaan, että olisimme ottaneet metron.

Lautta ja Hong Kong Island.

Lekanin ystävää odotellessa meillä alkoi olla kiljuva nälkä, ja kun lopulta tapasimme, suuntasimme heti läheiseen ostoskeskukseen syömään. Tällä kertaa ruokapaikaksi valikoitu hienompi pizzapaikka (sellainen, jossa pizza on pienempi mutta maksaa enemmän), koska se oli ainoa aukioleva ja koska ketään ei huvittanut lähteä etsimään enää muuta paikkaa. Söin kana-pekonipizzan, jonka päällä oli tuoretta romaine-salaattia, avokadoa ja salaattikastiketta, ja juomana jääteetä, hyvää oli. Amerikkalaiset pistelivät pizzansa poskeen käsin ja me eurooppalaiset veitsellä ja haarukalla.

Ruuan jälkeen ostoskeskuksen edessä. Vasemmalta Lekanin ystävä Lisa(?), Lekan, Sam, Devika, Asma, Sirje ja Heather.

Syötyämme kiertelimme alueella hieman. Jossain vaiheessa Sam ja Heather päättivät mennä välillä hotellille, ja minä, Asma, Devika ja Lekan suunnattiin yömarkkinoille. Myytävänä oli kaikkea mahdollista turistikrääsää ja vaatteita, ja lisäksi erilaisia ennustajia tarjoamassa palveluitaan. Kovin paljon tavaraa ei mukaan tarttunut, ja kiertelyn jälkeen suuntasimme takaisin majapaikkaamme. Lekan, Asma ja Sam halusivat vielä lähteä baariin, mutta Heather päätti pysyä hotellilla lukemassa kokeeseensa ja minä ja Devika olimme liian väsyneitä. Sen sijaan kävimme Devikan kanssa katselemassa jälleen hotellimme lähialuetta ja sen kauppoja (jotka olivat auki, vaikka kello lähenteli puoltayötä) ja meillä oli itseasiassa oiken kivaa.

Lauantai oli Heatherin 21-vuotissyntymäpäivä ja hän vaikutti olevan koko matkan ajan kovasti surullinen siitä, ettei voinut viettää sitä perheensä ja poikaystävänsä kanssa. Itseasiassa Heather puhui koti-ikävästään ja poikaystäväikävästään niin paljon, että se tuntui suorastaan naurettavalta välillä. Kuinka hän ei voisi ikinä asua Aasiassa ja kuinka häntä surettaa kun ihmiset eivät tykkää amerikkalaisista ja kuinka kauheaa oli, että hän ei voinut olla koko ajan puhelimessa poikaystävänsä kanssa... Heather ja Michael ovat olleet yhdessä kolme vuotta kuten minä ja Tapanikin, mutta ilmeisesti muutama tunti ilman puhelinyhteyttä on Heatherille jo liikaa. Joo, onhan minullakin ikävä Tapania, mutta se ei ole ainoa aihe, josta puhun, ja selvisin ihan hyvin neljä päivää muutamalla tekstiviestillä. Lisäksi Heather haluaisi jo kovasti kihloihin ja naimisiin. Olin tulla hulluksi välillä, koska Heather tajusi minun olevan samassa tilanteessa ja otti minut jonkinlaiseksi uskotukseen.

Lauantaina nukuimme myöhään (oli niin ihanaa nukkua patjalla, joka muuten olisi ollut minulle liian kova, mutta tuntui PGP:n jälkeen ihanan pehmeältä, ilmastoidussa huoneessa, peittoon kääriytyneenä...ei tietoakaan nukahtamisvaikeuksista). Sam ja Lekan eivät olleet kykeneviä lähtemään minnekään aamulla, joten me muut suuntasimme shoppailemaan Mong Kokiin katumarkkinoille, jossa kuluikin taas muutama tunti mukavasti. Tämän jälkeen päätimme lähteä katsomaan valtavaa buddha-patsasta toiselle puolelle Hong Kongia. Ensin metrolla ulos keskustasta ja loppumatka oli tarkoitus mennä bussilla, koska paikalle vievä köysirata aukeaa vasta tänään. Siinä bussia odotellessamme saimme kyllä elämämme säikähdyksen, kun yhtäkkiä kuului valtava pamaus, joka sai korvat soimaan. Hyppäsimme ylös penkiltämme ja pälyilimme villinä ympäriinsä, mutta se olikin "vain" viereisen bussin rengas, joka räjähti. Asma ja Devika myönsivät luulleensa kyseessä olevan pommin ja Heather taas luuli sitä laukaukseksi. Amerikkalaisparat, peloteltu maailmantilanteella kuoliaaksi. Säikähtäneinä istuimme takaisin odottamaan bussia, kunnes jonkin ajan kuluttua kuului kauempaa jälleen pamaus. Hemmoteltuina länsimaalaiskakaroina päätimme tässä vaiheessa ottavamme taksin. Taksimatka itsessään oli kyllä elämys. Buddha oli kauempana kuin olimme luulleet, ja tie kiemurteli pitkin kukkulanrinteitä. Näköalat olivat upeat ja oman lisänsi tunnelmaan toi keskellä tietä seissyt tummanruskea lehmä. Ei olisi voinut uskoa olevansa niin lähellä miljoonakaupunkia. Itse buddha oli kyllä pettymys, se oli ehtinyt mennä jo kiinni, eikä sitä ollut valaistu. Otimme sitten viimeisen bussin takaisin metroasemalle ja siirryimme hotelliimme.

Koska oli Heatherin synttärit, kaikki olivat lähdössä ulos. Valmistauduimme iltaa varten ja ennen illallista kävimme Peakilla, näkötornissa korkean kukkulan päällä Hong Kong Islandilla. Sinne pääsee raitiovaunulla, joka on ollut toiminnassa vuodesta 1888 lähtien ja nousee radan kohdasta riippuen 4-27 asteen kulmassa...Aikamoinen elämys, kun läheisiä tornitaloja joutuu katselemaan pää vinossa, että näkisi ne oikein. Näkymät öiseen kaupunkiin olivat kyllä upeat, korkeita taloja ja valoja silmänkantamattomiin ja kauempana korkeiden kukkuloiden siluetit. Seuraavaksi suuntasimme baarialueelle, josta valitsimme mukavannäköisen ravintolan. Olin joutunut nostamaan rahaa aiemmin päivällä, ja päätin käyttää osan siitä mieluummin hyvään ruokaan kuin juomiseen. Valitsinkin siis illan menuun, caesar-kanasalaattia, pihvi ja suklaaleivos ja vaniljajäätelöä, juomaksi valitsin vastapuristettua appelsiinimehua. Kolmisenkymmentä euroa maksoi, mutta ruoka oli hyvää ja meillä oli hauskaa. Parasta oli ehkä alkusalaatti, pihvi ei ollut kovin hyvästä lihasta ja sen kanssa tarjottu valkosipuliperunamuussi aika tavanomaista.

Ravintolassa, vasemmalta pöydän ympäri Sam, Lekan, Sirje, Heather, Asma ja Devika.

Ruuan jälkeen lähdimme baareihin. Kävimme yhdessä sisällä (ovella yllätyksekseni kaikilta kysyttiin paperit, onneksi mukana oli ISIC-opiskelijakortti, joka kelpasi) ja harkitsimme toiseen jonottamista, mutta kello oli jo puoli kaksi (illallisemme alkoi vasta vähän ennen puoltayötä), joten emme halunneet jonottaa. Siinä miettiessämme huomasin, että Heather ei näytä kovin innostuneelta (näytti itseasiassa tosi surkealta ja tympääntyneeltä) ja kysyin, haluaisiko hän mieluummin jo hotellille. Vastaus: "Ei mua huvittais klubbailla, mutta kun on mun synttärit, kaikki odottaa mun klubbailevan, joten mun pitäis"!. Sanoin, että pöh, ei todellakaan tarvitse jos ei halua, ja tarjouduin lähtemään hotellille kanssa. Niinpä erosimme seurueesta ja suuntasimme nukkumaan. Taksikuski ei tosin meinannut ensin tietää, missä haluamamme paikka on, vaikka alue on keskustassa ja tunnettu. Heather pyyteli anteeksi taksikuskilta, minä taas yritin selittää Heatherille, että meidän ei todellakaan kuulu pyydellä anteeksi, jos emme tiedä miten paikkaan ajetaan, sehän on taksikuskin tehtävä. Muutenkin vähän ärsytti Heatherin anteeksi-että-olen-olemassa-asenne ja mukautuminen kaikkeen, mitä muut tekee (Heatherin reaktio kun kuuli, että menen lomalle Sydneyyn yksin: "Olet niin vahva! Minä en ikinä voisi!"). Kai se johtuu tästä itsenäisemmästä puolestani, joka on vaihdon aikana tullut entistä vahvemmin esille.

Muut palasivat vasta aamulla, joten meille tuli miltei kiire, että saatiin huone luovutettua kahdeksitoista. Kävimme uudelleen Peakilla, koska olimme kuulleet, että siellä kannattaa käydä sekä illalla että valoisaan aikaan. Rakennuksessa oli myös useita ravintoloita, joista yksi juuri avattu oli nimeltään Bubba Gump Shrimp Co., joka soittanee kelloja ainakin Forrest Gumpin nähneillä. Itseasiassa ravintolan ulkopuolella istui "Forrest Gump", tai ainakin häneksi pukeutunut näyttelijä.

Näkymä Peakilta.

Asma, Devika, Heather ja Sirje.

Lekan, Heather ja "Gump".

Peakin jälkeen porukkamme jälleen hajosi. Osa suuntasi jälleen Mong Kokiin, minä mukana, jossa hajauduimme shoppailemaan. Mukaan tarttui ainakin jotain tytöille...Puoli kuudelta tapasimme hotellilla ja lähdimme lentokentälle. Lento oli tunnin myöhässä, mutta meni jälleen hyvin (vaikkakin matkalukemiseksi varaamani kirja oli liian nopealukuinen, joten säästelin sitä menomatkalla ja se loppui puolessavälissä tulomatkaa). Myöhästyminen johtui lentäjän mukaan siitä, että jostain syystä Singaporeen lähipäivinä lentäneet koneet ovat Singaporen lentokentän takia myöhästyneet järjestään, syytä ei ollut tiedossa. Niinpä jouduimmekin hiukan kaartelemaan Singaporen yläpuolella ennen laskeutumista. Kaartelu oli kuitenkin ilmeisesti tuonut meidät melko alas, koska odotin koko ajan, milloin varsinainen lasku alkaa ja ikkunasta ulos vilkaistessani huomasinkin meidän olevan jo lentokentän yläpuolella... Jetstar Asian lentäjät osaavat siis kyllä hoitaa nousut ja laskut hyvin huomaamatta. Kentältä sitten vain taksi PGP:n ja nukkumaan.

Tänään olenkin jo viettänyt muutaman tunnin tätä kirjoittaessa. Seuraavaksi sitten syömään jotain, ja illan käytän läksyihin. Täytyy sanoa, että Hong Kong oli kyllä todella hieno paikka ja tykkäsin kovasti. Hong Kongissa on kunnolla sellasta suurkaupungin tunnelmaa, menoa ja meininkiä ja paljon ihmisiä. Ehdottomasti tykkään enemmän kuin Kuala Lumpurista. Budjetointi meni vähän pieleen, mutta sitä vartenhan on automaattikortit, ja lopulta mulle jäi vielä HK dollareita n.kuuden euron arvosta. Matkaseura oli myös hyvää, ja mulla oli tosi kivaa, vaikka vähän ennen lähtöä jännitinkin. Ehdottomasti hieno viikonloppu! Kuulin muuten, että Asma ja Heather on lähdössä lomaviikoksi Filippiineille ja Kambodzaan, vähän niinkun reppumatkalle (tosin ovat varanneet yhdeksi yöksi jo neljän tähden hotellin). Mukavaa varmasti olisi (eikä tuossa seurassa varmastikaan liian alkeellisia olosuhteita), muttei silti kaduta että lähden Sydneeyn. Nyt voinkin keskittyä jo sen odotteluun!

Ja mitä teidän kommentteihin tulee, niin mukava kuulla, että Mareikekin lukee tätä ahkerasti. Ei varmasti ole helpointa mahdollista luettavaa, kun tyyli vaihtelee kirjakielestä rentoon puhekieleen. Ja Hyde: kaikkihan on aina tienneet, että olet supertehokas, sosiaalinen, aikaansaava ja fiksu :). Kokemuksesta voisin kuitenkin varoittaa, että vaikka on hienoa, että olet ylpeä tuloksistasi (ja minä olen ylpeä isosiskostani), niin Suomessa niistä ei aina kannata tehdä kovin suurta numeroa, varsinkin kun ovat noin erinomaiset. Suomessa on valitettavasti parempi olla tavallinen tai melko hyvä kuin huippuhyvä.

Kulttuurishokki

2006-09-13T20:07:00.000+08:00

Täytyy heti ensiksi sanoa, että jo nyt puolentoista kuukauden oleskelun jälkeen huomaa selvästi, että täällä olo on kyllä tehnyt mulle hyvää. Kun on aina ollut hiljainen, varovainen ja suorastaan arka (vaikkakin luulen, että ennemminkin vaikutan aralta kuin olen sellainen), on hienoa huomata, että pärjää ongelmitta vieraassa maassa kaukana kaikesta tutusta ja ilman minkäänlaista sosiaalista turvaverkkoa. Tunnen itseni täällä jotenkin entistäkin itsenäisemmäksi ja henkisesti vahvemmaksi, ja on tämä kyllä tehnyt hyvää itsetunnollekin. Lähiaikoina olen kuitenkin huomannut selviä kulttuurishokin oireita. En ole vielä kertaakaan ajatellut, että Suomi olisi parempi paikka kuin Singapore (tai toisinpäin), sellaiseen olen kai liian "kulttuurikouluttautunut", eikä mikään singaporelainen varsinaisesti ärsytä minua, mutta olen kiinnittänyt tavallista enemmän huomiota terveyteeni (antibioottikuuri..) ja ollut väsynyt ja ärtyisä; kaikki kolme ovat psykologien mukaan selviä oireita kulttuurishokista. Itse selittäisin sen niin, että olen stressaantunut.En stressaantunut sillä lailla, niinkuin joskus paljosta koulutyöstä tai työnhausta (vaikkakin alan jo pikkuhiljaa stressaantua ajatuksesta, että kohta pitäisi löytää töitä ensi syksyyn saakka), vaan sillälailla salakavalasti, huomaamatta. Kun joka päivä tulee uusia asioita ajateltavaksi ja opittavaksi ja sen lisäksi päässä pyörii myös koulutehtävät ja matkustelu, taitavat aivoni olla aika kuormitetut ja illalla nukkumaanmennessä niitä on vaikea saada "pois päältä". Sen seurauksena pyörin pitkään sängyssä ennenkuin nukahdan ja olen sitten koko seuraavan päivän väsynyt. Huomaan myös välillä selvästi, että pienet asiat ärsyttää - ei pelkästään singaporelaiset asiat, vaan mikä tahansa. Taitaa kuitenkin olla ihan hyvä, että tiedostan asian ja tajuan että tämä on normaalia.

Lisäksi luulen, että asiaan vaikuttaa myös "sosiaalinen stressi". Tätä on todennäköisesti vaikea ymmärtää, jos on luonteeltaan ulospäinsuuntautunut, toisin kuin minä. Yksinolo ei ole koskaan ollut minulle mikään ongelma, ja luulen että se on osaltaan auttanut sopeutumistani tänne, en tunne suurta puutosta vaikka ympärilläni ei olisikaan koko ajan isoa joukkoa ihmisiä. Yksin matkustelu tai turistikohteissa vierailu ei todellakaan ole mikään ongelma, yksin on monesti paljon helpompaa ja jotenkin vapaampaa kuin jonkun kanssa, jota ei tunne. Olenkin yleensä tottunut olemaan joko yksin tai sitten aivan läheisimpien ystävieni seurassa. Itseasiassa en yksin ollessani tunne oloani koskaan yksinäiseksi, se tunne tulee ennemmin ihmisjoukossa, jossa en tunne ketään hyvin. Nyt minun sitten pitäisikin yhtäkkiä viettää aikaa ja matkustella ihmisten kanssa, jotka tunnen vain pinnallisesti. En sano, etteikö minulla olisi kivaa muiden seurassa; olen viettänyt oikein hauskoja hetkiä niin vaihtareiden kuin paikallisten ryhmätyöryhmieni kanssa. Silti tästä aiheutuu jonkinlaista sosiaalista stressiä, kun perfektionistina alitajuisesti tarkkailen koko ajan käyttäytymistäni, ja mietin miten tulevat kohtaamiset ja matkat tulevat sujumaan.

Juu, mutta eiköhän se nyt tuosta itseni analysoinnista riitä. Jottei kellekään nyt tule väärää kuvaa, niin en todellakaan kadu, että tulin tänne. Kuten jo alussa sanoin, tämä on selvästi tehnyt minulle hyvää ja opettanut asioita itsestäni. Vaikka ikävöinkin Tapania suunnattomasti, minulla on täällä kivaa, ja odotan todellakin innolla kaikkia edessä olevia matkoja! Ja siitä tulikin mieleen, älkää nyt intoilko niin kovasti siitä Tokiosta, se ei todellakaan ole vielä mitenkään varma juttu (hiukan aikataulujen yhteensovitusongelmia). Sitäpaitsi, minulla ei ole täällä farkkujen lisäksi yhtäkään vaatekappaletta, joka soveltuisi Tokion säähän joulukuussa!

Sitten kiitos kaikista kommenteista, niitä olikin tullut oikein roppakaupalla! Valitettavasti jääkaapista oli hävinnyt mun pussista taas aamulla kaksi hedelmäpalaa. Minunkin mielessäni on käynyt tuo risiiniöljyjuttu, mutta toistaiseksi olen todennut sen liian vaikeaksi toteuttaa käytännössä ;). Pitää siis oikeasti etsiä se lukittava rasia, niitä vain harvoin tehdään jääkaappikäyttöön, enkä ihan heti ehdi tästä kauppoihinkaan.

Vielä erikoinen tapaus luennolta tänään. Oli puhetta itsestä, omakuvasta ja sukupuolirooleista, ja eräs tyttö esitti ohimennen pojille kysymyksen, joka sai minut täysin hämilleni. Kysymys oli suunnilleen seuraava: "Mitä ajattelet, jos näät kolmekymppisen miehen yksin ruokakaupassa?". Minä hämmästyin täysin, koska no, mitä tuosta nyt pitäisi ajatella? Pitäisikö siitä ylipäänsä ajatella jotain? Poikien vastaus yllättäen olikin, että mies on joko a) ulkomaalainen, joka asuu yksin jossain hostellissa (sanottu hiukan alentuvalla ja säälivällä äänensävyllä) tai b) miesraukka on pahasti vaimonsa tossun alla (sama äänensävy). Olin tällä kertaa niin hämmästynyt, ja opettaja siirtyi niin nopeasti seuraavaan aiheeseen (aika lopussa), etten ehtinyt kommentoida mitenkään. Täällä on siis normaalia, että mies käy yhdessä vaimonsa kanssa ruokaostoksilla, mutta että yksin...Miesparka. No, tähän on kohtalaisen järkevä selityskin. Koska pienelle saarelle on ahdettu yli 4 miljoonaa ihmistä, ei täällä kukaan nuori asu yksin. Kaikki asuvat perheensä kanssa siihen asti, että menevät naimisiin ja saavat oman asunnon. Näin siis kolmekymppisen miehen ruokaostokset tekisi joko äiti, tai sitten ne pitäisi tehdä vaimon kanssa yhdessä. Sain myös luennolla kuulla, että jos naisella on avoauto, hän on todennäköisesti jonkun rakastajatar, mutta mies on ansainnut omansa omilla rahoillaan, että on oikein että mies saa isompaa alkupalkkaa kuin nainen, koska hän on menettänyt kaksi vuotta työelämästään armeijassa,ja että luokallamme on oikeasti tyttöjä, joiden kotona miesten ei tarvitse tehdä mitään kotitöitä, mutta tyttöjen täytyy oppia tulevaisuutta varten kuinka hoitaa kotia.

Huomenna Hong Kongiin! En ole vielä pakannut, enkä oikein tiedä, mihin pakata. Reppu on ehkä liian pieni, mutta toisaalta on naurettavaa raahata tuo valtava matkalaukku neljäsosatäynnä parin päivän matkalle. Taidan siis vanhana reilaajana ahtaa kaiken reppuun kuitenkin. Käytän viikonloppuna Soneran korttiani puhelimessa, joten jos asiaa on, niin siihen sitten vaan viestiä. Sunnuntai-iltana kotiudun, joten maanantaina saanette tuoreen selostuksen matkastani, toivottavasti kuvien kera (muistin jopa laittaa digikameran akun lataukseen). Joten maanantaihin!

Singaporen eläintarha

2006-09-10T21:04:00.000+08:00

Tänään suuntasin eilisen päätökseni mukaisesti Singaporen eläintarhaan. Menomatka oli kyllä vähän turhan hankala ja pitkä julkisilla, kun piti ensin mennä bussilla metroon, metrossa kahdella eri linjalla melko pitkä matka ja sitten vielä toisella bussilla reilu puoli tuntia. Koska sain tänään itseni ylös sängystä vasta vähän ennen yhtätoista, oli kello jo kaksi kun vihdoin pääsin eläintarhalle asti. Tulihan sitä monenlaisia eläimiä nähtyä, mutta toisaalta suurimman osan niistä olin nähnyt jo Night Safarissa. Uutta oli lähinnä kengurut ja apinat. Vaunuajelu eläintarhan ympäri oli kyllä ihan turha, varsinkin kun kiersin alueen ensin kävellen. Vaunuista ei nähnyt eläimiä kovinkaan hyvin, ja lähinnä se olikin kai tarkoitettu liikkumiseen paikasta toiseen, jos käveleminen väsyttää. Toisaalta niitä eläimiä katsellessa joutui kuitenkin kävelemään, joten ei siitä siinäkään mielessä ollut kyllä apua. Kävin katsomassa norsuesityksen, jossa norsut näyttivät työskentelytaitojaan, mutta se katkaistiin kesken, koska alkoi sataa rankasti. Onneksi oli sateenvarjo mukana. Satuin myös sattumalta paikalle juuri kun krokotiileja syötettiin, ja siinä kyllä yllätti, miten isoja ne oikeasti voi olla. Kyllähän sitä tietää, että isoimmat krokotiilit voi olla kuusimetrisiä, mutta on eri asia oikeasti nähdä sellanen reilun neljän metrin peto lasin toisella puolen. Ne on siis oikeasti ISOJA! Jäi vähän harmittamaan, etten nähnyt komodonvaraania, siis sitä isoa ja vaarallista. Ei näkynyt aitauksessaan, piilotteli jossain. Ja sitten joitakin kuvia.

Näitä ruokittiin juuri kun satuin paikalle. Pikkulapset ja minä oltiin yhtä innoissamme (samoin kuin myöhemmin kun näin jonkun vuohieläimen kilin eläintenhoitajan sylissä). Näin muuten menomatkalla bussin ikkunasta myös ensimmäisen villin apinani Singaporessa.

"On isot valkoiset tiikerit karanneet, on kadonneet jäljet länsituuleen", lauloi Dingo aikoinaan, mutta kyllä näitä kolme näytti vielä aitauksessa olevan. Käyttäytyivät kuin pienemmät kissat, kasvojenpesu ainakin sujui ihan samalla tekniikalla kuin Nöpöllä aikoinaan.

Toivottavasti nään näitä Australiassa lisää. Ainakin yksi pikkulapsi pettyi, kun yhdelläkään ei näyttänyt olevan vauvaa pussissa.

Elephants at work and play, ennenkuin tropiikin sää keskeytti esityksen.

Ook! Kirjastonhoitajahan se siellä... (Toivottavasti olette lukeneet Pratchettinne.)

Maailman nopeimpia maaeläimiä taisi hiukan laiskottaa. Toinen nousi ylös sen verran, että siirtyi kaverinsa yläpuolelle nukkumaan.

Ei aavistustakaan, mikä tämä on, mutta siinä se laidunsi.

Ja loppuun vielä meidän kerroksen jääkaappitilanteesta. Ruokavarkaudet ehti jo välillä keskeytyä ja kaikki huokas helpotuksesta...Kunnes ne alkoi taas. Ensin kerrosvastaavamme kerto mulle, että häneltä on syöty porkkanoita, ja sitten tänä aamuna kun menin hakemaan aamupalajugurttiani jääkaapista, sitä ei löytynyt mistään. Se oli muovipussissa ja pussissa oli keltanen lappu, jossa luki mun nimi. Ja kaikki oli kadonnut. Ja tämän kun kerroin yhdelle kerrostovereistani, niin hän kertoi menettäneensä kokonaisen ison jugurttitölkin. Nyt ärsyttää viedä ruokaa jääkaappiin, kun ei tiedä yhtään, paljonko siitä on hakiessa jäljellä. Pitää kai oikeasti yrittää etsiä jostain lukollinen rasia. On tosi turhauttavaa ja raivostuttavaa, kun ruokaa vaan häviää, eikä syyllisestä tietoakaan, eikä itse oikein voi tehdä asialle mitään. Musta tuntuu, että alan kohta kirjotella kaikkien ruokieni mukaan ilkeitä keltasia lappuja. Ei siitä tietenkään mitään apua olis, mutta kun turhauttaa tällänen niin paljon!

Sydney ja Sentosa!

2006-09-09T23:47:00.000+08:00

Sydney, Sydney, Sydney! Minulla on lentoliput Sydneyyn! Ei ollut halpaa, mutta unelmani on jo monen vuoden ajan ollut päästä käymään Australiassa. Ja nyt tulin siihen tulokseen, että parempaa tilaisuutta tuskin tulee, Suomesta käsin matka tulisi vielä kalliimmaksi ja veisi enemmän aikaa. Joten matkustan syyslomaksi Sydneyyn! Kyllä, ihan yksin. Suunnilleen kaikki muut vaihtarit taitaa lähteä Balille, mutta kun me suunnitellaan joulukuuksi reissua Tokioon (ja olin alunperin ajatellut, että menisin Australiaan ehkä silloin), päätin käyttää tilaisuuden hyväkseni. Kaikenlisäksi minun ei todellakaan tarvitse kärvistellä 8 tunnin lentoja missään halpalentoyhtiön koneessa, vaan minut Sydneyyn kuljettaa varmaankin maailman kehutuin lentoyhtiö, Singapore Airlines! Juu, rahaa se maksaa, mutta olen myös haaveillut Singapore Airlinesilla lentämisestä jo pitkään. Sitäpaitsi Australia on tosiaan ollut haaveeni jo ties kuinka kauan, enkä nytkään oikein voi uskoa, että parin viikon päästä olen jo siellä! Tässä matkakuumeessa tahtoo miltei päästä unohtumaan se seikka, että viikon päästä on edessä Hong Kong! Itseasiassahan olisin alunperin kaikkein mieluiten halunnut vaihtoonkin Australiaan, mutta kun ei ole koululla siellä yhteistyökumppaneita, niin piti "tyytyä" Singaporeen.

Minun piti käydä ostamassa liput ihan Singapore Airlinesin toimistolta Orchard Roadilta (Paragon-ostoskeskuksesta, sieltä Pradan,Guccin jne liikkeiden keskeltä) koska ei ole luottokorttia, jolla ostaa netissä. Ja kenenkään muun luottokortti ei käy, kun ne ei matkusta mukana. Hyvää palvelua sain, tosin virkailija kysyi, enkö ole yrittänyt varata matkaa netistä. Sanoin, että ei ole luottokorttia. Elektronisen viisumin sain kyllä ostettua netistä äidin kortilla ja hotellikin on alustavasti varattu, 48 tunnin sisään pitäisi tulla varmistus siitä.

Ostettuani lentolipun päätin suunnata Sentosalle, koska en erinäisten syiden takia ole siellä aiemmin ehtinyt käydä (joo, hävettää suorastaan). Piti tietysti mennä sinne köysiradalla. Samaan vaunuun sattui turistipariskunta jostainpäin Aasiaa. Kyselivät, mistä olen ja millaista Suomessa on. Sen jälkeen se mies jaksoi päivitellä koko matkan, miten jossain voi elää, jos siellä on -20C pakkasta, koska sehän on kuin asuisi pakastimessa. Ja ajatella, miten epäkäytännöllistä, pitää olla eri vaatekerrat eri vuodenajoille! Vaunusta oli hienot näkymät, mutta myönnän, että vähän kyllä pelotti välillä, kun vaunu huojui tuulessa. Silti uskalsin tulla sillä poiskin, kun olin menopaluun ostanut.

Tarjoutuivat ottamaan minusta kuvan, tässä se on.

Tällaiset näkymät sieltä ylhäältä oli.

Sentosalla suuntasin heti ensimmäiseksi Underwater Worldiin katselemaan kaloja. Oli hienoa nähdä erilaisia rapuja ja haita ja rauskuja ja jopa dugongi. Silti se ei ehkä vastannut ihan pääsylipun hintaa (20 dollaria). En jäänyt katselemaan kaloja kovin pitkäksi aikaa, että ehdin pääsylipun hintaan kuuluvaan delfiiniesitykseen, joka oli illan viimeinen (minulla meni aikaa aamupäivällä sen lipun ostossa, joten olin Sentosalla vasta neljän aikoihin). Eipä sekään esitys nyt kovin kummoinen ollut, mutta näinpä ensimmäistä kertaa elämässäni vaaleanpunaisia delfiinejä, ja olihan ne tietysti luonnollisemmassa ympäristössä kuin Särkänniemessä...(En valitettavasti osaa sanoa, mitä lajia paikalliset delfiinit on, mutta vaaleanpunertavia niistä vanhemmiten tulee).

Delfiiniesityksen jälkeen kävin haukkaamassa välipalaa ja sitten suuntasin ilmaiseen Magical Sentosa-showhun, joka heijastettiin suihkulähteeseen. Shown oli tarkoitus alkaa 19.40, olin paikalla 19.10 ja oli jo ihan täyttä! Aikaisin siis pitää viikonloppuisin mennä paikalle. Show itse oli kyllä hieno, vaikkakin selvästi lapsille tarkoitettu. Silti kannattaa käydä katsomassa, mitä vedellä ja sumuverhoon heijastamisella voi saada aikaan!

Shown jälkeen aloin suunnata takaisinpäin, tosin matkamuistomyymälän kautta. Ostin jo valmiiksi vähän tuliaisia, ettei tarvitse sitten viime tipassa etsiä. Löysin myös Singapore-merkin haalariin, olenkin sellaista yrittänyt löytää jo jonkun aikaa. Näkymät köysiradalta oli kyllä hienot pimeällä, kun kaupungin valot näkyi. Kämpällä olin noin kymmenen maissa ja sitten pesin vielä pyykkiä koneellisen. Nyt olen kirjoitellut tätä ja kohta pitäisi mennä suihkuun ja nukkumaan.

Tajusin, että koska lähden ensi viikonloppuna Hong Kongiin ja sitten olen 23.9.-1.10. Sydneyssä, käy vapaapäivät ennen porukoiden tänne tuloa vähiin. Päätin siis alustavasti että käyn huomenna vihdoin siellä eläintarhassa, kun mulla lippukin jo on. Voin sitten päättää, riittääkö porukoiden vieminen Night Safariin, vai pitääkö nekin käyttää itse eläintarhassakin. Huomenna siis todennäköisesti katselemaan eläimiä!

Mielenkiintoinen tupatarkastustapaus

2006-09-06T22:25:00.000+08:00

Tähän alkuun nyt tiedoksi, että voin jo paremmin (vaikken vieläkään täydellisesti). Epäilen, että mulle annetut lääkkeet oli joka tapauksessa vaan siksi, ettei ne kehdannut laittaa mua sieltä tyhjin käsinkään pois. Ihan sama kuin jos menee Suomessa pitkittyneen flunssan takia lääkäriin, niin ne ei kehtaa sanoa, että pode vaan se pois, vaan lätkäsee antibioottikuurin. Eihän antibiootit nyt oikeasti mihinkään turistiripuliin auta ja hiilitabletit on tässä vaiheessa vähän myöhässä, arvelisin.

Se, mistä nyt tulin tänne kirjottamaan tällä kertaa liittyy paikallisten vuorokausirytmiin, joka tuntuu eroavan suomalaisesta aika tavalla. Esimerkiksi on ihan tavallista, että asuinkerroksen kokoukset alkaa klo.23 illalla (kuten mulla huomenna). Tämän sain taas kokea eilen, kun väsymyksen takia kävin nukkumaan "aikaisin", eli kävin suihkussa yhdentoista aikoihin ja sitten vetäydyin sänkyyn. Olin just sammuttanut valot jne, kun ovelta kuului vaativa koputus. Äänistä päätellen myös muille oville koputettiin. Koska nukun täällä kuumuuden takia alasti, tuli kiire etsiä jotain päälle, joten yksinkertaisesti kietouduin pussilakanaani (täällä on vielä sellainenkin ongelma, että jos ei avaa ovea koputettaessa, siellä saattaa olla korjausmies tai toimiston henkilökuntaa, jotka tulee sitten omalla avaimellaan sisälle..). Ovella seisoi yksi asuntola-avustajista (siis sellainen vapaaehtoinen opiskelija, joka jotenkin auttaa asuntolajutuissa), joka ilmoitti olevansa tekemässä tupatarkastusta ja haluavansa nähdä mun opiskelijakortin ja sen opiskelijaoleskeluluvan, että näkee, että huoneessa asuu se kenen pitääkin. Se tyttö kirjoitti tietoja niistä sitten ylös mutta onnistui vielä kirjoittamaan jotain väärälle riville, ja mun piti lainata omaa korjauslakkaani. Ja koko tämän ajan seisoin siinä oviaukossa hiukset märkinä ja päälläni vain se pussilakana (joka kyllä oli ihan säädyllinen, koska peitti mut kokonaan kainaloista lattiaan, mutta on sitä parempiakin asuja joissa seistä kaikkien nähden). Ainakin yksi niistä tupatarkastuksen tekijöistä oli vieläpä miespuolinen, ja hymyili minulle ystävällisesti ohikulkiessaan.. No, ainakin niille kävi varmasti mun asustuksesta selväksi, että olin jo nukkumassa. Minusta aika outoa suorittaa tupatarkastus puoli kahdeltatoista yöllä tyttöjen asuntolassa niin, että on poikiakin mukana...Jotenkin tuo tupatarkastusjuttu muutenkin tuntuu kuvaavan Singaporea hyvin, isoveli valvoo...Ei ne kyllä siis mitenkään huoneeseen sisälle sen enempää katsonut, ehkä sen verran ettei ole ylimääräisiä vieraita.

En tiedä sitten, liittyikö tuo tupatarkastus jotenkin näihin ruokien katoamisiin, vai oliko vaan ihan rutiinijuttu. Meidän kerroksen asukasedustaja oli jättänyt jääkaapin oveen lapun, että syyllinen voi kyllä tulla juttelemaan hänelle, jos on ongelmia, mutta jos hän saa selville muuten kuka se on, niin asia viedään eteenpäin varmasti. Juttelin sen kanssa kerran keittiössä ja kuulemma kaikilta on hävinnyt ruokaa jonkun verran. En tiedä, miksi meillä huomenna on se kokous, mutta ehkä sekin liittyy tähän. Kaikki on alkanu säilyttää ruokiaan kiinni olevissa muovipusseissa, mutta eipä multa ainakaan ole nyt enempää tavaraa hävinnyt. Vaikka eihän ne solmitut muovipussit varasta ennenkään estänyt, ehkäpä se säikähti niitä lappuja. Toisaalta en ole paljon ruokaa jääkaapissa pitänytkään nyt. No,huomennahan sen kuulee.

Älä huolestu, äiti!

2006-09-04T10:35:00.000+08:00

No tuo otsikko jos mikä varmaan kyllä sai äidin huolestumaan, vaikka tarkoitus oli päinvastainen. Joka tapauksessa ensin VAROITUS: älä lue seuraavaa tekstiä, jos et halua kuulla vessajuttuja tai jos haluat säilyttää ruusunpunaisen kuvasi matkailusta!

Nyt kun minulla epäilemättä on kaikkien jakamaton huomio, niin aloitetaan sanomalla, että en päässyt esittelemään Suomea tänään, mikä kyllä harmittaa. Mulla on jo jonkun aikaa ollut täällä pieniä ongelmia vatsan kanssa ruokavalion muutoksen takia, mutta ei mitää isompaa. Sitten eilen illalla tilanne paheni selvästi, ja kun vielä näin pöntössä verta, tiesin että tänään täytyy mennä lääkärille. Veri jäi onneksi yhteen kertaan, mutta aamulla vatsa oli kipeä ja suuntasin kampuksen lääkärikeskukseen, ihan vain varmistaakseni ettei kyse ole mistään vakavammasta (sitäpaitsi olen sata kertaa lukenut ja kuullut eri lähteistä, että jos ulosteessa on verta, pitää aina mennä lääkäriin). Ei tarvinnut odottaa pitkäänkään että pääsin lääkärille. En tuntenut itseäni kuumeiseksi, mutta lääkärin mittauksen mukaan sitä kuitenkin olin. Lääkäri kyseli, olenko käynyt jossain (no Kuala Lumpurissa tietysti, mutta ei mulla ollut sielläkään ruokahalua), mitä olen syönyt jne, paineli vatsaa ja käytyään jossain totesi, että kyseessä on traveller's diarrhea eli suomeksi turistiripuli (minkä tietysti olisin arvannut itsekin, mutta se veri huolestutti). Kun kuuli minun olevan Suomesta, näytti ihan siltä, ettei ihmetellyt ollenkaan jos mulla on ollut ongelmia vatsan kanssa... Tuloksena antibioottikuuri (jos Tapania kiinnostaa, niin listassa lukee norfloxacin), hiilitabletteja, ei rasvaista ruokaa tai maitoa, mielellään vain leipää tai puuroa, kaksi päivää sairaslomaa (josta toista ei pakko käyttää) ja kehotus hakeutua uudestaan lääkärille, jos kipu pahenee tai ei ala parantua (mä luulisin että ne sanoo näin aina vatsakipuiselle, mutta umppariahan mulla ei enää ole). Lääkkeet sai lääkärikeskuksesta suoraan ja sitten vain kämpälle lepäämään. Kävin matkalla kaupassa ja ostin vaaleeta, pehmeetä patonkia, banaaneja ja appelsiinilimpparia (lapsena aina juotiin kipeenä keltasta Jaffaa, ja vaikka se ei muuten auttaskaan, niin saanpahan ainakin jostain energiaa jos en ruokaa saa alas, sekä henkistä tyydytystä).

Oli muuten mielenkiintoista keskustella lääkärin kanssa englanniksi. Lääkäri oli sellainen oikein mukava, vanhempi kiinalaisnainen, mutta edes mun ahkera Teho-osaston tuijotus ei riittänyt kyllä ihan keskustelemaan aineenvaihduntani koostumuksesta hänen kanssaan (Tehiksessä ne kyllä joka tapauksessa vaan huutelee toisilleen kirjainyhdistelmiä ja toteaa ihmisiä kuolleiks). Oli ilmeisesti tottunut siihen ja osasi toistaa kaiken helpommilla sanoilla, jos näytin epävarmalta. Olisin hyvin osannut keskustella hänen kanssaan kyllä maailman talouspoliittisesta tilanteesta tai mistä tahansa muusta liike-elämään liittyvästä, mutta lääketieteellinen sanasto on enemmän Tapanin heiniä...

Nyt menen sitten lepäilemään sänkyyni. Otin ensimmäisen antibiootin ennenkuin aloin kirjottaa tätä, joten kohta on puoli tuntia mennyt ja voin yrittää syödä vähän leipää. Sen jälkeen pitänee taas odottaa jonkin aikaa, että voin aloittaa hiilen syönnin. Ei tässä niin lue, mutta muistelen lukeneeni sen joskus hiilitablettipurkin kyljestä Suomessa.

Kuala Lumpur

2006-09-03T14:49:00.000+08:00

Perjantai-iltana kahdeksalta kokoonnuttiin PGP:n portaille valmiina lähtöön. Mukana oli mun lisäksi Asma, Ed (jonka nörttilukijamme muistanevat Windows-tyyppinä), Carli (Kanada), Yuta (Japani), Irene (Chicago) ja Gunnar (Saksa). Koska lähtevä porukka oli muodostunut pikkuhiljaa ja vielä viime tipassakin, ei kellään ollut bussilippua valmiina, ja esim. minulta puuttui kokonaan myös ringgitit. Suunnattiin sitten bussilla ja metrolla kohti yhtä linja-autoasemaa, josta Asma oli kuullut lähtevän halpoja busseja Kuala Lumpuriin. Metrolta piti vielä kävellä (ja osin juosta) jonkin matkaa ennenkuin löysimme paikan, mutta sielläpä meitä kohtasikin yllätys. Virkailija ilmoitti lipunmyynnin jo olevan kiinni ja yön bussien jokatapauksessa olevan täynnä. Niinpä tietysti, perjantai-ilta, kukaan ei vaan ollut tullut ajatelleeksi sitä. Koska olimme nähneet metroasemalla muitakin busseja menossa Kuala Lumpuriin, tuli kiire takaisin, ja taas juostiin osa matkasta. Valitettavasti metroasemalla olevan yhtiön bussit olivat myös täynnä (emme kokeilleet niitä alunperin, koska olivat kalliimpia), ja jouduimme vaihtamaan suunnitelmaa. Päätimme mennä bussilla rajan yli Johor Bahruun, josta ottaisimme sitten bussin KL:n. Jos siihen aikaan ei busseja enää menisi, jäisimme sitten katselemaan Johor Bahrua. Nyt piti sitten taas kävellä (ja osin juosta) toiseen suuntaan metroasemalta, että löysimme Johor Bahruun menevät bussit. Voitte arvata, että oltiin jo aika väsyneitä. Kello alkoi lähetä yhtätoista, eikä meillä ollut kaiken sen juoksemisen jälkeen mitään varmaa tietoa siitä, päästäisiinkö lopulta Kuala Lumpuriin. Johor Bahrun busseihin oli jonoa, mutta onneksi niitä meni tiheään tahtiin. Ensimmäisen kerran piti bussista nousta Singaporen puolella passitarkastukseen ja toisen kerran Malesian puolella varsinaiseen tulliin. Koska meidän piti täyttää maahantulolaput ja koska ulkomaalaisten passien jono jumitti kivasti samalla kun malesialaiset ja singaporelaiset menivät jatkuvana virtana molemmin puolin ohi, emme ehtineet enää samaan bussiin takaisin. Rahaa saatiin sentään vaihdettua. Odoteltiin saman firman toista bussia, mutta kun sitä ei kuulunut, noustiin lopulta Singaporen paikallisbussiin, jolla päästiin ez-link cardilla Johor Bahrun bussiasemalle.

Bussiasemalla meidän ei tarvinnut kävellä kauaskaan, kun löysimme KL:n menevän bussin. Tai pikemminkin lipunmyyjät löysivät meidät. Hintaa taisi olla 40 ringgitiä (17 singdollaria, 8,5 euroa), ja väsyneinä mutta tyytyväisinä siitä, että busseja vielä meni, päätimme ottaa sen. Varasimme heti paikat bussin takaosasta ja valmistauduimme nukkumaan. Bussi lähti yhdeltä, ja oli varsin hyvätasoinen (huomattavasti parempi kuin ne pikavuorot, joilla olen sahannut Ouluun ja takaisin), mutta ilmastointi oli kyllä järkyttävän kylmällä. Sain kuitenkin niskatyynyn ansiosta nukahdettua hyvin, ja kahden aikoihin heräsin kun bussi pysähtyi pitemmäksi aikaa jonkinlaiseen ruoka- ja wc-paikkaan. Koska meno oli ollut varsin pomppivaa ja tärisevää (vaikka ikkunasta tie näytti hyväkuntoiselta) katsoin parhaaksi käydä vessassa. Wc:t olivat tietysti niitä kyykkymallisia, mutta maalaistyttönä sitä on onneksi oppinut ulkona lapsena tarvittavan tekniikan ;). Pidän silti enemmän wc-istuimesta. Loppumatkan nukuin yllättävän hyvin ja puoli kuudelta löysin itseni seisomasta vielä puoliunessa keskellä Kuala Lumpuria ilman aavistustakaan tarkasta olinpaikasta ympärilläni joukko huonostinukkuneita vaihto-oppilaita, jotka kirosivat bussin kylmyyttä ja matkan pomppivuutta. Itseasiassa minä ja Ed taisimme olla ainoat, jotka nukkuivat edes pari tuntia.

Kuvassa bussimatkan alussa Irene, Ed ja Gunnar. Kuten näkyy, meno oli jo jännityksen ja väsymyksen takia melkoista...

Ensimmäinen käyntikohteemme, Batu Caves-luolat, avautuivat vasta seitsemältä, joten kävimme ensin vessassa linja-autoasemalla ja etsimme sitten valmiiksi paluulippuja. Sopiva toimisto löytyikin ja saimme liput, hintaa taisi olla 30 ringgitiä. Lähdimme etsimään paikallisbussia 11, jolla luoliin pääsisi ja kysyttyämme suuntaa muutaman kerran löysimmekin pysäkille. Bussia piti vielä odottaa jonkin aikaa, mutta vähän ennen seitsemää pääsimme lähtemään. Luolassa on hindutemppeli ja sinne pitää kiivetä 272 askelta portaita. Kyllä oli väsyneenä pitkä kiipeäminen! Luola oli ihan hieno, ja pääsihän siellä myös ihmettelemään värikkäitä ja mielikuvituksellisia hindujumalpatsaita. Oikeastaan matka portaita alas oli pahempi kuin kiipeäminen ylös; pelkäsin koko ajan, että jalka lipsahtaa ja kierin loput jyrkistä portaista alas. Oli parempi olla katsomatta miten jyrkkä ja pitkä matka alaspäin vielä on, ja tuijottaa vain seuraavaa askelmaa. Luolan jälkeen kävimme alhaalla olevassa intialaisessa kasvisravintolassa aamupalalla. Ruokana oli jonkinlainen paistettu "munakas", joka ennemminkin oli tehty kyllä juustosta, ja jonka sisällä oli perunatäytettä. Se munakaskuori sitten syötiin kastikkeiden kanssa käsin. Hyvää oli, mutta valitettavasti mulla ei ollut juurikaan ruokahalua, ja puolet jäi syömättä. Juomaksi tilaamani tuorepuristetun appelsiinimehun kyllä sain juotua, ehkä parasta juomaani appelsiinimehua ikinä!

Vasemmalta Ed, Irene, Gunnar, Yuta ja Carli, ja takana vielä edessä oleva kiipeämisurakka.

Carli ja aamiaisemme. Kuvasta nähnee myös väsymysasteen...

Aamiaisen jälkeen lepäiltiin vähän aikaa läheisillä penkeillä ja jatkettiin sitten matkaa takaisin keskustaan ja Chinatowniin. Siinä bussia pysäkillä odotellessa tuli kyllä mieleen, että ymmärrän nyt, miksi Singaporea kutsutaan sopivan aasialaiseksi aloittelijoille. Kuala Lumpur on tuhat kertaa sotkuisempi, pahanhajuisempi ja kai siten myös aidompi. Ohiajavat ajoneuvot vaihtelivat ikivanhoista kuorma-autoista uusimpiin luxusautoihin, pakokaasu oli epäilyttävän mustaa, kulkukoiria juoksenteli ympäriinsä ja keskellä kalliinnäköisiä aidattuja omakotitaloja juoksenteli yhden talon pihassa kanoja.

Chinatownissa kiertelimme ympäriinsä katselemassa myyntikojuja, ja osa yritti tinkiäkin, mutta jostain syystä kauppiaat eivät suhtautuneet siihen kovinkaan hyvin. Ehkä emme sitten näyttäneet tarpeeksi valmiilta oikeasti ostamaan. Kävimme katsomassa myös central markettia, joka on nykyään ostoskeskus. Lounaaksi syötiin taas intialaista paikassa, josa sai itse valita lisukkeet riisiin (jos siis ehti sanoa tarpeeksi nopeasti ei ennenkuin myyjä alkoi lappaa kalleimpia aineita lautaselle, niinpä minäkin sain lautaselleni riisin ja lihakastikkeen lisäksi myös mustekalarenkaita, mutta isoista katkaravuista ehdin sentään kieltäytyä).

Kalakauppias Chinatownin ruokatorilla.

Kanoja ruokatorilla - ymmärrätte varmaan, mikä näiden kohtalona oli. En onneksi nähnyt itse tapahtumaa, mutta ympärillä riippui kyllä todisteita aivan tarpeeksi. Päästyämme ulos ruokatorilta Asma kiljaisi yhtäkkiä kauhistuneena "Lintuinfluenssa!" ja kaivoi äkkiä desinfiointiaineen laukustaan. Minä en viitsinyt vaivautua, linnuthan oli elossa, enkä edes koskenut niihin.

Lounaan jälkeen lähdimme metrolla kohti ostoskeskusta Petronas-tornien alla. Lipun ostossa oli omat ongelmansa, kun kolmesta kokeilemastani automaatista kaksi ei jostain syystä halunnut hyväksyä rahojani. Ostoskeskuksessa hajauduimme ja vietimme ehkä tunnin. En ostanut mitään. Hauskimmat kokemukset olivat ehdottomasti uusi laihdutuslaite ja hierontatuoli, joita markkinoitiin keskuksen aulassa. Uuden laihdutuslaitteen ideana oli, että se muistuttaa ratsastusta; laite koostui "satulasta", johon istuttiin, ja joka sitten alkoi hytkyä ja heilua ratsastusta muistuttavasti. Koko idea oli niin uskomaton, että emme voineet olla nauramatta istuessamme jokainen vuorotellen satulaan, varsinkin kun jokaisen ilmeet olivat kyllä näkemisen arvoiset laitteen lähtiessä käyntiin. Kaiken huippuna oli vieressä tv:ssä pyörivä mainosvideo, jossa kymmenisen nuorta mallityttöä puettuina valkoisiin paljastaviin cowboy-asuihin ja -hattuihin ratsasti laitteella hekumallinen ilme kasvoillaan modernin musiikin tahtiin. Olin kuolla nauruun, vaikka markkinointikampanja oli tietysti ihan vakavissaan. Aulassa mainostettiin myös hierontatuoleja; isoja nojatuoleja, joissa oli kaukosäädin, josta voi valita mitä haluaa hierottavan. Olisin voinut istua siinä tuolissa huonosti nukutun yön ja kaiken sen kävelemisen jälkeen vaikka kuinka kauan, mutta valitettavasti myyjät pyrkivät tulemaan sammuttamaan laitteen.

Otettuamme ulkopuolelta muutaman kuvan Petronas-kaksoistorneista suuntasimme kävellen kohti Menara Kuala Lumpuria, eli Kuala Lumpur-tornia, joka on 421 metriä korkea tv-torni, jossa on näköalatasanne 276 metrissä. Näimme tornin kyllä koko matkan ajan, mutta tuntui ettemme lähestyneet sitä ollenkaan. Emme halunneet ottaa taksia niin lyhyen matkan takia, koska arvelimme tulevamme joka tapauksessa huijatuksi hinnassa. Lopulta tornille löytyi yksi reitti jonkinlaisen luontoalueen läpi. Valitettavasti torni vain sijaitsi kukkulalla, jonne johti pitkät ja jyrkkyydeltään vaihtelevat portaat. Kaiken sen kävelyn ja aamun kiipeämisen jälkeen tämä ei hirveästi innostanut, mutta kiipeämään lähdimme. Tuntui, että juuri kun ei jaksaisi enää, portaat vain jyrkkenivät. Huipulle selvittiin kuitenkin, ja lopulta tornin luo, mutta koko loppuillan suhtauduimme pienempäänkin portaikkoon uskomattomalla epäluuloisuudella - jopa ylikulkusilta kadun yli tuntui mahdottomalta. Tornilla selvisi, että sisäänpääsymaksu oli kalliimpi kuin olimme odottaneet, mutta kaiken sen kiipeämisen jälkeen emme halunneet luovuttaa. Hissimatka (joka kesti vajaan minuutin) vei meidän vihdoin näköalatasanteelle, jossa saimme vielä kuulokkeet, joista kuului englanninkielinen selostus. Näköala oli tietysti huikea ja korkeimmatkin kerrostalot kovin matalia, autot kaduilla olivat ihan pikkiriikkisiä.

Laskeuduttuamme hissillä tornista otimme taksin toiseen ostoskeskukseen, jossa jotkut olivat kuulleet olevan vuoristoradan ja halusivat nähdä sen. Taksi maksettiin valmiiksi taksitiskillä, josta saatu lappu sitten annettiin kuskille. Ostoskeskuksesta tosiaan löytyi sisältä vuoristorata ja muitakin laitteita, mutta lopulta kaikki päättivät olla menemättä siihen (minä olin päättänyt tämän heti huomatessani vuoristoradan olevan pää-alaspäin-tyyppiä). Sen sijaan lähdimme illalliselle ostoskeskuksen ylimpään, eli kymmenenteen, kerrokseen. Paikka oli varsin samanlainen kuin singaporelaisissa ostoskeskuksissa, useita ruokakojuja, joista vain valitsee mieleisensä. Söin korealaisittan paistettua kanaa ja riisiä, hyvää oli. Ruuan jälkeen hajauduimme vielä kiertelemään tunniksi ostoskeskusta, en taaskaan ostanut mitään. Vaatekaupoissa tuntui olevan ennemminkin sääntö kuin poikkeus että halvimpien vaatteiden rekeissä luki "ei kokeilua!".

Yhdeksältä kokoonnuimme aulaan ja otimme taksin kohti bussiasemaa, koska halusimme varmistaa saavamme ne paikat bussiin (Carli oli kuullut ylibuukkauksista). Paikat oli ok, ja osa porukasta lähti vielä katselemaan pikaisesti Chinatownia. Minä, Carli, Irene ja Gunnar odoteltiin heitä bussiasemalla. Irene ja Gunnar eivät tulleet bussilla takaisin, vaan jäivät joidenkin muiden tuttujensa kanssa vielä sinne. Puoli yhdeltätoista tapasimme taas toisemme ja siirryimme laiturille. Tällä kertaa bussi olikin oikein hieno, rivissäkin oli vain kolme istuinta niin, että yksi oli erikseen, sitten käytävä ja sitten kaksi vierekkäin. Istuimet oli nojatuolityyppiset, ne sai mukavasti takanojaan ja jalkojenkin alle nousi sellainen istuintyyny. Bussi lähti kohta yhdentoista jälkeen ja väsyneenä nukahdin melko pian.

Carli, Asma ja Carlin paluumatkaa varten ostamat sukat, ettei jalat palelisi!

Kahden jälkeen havahduin siihen, että bussissa oli valot ja melko paljon ihmisiä oli nousemassa pois. Bussi pysähtyikin isonnäköiselle bussiasemalle ja mietin, että olemme varmaan jossain isossa kaupungissa matkan varrella. Hetken kuluttua tajusin kuitenkin Yutan ja Edin juttelusta ja ikkunasta näkemistäni kylteistä, että olimmekin itseasiassa jo Johor Bahrussa! Bussi oli siis ollut todella nopea, ajanut kolmessa tunnissa matkan, johon menomatkalla meni viisi tuntia. Toisaalta se ei ilmeisesti ollut pysähdellytkään matkalla. Lyhyen ajomatkan kuluttua olimmekin taas rajalla. Jonoja ei onneksi paljon ollut, ja molemmat passintarkastukset sujuivat ongelmitta. Singaporen puolella meni tietysti vielä aikaa, että bussi ajoi keskustaan. Taksit saimme melkein heti ja puoli neljän jälkeen olimme jo PGP:ssä. Olisin ollut suihkun tarpeessa, mutta en kertakaikkiaan jaksanut, vaan kävin suoraan nukkumaan.

Olin laittanut aamuksi kellon soimaan yhdeksitoista, etten nukkuisi aivan älyttömän pitkään, mutta kyllä siinä kahteentoista meni, että sain itseni ylös. Tänään olen sitten kirjoitellut tätä ja yrittänyt toipua matkasta. Väsyttää edelleen. Seitsemäksi menen kanttiiniin syömään ja juttelemaan vielä Hong Kongin matkasta. Nyt taidan suunnata kauppaan ostamaan jotain syötävää tännekin. Huomenna sitten esittelen Suomea mahdollisille tuleville vaihto-oppilaille taas pirteänä ja monta kokemusta rikkaampana! Tällä hetkellä tuntuu, että aivot ei vielä ihan käsitä täysin kaikkea, mitä 32 tunnin Kuala Lumpurin matkan aikana tapahtui. Mutta todisteena on ainakin passissa kaksi leimaa siitä, että Malesiaan olen mennyt 1.9. ja takaisin tullut 3.9.

Avioehtoselityksiä ja illan odottelua

2006-09-01T16:26:00.000+08:00

Kun tuo Lotta nyt tarttui tuohon avioehtojuttuun, niin selitänpä sitten vähän. Miksikö olemme päätyneet avioehtoon? Yksinkertaisesti siksi, että emme näe mitään syytä siihen, miksi omaisuutemme pitäisi jakaa tasan, jos eroamme. Ensinnäkin mun pitää tietysti sanoa, että tarkoituksena ei ole erota (kunhan nyt joskus päästään edes naimisiin, tai yleensä asumaan samalle paikkakunnalle vakituisesti), mutta mä olen realisti: ei sitä voi aina tietää, mitä vaikka 20 vuoden kuluttua tapahtuu. Ja jos huonosti käy, ja ero tulee, miksi minun pitäisi antaa osa omaisuudestani miehelle, jota kohtaan mulla siinä vaiheessa varmaan on kaikkein vähiten helliä tunteita? Sitäpaitsi olemme molemmat valinneet uran, joka takaa melko varman toimeentulon, kumpikaan ei siis mahdollisen eron jälkeen tarvitse elääkseen toisen omaisuutta. Lisäksi molempien urilla on vielä sellainenkin mahdollisuus, että toinen (tai molemmat) tulee ansaitsemaan huomattavasti keskimääräistä paremmin. Sanotaan nyt vaikka, että esimerkiksi Tapani on vuosien lääkärityöllä, yövalvonnoilla ja jatkuvalla päivystyksellä saanut kasattua itselleen kivat säästöt. Miksi eron tapahtuessa minulle kuuluisi siitä tippaakaan? Avioliiton aikana on tottakai ihan hyväksyttävää, että kumpikin pääsee nauttimaan toisenkin työn hedelmistä, mutta kun erotaan, niin sitten erotaan. Ja jos käy niin, että molempien omaisuus on suunnilleen saman arvoinen, niin sittenhän olisi sama, onko avioehtoa vai ei. Eli ei siitä mitään haittaakaan ole. Ja onhan se niinkin, että koska suunnittelemme mahdollisesti pitävämme rahamme erillään (vrt.Hannele ja Pasi), niin miksi kahdesta erillisestä omaisuudesta pitäisi yhtäkkiä tulla yhtä sillä hetkellä kun avioliitto päättyy?

Kyllä, saatan katua tätä päätöstä 20 vuoden kuluttua erotessani lottomiljonääristä (joka tosin ainakaan toistaiseksi ei lottoa), mutta toisaalta...Jos ne ovat hänen rahansa, oli ne sitten ansaittu työllä tai lottoamalla, miksi osan niistä pitäisi eron jälkeen minulle kuulua vain siksi, että valitsimme viettää osan elämästämme yhdessä?

Ja sitten muihin asioihin. Joltain muultakin oli näköjään kadonnut jääkaapista ruokaa, koska oveen oli ilmestynyt lappu, jossa luki suunnilleen, että "Ei mua haittaisi, jos pyytäisit, mutta pyytämättä ottaminen on törkeää" ja alla yhteystiedot. Lisäsin siihen sitten toisen lapun alle, että minulla on ollut sama ongelma ja olen samaa mieltä: jos halut, pyydä ensin. Ei ole kukaan vielä pyytänyt, muttei ole nyt ruokaakaan hävinnyt.

Tänään varattiin lentoliput Hong Kongiin! Minä, Asma, Lekan, Dominick ja pari muuta ollaan menossa sinne 14.-17.9., eli parin viikon päästä. Käytiin myös varaamassa majoitusta matkatoimistossa, mutta se varmistuu vasta parin päivän päästä. Lento Hong Kongiin ja takas makso 373 singdollaria/hlö ja majoitus tulee olemaan n.50-70 singdollaria/yö. Eli jos halvimmalla päästään, niin koko to-su matka maksaa n.520 singdollaria eli 260 euroa. Ei paha siis ollenkaan. Lähdetään torstaina ennen neljää iltapäivällä ja ollaan perillä seitsemän jälkeen (mulla olis luento 14-16, mutta siellä ei onneks ole läsnäolopakkoa) ja takas tullaan sunnuntaina illalla, ollaan puoliltaöin Singaporessa. Lentoyhtiönä on Jetstar, joten ensimmäistä kertaa tulee lennettyä halpalentoyhtiöllä.

Matkatoimistolta takaisinpäin tullessa kysyin Asmalta, mitä suunnitelmia hänellä on viikonlopuksi, ja hän sanoi lähtevänsä joidenkin kanssa Kuala Lumpuriin ja pyysi minua sitten mukaan! Lähdettäs tänään illalla klo.20, mentäs yöbussilla (joka lähtee jotain klo.23), oltas aikasin aamulla Kuala Lumpurissa ja illalla sitten taas samalla lailla yöbussilla takas. No, eihän mulla mitään suunnitelmia viikonlopuksi ollut, joten suostuin mukaan. Eli kohti Kuala Lumpuria suuntaan jo tänä iltana! Onneksi ostin sillon lentomatkaa varten sen puhallettavan niskatyynyn (jota en edes käyttäny, kun Finnairilta sai tyynyt), voi olla paljon helpompi nukkua bussissa. Mukaan lähtee lisäksi vettä, vähän evästä, sateenvarjo, passi, rahaa, neuletakki (ilmastoidussa bussissa nukkumista varten), Kuala Lumpur-opaskirja ja kamera. Odotan jo innolla!

Maanantaina olen sitten edustamassa Suomea klo.12-16 jossain Eurooppa-kojussa, kun keskuskirjastolla on jonkinlainen "lähde vaihto-oppilaaksi!"-tapahtuma. Kävin tänään hakemassa sitä varten kansainvälisten asioiden toimistolta sinisen t-paidan, ja lisäksi sain vielä kiitoksena kokonaista 5 singdollaria. No, saahan sillä täällä jo kaksi ateriaa. T-paidan kanssa pitää olla pitkät housut ja umpinaiset kengät, eli käytännössä farkut ja tennarit. Mietin, että mahdanko paistua siellä tuossa asussa, mutta toisaalta olen kyllä aika hyvin jo tottunut lämpötilaan (se tilaisuus on siis ulkona). Aluksi väänsin suihkussa veden aina melko kylmälle, nyt kelpaa jo lämminkin suihku!

Taidanpa jatkaa matkaan valmistautumista. Ainakin suihkussa pitää käydä ja vaatteet vaihtaa ennen lähtöä. Ja jotain olisi hyvä syödäkin. Tulen sitten sunnuntaina väsyneenä (mutta toivottavasti onnellisena) kertomaan, miten meni!

Asuntola-asumisen iloja...

2006-08-30T20:23:00.000+08:00

Ensiksi Mareikelle tuosta murrejutusta. Tottakai on normaalia, että me puhutaan eri tavalla. Jännää on vain se, että osasta noita esimerkkilauseitani en ole tajunnut, että ne ovat murteellisia. Olen luullut, että ne ovat yleispuhekieltä, että kaikki sanovat niin. Joten olen joka kerta yhtä hämmästynyt kun käytän itselleni aivan normaalia sanontaa, ja Tapani ilmoittaakin sen olevan hänelle täysin vieras. Eihän tuollaisia tule kommentoitua edes koulukavereilleen, korkeintaan kiinnittää huomiota, että tuon kotipaikalla taitaa olla tuollainen sanontatapa, joten muualta olevilta kavereiltanikaan en ole näistä kuullut. Joten kyllä, luulin vielä pari päivää sitten että missä tahansa Suomessa on normaalia sanoa "Käyn kaupasta leipää". Mitä tulee tuohon meidän kinastelunlopetuslitaniaan, niin siinä tietysti taas kiteytyy selvimmin se ero, jonka jo tiesimme murteistamme, minä korvaan ts:n ht:llä ja Tapani tt:llä. Lisäksi minua myöskin kiehtoo se, että vaikka kotipaikkojemme välillä on matkaa vain noin 300 km, on murteessa välillä niin suuria eroja, että kaikkia sanoja ei ymmärrä, tai ne ymmärtää eri tavalla. Ja mitä tulee "kinasteluumme" näistä asioista, niin se on tietysti sellaista pientä kiusoittelua vaan, kumpikin kun tietää, ettei näissä asioissa ole oikeaa tai väärää. Mutta eihän kukaan nyt kai tosissaan voi väittää käyttävänsä sanaa "raakasti", tai että vauvat eivät mene "aa-aa" vaan "aakku-aakku"... ;)

Ja sitten aiheeseen. Olen onnistunut tutustumaan yhteen yhteisasumisen viehättävimpiä puolia lähiaikoina, joku nimittäin syö minun ruokiani jääkaapista. Ensimmäisellä kerralla ajattelin ehkä unohtaneeni yhden ananaspalan kauppaan tai ostaneeni niitä vähemmän kuin muistin. Toisella kertaa todisteet olivat selvät: pussissa, jossa kaupassa oli kaksi meloninpalaa oli seuraavana aamuna jääkaapissa jäljellä enää yksi. Viimeksi sitten pakkasin hedelmäni pussiin, johon kirjoitin päälle "Sirje's" ja laitoin pussin solmuun. Aamulla pussi oli avattu ja sieltä puuttui taas hedelmä. Tänään ostin post-it-lappuja, kiinnitin jokaiseen ostamaani hedelmään lapun, jossa lukee suunnilleen "Sirjen, ole hyvä äläkä ota!", laitoin kaikki hedelmät pussiin, jonka suljin solmulla ja pussin jääkaappiin. Kenelläkään ei pitäisi olla mitään asiaa avata pussiani (eiköhän kaikki muista itse, mitä on jääkaappiin laittanut) ja jos joku sen avaa, niin sisällöstä käy ainakin selvästi ilmi, että hedelmät ovat minun, enkä halua niitä otettavan. Lisäksi en kuitenkaan vaikuta yliomistavalta, koska omistuslaput ei näy kellekään, joka ei avaa pussia. Odotan mielenkiinnolla tulosta...

Ja vielä kerta kiellon päälle...

2006-08-29T20:50:00.000+08:00

Nyt kun Mareikekin kävi kommentoimassa tuota raha-asiaa, niin haluan vielä selvittää yhden asian, mikäli se jäi kellekään epäselväksi. Minä en ole edelleenkään sanonut että molemmilla pitäisi olla omat tilit. Olen sanonut, että molempien pitäisi osallistua kuluihin. Joten se, että Mareikella ja Sebastianilla on yhteinen tili sisältyy myös tähän, he molemmat osallistuvat kuluihin, kumpikaan ei elätä toista. Aiemmin mainitsinkin jo, että minulle on aivan sama miten parit hoitaa raha-asiat käytännössä, onko yhteinen tili vai erilliset vai molemmat. Sanoin vain että minusta ei ole oikein että miehen oletetaan elättävän perheen kokonaan. Jokohan tämä nyt tuli kaikille selväksi? En oikeasti jaksaisi enää selittää samaa asiaa uudelleen ja uudelleen, kun (anteeksi vain) joka kerta tulee joku kysymään, että miksi pitää olla rahat erikseen tileillä. En sanonut että pitää olla. Yhteinen tili on täysin hyväksyttävä ja ymmärrettävä, jos molemmilla on siihen käyttöoikeus. Eli: jos teillä on yhteinen tili, se on ok. Jos teillä ei ole yhteistä tiliä, sekin on ok. Jos teillä on yhteinen tili ja omat tilit, sekin on ok. Jos mies elättää koko perheen vaikka nainenkin käy töissä (tai toisinpäin) niin se ei ole ok, kuten ei myöskään se että oletetaan alunperinkään että nimenomaan miehen kuuluu elättää perhe ja naisen jäädä kotiin hoitamaan lapsia, koska tähän ei ole enää nykyään mitään syytä (ennen ehkäisyä naisen oli joka tapauksessa hankalampi tehdä töitä koska hän oli jatkuvasti joko raskaana tai hoiti pientä vauvaa). Viimeisen kerran siis: parisuhde perustuu tasa-arvoon, eli molemmat osallistuu kuluihin. Ja itsenäisenä naisena en voisi olla kenenkään elätettävänä. Ja äitiyslomat jne on poikkeus, koska siinä on kuitenkin yhteisistä lapsista kyse.

Anteeksi tuo purkaus. Anteeksi Mareike ja Silja. Oikeasti on hyvä, että kommentoitte, mutta alkoi vain kyllästyttää, kun tuntui että vaikka esitän mielipiteeni miten selvästi, joku aina käsittää sen väärin. Mutta muuten kyllä tykkään kovasti siitä, että saatiin keskustelua aikaiseksi (vaikka hekin jotka ehkä käsittivät olevansa eri mieltä, olivatkin itseasiassa samaa mieltä; kumma oikeastaan että saatiin noinkin paljon keskustelua aikaiseksi aiheesta, johon kukaan ei tullut suoraan väittämään vastaan). No, ihan vain kokeeksi heitän seuraavan aiheen esille ja katsotaan, ottaako se kenessäkään tulta, mielipiteet ainakin saattaisi olla eriävämpiä. Eli, me olemme sopineet tekevämme avioehdon ennenkuin menemme naimisiin. Mielipiteitä, vastaväitteitä, kauhistelua? Kuulisin mielelläni, että pääsisin sitten perustelemaan kantani :).

Ja sitten itse tapahtumiin, joita ei oikeastaan ole. Maanantainkin vietin lepäilemällä ja läksyjen parissa, kun aamulla koski vatsaan enkä sitten oikein uskaltanut lähteä mihinkään. Se onneksi meni ohi, mutten enää illallakaan viitsinyt mihinkään mennä. Tänään on päivä taas kulunut tunneilla ja koulujuttuja tehdessä, päivän kohokohta oli oikeastaan paikallisen yrityksen pitämä esitelmä kurssiprojektistamme. Tehtävänä on nimittäin 8 hengen ryhmissä suorittaa markkinointitutkimusta kosmetiikkafirmalle, joka haluaa julkaista uuden ihonhoitosarjan teini-ikäisille. Pitäisi siis tehdä kysely 100:lle teini-ikäiselle, analysoida se, suunnitella minkälaisia tuotteita heille myytäisiin, pakkaus, markkinointi jne ja pitäisikö tähän tarkoitukseen luoda uusi brändi. Ja parhaat palkitaan. Mielenkiintoista kyllä, mutta onneks mulla on vaan kolme kurssia kerralla, muuten tulisi kyllä aika paljon tekemistä. Vähän harmi vaan, että mulla on sekä tän projektin palautus että yksi pienempi ryhmätyö lokakuun lopulla, saa nähdä miten paljon menee aikaa näihin sillon kun porukat ja Hyde on täällä...Sivumennen sanoen, se yrityksen esityskään ei kyllä ollut mikään paras mahdollinen, tuntui että yleisö esitti parempia kysymyksiä kuin mitä se nuori brand manager siellä osasi vastata.

Ja sitten loppuun vielä vähän kieliasioita. Huomasin nimittäin eilen vasta hetken katselun jälkeen kirjoittaneeni Tapanille mesessä "voluumi" kun tarkoitin tietysti että volyymi... Täytyy sanoa, että kauhistuin kyllä, mutta vetosin jokapäiväisen englannin vaikutukseen (volume) ja siihen, että Savossa se joka tapauksessa lausuttaisiin "voluumi". Ja tulipa taas myös keskustelua murteidemme erosta, kun Tapanin mielestä lause "Käyn jääkaapista ananasta iltapalaksi." oli vajaa, siitä puuttui sana "hakemassa". Ja minähän väitin vastaan, että meilläpäin kyllä sanotaan, että "Käyn kaupasta leipää.", "Kävin lapset hoidosta." tai "Käy kellarista mansikkahilloa!". No, eteläpohjanmaalainen kultani jaksaa myös edelleen väittää, että "tänänen" ei ole sana (vrt."Tänäsessä Rantsun lehessä oli X:n kuolinilmotus." - siinä myös vähän pikkukylän tunnelmaa kaupunkilaislukijoille). Singaporea varten pakatessa kävi myös ilmi, että sana "tointaa" oli täysin vieras sekä Tapanille että hänen äidilleen ("Tointaako sitä sitten ottaa mukaan?"). Yleensä nämä meidän kielikiistat päättyy siihen, että minä kiljaisen "Mehtä, ohta, veihti, kaho!", johon Tapani vastaa "Mettä, otta, veitti, katto!" ja toteaa sitten, että savolaisen puhuessa vastuu tunnetusti siirtyy kuulijalle...

Vielä kulujen jakoa ja WOMAD

2006-08-27T18:06:00.000+08:00

Ennenkuin alan tässä selittää tapahtuneista, niin toteanpa vain, että tuo keskustelu tasa-arvoasioista oli sinänsä mielenkiintoinen, että minä ja kaikki neljä kommentoijaa näytetään olevan asiasta samaa mieltä: kulut ovat yhteiset (ja isot timanttisormukset turhia). (Iskälle välihuomautus: kyllä tuolla alempana tulee myös tekstiä tapahtumista, voit hypätä tän alun yli jos haluat.) Minut on kasvatettu sen verran feministisessä ilmapiirissä, että keskustelen aiheesta aina hyvin mielelläni :D. Niin, ja Hyde on tietysti kasvanut samassa ilmapiirissä, vaikkakin kymmenisen vuotta aiemmin. Minulla ei asiaan sinänsä enää mitään uutta sanottavaa ole, kun kukaan ei edes esittänyt yhtään eriävää mielipidettä, mutta kun on ollut puhetta asiasta, niin ajattelin vielä kertoa lopuksi miten homma meillä menee (kun tuo Hydekin selitti oman systeeminsä). Meidän systeemiimme tietysti eniten vaikuttaa kaksi asiaa: 1.emme asu yhdessä vaan valitettavan kaukana toisistamme opiskelujen takia ja 2.kummallakaan ei sitä rahaa (myös opiskelujen takia) kauhean paljon ole, mutta molemmat saavat avustusta vanhemmiltaan (ihanan keskiluokkaista,eikö?). Lyhykäisyydessään homma menee niin, että kaikki yhteinen maksetaan vuorotellen ja kaikki oma itse. Eli esim. jos Tapani maksaa yhteisen viikonlopun ruokaostokset, minä maksan jatkossa niin kauan, kunnes summasta tulee suunnilleen sama. Myönnettäköön, että se olen yleensä minä, joka näitä laskeskelee tyyliin "jos sä maksat nyt nää 20 euron ostokset, niin mä maksan sitten leffaliput illalla" - en halua olla mitään velkaa, mutta toisaalta en pihinä halua myöskään maksaa enempää :D. Ja jos vaikka mulla on jostain syystä enemmän rahaa vaikka kuukauden lopussa, saatetaan tehdä niin, että minä maksan esim.kahdet ruokaostokset peräkkäin ja Tapani maksaa sitten rahaa saadessaan taas vastaavasti saman verran ruokaostoksia. Toisaalta tähän kuuluu myös ns."harmaata aluetta". Esimerkiksi lasten lahjat on joskus ostettu puoliksi ja joskus olen ostanut itse (näissä se ei ole mulle mikään ongelma, koska lapsethan on nimenomaan mun kummilapsia ja siskon- tai veljenlapsia, mutta Tapani taitaa tuntea kuuluvansa koko ajan enemmän heidän elämäänsä ja haluaa myös osallistua). Jos ja kun joskus perustetaan perhe, tulee systeemi todennäköisesti olemaan hyvin samanlainen kuin tuo Hannelen ja Pasin.

Mutta eiköhän se nyt riittänyt tuosta menojen jaosta. Perjantaina en tehnyt juuri mitään erityistä, kävin kyllä katsastamassa millainen alue on Bugis ja tutustuin taas uuteen ostoskeskukseen. Ostoskeskuksen sisäpihalla oli ihan siinä kadussa suihkulähde, jossa vesisuihkut "pomppivat" reiästä toiseen ja se näytti olevan lasten suosiossa. Oli ihan pakko pysähtyä hetkeksi katselemaan, kun pikkulapset juoksenteli ilosta kiljahdellen suihkusta toiseen ja alta pois, ja välillä äidin tai isin luo kuivattelemaan. Perheillä näytti olevan ihan pyyhkeet mukana, joten ilmeisesti suosittu kohde käydä vähän purkamassa lasten energiaa kesken ostosreissun. Ja mikäs siinä, ulkona onkin niin kuuma että ei varmasti haittaa vaikka lapsen t-paita ja shortsit kastuu likomäriksi. Tuli ihan mieleen, miten lapsena leikittiin hellepäivinä sadettajalla. Piti lähteä jatkamaan matkaa, kun huomasin, miten epäluuloisesti yksi äideistä tuijotti minua. En kai mä nyt niin lapsenkaappaajalta tai pedofiililta näytä?

Eiliseksi ei ollut mitään suunnitelmia alunperin. Menin sitten lounaalle tuohon PGP:n kanttiiniin ja kyllä kannattikin! Ensin nimittäin samaan pöytään tuli syömään Kim, jota en ollutkaan nähnyt vähään aikaan. Juteltiin kaikkea ja hän kertoi, että on menossa illalla WOMADiin, jos haluaisin tulla mukaan. WOMAD, eli World of Music, Art and Dance, on siis sellanen kuuluisa festari, jossa esiintyy muusikoita ja tanssijoita ympäri maailmaa, lähinnä sellaista etnisempää musiikkia. Tottakai halusin lähteä. Seuraavaksi seuraamme liittyi sitten Vesa, ja vähän myöhemmin vielä Asma ja Lekankin.

Sovittiin Kimin ja Asman kanssa, että tavataan viideltä PGP:n portailla ja lähdetään siitä sitten yhdessä. Mukaan tuli myös Aanchal ja yksi unkarilainen poika. Lippujen normaalihinta oli 40 singdollaria/ilta/hlö, mutta NUS:n opiskelijoina pääsimme 27 singdollarilla. Ilta aloitettiin katsomalla muutama esitys päälavalla ja tavattiin siinä sivussa myös Vesa ja Eeva (Suomesta). Kahdeksan aikoihin lähdettiin Kimin kanssa etsimään ruokaa ja sen jälkeen katselemaan eri kojuja. Kojut tuntui lähinnä keskittyvän sellaseen new age-meininkiin, oli ennustajia jne. Minä tietysti suhtauduin kaikkeen suomalaisella jalat-maassa-tyyppisellä, epäuskoisella asenteella, mutta Kim halusi ehdottomasti kädestäennustajalle. Oli kuulemma aina haaveillut siitä, mutta uskonnollinen äitinsä ei ollut antanut...Ihan mielenkiinnosta halusin kuulla, mitä se mies Kimille kertoisi, joten jonotin mukana. No, täytyy sanoa, että ei se minua kyllä vakuuttanut. Ennustajan mukaan Kim on taiteellinen ja erittäin ystävällinen ja positiivinen, minkä minun mielestäni pystyisi sanomaan kuka tahansa, joka on Kimin seurassa viettänyt edes 10 sekuntia. Taiteellisuuden näkee selvästi pukeutumisesta ja muuten Kimistä hohkaa jotenkin sellainen herttaisuus. Kim on kuitenkin kuulemma myös hemmoteltu lapsi ja liian jäykkä, ja tulee tulevaisuudessa kärsimään mahdollisesti diabeteksesta, jostain hengityselimistön sairaudesta ja rakkovaivoista (!). Työelämä tulee sujumaan hyvin, Kim elää kauan ja saa lapsia - mutta hänelle olisi tärkeää harrastaa liikuntaa tunti päivässä. Elämänsä suhteessa joko Kim kontrolloi miestä selvästi, tai toisinpäin. Mies tulee olemaan joko 10-20 vuotta Kimiä vanhempi, tai selvästi nuorempi tai vain muutaman päivän nuorempi. Lisäksi Kim elää juuri nyt parasta jaksoaan, jollainen tulee vain 12 vuoden välein, joten Kimin kannattaisi matkustaa nyt paljon (aika hyvin keksitty, kun asiakkaan aksentista käy ilmi selvästi, että hän on toiselta puolelta maapalloa). Ei oikein vakuuttanut minua tuo luenta, mutta olin yllättynyt siitä, kuinka moni tuollaisiin tuntui uskovan kun puhuttiin hiukan asiasta vaihtareiden kesken.

Katseltiin sitten loppuiltakin esityksiä, ja ihan kivaa oli. Kim halusi aina melko eteen tanssimaan, joten menin mukana. Hetkittäin oli tosi kivaa, mutta välillä kyllä halusin jo pois, kun alkoi väsyttää, musiikki oli tosi kovalla, eikä oikein mun musamaun mukaistakaan. Yhden aikoihin otettiin lopulta taksit takaisin, ja kylläpä oli ihana päästä suihkuun ja nukkumaan!

Asma muuten kysyi, kiinnostaisiko ketään lähteä tässä parin-kolmen viikon sisään viikonloppumatkalle Hong Kongiin, ja ilmoittauduin heti vapaaehtoiseksi. Lähdettäis todennäköisesti joku torstai-ilta ja tultas sunnuntai-iltana takas. Saa nyt nähdä, miten käytännön järjestelyt lähtee menemään. Ainakin viisumiasiat pitää jostain ottaa selville.

Tänäänkään en ole shoppailun lisäksi mitään erityistä tehnyt. Huomiseksi voisi keksiä jotain. Tai ehkä jotain suunnitelmia onkin, mutta katsotaan nyt, mikä huvittaa.

Vielä lisää edelliseen...

2006-08-24T18:27:00.000+08:00

Koska Sissi kommentoi noin pitkästi tuota edellistä tekstiäni, ajattelin vielä vähän selvittää kantaani. En siis tarkoittanut, että pariskunnan rahat pitäisi välttämättä pitää erikseen, päinvastoin sanoin nimenomaan, että omat rahat mutta YHTEISET KULUT. Nämä kulut voidaan sitten maksaa eri tileiltä tai tätä varten perustetulta tililtä, johon molemmat laittaa rahaa tasapuolisesti/tulojensa mukaan tai vaikka ihan yhteiseltä tililtä. En minä halua enkä osaa antaa neuvoja siihen, miten raha-asiat pitäisi käytännössä hoitaa, sehän on jokaisen parin oma asia. Perusajatukseni oli vaan, että jos molemmat ansaitsee, niin molemmat myös osallistuu kuluihin ja sen lisäksi molemmilla on oikeus käyttää rahansa miten tykkää. Toisin sanoen mies ei maksa kaikkia kuluja omasta pussistaan, mutta toisaalta naisen ei myöskään tarvitse kantaa palkkapussiaan miehelleen.

Mitä tulee tuohon kertomukseen naisesta, joka joutui pyytämään kaikki rahansa mieheltään, haluaisin vielä kertoa pienen asiaan liittyvän tapahtuman, jossa varsin vahvasti huomasin itse, miten asian kokisin. Olin viime vuodenvaihteessa Tapanin kanssa lomalla Pariisissa ja kävimme myös Louvressa. Jostain matkaoppaasta taisin lukea, että isoja käsilaukkuja ei mielellään saisi viedä museoon sisälle, ja joululahjaksi saamani upouusi käsilaukku oli muodikkaasti melko iso. Koska naisilla ei ole mitään sopivia takataskuja/povitaskuja, joissa rahapussia kantaa, päädyin jättämään kännykän hotellin turvalokeroon ja antamaan rahani Tapanin lompakkoon. Museokierroksen jälkeen Louvren kaupassa huomasin jotakin, jonka ehdottomasti halusin itselleni: miekanmuotoisen paperiveitsen (tiedättehän, sellasen jolla avataan kirjeet). Hintaa taisi kapineella olla vähän päälle 10 euroa. Tapani katseli jotain muita tavaroita toisella puolella kauppaa. Ette uskokaan, miten vaikeaa oli mennä pyytämään häneltä sitä reilua kymmentä euroa, vaikka nehän oli tietysti omia rahojani ja tavara oli sellainen, että vaikka jostain syystä minulla ei olisikaan ollut rahaa, Tapani olisi sen minulle ostanut ilomielin! Jotenkin siitä tuli vain sellainen tunne, että minun pitäisi jollain lailla perustella ostokseni ja se taas tuntui suorastaan nöyryyttävältä! (Ehkä tähän sekoittuu myös oma syyllisyyteni, kun ostin melko "turhaa" tavaraa, mun on ollut aina vaikeaa ostaa mitään, mikä ei ole täysin välttämätöntä. Lama-ajan lapsi...) Tapanille oli tietenkin ihan sama, mihin omat rahani käytän ja hän olikin hämmästynyt, kun selitin, että minusta tuntuu varsin nololta joutua pyytämään ne rahat häneltä. Jotenkin oli vain niin vaikea saada suustaan sanat "annatko mun rahoista kympin, että voin ostaa yhen jutun?". Se rahojen pyytäminen itsessään, se tapahtuma, tuntui jotenkin tosi nololta ja väärältä. Että minä seisoin siinä pyytämässä rahaa mieheltä! Joten en todellakaan pystyisi elämään liitossa, jossa minun pitäisi ihan oikeasti pyytää mieheltäni rahat (ja oikeutus) jokaiseen ostamaani tavaraan!

Ja Sissille vielä: laitan sulle seuraavan kerran mesessä kaikki ne kuvat mustista joutsenista, mitä löydän. En tosin ottanutkaan niitä monta, koska tarkoitus oli vaan todistaa, että sellaisia olen nähnyt, ei kuvata niitä mitenkään hienosti tai taiteellisesti.

Tasa-arvoasiaa ja kulttuurieroja

2006-08-23T18:04:00.000+08:00

Avasinpa suuni consumer behaviour-kurssilla, lähinnä koska en vaan voinut pitää sitä kiinni, kun feministipuoleni nosti päätään. Keskusteltiin ihmisten tarpeista ja toiveista ja haluista jne, ja opettaja nosti sitten aiheeksi timanttisormuksen. Mihin timanttisormusta tarvitaan? Mitä tarpeita se täyttää? Vastaukset oli tätä normaalia, symboloi ikuista rakkautta jne. Mutta jokupa sanoikin, että jos miehellä on varaa ostaa naiselle timanttisormus, se tarkoittaa myös, että miehellä on varaa muutenkin elättää perhe. Ts. timanttisormuksella mies todistaa pystyvänsä olemaan hyvä aviomies, kun pystyy elättämään perheensä. Tässä vaiheessa pohjoismaalaisessa yhteiskunnassa kasvaneella jo alkaa hiukan nousta karvat pystyyn. Seuraavaksi opettaja nosti aiheena esille ns. oikean käden sormuksen. Ideana on, että jos nainen haluaa timanttisormuksen, hänen ei tarvitse odottaa sitä mieheltä, vaan nainen voi ostaa itse haluamansalaisen timanttisormuksen oikeaan käteensä (kun vasemmassa on tietysti se kihla/vihkisormus). Nykyaikainen nainen on siis tarpeeksi itsenäinen pystyäkseen itse ostamaan itselleen timantin, jos niin haluaa, ihan vain hemmotellakseen itseään jne. Koko ajatus on tottakai timanttisormuskauppiaiden lanseeraama: naisille saadaan näin myytyä kaksi timanttisormusta yhden sijaan. Mutta tässä tulee nyt jutun juju: opettaja kysyi, että kuka sitten maksaa tämän oikean käden sormuksen ja miltei koko luokka vastasi yhteenääneen, että MIES TIETENKIN! Siis hetkinen...Sormus, jonka nainen voi ostaa itselleen todistamaan omasta itsenäisyydestään jne, maksetaan siis myös MIEHEN rahapussista? Juu, tässä vaiheessa käteni singahti viittaamaan luultavasti varsin kuumeisesti. Sanoin olevani hyvin yllättynyt, koska minusta kuulosti varsin selvästi siltä, että oli tietysti tarkoitus, että nainen OSTAA ITSE sen oikean käden sormuksen, enkä voisi kuvitellakaan, että ostaisin sellaisen miehen rahoilla (jos mies haluaa sellaisen lahjoittaa, on aivan eri asia...nyt oli siis todellakin kyse naisen itse itselleen ostamasta sormuksesta). Sanoin myös olleeni yllättynyt siitä, että timanttisormus voitaisiin nähdä ikäänkuin lupauksena siitä, että pystyy elättämään perheen ja kysyin, että ajatellaanko Singaporessa näin, kun minä olen tottunut ajattelemaan että parisuhde on tasavertainen ja molemmat elättävät itsensä. Kuulemma vielä ajatellaan, vaikka tietysti globalisaatiokin vaikuttaa jo. Kuten eräs singaporelaistyttö asian esitti; kaikki mikä on hänen on sinun ja kaikki mikä on sinun on myös sinun. Toisin sanoen naiset ovat kyllä itsenäisiä, mutta miehen odotetaan silti elättävän perheen ja maksavan myös naisen menot.

Haluan nyt tähän korostaa, että minulla ei ole mitään sitä vastaan, että mies haluaa lahjoittaa minulle vaikka koruja (vaikka sen timanttisormuksen) tai maksaa aterian tms, mutta en oleta, että miehen missään nimessä kuuluisi maksaa minun kulujani (tai sitä ateriaakaan). Yhtä hyvin minä voin ostaa lahjoja tai tarjota ravintolassa. Jos molemmat ansaitsevat rahaa (tai kumpikaan ei ansaitse), ovat kulutkin yhteiset. Tietysti on eri asia, jos toisen tulot ovat selvästi pienemmät, jolloin molemmilla kyllä pitäisi olla sama elintaso. Mutta jos käy töissä, niin pystyy kyllä huolehtimaan kuluistaankin. Ottakaa huomioon, että nämä tytöt, jotka olivat sitä mieltä, että miehen on elätettävä perhe, opiskelevat yliopistossa bisnestä! Aika epäreilua siis minusta, että miehen pitäisi elättää heidät tulevaisuudessa, vaikka todennäköisesti heilläkin on hyvät ammatit. On eri asia, jos toinen esim.hoitaa lapsia kotona, mutta eihän sen kotiin jäävän silloinkaan tarvitse olla nainen (ja epäilijöille tiedoksi: kyllä, parempi puoliskoni tietää mielipiteeni asiaan, eikä ole vielä karkuun juossut). Sitäpaitsi pohjoismaalaisessa (kohtuullisen) tasa-arvoisessa yhteiskunnassa kasvaneena minusta tuntuisi nöyryyttävältä joutua pyytämään jatkuvasti rahaa mieheltä. Näen tämän siis niin, että jos mies elättää naisen, se antaa ymmärtää, ettei nainen pysty siihen itse. Ja tottakaihan nainen pystyy!

Timanttisormuksista tuli muutenkin kulttuurienvälistä keskustelua. Minä, belgialainen poika ja saksalainen poika oltiin nimittäin ainoat, jotka olivat sitä mieltä, että timanttisormus ei ole mitenkään välttämätön, eikä todista mitään rakkaudesta; päinvastoin sen voi nähdä jopa niin, että nainen yritetään ostaa sillä timantilla. Minä ja belgialainen selitimme vuorotellen, että timanttisormuksia kyllä käytetään meilläkin, mutta se ei ole vanha perinne, eikä kukaan ihmettele vaikka sormuksessa ei timanttia olisikaan, varsinkaan isoa sellaista. Korostimme sitä, että rakkaus ei timanttisormusta tarvitse: itseasiassa Belgiassa onkin kuulemma enemmän muotina käyttää vihkisormuksena jotain hyvin yksinkertaista tyyliin "rakastan sinua niin paljon, ettei mikään timantti sitä kuitenkaan kuvasta/ettei mitään timanttia tarvita kertomaan siitä". Singaporelaisille timanttisormus taas tuntui olevan samanlainen välttämättömyys kuin amerikkalaisille, ja heitä kummastutti kovasti meidän asenteemme. Erityisesti ilmeisesti ihmetytti se, että tämä ei ollut pelkästään miespuolinen mielipide, vaan minä olin yhtä mieltä siitä, ettei timantit rakkaudesta todista.

Loppuun haluan vielä sanoa, että tämä ei todellakaan tarkoita, että mulla olis mitään timanttisormuksia vastaan ja ettenkö sellaista itse haluaisi tulevaisuudessa. Se vaan ei ole mikään välttämättömyys, eikä minusta tule sosiaalista hylkiötä, jos miehelläni ei siihen ole varaa (en tosin aio mennä naimisiin, ennenkuin on ;) ). Ja juu, tästä tuli vähän saarnaava ja paasaava teksti, mutta tiedättehän te mun äidin mielipiteen tasa-arvoasioissa ja omena ei tunnetusti kauas puusta putoa...

Jonille onnittelut!

2006-08-22T21:11:00.000+08:00

Minä nimittäin opin ajamaan ilman apupyöriä vasta jotain 6-7-vuotiaana. Mutta se ei nyt kyllä varmaan ole kellekään mikään yllätys tietäen mun liikunnallisuuden. Ja Hannele: en mä nyt ihan kaikki tylsiä kohtia hypännyt yli, ne kaikkein tylsimmät vaan. Ja olen sillä tyylillä pärjännyt yliopistotasolla tähän mennessä varsin hyvin :).

Tänään oli taas varsin koulutyöntäyteinen päivä. Luin ahkerasti ensi viikkoa varten jo nelisenkymmentä sivua tekstiä, mutta huomennahan niitä läksyjä tietysti tulee lisää. Päivän varsinainen tapahtuma sen sijaan oli tuossa parin talon päässä pidetty welcome party tämän residencen asukkaille ("koulutyöntäyteinen" minun sanavarastossani tarkoittaa siis sitä, että nukuin puoleen yhteentoista, kävin hoitaa asioita, söin lounaan, luin koulukirjaa, olin tunneilla, luin vähän lisää ja menin "bileisiin", varsinaista koulutyötä ei siis ihan hirveästi kuitenkaan ollut). PGPR on siis jaettu eri residenceihin ja tähän residence ykköseen kuuluu rakennukset 1-4. Minä asun numerossa 2. Satuin juuri sopivasti paikalle, kun alkamassa oli kilpailu, jossa musiikin soidessa kierrätettiin tulitikkulaatikoita ringissä ja ne, jolla laatikot oli musiikin loppuessa, joutui pois pelistä. Laatikko piti avata kokonaan ja sulkea, ettei ollut liian helppoa tyrkätä vaan eteenpäin. Tuurilla pääsin viiden parhaan joukkoon ja sain palkinnoksi suklaakarkin (kerran ehdin just antaa laatikon seuraavalle, kun musiikki loppui).

Tarjolla oli ilmaista ruokaa (aina hyvä asia opiskelijalle) ja joitain muitakin kilpailuja. Juttelin kiinalaisen Mirandan ja liettualaisen Astan kanssa. Kysyin sitten huvikseni Astalta, että tietääkö yleensä ihmiset, missä Liettua on, kun yllättävän moni tietää Suomen (ja yleensä myös Nokian). Kuulema aika harva tietää. No, ei se mitään, yksi vietnamilainen poika arveli Suomen sijaitsevan etelä-Euroopassa ja tänään yksi tyttö kysyi, mitä eroa on Suomella ja Islannilla (kun opettaja muisteli erään pojan olevan suomalainen, mutta korjasin että islantilainen se kyllä on).

Juhlat olisi kai kestänyt kymmeneen, mutta lähdin pois äsken, eli yhdeksän aikoihin. Huomiseksi ei taaskaan ole luvassa mitään kummempaa, koulua päivällä ja läksyjä illalla. Eikä muutenkaan ole kummoisempia suunnitelmia. Kliseisesti sanottuna, "eletään nyt tässä päivä kerrallaan" :).

Eipä paljon kerrottavaa

2006-08-21T21:19:00.000+08:00

Muutin sitten suunnitelmani toisinpäin, kun eilen huvitti lähteä shoppailemaan. Tutustuin siis eilen jälleen uuteen ostoskeskukseen (josta en taaskaan tainnut nähdä kaikkea) ja keskityin tänään koulujuttuihin. Tarkoituksena oli eilen metsästää itselleni lisää toppeja tai t-paitoja, ja sehän onnistuikin heti ensimmäisessä kaupassa. Giordanossa oli nimittäin tarjouksessa erinäköisiä perustoppeja ja t-paitoja 4kpl/39 dollaria. Hyvin sopi, joten ostin kolme t-paitaa ja yhden topin. Loppuajan sitten vain kiertelin katselemassa kauppoja, enkä ostanut juuri mitään muuta.

Tänään oli vihdoin tarkoituksena etsiä jostain paikka, jossa vois tulostaa niitä powerpointteja ja käydä kirjastossa lukemassa yhtä kirjaa kurssia varten. Tuli vähän edestakaisinjuoksentelua kahden kirjaston väliä (keskuskirjasto ja businesskirjasto), kun toisessa ei voinutkaan tulostaa (tai oli pitkät jonot) ja sitten kun menin toiseen, huomasin että oliskin pitänyt lukea siitä kirjasta, mitä luin siellä ekassa kirjastossa, kaksi kappaletta yhden sijaan. Ja lopulta huomasin kuitenkin unohtaneeni tulostaa yhden jutun...No, huomenna mulla on aikaa vielä aamupäivällä, kun alkaa tunnit vasta kolmelta.

Loppuiltapäivän käytin sitten lukemalla läksyjä. Nyt on sitten kaikki täksi viikoksi tulleet läksyt tehty ja luettu, että huomenna voin heti tehdä uusia läksyjä. Yritän tehdä niitä mahdollisimman pian, että olis aina mahdollisimman vapaa viikonloppu, mutta eipä tuo tälläkään kertaa oikein tuntunut onnistuvan...Toisaalta viime viikolla en voinutkaan aloittaa kovin ajoissa, kun ostin kirjat vasta perjantaina. Kaikki mun kurssit vaatii aika paljon tuntiosallistumista keskusteluihin jne, ja vaikutti ainakin yhdellä kurssilla siltä, että niin moni osallistui, että minunkin täytyy alkaa osallistua vaihtaristatuksesta huolimatta. Saa nyt nähdä, kun jonkun aikaa näitä kursseja menee, että paljonko täällä tarvii nähdä vaivaa päästäkseen edes luokan keskitasoon. Nythän mä olen oikeastaan lukenut nuo läksyt ahkerammin kuin Mikkelissä, kun pelkään että kaikki täällä on hirveitä ylisuorittajia. (Mikä ei tosin silti tarkoita, että olisin lukenut kaiken täydellisesti, tuli kyllä tylsimmät kohdat vaan silmältyä.) Ja kuten aiemmin jo mainittu, sen suhteellisen arvostelun takia niiden arvosanat vaikuttaa mun arvosanoihin... Joten toivotaan, että täältäkin löytyy huonompiakin opiskelijoita, että pääsen helposti kaikki kurssit läpi.

Missä palmupuut on puita vaan...

2006-08-19T18:46:00.000+08:00

...Ja kasvitieteellinen puutarha tarvitsee kylmähuoneen voidakseen esitellä vuoristokasveja. Eli: Kuinka Sirje näki eksoottisia kasveja, mustia joutsenia ja kauhuleffan, maistoi ensimmäistä kertaa elämässään rauskua ja tutustui paikallisiin hyttysiin sekä Aasian historiaan.

Eilen aloitin päiväni lähtemällä metsästämään kurssikirjoja. Olin kuullut, että niitä myydään yliopiston keskuskirjaston alla olevassa myymälässä ja sellainenhan sieltä tosiaan löytyi. Kirjat oli hinnaltaan suunnilleen samaa tasoa kuin Mikkelissä, ehkä vähän halvempia, mutta toisaalta ne tuntuukin olevan ihan samoja pehmeäkantisia international editioneja, mitä Mikkelissäkin käytetään. Pitkien jonojen takia kirjojen ostoon meni kauemmin, kuin olin arvellut, joten en ehtinyt enää tulostamaan mitään luentoja varten. Onneksi tässä on vielä muutama päivä aikaa. Puoli neljältä sitten tapasin Tuanin ja hänen kaverinsa ja lähdimme kohti kasvitieteellistä puutarhaa. Oikeastaan käytiin kyllä ensin katsomassa NUS:n oikeustieteellisen uusia tiloja, koska ne sijaitsi ihan puutarhan vieressä. Mukana oli Tuanin lisäksi yksi vietnamilainen tyttö ja hänen vierailemassa oleva 14-vuotias pikkusiskonsa sekä muutama vietnamilainen poika. Tämä tyttö (ei aavistustakaan enää nimestä!) on lähdössä tammikuussa vaihtoon etelä-Ruotsiin ja kyseli hintatasosta ja säästä.

Kasvitieteellisessä tultiin ensin pienelle lammelle, jossa uiskenteli mustia joutsenia. Siis ihan oikeasti. Laitan tuohon alle kuvan, että uskotte. Lisäksi siellä oli paljon kilpikonnia ja näinpä ekaa kertaa elämässäni myös bambuja, banaanipuita, ananaksia jne. Tuan kyseli multa jatkuvasti, että "onko sun maassa tälläsiä kasveja?". Lopulta mun piti sanoa sille, että mä en usko, että täältä löytyy yhtään kasvia, joita olis myös mun maassa. Ja seuraavassa polunkulmassa oli saniaispuska...

Suunnattiin orkideapuutarhaan, jonne matkasta tuli vähän aiottua pitempi kun lähdettiin väärään suuntaan alunperin. Orkideapuutarhassa oli paljon erivärisiä ja erinäköisiä orkideoja ja lisäksi se kylmähuone, missä esiteltiin vuoristokasveja. Valitettavasti tutustuin myös paikalliseen hyttyskantaan. Eivät pidä samanlaista ininää kuin suomalaiset, joten pistäminen tapahtuu hyvin salakavalasti. Ennenkuin huomasinkaan mulla oli hyttysenpistoja molemmissa jaloissa ja käsivarsissa. Lieneekö sitten johtunut 22 vuoden totuttelusta, mutta pistokset kutisivat vain vähän aikaa, ja pienenivät sitten aika nopeasti ihan huomaamattomiksi. Mutta sen aikaa kun ne kutisi, niin kylläpä tuntui kivalta...Sirje orkideojen keskellä:

Käveltiin vielä puutarhassa ja sitten lähdettiin illalliselle. Tässä vaiheessa ne vietnamilaiset pojat oli jo lähtenyt, joten meitä oli neljä. Se tyttö (joka muuten oli tosi kiva) ehdotti että mentäisiin bussilla syömään paikkaan, josta saa oikein singaporelaista ruokaa, ja sehän sopi minulle hyvin. Ja hän halusi ehdottomasti rauskua! Se ruokapaikka taisi olla malesialainen ja valittiin sellanen ateriakokonaisuus neljälle, missä tulee monta eri ruokalajia pöytään ja kaikki syö kaikkea. Ruokajuomaksi valitsin listasta juoman, jota kehottivat kokeilemaan: se paljastui kylmäksi kaakaoksi, jossa oli päällä keoittain kaakaojuomajauhetta.

Ruokalajeina oli jonkinlaista keittoa, jossa oli kasviksia ja katkarapuja, sitä rauskua, jonka päällä oli chilikastiketta, katkarapu-kasviskastiketta ja kastiketta, jossa oli kanaa ja kasviksia, sekä tietysti jokaiselle lautasellinen riisiä. Rausku ei kyllä minusta ollut kovinkaan herkullista. Maistui lähinnä miedolle kalalle ja oli hyvin ruotoinen. Tosin ne ruodot oli pehmeitä ja tarkotettu syötäväksi, mutta sitten se maistui vain ruodoille. Tarjosivat minulle vielä erityisenä herkkupalana evää ja sanoivat, ettei ole pakko syödä, jos en tykkää. Ajattelin, että syönhän minä kotonakin paistettuja muikunpyrstöjä ja maistoin, mutta se maistui vaan ruodoille kanssa. Mutta kaikki muu ruoka oli kyllä hyvää, jopa se kasviskeitto! Ne kasvikset oli nimittäin vielä ihan kovia, laitettu kai siihen vasta ihan lopussa. Multa kyseltiin etukäteen moneen kertaan, että onhan mausteinen ruoka ok, ja mausteista se ruoka olikin. Mutta ei se liian tulista ollut, vaan oikeastaan just sopivaa; vähänkään tulisempi olis ollut liikaa. Mutta kyllähän te tiedätte mun ja Tapanin maun ruokien suhteen...(Hannele söi kerran meidän tekemää jauhelihakastiketta, joka oli sillä kertaa "miedosti" maustettu että kelpais porukoillekin. Kommentti: "Oho, onpas tähän hulahtanut vähän pippuria!" Eikä Hyde ole edes niitä herkkäsuisimpia...)

Taksissa paluumatkalla huomasin saaneeni Asmalta tekstiviestin, että kymmeneltä olis PGPR:ssä yhden talon telkkarihuoneessa leffa. Koska olin takas puol kymmenen, ehdin just sopivasti käydä vielä ostamassa aamupalahedelmät kaupasta ja käydä huoneessani, ennenkuin lähdin etsimään tv-huonetta. Löytyihän se, lähinnä koska tapasin matkalla Asman ja Stephanien menossa sinne. Leffa oli 28 days later, joka nyt ei ihan ole kauhuleffa, muttei paljon puutukaan...Kiitos Stephanien en ollut ainoa, joka katsoi sitä välillä sormien välistä ja välillä kädet nyrkissä hermostuneena rintaa vasten puristuneena. Ihan hyvä leffa kyllä tuollaiseksi leffaksi. Eikä onneksi aiheuttanut painajaisiakaan.

Koska tänään ei mentykään eläintarhaan (jotkut on menossa illalla ulos ja sen takia halusivat mieluummin lepäillä päivän), päätin suunnata Asian Civilizations Museumiin. Pääsymaksu opiskelijoilta 2,5 dollaria :) Kun olin siellä vajaan tunnin katsellut, tuli kuulutus että viiden minuutin kuluttua alkaa opaskierros englanniksi. Liityin tietysti mukaan. Se oli kyllä sellanen tunnin kierros vaan, jossa näytettiin lähinnä pääkohdat, mutta sopi mulle oikein hyvin kun olin ehkä noin puolet ehtinyt jo kiertää. Oli kyllä jännä katsella, miten Aasiassa on jo 1500-2000 vuotta sitten osattu tehdä tosi upeita ja tarkkoja pronssipatsaita ja hienoja maalattuja posliiniastioita, mutta toisaalta vielä viime vuosisadalla, ja jossain yhä edelleenkin, eli ja elää eristäytyneitä heimoja ja pääkallonmetsästäjiä (pääkallonmetsästys on nykyään lailla kielletty, mutta jotainhan kertoo sekin, että sitä varten pitää erikseen olla laki...). Äitiä kiinnostanee tietää, että kiinalaisessa osassa, missä esiteltiin esi-isien palvontaa, oli seinällä suunnilleen seuraavanlainen kiinalainen elämänohje:
Niin kauan kuin vanhemmat ovat elossa, ei pidä matkustaa mihinkään kauas. Mutta jos on pakko matkustaa, pitää vanhemmille aina kertoa olinpaikkansa.
Mä olen ihan varmá, että ton on kirjottanut jonkun äiti tai isä.

Museon jälkeen kävin vielä vähän shoppailemassa ja vihdoin löysin itsellenikin jotain yhden kaupan alennusmyynnistä: hameen noin kymmenellä eurolla. Sitten tulin supermarketin kautta takas tänne. Huomisesta ohjelmasta en oikein vielä tiedä. Voi olla, että käytän päivän siihen tulostamiseen ja läksyjen lukuun, että maanantain voin taas käyttää mihin tahansa. Maanantaina kun on helpompi mennä taas vaikka johonkin turistipaikkaankin, kun ei ole yhtä paljon ihmisiä liikkeellä kuin viikonloppuna.

Mitäs muuta...Ai niin, sain taas kuulla siltä vietnamilaiselta tytöltä, että mulla on piiiiitkä matka kouluun, mutta saanpahan aamuliikuntaa. Mistä lähtien parin sadan metrin kävely on laskettu liikunnaksi? Niin, ja näin ensimmäistä kertaa aamulla sellasen vähän isomman liskon. Sellasia pieniä gekontapasiahan täällä juoksentelee seinillä ja keittiössä, mutta ulkona näin nyt sellasen ehkä hännän kanssa n.30 cm pitkän liskon. Niin, ja loppuun voinen vielä mainita, että kiitos tuon otsikon mulla on soinut koko päivän päässä Charlie Brown...

Hyvä ruoka, parempi mieli

2006-08-17T17:05:00.000+08:00

Eilen ohjelmassa oli ensimmäisen Consumer Behaviour-luennon lisäksi illallinen Clarke Quayssa vaihtariporukalla. Täytyy sanoa, ettei ilta alkanut kovinkaan iloisissa merkeissä minun osaltani. Viisitoista minuuttia ennen lähtöä Tapani sai minulle nimittäin yhdellä ainoalla lauseella aikaan aivan valtavan ikäväkohtauksen. Eihän se tietenkään ollut tarkoitus, mutta niin vain ikävä iski sellaisena valtavana aaltona vähintään yhtä vahvasti kuin ensimmäisinä päivinä. (Ja älkää nyt kuvitelko itsestänne liikoja, ei minulla koti-ikävä ollut, Tapani-ikävä vain.) Lisäksi sain tapaamispaikalla huomata, että olimme lähdössä isolla porukalla, josta tunsin ehkä puolet, ja että tapaisimme Asman ystävineen vasta paikan päällä, joten oikeastaan ketään kovin "läheistä" tuttuani ei mukana ollut. Iso ihmisryhmä ja kova ikävä - voitte varmaan kuvitella, etten menomatkalla ollut parhaimmillani.

Clarke Quayssa tilanne ensin oikeastaan vain paheni. Paikka oli nimittäin iltavalaistuksessa oikein mukavan näköinen (ja täynnä turisteja). Olisin sillä hetkellä antanut melkein mitä tahansa, että vieressäni ravintolaa etsimässä olisi kymmenen vaihtarin sijaan ollut Tapani! Päädyttyämme thaimaalaiseen ravintolaan ikävä sitten helpotti ja unohtui lopulta melkein kokonaan, kiitos hyvän ruuan ("proosallista", sanottaisiin vanhoissa tyttökirjoissa). Söin annoksen, jossa oli paistettuja nuudeleita, katkarapuja ja jotain muuta, vaikea selittää tässä kun ei itsekään tunnista kuin puolet raaka-aineista. Istuin keskellä pöytää, joten kuuntelin vuorotellen keskusteluja molemmilla puolillani ja välillä sanoinkin jotain. Paikalla olivat ainakin Aanchal ja Stephanie, Dominick, Asma, Asman ystävä Kanadasta ja Lekan. Uusia tai uudehkoja tuttavuuksia olivat Aurelie (Ranska), Justin (USA), Ed (Lontoo) ja yksi australialainen poika.

Ruuan jälkeen käveltiin vielä vähän alueella ja käytiin Häagen-Dazsista jäätelöt. Otin vadelmasorbettia, mutta se oli kyllä pettymys. Olisi vaan pitänyt ottaa jotain ihanannäköistä suklaista suklaa-suklaapalajäätelöä tms, varsinkin kun hinnat oli Suomen tasoa (siis ennemmän Helsingin tasoa kuin Savonlinnan tai jopa Oulun) ja pallot pieniä. Suurin osa porukasta lähti baariin, mutta onnekseni myös Justin, Lekan ja Ed olivat suuntaamassa takaisin PGPR:n, ettei minun tarvinnut mennä yksin. Metrossa sain kyllä kiittää semi-nörttiyttäni: huomasin yhtäkkiä olevani keskellä keskustelua windowsista, linuxista ja os:stä. Pääsin tietysti ylpeilemään linuxin suomalaisperäisyydellä, vaikka Justin (joka asiasta puhui lähinnä yksinään muiden nyökytellessä) olikin apple-miehiä. Itseasiassa piti vähän epäilyttävinä über-nörtteinä ihmisiä, jotka käyttää ainoastaan linuxin ilmaisversiota :) Ilmaisin kyllä vastalauseeni. Ed totesi jossain vaiheessa keskustelua, että hänellä windows on kyllä toiminut aina ihan hyvin. Nörtin kanssa kohta kolme vuotta seurustelleena minulla oli vaikeuksia peittää "uuuu!"-reaktiotani ja vaistomaisia paria askelta taaksepäin, mutta Justin ei näyttänyt olevan aivan yhtä intohimoinen asiansa suhteen, tai sitten oli tottunut keskustelemaan aiheesta "normaalien" ihmisten kanssa. Olisi ehkä pitänyt ystävällisesti neuvoa Ediä, että on lauseita, joita ei tietyissä piireissä kannata päästää suustaan, vaikka olisikin rehellisesti sitä mieltä...(Muille varoitukseksi: vastaavia lauseita ovat mm. "Liv Tyler oli nappivalinta Arweniksi!", "Eugen Schaumann ei ollut yhtään parempi ihminen kuin nykyiset muslimiterroristit ja itsemurhapommittajat" tai "Eikö Suomi ollut oikeastaan takinkääntäjä toisessa maailmansodassa?")

Tänään alkoi sitten viimeinenkin kursseistani, Asia Pacific Business and Society. Tuan (se vietnamilainen welcome buddyni) sattui samalle kurssille ja ystävällisesti neuvoi minulle vielä luennon jälkeen, miten täällä käytetään printteriä ja kopiokonetta (kun ne pitää maksaa sillä cashcardilla). Täällä kun pitäisi jokaiselle luennolle tulostaa aina luennon powerpointit itselleen. En ole ihan vielä käsittänyt, mitä hyötyä siitä on, näänhän minä ne sieltä kankaaltakin, mutta maassa maan tavalla. Ideana ehkä on, että niihin kirjoitetaan muistiinpanoja ja sitten niitä käytetään kertaamisessa? Mutta muistiinpanot voisi kyllä kirjoittaa muullekin paperille ja kerrata voi koneeltakin. Ihmetyttää nimenomaan se, että vaikuttaa siltä että se niiden mukanatuominen on vähän niinkuin pakollista. Vaihtarina sitä voi tietysti aina helposti luistaa kaikesta vetoamalla tietämättömyyteen ja kulttuurieroihin ;)

Eikä vaikuta liialliselta tuo työmääräkään verrattuna Mikkeliin. Paikalliset vaikeroi, kun tossa kurssissa pitää joskus lukea seuraavalle luennolle tai tutor-tunnille kirjan kappaleen lisäksi kaksikin muutaman sivun artikkelia. Mulla ei ole mitään ongelmaa, kun olen tottunut lukemaan kirjasta 30 sivua ja 15-sivuisen artikkelin seuraavaksi päiväksi...Tai ryhmätyöt sitten. Luennoitsija valitteli, että meillä on yhdessä vaiheessa vain muutama viikko aikaa kirjoittaa 15-sivuista ryhmätyötä. Mikkelissä tehdään 30-sivuisia töitä viikossa! Sitäpaitsi 15 sivua neljälle hengelle on vaan pari sivua per henkilö; tuntuu ihanalta sen jälkeen kun on viimeksi pakertanut 50 sivua bachelor's thesistä ihan yksin! Ja Consumer Behaviourissa pitää kirjoittaa lukukauden aikana kaksi esseetä - kaksi sivua kakkosen rivivälillä! Tulee suorastaan ongelmia tiivistää noin paljon, kun yleensä on joutunut kirjoittamaan 5-10 sivua. Tietysti täytyy ottaa huomioon, että mulla on täällä vaan kolme kurssia kun paikallisilla on jotain viisi. Mutta kun on tottunut ahtamaan lukukauden asiat kolmeen viikkoon, niin niiden venyttäminen koko lukukaudeksi tuntuu nyt kevyeltä ja helpolta :). Nojoo, kyllä sitä nyt iloitaan, mutta saapas nähdä, kun oikein hommiin päästään...

Tänään pääsen illalla näkemään asukastovereitani, kun meidän kerroksessa pidetään asukaskokous, jossa valitaan "cluster reader", eli jonkinlainen kerroksen vastuuhenkilö. Huomenna on suunnitelmissa käydä ostamassa kurssikirjat ja kirjastossa tulostelemassa kaikenlaista. Kotitehtävinä pitäisi kans lukea muutama artikkeli ja sitten niitä kirjoja. Saatan myös eksyä postiin, joten kortit lähtee liikkeelle ehkä jo ennen viikonloppua tai maanantaina ainakin. Lauantaina mennään ehkä sinne eläintarhaan sitten vaihtariporukalla, mutta se on vielä aika alustava suunnitelma, eikä mitenkään varma. Joku päivä ajattelin käydä katselemassa Asian Civilizations Museumia kans, kun kehuja olen kuullut. Ja voisihan sitä ehkä jossain ostoskeskuksessakin poiketa, kotilukemisia lukuunottamatta kun on taas vapaata tiistai-iltapäivään saakka :).

Ensimmäinen luento

2006-08-15T19:41:00.000+08:00

Kannattaisi ehkä lukea tarkemmin kurssin aikataulu tai käyttää hiukan aivojaan. Normaalisti mulla nimittäin alkaisi tiistaipäivä klo.11.00 Asia Pacific Business and Societyn tunnilla. Koska kyseinen kurssi on kakkostason kurssi (muut mulla on kolmostason, ts. tarkotettu kolmannen vuoden opiskelijoille ja niissä on kolme tuntia luentoa/viikko) siihen kuuluu viikossa kaksi tuntia luentoa ja yksi "tutorial", jonkinlainen pienryhmäkertaustunti siis kai. No mitään kertaustuntia ei voi tietenkään pitää, jos ei ensin ole ollut luentoa. Tämä välähti mulle päähän muutamaa minuuttia ennen yhtätoista, kun istuin jo luokkahuoneen ulkopuolella odottamassa, se luento kun on vasta torstaina. Odottelin siinä sitten vielä yli yhteentoista, mutta koska ketään ei näkynyt, palasin PGPR:n katsomaan netistä sitä aikataulua. Ja jos nyt oikein ymmärsin, niin nämä tutoriaalit alkaa vasta parin viikon päästä. Tällänen lienee selvää paikallisille, jotka on tottunu tälläseen järjestelmään opinnoissaan jo ainakin vuoden ajan, mutta tiedänpähän minäkin nyt...

Varsinainen koulunkäyntini täällä alkoi siis sitten klo.15-18 Product and Brand Managementilla. Kurssi vaikutti aika samanlaiselta kuin Suomessakin. Vaihto-oppilaita ei mun lisäkseni tainnut olla kuin yksi ruotsalainen ja yksi kiinalainen. Kaikki meni muuten hyvin, mutta kun paikalliset antoi mielipiteisiinsä esimerkeiksi paikallisia tuotteita ja brändejä, tai kansainvälisiä tuotteita tai brändejä, mitä Suomesta ei saa, niin olin välillä vähän ulkona. Jos luennoitsija esim. kysyy esimerkkiä uudesta tuotteesta ja joku opiskelijoista ehdottaa brändin X uutta muovipakkausta tiivistemaidolle, niin mun on vähän vaikea sanoa siihen mitään, kun ei ole aavistustakaan siitä minkälaisessa pakkauksessa sitä on ennen myyty tai minkälainen tää uusi pakkaus on. Ja sitten tuli kyllä yks keskustelu, jossa mun teki mieli huutaa väliin, että "siis mitämitäMITÄ? Mistä IHMEESTÄ te puhutte? Ette voi olla tosissanne?!". Opettaja kun kysyi esimerkkiä uudesta tuotteesta, niin eräs tyttö ehdotti "kannettavia hoikistavia laitteita". Joo, ymmärsin kyllä mistä se puhu, koska oon nähny näitä täällä ostoskeskuksissa; sellanen "vyö", joka laitetaan vatsan tms ympäri ja sitten se muka hoikistaa jumppaamalla lihaksia. Siis oottehan te nähny näitä tv-shopissa. Näitä mainostetaan täällä jokaikisessä elektroniikkaliikkeessä näyttävästi. No, sitten opettaja alkoi selittää tuoteen ominaisuuksia, että näissähän on siis se hyvä puoli, ettei tarvitse mennä enää mihinkään ammattilaiselle, jolla on laihdutuslaite, vaan sellasta voi käyttää ite. Ja lisäksi joitakin voi nolottaa, jos ne nähdään menevän laihdutuslaiteklinikalle tms. Tässä vaiheessa olin suunnilleen leuka lattiassa. Siis täällä IHAN OIKEESTI uskotaan, että jollain laitteilla voi laihtua? Ja on oikeasti siis jotain ammattilaisia, joilla näitä on? Suomessahan näitä myydään vaan tv-shopissa. Ja siis hetkinen, vastahan Suomessa tällänen ns.sauna belt valittiin vuoden huuhaa-tuotteeksi (vaikka se olikin vähän erilainen, mutta toimii todennäkösesti yhtä hyvin). Täytyy sanoa, että jätti mut kyllä odottamaan mielenkiinnolla jatkokurssia. Mitä muita kulttuurisia eroavaisuuksia mahtaakaan paljastua kuin singaporelaisten vankkumaton usko kaikenlaisiin koneisiin ja laitteisiin!

Mutta siitä tossa kurssissa olen kyllä innoissani, että kurssin loppupäässä saadaan osallistua ihan oikeeseen tuotekehittelyprojektiin tms paikallisen yrityksen kanssa! Siitä tulee kai vähän jonkinlainen "kilpailu" ryhmien kesken ja paras palkitaan tms. Tosin mulla taas voi tuossa olla miinuksena se, etten tunne paikallista kulttuuria niin hyvin, joten en myöskään osaa sanoa, mikä paikallisiin vetoaa. Ja se, ettei paikalliset taida haluta oikein vaihtareita ryhmiinsä, kun vaihtareiden ei monesti tarvitse välittää arvosanoista, riittää läpipääsy, joten ne ei aina panostakaan niin kovasti... Saa nyt nähdä kun ens kerralla aletaan ryhmiä muodostaa. Jonkunhan mut on pakko ottaa, kun ryhmistä tulee 6-8 henkisiä ja vaihtareita on vaan 3 :) Siinä on vaan se, että sitten sellasia ottaa yleensä ne, jotka ei niin välitä arvosanoistaan, ja mun perfektionismini kai vaatii täällä kuitenkin jonkinlaista pärjäämistä.

Olenpa muuten kuullut jo kauhutarinoita täällä käytössä olevasta "käyräarvostelusta" eli suhteellisista arvosanoista, eli juuri siitä mikä on Suomessa käytössä yo-kokeissa. Toisin sanoen aina tietty prosentti luokasta saa parhaan arvosanan ja tietty prosentti ei pääse läpi. Jos koko luokalla menee siis tosi hyvin, niin keskinkertasella tuloksella voi reputtaa. Ja toisaalta, jos menee huonosti, niin käyrä voi nostaa ylemmäs. Pitää siis toivoa, etten ole missään huippuluokassa. Mullakaan kun siis arvosanoilla ei muuten ole väliä, kunhan pääsen läpi. Paitsi tietysti mulle itselleni.

Huomenna sitten klo.12-15 Consumer Behaviour, jota kans odotan ihan innolla. Huomisiltana mennään kai Clarke Quayhun illalliselle, se on siis jonkinlainen satama-alue, joka on ihan tehty illanviettoa varten. Ainakin Asma ja joku Asman kaveri, joka on täällä käymässä on tulossa. Varmaan Aanchalkin, kun se puhui aiemmin haluavansa sinne syömään. Mutta tässä taas kaikki tällä kertaa.

ICA:ssa jälleen

2006-08-14T19:31:00.000+08:00

Tänään kävin hakemassa passini takaisin Singaporen maahanmuuttoviranomaisilta. Itseasiassa päivä alkoi cashcardin hankinnalla. Singaporessahan tuntuu miltei kaikki toimivan korteilla ja niinpä student's passia, eli käytännössä oleskelulupaani tänne, ei myöskään voi maksaa käteisellä. Olin alunperin jo tiistaina passia viedessäni varautunut maksamaan ez link cardilla, eli sillä julkisen liikenteen kortillani, kun yhdessä papereista luki, että sillä voi maksaa. Olin siis ladannut siihen 50 dollaria sen parinkymmenen dollarin lisäksi mitä siinä oli ennestään. Student's passin piti nimittäin maksaa 40 dollaria+mahdollisesti 20 dollaria lisää riippuen kotimaasta. Paikanpäällä olin kuitenkin huomannut isot kyltit, joissa pyydettiin ihmisiä maksamaan joko NETSillä (paikallinen pankkikortti) tai cashcardilla. NETSiä mulla ei ole, koska ei ole pankkitiliäkään - johtuen siitä, että visa electronillani saan nostettua täällä rahaa ja pankkitilistä pitäisi maksaa jos sitä käyttää alle puoli vuotta. Koska cashcardia tarvitsee myös jos haluaa printata tai kopioida koululla jotain, päätin ostaa sen. Cashcard on siis sellanen yksinkertanen rahakortti, johon ladataan rahaa ja sitten sillä voi maksaa melkeen missä vaan. No, siinä ostamisessa ei ollutkaan ongelmaa; ongelma oli siinä, että cashcardissa on alunperin arvoa 5 dollaria ja jos olisin siinä ostopaikassa halunnut siihen lisää arvoa, olisi mun pitänyt maksaa NETSillä (jota mulla siis ei ole, joka on juuri se syy, miksi tarvitsen cashcardin)...Mun piti siis mennä erikseen vielä tonne kampuksen reunalla olevalle yliopistolliselle sairaalalle 7-eleveniin, että sain ladattua siihen sen 50 dollaria käteisellä. Söin siellä myös lounaan ja lähdin kaupungille.

Mua oli käsketty tulemaan hakemaan se passi maanantaina klo.14-17 ja olinkin paikalla just sillon klo 14. Ensimmäiset viistoista minuuttia meni jonottaessa jonotusnumeroa, ja sitten pääsin varsinaisesti odottamaan. Piti seurata silmä kovana taululla vaihtuvia lukuisia punasia numeroita, koska ne ei menny ihan järjestyksessä. Mun numero, 3563, tulikin kohta jonkun 3530:n jälkeen. Menin tiskille, virkailija näytti mun passia, kysyi onko se mun ja ilmoitti hinnan - 80 dollaria! Se olikin siis suomalaisille 40+20+20. Kysyin heti, voinko maksaa ez link cardilla ja se sopi. Seuraavaksi kysyin, voinko maksaa osan cashcardilla ja osan ez link cardilla ja onneksi sekin oli ok silleen, että otettiin 40 dollaria cashcardilta ja 40 dollaria ez link cardilta. Onneksi olin siis varautunut maksamaan kummalla tahansa kortilla! Olis ollut vähän noloa selittää, että ei mulla nyt olekaan sen verran rahaa, vaikka olen tässä tunnin jonotellut...

Saatuani passin takas (mukana student's pass ja disembarkation/embarkation form, eli läpyskä, jolla pääsen maasta ja maahan täyttämmättä sitä turistilappua)lähdin taas kerran kiertelemään kauppoja. No, alunperin tarkotuksena oli, että Tapani olis sillä aikaa ehtinyt katsoa netistä, mitä klassikkolänkkäreitä haluaa kokoelmiinsa, kun olin käynyt katsomassa sitä alepöytää jo aiemmin ja laittanut sille tekstiviestillä, mitä ois tarjolla. Vasta muutama tunti myöhemmin kävi ilmi, ettei se ehtisikään mitenkään ajoissa, sillä kun oli koulua kolmeen. Tapani-parka jäi siis kokonaan ilman, koska tarjous loppuu huomenna ja mulla on sillon koulua 11-18. Ja mä vietin muutaman tunnin kaupungilla kierrellen periaatteessa "turhaan". Ostin kyllä muutaman vihon kurssejani varten ja muutenkin oli ihan kiva katsella kaikkea. Mitäpä mä täällä kämpälläkään olisin tehnyt.

Niin, ja mitä mun flunssaan tulee, niin se on täysin poissa! Siis varmaan elämäni lyhyin flunssa! (Pitää koputtaa puuta.) Tänä aamuna ei ollut enää mitään oireita, ja kaupungillakin tuntu vaan muutaman kerran olo vähän tavallista väsyneemmältä. En tiedä, miten se noin nopeasti parani, mutta hyvä että parani.

Huomenna sitten alkaa kurssit. On heti alkuun Asia Pacific Business and Societya ja Product and Brand Managementia. Eihän mulla olekaan täällä kuin kolme kurssia, se kolmas on Consumer Behaviour ja alkaa keskiviikkona. Mutta eiköhän tässä taas ollut kaikki tältä kertaa. Yrittäkää kestää siellä Suomessa ilman minua :).

Meloneista ja lähikaupan lääkevalikoimasta

2006-08-13T19:30:00.000+08:00

Toinen kirjoitus jo tänään, kyllä vain. Sen siitä saa, kun olen flunssaisena viettänyt koko päivän nukkuen, lukien ja nyt vähän tässä koneellakin. Ruokavalio on koostunut lähinnä hedelmistä ja kekseistä, kun ei ole ollut ruokahalua eikä jaksamista mennä syömään tuonne kanttiiniin. Ja siitäpä pääsenkin sitten itse aiheeseen, eli meloneihin. Olen kirjoittanut tähän monta kertaa syöväni täällä hunajamelonia, kunnes päähäni pälkähti, että hunajamelonihan on se keltainen, pitkänomainen hedelmä. Nämä minun syömäni melonit ovat hyvin vaaleita ja ihan pyöreitä. Googlasin vähän, ja ilmeisesti kyseessä on siis "tavallinen" meloni, tai sokerimeloni, jonka alalajeja mm. hunajamelonit ja cantaloupemelonit ovat. Piti vain korjata tämä virhe :). Maistuu tosin kyllä ihan hunajamelonilta, mikä voi johtua siitä, että olen syönyt vain kaukaa tuotuja hunajameloneita. Ehkä täälläpäin hunajamelonit on vielä makeampia ja tavallinen meloni siis maistuu pohjoismaiselta hunajamelonilta. Ymmärsiköhän kukaan, mitä tarkoitin...

Jaksoin tänään käydä tuossa kaupassakin ja katselin sitten samalla lääkehyllyä, että jos vaikka mun strepsilsit ja panadolit loppuu. No ei hätää, kiitos globalisaation. Hyllyssä oli n.viittä eri strepsilsiä (c-vitaminoitu, extravahva, tavallinen+eri makuja) ja neljää eri panadolia (tavallista, nopeavaikutteista, kuukautiskipuihin suunniteltua, flunssaan suunniteltua). Oli jotain muutakin flunssalääkettä, mutta sitä en uskalla ostaa, koska ei ollu paracetamolia vaan jotain, josta en ollu kuullukaan. Toisin sanoen valikoimaa flunssalääkkeissä enemmän kuin Rantasalmen apteekissa jaa kaikki siis käsikauppatavaraa. Onneksi mun olo on jo vähän parempikin.

Eläimellistä menoa

2006-08-13T13:31:00.000+08:00

Eilen pääsin vihdoin Singaporen paljon kehuttuun Night Safariin, joka kyllä oli joka dollarin arvoinen huolimatta kurkkukivusta ja alkavasta flunssasta, joka vain paheni illan mittaan. Mulla oli ollut koko päivän kurkku hieman karheana, mutta kun muita oireita ei ollut, lähdin suorastaan ilosta kiljuen mukaan, kun Kim ehdotti Night Safaria. Ideana siellä siis on, että kun suurin osa eläintarhan eläimistä on kuitenkin yöeläimiä ja Singaporessa tulee aina pimeetä puoli kahdeksalta illalla, niin yhdistetäänpä nämä ja tehdään eläintarha, joka on auki iltaisin klo.18-24. Meitä lähti loppujen lopuksi kaksitoista henkeä: minun lisäkseni vanhoista tutuista Kim, Asma, Aanchal ja Lekan (joka muuten onkin Kanadasta eikä Usasta) sekä lisäksi Kevin (Kanadasta), Josh (USA), Dominick (USA), Christian (Sveitsi), Stephanie (Hong Kong) ja pari muuta, joiden nimiä en muista, Usasta nekin. Tarkoitus oli mennä ensin metrolla ja sitten bussilla, mutta metroasemalla olikin paikallinen mies myymässä lippuja, joilla sai myös ilmaiskuljetuksen paikan päälle. Ostimme sitten pitkän neuvottelun ja tinkimisen jälkeen häneltä yhdistetyt Night Safari-Zoo-lippupaketit (eläintarhalipun voi käyttää milloin tahansa ennen helmikuun loppua), joihin kuului kuljetus paikalle eilen, liput molempiin ja molemmissa maksullinen vaunuajelu. Säästettiin siis sen bussilipun hinta+saatiin toinen vaunuajelu ilmasiks. Lisäksi sovimme, että hän tulee pikkubussillaan hakemaan meitä puoliltaöin (kun paikka menee kiinni) ja tuo meidät PGPR:n hintaan 7 dollaria/hlö (joka oli suunnilleen sama hinta kuin taksilla, mutta meidän ei tartteis jonottaa ja kaikki päästäs samalla).

Night Safarissa menimme ensin sille vaunuajelulle, ja kyllä kannattikin! Antilooppilauma meni ihan vierestä ja isommatkin eläimet oli tosi lähellä, vaikka välissä tietysti oli aina joku (melko näkymätön ja kapea) vallihauta tms. Laitoin noihin Suomessa vähän tuntemattomampiin eläimiin linkin, että voitte wikipediasta katsella, miltä ne näyttää ja lukea niistä lisää. Näin siis mm.virtahepoja, sarvikuonon, kirahveja, pelikaaneja, flamingoja, seeproja, leijonia, tiikereitä, norsuja, lukemattoman määrän erilaisia antilooppeja, vesipuhveleita, pahkasikoja, vesisikoja, muurhaiskarhun, tapiirin jne. Ja oikeasti läheltä. Lähietäisyydeltä tajuaa kans niiden eläinten sellasen "eläimellisyyden" paremmin kuin jossain Avarassa Luonnossa ikinä, kun tuntee niiden hajun jne. Ja näkee niiden oikean koon, olin kuvitellut esim.muurahaiskarhun paljon pienemmäksi ja shakaalin isommaksi. Ajelun jälkeen käytiin katsomassa vielä sellainen yöeläin-show ja käveltiin muuten ympäriinsä. Näin siis vielä panttereita (lasin takana ihan lasia vasten, kosketusetäisyydellä), servaalin,kalastajakissan, jonkinlaisen kummituseläimen, hyeenoja, erilaisia jyrsijöitä, gaviaalin, lepakoita, saukkoja, kissankokoisia kääpiökauriita, mangusteja ja lisäksi mm.huulikarhun, joka löydettiin vasta 1791 ja jota luultiin aluksi laiskiaislajiksi (mikä on helpompi ymmärtää, kun on nähnyt sen liikkuvan pää alaspäin köyttä pitkin). En löytänyt huulikarhusta juurikaan tietoa suomeksi, mutta tästä näette ainakin tuon ulkonäön. Ja jännin oli kyllä Mangrove Walk, jossa portilla varoiteltiin, että sisällä on vapaana harmittomia hedelmälepakoita, joita ei kuitenkaan saa provosoida ja jos pelkää lepakoita, niin ei ehkä kannata mennä. Sisällä kohtasikin yllätys. Mä luulin, että hedelmälepakot on näitä pieniä tavallisia lepakoita, jotka syö hedelmiä. Väärin. Hedelmälepakot syö kyllä hedelmiä, mutta ei ne ihan pieniä ole. Oletteko kuulleet "lentävästä koirasta" (englanniksi flying fox, lentävä kettu)? Juu, tarkoitan juuri näitä isoja lepakoita, joiden siipien kärkiväli on lähemmäs metrin ja ruumiskin kengänkokoinen. Niitä siellä oli. Vapaana. Riippumassa alaspäin oksasta kasvojen korkeudella ihan siinä vieressä, välittämättä juurikaan ympärille n.30 cm:n päähän kokoontuneesta ihmisjoukosta. Se oli kyllä hieno kokemus! Niitä pienempiä lepakoita lenteli sitten ihan muuten siellä ympäriinsä, siis vapaana siellä muun eläintarhan alueella.

Oikeastaan ainoat eläimet, mitä en siellä nähnyt oli apinat (jos siis sitä pikkuriikkistä kummituseläintä ja muutamaa muuta pienenpientä kädellistä ei lasketa). Niitä pitää sitten varmaan mennä katselemaan sinne eläintarhan puolelle päiväsaikaan joku kerta.

Tänään sitten aion lepäillä kotona, koska kurkku on kipeä, lihakset jäykkänä ja pää jotensakin tukossa. Illalla olis ollu jotkut menossa leffaan katsomaan Pirates of the Caribbean kakkosta, jonka olen kyllä jo nähnyt, mutta olisin halunnut mennä mukaan seuran takia ja nähdäkseni singaporelaisen elokuvateatterin. Mutta en nyt uskalla riskeerata, parempi vaan lepäillä kun huomenna pitää kuitenkin pystyä hakemaan se mun passi takas ja tiistaina alkaa luennot. Johan mä odottelinkin, että millon mulle iskee se flunssa, jonka kaikki kylmemmästä ilmasta tänne tulevat saa johtuen ilmastoinnista, tuulettimista ja ainaisista lämpötilanvaihteluista. Älä huoli, äiti, kyllä mulla on lääkkeitä ja paleltumaan täällä ei ainakaan pääse!

Chinatown ja Little India

2006-08-11T18:58:00.000+08:00

Tänään otin suunnakseni Chinatownin, kun ajattelin, että onhan se nyt kumma, kun olen kaksi viikkoa jo Singaporessa ollut, enkä nähnyt keskustasta juuri muuta kuin Orchard Roadin (se shoppailukatu) ja Marinan (joenranta, Merlion, lisää ostoskeskuksia). Chinatownin erilaisuuden kyllä huomasi heti kun astui ulos metroasemalta; rakennukset oli matalampia ja kiinalaistyyppisempiä. Lisäksi se metroaseman lähialue oli kyllä kunnon turistialuetta, koju kojun perään myi kiinalaisrihkamaa, matkamuistoja jne. Eli äiti ja Hannele pitää ehdottomasti viedä sinne shoppailemaan sitten lokakuussa :). Olihan siellä kyllä ihan nähtävääkin, temppeleitä ja taloja jne.

Kun olin aikani Chinatownissa kierrellyt, eikä kello ollut vielä kovin paljon, siirryin metrolla Little Indiaan. Kävin ensin Tekka Centren alakerrassa olevassa "wet marketissa", eli sellaisella torilla, missä myydään hedelmiä, kalaa, lihaa jne. Oli kyllä mielenkiintoista katsella paikallisia ja tutkia hedelmäkojujen eksoottista valikoimaa, mutta lopulta sieltä oli kyllä päästävä pois. Hedelmäkojualueella haisi durian, vaikkakin minun mielestäni sen haju ei ole niin kauhea kuin sanotaan, jotenkin vain liian...tunkkainen. Kalatiskien lähistöllä oli vahva kalanhaju ja lattia niin liukas, etten meinannut pysyä pystyssä. Mutta tällaisellekin vannoutuneelle lihansyöjälle pahin paikka oli kyllä lihatiskit. Kai mä olen vaan liian urbanisoitunut, mutta se valtava raa'an lihan ja ruhonosien määrä, joita ne pisti kirveillä palasiks, ja se haju mikä siitä lähti...Sitä on kai vaan jotenkin niin etääntynyt nykyään siitä, mistä ruoka oikeasti tulee, kun ostaa lihaa vaan valmiiksi pakattuna marketista. Huomasin saman silloin yksi ilta hawker centerissä, kun siellä roikkui kojun ikkunassa kanan ruhoja. Ei siinä mitään, kyllähän mä raakaa kanaa olen ennenkin nähnyt, mutta kun niillä oli vielä päät. Jotenkin se päiden näkeminen, roikkumassa niskat nurin velttona, toi selvemmin mieleen sen, mitä se oikeesti on, mitä syö. Mutta ei huolta, pidän lihasta liikaa alkaakseni kasvissyöjäksi.

Kävelin sitten vähän siellä Little Indiassakin, lähinnä kävin katsomassa yhtä temppeliä. Paluumatkalla tänne ostin vielä postikortteja. En tiedä, milloin kirjotan/lähetän ne, mutta tarkotus on lähettää jokaiselle lapselle oma kortti (ei tarvi sitten tapella niistä). Että jos posti tuo joku päivä kortin pelkästään esim. Indille tai Jonille, niin ei ole minun syy, syyttäkää postia!

Olen harmitellut täällä sitä, kun dvd-leffat on niin halpoja, kun ne on kuitenkin eri aluekoodilla kuin Suomessa. Onneksi satuin silti vilkaisemaan Carrefourin alennus-dvd:iden takaosaa: niissä lukikin, että kaikki alueet! Ja myynnissä oli paljon klassikkoleffoja hintaan 2kpl/9,90. Ostin siis näin aluksi Tuulen viemää, Pikku naisia, Ihmemaa Ozin ja Casablancan. Testasin vielä koneella ja hyvin toimivat. Neljä klassikkoleffaa 10 eurolla siis! Nehän on tietysti ainoastaan englanniksi kiinankielisellä tekstillä, mutta eihän se mua haittaa. Pitää vielä ehkä käydä ostamassa lisääkin. Ainakin pitää kysyä Tapanilta, kiinnostaisiko sitä kasvattaa esim.vanhojen länkkärien kokoelmaansa. Ja olihan siellä myytävänä myös esimerkiksi The Egyptian. Kyllä, juuri se 50-luvun hollywood-versio Sinuhe egyptiläisestä! :)

Taidan ostaa täällä aika paljon hedelmiä. Kaupantäti nimittäin jo kommentoi asiaa tänään laittaessaan ananaksia pussiini. "Taidat tykätä näistä? Nämä ovat kyllä tosi makeita! Eivät taida olla näin makeita sinun maassasi?". No eivät kyllä ole! Mun pitää nyt muutamassa kuukaudessa ahtaa itseeni ananasta, papaijaa, lohikäärmehedelmää, hunajamelonia jne 22 vuoden edestä! Tiedättekö muuten, miten hunajamelonista tulee Suomessa sellanen jännä, pistävä tunne suuhun/kurkkuun kun sitä syö paljon tai nopeasti? En ainakaan ole ainoa, jolle sellanen tulee, kun Tapani sanoi tietävänsä. Täällä sellasesta ei ole tietoakaan! Liittyy siis varmaan siihen, onko meloni kypsynyt varastossa vai viljelmillä. Ja ananas, mulle tulee varmasti ikävä tuoretta, makeaa ananasta Suomessa. Lohikäärmehedelmästä ja papaijasta siellä saa lähinnä uneksia, mutta onneksi ne ei niin herkullisia olekaan. Siis syö niitä mielellään, mutta tähän mennessä tuore ananas ja hunajameloni on kyllä ollut parhaimpia ehdottomasti.

Hyvää Syntymäpäivää, Singapore!

2006-08-10T13:21:00.000+08:00

Singapore siis täytti eilen 41 vuotta, ja koko kansa juhli tapahtumaa kerääntymällä telkkarin tai ulkoscreenien ääreen seuraamaan juhlallisuuksia stadionilla, jossa juhlat pidettiin nyt viimeistä kertaa. Katsomaan oli päässyt jotain 50 000 lippunsa nopeiten ostanutta, liput on ollut loppuunmyytyjä jo kauan. Niinpä minä, Asma, Aanchal ja Lekan (Usasta, mutta alunperin Nigeriasta)seurattiin tapahtumaa kans ulkoscreeniltä joen rannassa. Tapahtuma näytti olevan sekoitus isoa kansanjuhlaa (vrt.urheilukisojen avajaiset) ja sotilaallista paraatia. Singaporessahan on yleinen asevelvollisuus, tai siis yhtä yleinen kuin Suomessakin, eli miehiä lähinnä koskee. Ensin mietin, että onkohan siinä mitään järkeä, kun eihän näin pieni kansa mitenkään voi silti itseään pystyä puolustamaan, kunnes muistin, että asukkaita täällä on kyllä vaan miljoona vähemmän kun Suomessa ja huomattavasti vähemmän pinta-alaa puolustettavana :). Oli muuten jännä katsoa siltä screeniltä tapahtumia kun esim. kun taistelulentäjät lensi muodostelmassa stadionin yli, ne näki ensin screeniltä ja hetken kuluttua itse taivaalla.

Ei katsottu ohjelmaa ihan loppuun asti, vaan lähdettiin syömään siihen samaan hawker centeriin missä oltiin kun oli ilotulitus. Eilen valitettavasti ilotulitusta ei ollut. Samalla tavattiin myös Kim (se britti, johon tutustuin rekisteröityessä), joka tunsikin Lekanin, ja pari hänen kaveriaan. Vaihtareiden keskuudessa on siis aika pienet piirit. Nyt on kyllä pakko laittaa tähän pari kuvaa mun illallisesta, fried pineapple risesta. Tuossa ananaksen sisällä on siis maustettua riisiä, katkarapuja, ananasta ja jotain muuta sellasta. Maksoi kokonaista 3 euroa! Hyvää oli, mutta kyllä mulla olikin nälkä, koska en ollu muutamaan tuntiin syöny muuta kuin Häagen-Dazsin kalliin suklaakeksijäätelötötterön (2,35 euroa!).

Ruuan jälkeen käveltiin vielä vähän ympäriinsä ja yhdentoista aikoihin suunnattiin takaspäin, koska jotkut oli vielä menossa baariin ja halus vaihtaa vaatteita sitä ennen. Taksijono oli pitkä, joten otettiin MRT lähimmälle asemalle ja taksi sitten sieltä. Taksi maksoi yhteensä kokonaista 3,30 singdollaria, eli neljällä hengelle tuli jopa halvemmaksi/yhtä kalliiksi kuin bussi, jota olis pitänyt odottaa pitkään.

Eilen aamulla muuten alkoi mun oven lukko temppuilla; tavallisen kahden lyhyen piippauksen sijaan se piipitti pitkään ja piti odottaa aika kauan, että oven sai lukittua/auki. Arvasin, että siitä on joku patteri lopussa, ja toivoin, ettei se lopahtas ihan täysin pyhäpäivänä...Onneksi toimi kuitekin välillä normaalisti, mutta tänä aamuna se sitten piipitti joka kerta. No, mulla oli muutenkin asiaa tonne asukastoimistoon, koska en ollu saanu tullessa sellasta palautettavaa tarkistuslomaketta, johon merkitään, onko kaikki kämpässä kunnossa. Ne antoi mulle lomakkeen ja sanoi lähettävänsä jonkun viidessä minuutissa paikalle. Että jos en pääse sisälle huoneeseeni, niin pitää odottaa yleisissä tiloissa. Onneks pääsin, koska siinä meni kyllä puol tuntia ennenkuin korjaaja tuli. Sen puhe oli kyllä täydellinen esimerkki paikallisesta englannista, tullessaan se kysyi multa, että "Your lock make a big sound?" ("Sinun lukko tekee iso ääni?"). Eikä kyse siis ollut siitä, ettei se olis osannut englantia, vaan paikalliset puhuu sitä oikeasti noin. Sitten se totes, että patterihan siitä on lopussa ja vaihtoi patterin ja nyt mun lukko on taas kunnossa.

Tuntuu, että tänään on vielä kuumempi päivä kuin yleensä. Ei mulla kyllä mitään suunnitelmia olekaan, ainakaan vielä. Viikonloppuna mennään ehkä joku päivä night safariin, mikä on eläintarhan vieressä. Siellä siis on iltaisin jotain eläintarhakierroksia, jotka on kuulemma tosi hienoja. Selailin tota Lonely Planetin Singaporen opasta, niin olis vaikka miten paljon kaikkee nähtävää vielä. Onhan mulla aikaakin, onneks.

Kiva muuten, että ootte kirjottanu kommenttejakin mulle vähän. Ja kiva kuulla, että Lavosetkin on löytäny tän sivun. Saa kyllä jaella ihan vapaasti tätä osotetta, jos tiedätte vaan jonkun, jota kiinnostaa ja jolle en oo ite tästä kertonu. Mitä enemmän te luette tätä sivua, sitä vähemmän mun tarvii selittää ihmisille mitä mulle kuuluu :). Ja hyväähän mulle kuuluu, niinku Lotta sen tossa sano, että "hyvinhän sulla on menny". No on, nyt taitaa olla iskeny päälle se "turistivaihe", että kaikki on kivaa, eikä ole edes koti-ikävä vaivannut. Ruoka on hyvää ja halpaa, sää on aina yhtä lämmin, puut ja kasvit ja eläimet on eksoottisia, olen tutustunu muihin vaihtareihin, kaikki alkuajan byrokratia alkaa olla takanapäin jne. Mutta oottakaahan vaan kun parin kuukauden päästä iskee kulttuurishokki... Sitten on liian kuuma, ruoka aina samanlaista, kaverit pinnallisia, ikävä purkkaa, sääntöjä ihan liikaa, paikalliset opiskelijat ihan hulluja työinnossaan ja niin edelleen :).

Jonotusta ICA:ssa

2006-08-08T18:49:00.000+08:00

Tänään kävin vihdoin hakemassa sitä student's passia. Asmalla oli sama suunnitelma ja hän pyysi minua mukaan jo eilisiltana, mutta sanoi, että lähtö olis 7.30 aamulla. Kieltäydyin kohteliaasti raahaamasta itseäni sängystä ylös ennen seitsemää, kun sisäinen kelloni on jatkuvasti muutaman tunnin väärässä (käyn täällä yleensä nukkumaan yhden-kahden aikoihin ja herään ennen kymmentä) ja mulla olis kuitenkin koko päivä aikaa jonottaa. Laitoin siis kellon soimaan puoli yhdeksältä (ja nousin yhdeksältä) ja olin ICA:ssa yhdentoista aikoihin. Ensin piti jonottaa tiskille, josta sai jonotusnumeron. Jono oli kammottavan pitkä, mutta eteni onneksi nopeasti. Sain jonotusnumerokseni 475 ja lapussa luki, että edelläni on 41 henkilöä. Menin sitten istuskelemaan odotusalueelle, ja tapasin siellä Asman ja Aanchalin (Hong Kongista)! Ne ei ollutkaan lähtenyt niin aikasin, kun kukaan ei ollu suostunu lähtemään niiden kanssa, koska kaikki oli kuullu, ettei se jonotus niin pitkä ollut myöhemminkään päivällä. Ihmetytti vähän, että niillä oli jonotusnumerot 416 ja 417, vaikka mun edellä piti siis olla vaan 41 ihmistä. Päättelin tästä, ettei numerot välttämättä mene ihan järjestyksessä, mikä olikin hyvä, koska mun vuoro tuli yhtäkkiä kun muut tiskit palveli n. numeroa 463. Maanantaina iltapäivällä pitää sitten käydä hakemassa passi pois. Vajaa kaks tuntia mulla kyllä meni kaikkiin jonotuksiin siellä yhteensä, eli vähän ennen yhtä pääsin pois.

Vietin sitten taas loppuiltapäivän shoppaillen. Ostin vihdoin itselleni sateenvarjon. Olin ettiny sellasta halpaa jo pitkään, mutten löytäny kun jotain 20 dollaria maksavia (ja halusin mahdollisimman halvan, että sen voi sitten jättää tänne). Näin sitten tänään yhdessä kaupassa 10 dollarilla sateenvarjoja, mutta onneks en ottanut, koska Carrefourissa oli tarjouksessa 2,90 dollaria! Lisäksi ostin dollarilla tollaset varvassandaalit, joita voi käyttää suihkussakin, kun mulla on tähän asti ollu vaan kangastossut, joilla voi mennä suihkun luo muttei ite suihkuun. Löysin myös 5 dollarilla melko uuden Kuala Lumpurin opaskirjan ja vähän lapsillekin jotain. Mullahan alkaa olla niille jo joululahjat ostettu! Jaanikalle ja Indille ei oo vielä kyllä synttärilahjoja, mutta aikaa tässä onkin lokakuun alkuun asti (kun aion sitten laittaa ne porukoiden mukana Suomeen). Ja tätä vauhtia jos kertyy lapsille tavaraa, niin mä en saa niitä täältä enää pois, joten pitää vähän hillitä...Mutta kun löytyy parilla eurolla kaikkee lasten lempihahmotavaraa, mitä en oo Suomessa nähny! Ja minä olen yleensä se, joka yrittää hillitä äitiä, että ei niille lapsenlapsille nyt ihan kaikkialta tarvi aina kaikkee ostaa...Mutta kummina/tätinähän mulla on ihan samanlainen oikeus lelliä lapset pilalle kuin isovanhemmillakin, vai? Täälläkin ois muuten halvalla niitä kaikkee kiinalaisasusia barbientapasia, mutta jos mä en nyt osta niitä, kun äitihän toi niitä tytöille Pekingistä, vai mitä mieltä olette (lähinnä siis Jennille ja Hannelelle tää kysymys)? Ne on kuitenkin aika halpoja=ei kovin hyvälaatusia. Vai pitäskö? Jaanika ei kyllä taida niillä edes leikkiä ja Indillä ja Ninillä niitä on iso kasa muutenkin. Toisaalta kyllä muistan ite lapsuudesta, että uus barbie on aina uus barbie, vaikka niitä oliskin monta etukäteen. Muuten on kyllä hirveen vaikee ostaa lapsille mitään "singaporelaista", kun tää paikka on toisaalta sekotus niin monia kansoja ja toisaalta niin pieni, ettei ole mitään "pelkästään singaporelaisia" leluja, vaan samaa kansainvälistä tavaraa kuin Suomessakin. Mutta jos haluatte, niin voin kyllä ostaa, ja jos ei tuu muuta vastaan, niin tiedätte, mitä tyttärenne saa 4-vuotislahjaks ;).

Ju, tänään pitäisi kai vielä pestä pyykkiä. Muuten ei olekaan suunnitelmia. Huomenna on sitten se itsenäisyyspäivä, joka täällä on vielä isompi ja aika erityyppinen juttu kuin Suomessa. Tarkoitus olisi kai mennä muiden vaihtareiden kanssa katsomaan paraatia ja ilotulitusta, mutta pitää niiltä vielä tänään kysellä, mitä ovat aikoneet. Että eiköhän tämä ollut taas tällä kertaa tässä.

Ja vielä vaan lisää shoppailua

2006-08-07T22:47:00.000+08:00

Taas meni päivä lähinnä shoppailemassa, kun en saanut värillisiä passikuvia hankittua tarpeeksi ajoissa että olisin enää ehtinyt sinne maahanmuuttovirastoon. Huomenna sitten suuntaan sinne heti aamusta. Mutta menin siis Suntec City Malliin josta usean tunnin kiertelystä huolimatta ehdin nähdä vain pienen osan. Ja koska olin päättänyt, että ostelen lapsille esim.joululahjat nyt jo jos vaan nään jotain ohimennessä kun on aikaakin, ettei tarvitse sitten viime tipassa juosta etsimässä, niin tulihan sitä jotain ostettuakin. Lounaankin nautin ostoskeskuksessa, ja se olikin jo kokemus sinänsä. Tilasin "spicy homemade noodles" kun näytti listassa hyvältä. Eteeni sain ison kulhollisen nuudelikeittoa, joka oli syötävä lusikalla ja puikoilla. Liemi oli niin tulista, että kieleen koski, joten epätoivoisesti sitten kalastelin niitä nuudeleita sieltä puikoilla lusikkaan ja suuhun. Nauratti kyllä välillä se oma taitamattomuuteni ja ajattelin, että menee vähintään tunti että saan ne kaikki sieltä kalasteltua. Mutta kyllä se lopulta onnistui. Lisäksi siinä liemessä oli epämääräisiä lihapaloja, joko jotain merenelävää tai sitten lihaa, oikeasti en osaa sanoa mausta! Löytyi sieltä yksi kananmunakin, siis sellanen uppomuna, jotain vihreitä sipulinvarren tyyppisiä palasia ja päälle oli vielä ripoteltu jotain, joka oli ehkä kuivattua kalaa. Oli siinä vielä sitten yksi katkarapukin kuorineen kaikkineen, mutta jätin sen syömättä kun en keksinyt miten sen voisi siististi syödä puikkojen ja lusikan avulla. Ihan hyvää oli, vaikka lähinnä ne nuudelit sieltä pelkästään söin. Tulista!

Illalla sitten oli host family-tutustumisilta. Minulle ja saksalaiselle Christinalle oli annettu yhteinen host (familysta ei voi puhua), 24-vuotias Juliet. Juteltiin sitten vähän hänen kanssaan ja syötiin tarjolla olevaa illallista. Lopuksi saatiin vielä ottaa ruokaa mukaan, kun sitä oli niin paljon. Mulla on kyllä lautanen, jolla voin sen huomenna lämmittää, muttei mitään, millä pestä astioita, kun syön aina ulkona (kun ruoka maksaa kampuksella 1,5 e/annos ja turistiostoskeskuksissakin pari euroa, ei paljon huvita alkaa tässä kuumuudessa kokata). Mietin, että kyllä sen varmaan voi shampoolla tai suihkugeelillä pestä, saippuaahan nekin on? Huuhtelee vaan hyvin sitten.

Juttelin siellä illassa myös Carlenen ja Franziskan kanssa vähän, ja tutustuin Christinan lisäksi myös muutamaan muuhunkin uuteen, mm.yhteen suomalaiseen tyttöön.
Nyt äiti soittaa, joten skypettämiseen lopetan nyt.

Ei eläintarhaa tänään

2006-08-06T20:28:00.000+08:00

Eikä mitään muutakaan. Tuan ei nimittäin ole ollut yhteydessä muhun mitenkään mun viesteistä huolimatta. Ja mä olen sen takia jättänyt menemättä Asman ja joidenkin muiden kanssa Sentosaan ja Carlenen, Franziskan ja joidenkin muiden kanssa Little Indiaan tänään. Olin huonolla tuulella alkuillan tän takia, kun en voinu tajuta, miks se tekis tällästä, kun ei yhtään vaikuta sellaselta. No, iso annos hyvää ja rikollisen halpaa kiinalaista sai mut paremmalle tuulelle (mielialasyöntiä, joo...) ja tajusin vihdoin mahdollisen syynkin. Itsehän olen istunut tuntikausia koulussa opettelemassa erilaisilla intercultural communication-kursseilla, että aasialaisilla ei ole tapana sanoa "ei", koska kasvojen säilyttäminen on niin tärkeetä niille. Eli ehkä Tuanille on tullut jokin este, ja nyt se hiljaisuus joka mun tiedusteluja seuraa, tarkottaa, että ei olla menossa. Sitä vaan ei voi sanoa suoraan, koska se olis liian noloa ja törkeää, tai jotain. Tai sitten sillä on puhelin rikki. Mutta kerrankin käytännössä jotain hyötyä minunkin koulutuksesta ;).

PÄIVITYS: Kyse EI ollutkaan kulttuurisesta jutusta. Tuan soitti juuri, että pudotti eilen puhelimensa veteen, eikä voinut siten ilmoittaa minulle, mutta että mennään eläintarhaan toiste. Soitti jonkun kaverinsa puhelimesta omalla sim-kortillaan nyt. Ok, sitä sattuu, eipä siinä mitään.

Lisää shoppailua ja illanviettoa

2006-08-06T10:47:00.000+08:00

Eilisen päivän käytin siis sitten shoppailemalla Plaza Singapurassa. Lähestyvän itsenäisyyspäivän takia Carrefourilla olikin iso ale, josta oli paljon hyötyä. Olen nimittäin miettinyt, että pitäisi ostaa jonkinlainen moppi tms, kun itse pitää pitää tämä oma huone siistinä (siivoojat siivoaa käytävät ja wc-tilat), mutta moppi on niin isokokonen, etten ole sellasta vielä jaksanut mistään raahata. Alelaarista löysinkin sitten 5 dollaria maksaneen kokoontaitettavan mopintyyppisen ja 2 dollarilla siihen vaihdettavia puhdistusliinoja, sellaisia kertakäyttöisiä. Siivousongelma siis ratkaistu! Koekäytin laitetta heti takaisintultua, ja hyvin keräsi pölyä lattialta. Ei ollut edellinen asukas tainnut kovinkaan hyvin siivota lähtiessään...

Alennuksessa oli myös kirjoja ihan pilkkahintaan, joten muutaman ostin. Lisäksi olis ollu vaikka mitä leluja muutamalla eurolla kappale, mutta kun ne oli ihan niitä samoja kuin Suomessakin, niin en sitten ostanut. No okei, on mulla nyt jo jollekulle tytöistä yks joululahja valmiina, mutta se säilyköön vielä salaisuutena (jos vaikka päihittävät tätinsä ja oppivat lukemaan jo 2-4-vuotiaina ;) ). Lisäksi ostin alekorista myös henkareita.

Illalla oli tarkoitus skypettää äidin, Jonin ja Jaanikan kanssa (ne oli äidillä hoidossa), mutta Asma pyysikin mua mukaan ilotulitukseen keskustaan. Ehdin kuitenkin vähän jutella lasten kanssa, ja molemmat vakuutti olleensa kilttejä ja pyyteli mua jo takas ("Sinä olet ollut siellä jo niin kauan! Missä Tapani on? Mikset ole sen luona Oulussa? Tuo sekin sitten mukana!" - Jaanika).

Hyvissä ajoin ennen kahdeksaa sitten lähdettiin (minä, Asma, Carlene ja Franziska) taksilla kohti keskustaa, että ehdittäisiin ehkä syödäkin ennen ilotulitusta, joka oli yhdeksältä. Koska ensi viikolla on siis se itsenäisyyspäivä, niin nyt on neljänä eri päivänä keskustassa ilotulitus. Mutta ilotulitusta katsomaan oli menossa muutama muukin, juututtiin aika pahaan ruuhkaan taksilla. Matka kesti lopulta tunnin ja maksoi 20 dollaria, ja perillä oltiin 10 min ennen alkamista. Ihmisiä oli ihan hirveästi jo paikalla (Olavinpäivä Savonlinnassa, paitsi että ihmisiä ei ollu 30 000 vaan 4 miljoonaa), mutta oli se ilotulitus kyllä hieno! En ole niin isoa ennen nähnytkään.

Ilotulituksen jälkeen syötiin tuossa ylläolevassa hawker centerissä. Söin jotain "rapeaa limekanaa ja riisiä", 5 singdollaria. Sen jälkeen käveltiin vielä joen rantaa pitkin ja käytiin katsomassa Merlion-patsasta. Juotiin tuorepuristetut hedelmämehut toisessa hawker centerissä, ja sitten yritettiin saada taksi takaisin PGPR:n, koska kello oli jo lähempänä puoltayötä ja viimeiset bussit menee yhdentoista jälkeen. Siinäpä vasta olikin urakkaa! Jostain syystä yksikään vapaa taksi ei halunnut pysähtyä ja kun lopulta saatiin yksi pysähtymään, se ei halunnut viedä meitä NUS:n. Oltiin jo päätetty mennä MRT:llä lähemmäs ja ottaa taksi sieltä, kun vihdoin saatiin taksi, joka suostui viemään meidät. Matkaan meni ehkä kymmenen-viistoista minuuttia ja maksoi 8 dollaria, kun ruuhkia ei ollut.

Tänään olen sitten menossa sinne eläintarhaan, mutten vielä tiedä, monelta. Lähetin kyllä Tuanille viestiä ja kysyin, muttei ole vastannut. Täällä kyllä tuntuu aika paljon toi elämä jotenkin painottuvan iltaan, eilenkin kello yhdentoista aikoihin illalla ihmiset oli vielä ihan täysiään ulkona syömässä pienten lasten kanssa. Muistin muuten juuri, että tänään on äidin synttärit, joten onnea äiti! Niin, ja Siljalle onnea tietysti myös!

Monta uutta tuttavuutta

2006-08-04T22:26:00.000+08:00

Tänään oli siis sitten se business schoolin oma orientaatio alkaen klo.14.30. Aamupäivän kulutin lueskelemalla jne, ja kävinhän mä syömässäkin: hapanimeläpossua ja riisiä puolellatoista eurolla. Käykö kateeks? ;) En tosin jaksanut syödä kaikkea - täällä on niin kuuma, että päivällä ei oikein ole ruokahalua. Business schoolilla oli vähän epäselvyyttä siitä, mihin pitää mennä; kaikissa aiemmissa papereissa luki, että luentosali 18, mutta senpä ovessa oli lappu, että kaikki orientaatiot salissa 16. Sieltä sitten kerrottiin, että se "kaikki" tarkotti kaikkia muita kuin meitä, eli takaisin 18:n. Siellä saatiin henkilökohtaset lukujärjestyksemme ja mua kohtasi iloinen yllätys: mulla on koulua vaan ti-to! Muutenkin kävi moniin muihin verrattuna tosi hyvä tuuri kurssien suhteen. Ilmoittauduin neljälle, vaikka tiesin, että tarviin vaan kolme, mutta että saisin varmasti kolme mieluista, kun niitä voi ensi viikolla vielä pudottaa pois ja yrittää vaihtaa. Olen saanut niille haluamalleni kolmelle hyväksynnän Mikkelistä, joten pudotan heti maanantaina sen neljännen pois (en kai mä nyt täällä ylimääräsiä opiskelis! ;) ) ja voilà - mulla on koulua vaan kolmena päivänä viikossa! Monet muut ei ollu saanu juuri ollenkaan niitä kursseja, mitä oli halunnu, ja jos oli, niin ne oli perjantaisin ja maanantaisin. Ja minä sain kaikki neljä, joista yhden pudotan pois ja saan lähes täydellisen lukujärjestyksen! Koulua sis olis tiistaisin 11-12 ja 15-18, keskiviikkoisin 12-15 ja torstaisin 14-16. Ainoa huono on noi tiistain hyppytunnit. Lisäksi sain vielä kuulla, että koulu ei lopukaan 8.12., vaan viimeset viikot on koeviikkoja, ja koska mulla on vaan yks koe, loppuu mun koulu jo 25.11.! Mulla on sitten vielä siis kaks viikkoa aikaa laiskotella Singaporessa ja tehdä jouluostoksia, tai vaikka matkustella, koska lento lähtee kai 10.12.

Virallisen orientaation jälkeen oli vielä tarjolla vähän ruokaa ja juomista ja siinä sitten menin juttelemaan kanadalaisen Asman (joka on siis Asma, ei Asha kuten viimeksi kirjoitin) kanssa, ja hänen kauttaan tutustuin myös toiseen kanadalaiseen, Racheliin. Lähdettiin sitten PGPR:n syömään, koska Asma oli sopinut syövänsä Carlenen kanssa (sen britin, muistatte kai?). Seuraamme liittyi myös Natael, joka on alunperin Haitilta, mutta opiskelee Kanadassa. Koska kellään ei ollut kova nälkä, päätettiin kokeilla tota PGPR:n kahviota, jossa syötiin hedelmäsalaatit. Hyvää oli. Sitten mentiin siihen cultural awareness-iltamaan, josta eilen kirjoitinkin. Siellä meille kerrottiin singlishistä ja singaporelaisista tavoista ja kulttuurista jne. Toivottavasti en saa flunssaa täällä, koska julkisesti niistäminen ei ole kohteliasta!

Tässä kuva meistä tapahtuman aikana. Vasemmalta Asma, Carlene, Rachel, minä, Natael. Tutustuin siellä myös Franziskaan, joka on Hampurista, joten jälkeenpäin mentiin Carlenen ja Franziskan kanssa tuonne ruokalaan ja istuskeltiinkin siellä yli tunti. En siis mennyt sinne drinking partyyn sitten, enkä myöskään Zoukiin, joka on yökerho, johon business schoolin oppilaat oli menossa tänään. Mutta mulla oli kivaa siitä huolimatta (tai juuri siksi). Osittain varmaan päätökseen vaikutti se, että aiemmin päivällä juteltiin hetki yhden Rachelin ystävän kanssa, oisko ollut Brandon nimeltään, ja kun muut kysy siltä, että onko se menossa Zoukiin, se sano vaan, että "mua ei oikeen toi klubbailu silleen kiinnosta"! Noin vaan! Ihailin kyllä sitä, mutta eipä ollut reaktiokaan sama kuin olisi ollut Suomessa - kaikkien mielestä se oli ihan ok! Ja sama, kun Asma sanoi, ettei juo - ei mitään ongelmaa! Täällä siis voi ihan rehellisesti sanoa, ettei kiinnosta tai ettei juo, eikä kukaan ala houkutella heti mukaan tai kyselemään mitään! Asma kyllä meni drinking partyyn, joten ei siellä olisi tarvinnut juoda, mutta kun Carlenekaan ei mennyt, niin jättäydyin minäkin pois mielelläni. Ajattelin myös, että mä olen täällä nauttiakseni elämästä, eikä mun tarvi mennä baariin, jos mua ei kiinnosta - vaikka myönnettäköön, että se vois auttaa sosiaalisten suhteiden solmimisessa.

Huomenna aion mennä kaupungille, varmaan Singapura Plazaan shoppailemaan. Pitäisi vaihtaa rahaa ja sitten pitäis saada jostain värillinen passikuva. Mullahan oli mustavalkeita mukana, mutta täällä vasta kuulin, että sen opiskelijaoleskeluluvan saadakseni pitäs olla värillinen kuva. Maanantaina tai tiistaina pitää sitten mennä maahanmuuttovirastoon (tms) anomaan sitä papereiden kanssa, ja ne ottaa passin vähäks aikaa. Carlene kyllä sano, että se oli aika helppo homma. Ens viikon ohjelmasta ei muuten olekaan mitään tietoa vielä.

Niin, noista kursseista tuli mieleen, että täällä on nyt monessa paikassa hoettu, että tänä vuonna on yllättävän paljon vaihtareita, paljon enemmän kuin ennemmin. Siks kai moni ei ole saanut haluamiaan kursseja ja on joutunut tyytymään ilmastoimattomaan huoneeseen. Itseasiassa moni ei saanut kampukselta majoitusta lainkaan, joten mullahan on sitten asiat tosi hyvin! Lisäksi mun Tapani-ikäväkohtaus tossa yks päivä ei ollutkaan mitenkään erikoinen - tänään kuulin kahvilassa niiltä muilta tytöiltä, että niistä oli ekoina päivinä (ja edelleen) tuntunut iltaisin ihan kauhean yksinäiseltä ja koti-ikäväiseltä. Joten hyvin menee, mutta menköön!

Jee, olen julkkis!

2006-08-03T18:25:00.000+08:00

Tai ehkä nyt en ihan kuitenkaan. Mutta olen päässyt jopa kuvan kanssa toiseen blogiin, Vesan nimittäin. (Äiti: Paina sitä nimeä, niin avautuu, se on linkki.) Vesahan oli siis se suomalainen, johon tutustuin eilen siellä rekisteröitymisessä. Kuvassa on myös sitten se sama Kim, josta minäkin puhuin+Heather, jonka tapasin eilen illalla.

Mutta siis, aloitetaanpa eilisilta alusta. Seitsemältä siis alkoi Singapore night, mutta olin tietysti tunnollisena suomalaisena paikalla jo kymmentä vaille. Virhe; käskivät minut ystävällisesti pois vielä kymmeneksi minuutiksi. Matkalla takaisin tuli vastaan Kim, joka myös oli menossa sinne, joten sanoin, että turha mennä vielä. Mentiin sitten kanttiiniin juomaan vastapuristetut hedelmämehut, ja hyvää oli. Viisi yli uskaltauduttiin takaisin, ja päästiinkin sisään. Bongasin istumasta Carlenen, jonka kanssa olin jutellut vähän silloin kampusesittelyssä viime viikolla, joten mentiin istumaan hänen viereensä. Oli muuten kiehtova seurata, kun kaksi brittiä tutustuu ekan kerran; se small talk oli jotain aivan käsittämätöntä suomalaiselle! Tai siis se toisen puheisiin reagointi: kun toinen sanoi jotain, toinen käytännössä toisti saman asian maustettuna "Oh really!" ja "No way!" -huudahduksilla. Siis tähän tapaan:
"I was in Borneo before I came here"
"You were in Borneo! No way! That's so cool! What did you do there?" jne
Tajusin, että mun vastaukset ja mukamas-sosiaaliset keskusteluyritykset vaikutti varmasti tosi onnettomilta ja suorastaan tökeröiltä tohon verrattuna.

Sitten katsottiin se leffa, I no stupid, joka kertoi kolmesta singaporelaisesta pojasta, jotka oli laitettu huonoimpien/laiskimpien oppilaiden luokalle. Oikeastaan se tosin kertoi koulutuksen tärkeydestä Singaporessa, kiinalaiskulttuurin katoamisesta ja singaporelaisten tottelevaisuudesta. Itketti ja nauratti, joten hyvä leffa oli, vaikka välillä aika ylinäytelty. Kauhistutti tosin, miten vanhemmat hakkasi lapsiaan. Siis ei mitään pientä läpsäisyä kiukuttelun takia, vaan ihan oikeasti kepillä hakkaamista, kun lapsi ei ole tarpeeksi hyvä koulussa, tai avokämmenellä kasvoille! Ja ne oli siis tavallisia, ns. "hyviä" perheitä, tarkotus ei ollut kuvata mitään ongelmaperheitä. Tai lähinnä häiritsi se, että kukaan ei puuttunut siihen, Suomessa joku olis heti soittanut lastensuojeluun. Joojoo, elokuvaahan se vaan oli, mutta onko täällä tuollainen ihan oikeasti sallittua?

Leffan jälkeen oli toisessa tilassa sitten sellasia kojuja, joissa esiteltiin Singaporea ja sai maistaa joitain paikallisia herkkuja. Minä, Vesa, Kim ja Heather (joka tässä vaiheessa liittyi seuraan) katseltiin niitä yhdessä. Huomasi tosin, ketkä oli brittejä ja ketkä suomalaisia - britit puhui keskenään tauotta ja me suomalaiset oltiin paljon hiljaisempia.

Aamulla piti herätä seitsemältä, kun kahdeksalta lähti sellainen opastus sinne orientaatiotapahtumaan. Olisi pitänyt tajuta ottaa neuletakki mukaan, auditoriossa oli viileetä ja varsinkin mun varpaat paleli! Ennen tilaisuuden alkua liityin taas Carlenen seuraan, hänen kanssaan oli myös kanadalainen Asha (?). Siellä sitten parin tunnin ajan oli ihmisiä kertomassa kaikkea informaatiota vaihto-oppilaille, jonka jälkeen oli taas sellasia kojuja, missä oli lisäinformaatiota yms. Siellä oli myös SingTel myymässä prepaid-kortteja, joten päätin vihdoin sellaisen hankkia. Jouduin tosin jonottamaan aika pitkään, joten en ehtinyt lounaalle Carlenen ja Ashan kanssa, mutta sainpa lopulta sen kortin! Palasin tänne ja olin niin väsynyt, että otin tunnin nokoset. Tiedän, että ei olis pitänyt, mutta kun väsytti ja silmät painui väkisin kiinni.

Herättyäni menin kanttiiniin syömään. Otin tällä kertaa lohta teriyaki-kastikkeessa, hyvää oli. Samaan pöytään tuli sitten syömään Nick briteistä ja juteltiin siinä kaikkea. Ruuan jälkeen kävin vielä kaupassa ja tulin sitten tähän koneelle.

Aika hyvin alkaa kalenteri täyttyä kaikenlaisesta. Huomenna on 14.30 business schoolin orientation, sitten illalla on täällä PGPR:ssä joku cross-cultural awareness programme-ohjelman iltama, taas kai kaikkea Singaporeen liittyvää ohjelmaa. Kahdeksalta olis vielä jonkinlainen drinking party, jossa sais myös syötävää. Sinne kai täytyy mennä, vaikkei juominen hirveästi kiinnostakaan, mutta siellä kuulee joidenkin opiskelijoiden vaihtareille järjestämistä ulkomaanmatkoista ja tutustuu muihin. Lauantaina menen näillä näkymin keskustaan vaihtamaan rahaa jne ja sunnuntaina menen Tuanin ja hänen siskonsa kanssa eläintarhaan. Maanantaina alkaa orientaatioviikko, jonka ohjelmasta en vielä tiedä, mutta illalla on ainakin ensimmäinen opiskelijoiden ja isäntäperheiden tapaaminen, kun ilmoittauduin siihen ohjelmaan tänään. Ideana siis on, että paikallinen perhe voi esitellä Singaporea, paikallisia tapoja jne vaihtarille.

Erehdyin taas ostamaan paikallista mehua, kun oli pakko maistaa, miltä maistuu omena-aloe veramehu, jossa on mukana aloen palasia. Imelää on edelleen. Opinko mä koskaan? Tänä iltana ois vielä tarkotus skypettää Tapanin kanssa, jos se pian vaikka tulis nettiin. Niin joo, piti tosta prepaid-kortista sanoa sen verran, että älkää ihmetelkö, jos lähetätte mulle viestiä, enkä heti vastaa - tarkistan kyllä säännöllisesti, onko tullu viestejä, mutta lähinnä vasta tälleen illalla. Päivällä aion pitää paikallista korttia, että mut saa kiinni, vaikka toistaiseksi Tuan on kyllä ainoa, jolla mun numero on. Mutta Carlenekin kysyi sitä tänään, mulla ei vaan vielä ollut silloin tota prepaidia. Että en mä täällä yksinäisyyteen kuolemassa todellakaan ole, tuo yksi päivä oli lähinnä poikkeus, kun tuli hania niin kova ikävä. Onneksi on mese ja skype!

Rekisteröitymistä ja muuta pientä

2006-08-02T17:22:00.000+08:00

Mietin jonkun aikaa, kirjoittaakko tähän nyt vielä tänään ollenkaan, kun mitään kovin kummoista ei ole tapahtunut, mutta päätin sitten, että ehkä parempi ilmoittaa, että elossa ja kunnossa olen, vaikkei joka päivä tekstiä tuliskaan! Eilen kävin taas shoppailemassa, ostin pari kirjaa, eikä sen kummempaa. Tänään oli sitten rekisteröityminen. Papereissa sanottiin, että se on klo 2-5 pm, enkä ollut varma tarkoittaako se, että koko tuon ajan vai millon tahansa tuona aikana, varsinkin, kun siinä vielä puhuttiin jonottamisesta. Valmistauduin siis pitkään jonotukseen ottamalla kirjan mukaan. Mutta mitä vielä, siihen meni ehkä kymmenen minuuttia. Mahdollisesti siksi, että olin jonossa kolmantena. Tapasin siinä samalla taas muista vaihtiksia: Thomasin ja Kimin Briteistä ja Vesan Suomesta. En ole siis ainoa suomalainen täällä.

Illalla on PGPR:n järjestämä Singapore-iltama, jossa katsotaan joku paikallinen leffa ja sitten on kai jotain paikallisia herkkuja jne Singapore-aiheista ohjelmaa. Kestää seitsemästä kymmeneen. Illalla pitää kyllä yrittää mennä melko ajoissa nukkumaan, kun aamulla yhdeksältä on sellanen infotilaisuus. Pitää siis herätä ajoissa, kun pitää vielä yrittää löytää sinne perillekin. Katsoin kyllä tänään, missä pitää jäädä ilmaisbussista pois, mutta siitä pitää vielä suunnistaa rakennussokkelon läpi oikeaan luentosaliin. No, tänäänkin oli kyllä aika hyvin viitoitettu tie rekisteröitymispaikkaan, joten eiköhän se löydy. Mutta pitää herätä varmaan puol kahdeksalta jo, ja tähän asti aikaisin heräämiseni on ollu klo.9.30 tänä aamuna...

Mutta siinäpä se tältä kertaa, ja huomenna lisää sitten illasta ja muusta. Yrittäkää pärjäillä näillä tiedoilla siihen asti.

Singaporelaista jäätelöä

2006-07-31T22:22:00.000+08:00

Ei siitä eilisestä aikaisesta nukkumaanmenosta sitten oikein tullutkaan mitään. Istuin nimittäin tässä koneella puoli kymmenen aikoihin suunnitellen suihkussa käyntiä ja nukkumaanmenoa, kun sain tekstiviestin siltä vietnamilaiselta welcome buddyltani, Tuanilta, joka kysyi haluaisinko lähteä hänen ja siskonsa kanssa maistamaan singaporelaista jäätelöä. Siis juuri silloin. Hetken jo harkitsin hyviä tekosyitä luistaa, mutta sitten päätin, että jos kieltäydyn jokaisesta kutsusta, mua ei enää kutsuta mihinkään (vaikka ei mua kyllä yleensä muutenkaan kutsuta mihinkään, olen kieltäytynyt aiemmin tai en, juujuu, olen katkera kun en ole supersosiaalinen ja saa heti viittä uutta parasta kaveria niinkun kaikki muut) ja suostuin. Viidentoista minuutin päästä oltiin kävelemässä vähän matkan päähän yliopistolliselle sairaalalle jäätelölle. Joo, Suomessa ei kyllä voi kuvitella menevänsä jätskille sairaalaan, mutta täälläpä olikin sellanen iso ruokapaikka, missä oli monta eri kojua, myös jätskiä. No, Tuan selitti mulle jo menomatkalla, että singaporelainen jäätelö on erilaista kuin vietnamilainen (tai suomalainen tai varmaan melkein minkä muun tahansa maalainen), ja niinpä se tosiaan oli! Jäätelöannos koostui nimittäin suurimmilta osin jäämurskeesta, johon oli kaadettu eri kastikkeita. Sitten siinä oli myös pohjalla säilykehedelmiä ja muita kastikkeita ja päällä pieni pallo jäätelöä. Otin mango sunrisen (jäätelöannosten nimet on ilmeisesti aivan yhtä kitschejä ympäri maailmaa), ja se oli ihan hyvää, maistui mangosorbetilta. Paitsi kun aloin päästä annokseni pohjalle, kohtasin yllätyksen. Säilykehedelmäpalojen seassa siellä oli myös säilöttyjä - valmistautukaa - papuja ja maissia! Jäätelössä! Papuja ja maissia jäätelöannoksessa! Säilykepapuja! Säilykemaissia! Jäätelössä! Aivan. No, onneksi myöskään Tuan ja hänen sisarensa (jonka nimi ehkä on Ann, tai sitten Ang tai jotain sellaista kuitenkin, tai sitten muistan täysin väärin) jättivät loput annoksistaan syömättä, joten en tuntenut oloani ainoaksi ulkomaalaiseksi moukaksi, joka ei osaa arvostaa Singaporen herkkuja.

Kun Tuan kuuli, etten ollut vielä saanut ostettua prepaid-korttia, mentiin jäätelöiden jälkeen sairaalan 7/11-kauppaan, mutta niiltä oli kortit loppu. Eipä mitään, kampuksella on toinenkin 7/11, eli sinne. Ensin odotettiin 20 min illan viimeistä ilmaista kampusbussia, ajettiin sillä jonkin matkaa, sitten käveltiin 10 min ja - kaupasta oli prepaid-kortit loppu. Jouduttiin siis vielä kävelemään sitten sieltä jonkinmoinen matka takas PGPR:n (koska se illan viimenen bussihan oli jo menny..). Koko reissu turhaan. Mutta tulipa iltakävely tehtyä. Sitäpaitsi aika bussia odotellessa ja kävellessä meni ihan mukavasti vertaillessa maidemme luontoa, koulutusjärjestelmää ("siis eikö ihan oikeasti voi ostaa rahalla oppiarvoa?", "pitääkö kaikkien ihan oikeasti käydä koulua 16-vuotiaaksi, mitä jos on vaan niin tyhmä ja laiska ettei jaksa ja osaa?"), sijaintia jne.

Iltakävelystä huolimatta mulla oli taas vaikeuksia saada unta. Kun sitten taas joskus puoli kolmen aikoihin olin nukahtanut, niin heräsin ehkä pari tuntia myöhemmin aivan valtavaan ukkosmyrskyyn. Välähteli ja jyrisi niin kovaa, että piti laittaa ikkunoita kiinnemäksi. Myrsky oli ihan päällä ja ihan oikeasti se ukkosen ääni oli enemmänkin sellasta räjähtelyä kuin kuminaa. Olis pitänyt tietysti mennä ikkunasta katsomaan, mutta väsytti niin paljon, etten jaksanut. Odotin vain, että myrsky meni kauemmaksi, että nukahdin taas.

Enkä saanut lupauksista huolimatta itseäni tänäänkään ylös kymmeneltä, vaan vasta puoli yhdeltätoista. Kävin ensin maksamassa oppilastoimistolla vuokran ja muita pikkumaksuja. Näyttää pystyvän nostamaan visa electronilla täällä rahaa, 1300 dollaria on aika iso nippu 50 dollarin seteleitä. Mutta 4,5 kuukautta majotusta alle 700 euroa ei ole kyllä mitenkään paha hinta, ja nytpähän on maksettu. Iltapäivän vietin taas ostoskeskuksissa, niitä vaan riittää ja riittää. Kokeilinkin joitakin paitoja, ja olin jo masentua, kun xl-kokosetkin oli ihan makkarankuoria, mutta sitten oudosti saman paikan l-kokoinen paita olis ollu sopiva, ei vaan ollu hyvä malli. Mutta kyllä täällä näyttää kohtalaisesti vaatteita länsimaalaisellekin löytyvän, jos vaan jaksaa etsiä. Mutta kun Suomessa on aina kaupoissa niitä omia osastoja isoille tytöille, niin täällä taas on petite-osastoja, ja suurin osa ko'oista (miten se kirjotetaan?) on xs tai s.

Tänään oli muuten ihan hyvä päivä, mutta ihan kauhea ikävä Tapania, joka vaan paheni iltaa kohti. Tuntui jotenkin yksinäiseltä. Siis minusta, joka aina tykkään olla yksin, tuntui yksinäiseltä! Onneksi sitten päästiin juttelemaan mesessä, se auttoi paljon.

Huomiseksi ei ole vielä suunnitelmia oikein. Varmaan menen kaupungille katsomaan nähtävyyksiä ja/tai shoppailemaan taas. Halvaks on shoppailu tullu, kun en ole mitään vielä ostanut (no paitsi sen kameran, mikä tietysti nyt ei niin halpa ollut). Tänäänkin näin toys'r'us:issa My Little Ponyja reilusti alle 10 dollaria kappale, oisko ollu jotkut perusponit jopa 5 dollaria kappale. Onneks Indillä on jo niin paljon poneja, ettei tarvi ostaa niitä lisää ;). Ja hienoimmatkin barbiet maksaa enimmillään sen, mitä Suomessa, tosi hienoja barbeja sais jo 20 singdollarilla. Onneks mulla ei ole tilaa raahata lapsille paljon leluja, kun niillä on niitä kuitenkin jo etukäteenkin niin paljon, että ne hukkuis sinne massaan kuitenkin. Lelut siis, ei lapset. Tai tarkemmin ajatellen saattas ne lapsetkin.

Lopuksi vielä sellainen juttu, että alan selvästi jo tottua kuumuuteen. Olin tänään tunnin tässä tietokoneella, ennenkuin aloin ihmetellä, että onpa vähän kuumempi kuin yleensä. Sitten vasta huomasin, etten ollut laittanut kattotuuletinta päälle...Lisäksi kun menin kauppaan, ajattelin tossa ulkona matkalla, että "onpas täällä vähän vilpoisampaa", ennenkuin tajusin, mitä ajattelin.

Päivän melko turha fakta Sirjen elämästä Singaporessa: Juttelin tänään ilmaisbussissa intialaisen tytön kanssa, jonka nimi on Mefusa. Muistan sen siitä, että Leijonakuninkaassa Simban isä on Mufasa. En sanonut sitä sille tytölle.